Toisena keskustelupäivänä ystävämme Weston esitti vanhan väitteensä uudessa muodossa. Hän sanoi: rahapalkkojen yleisen kohoamisen seurauksena tarvitaan enemmän käteistä rahaa näiden palkkojen maksamiseen. Koska rahan määrä on pysyvä, niin kuinka voidaan tällä pysyvällä rahamäärällä maksaa kohonneet työpalkat? Ensin oli vaikeutena se, että työläisten rahapalkan kohotessa heille tuleva tavaramäärä on siitä huolimatta vakio; nyt on vaikeutena se, että rahapalkka kohoaa, vaikka tavaramäärä on vakio. Tietenkin jos luovutaan hänen alkuperäisestä dogmistaan, häviävät myös sen aiheuttamat vaikeudet.
Tulen kuitenkin osoittamaan, että tällä rahan kiertokulkua koskevalla kysymyksellä ei ole kerrassaan mitään yhteyttä tarkasteltavaan aiheeseen.
Teidän maassanne on maksukoneisto paljon täydellisempi kuin missään muussa Euroopan maassa. Pankkijärjestelmän laajuuden ja keskittyneisyyden ansiosta tarvitaan saman arvomäärän kiertokulkuun ja saman tai suuremmankin kauppojen määrän tekemiseen paljon vähemmän rahaa. Mitä tulee esim. työpalkkoihin, niin englantilainen tehdastyöläinen antaa joka viikko työpalkkansa kauppiaalle, joka lähettää sen joka viikko pankkiirille; tämä palauttaa sen jälleen joka viikko tehtailijalle, joka sillä taas maksaa työläistensä palkat jne. Tämän koneiston ansiosta voidaan työläisen vuosipalkka, sanokaamme 52 puntaa, maksaa yhdellä ainoalla sovereignilla,[1] joka suorittaa joka viikko saman kierroksen. Englannissakaan tämä maksukoneisto ei ole niin täydellinen kuin Skotlannissa, ja se ei suinkaan ole kaikkialla yhtä täydellinen; sen tähden me näemme, että esim. eräillä maatalousalueilla verrattuna puhtaasti teollisuusalueisiin, tarvitaan paljon enemmän liikkeellä olevaa rahaa paljon pienemmän arvomäärän kiertokulkuun.
Jos menette kanaalin toiselle puolelle, niin huomaatte, että siellä rahapalkka on paljon pienempi kuin Englannissa, mutta Saksassa, Italiassa, Sveitsissä ja Ranskassa sen maksamiseen tarvitaan kuitenkin paljon suurempi rahasumma. Siellä pankkiirit eivät sieppaa jokaista sovereignia yhtä nopeasti eivätkä palauta teollisuuskapitalistille yhtä nopeasti; ja sen tähden yhden sovereignin asemesta, mikä riittää Englannissa 52 punnan vuosittaiseen kiertokulkuun, mantereella tarvitaan ehkä kolme sovereignia 25 punnan vuosipalkkasumman kiertokulkuun. Verrattaessa Euroopan mannermaita Englantiin havaitaan oitis, että pienemmät rahapalkat saattavat usein tarvita kiertokulkuaan varten paljon enemmän liikkeellä olevaa rahaa kuin suuremmat rahapalkat ja että tämä on tosiasiallisesti vain puhtaasti tekninen kysymys, joka on kaukana aiheestamme.
Parhaimpien tuntemieni laskelmien mukaan voidaan Englannin työväenluokan vuositulo arvioida 250 miljoonaksi punnaksi. Tämä suunnaton summa kiertää noin 3 miljoonan punnan avulla. Olettakaamme, että tapahtuu 50 prosentin palkankorotus. Silloin 3 miljoonan asemesta tarvittaisiin 4 1/2 miljoonaa liikkeellä olevaa rahaa. Koska huomattava osa työläisen päivittäisistä menoista suoritetaan hopeassa ja kuparissa, so. pelkissä rahamerkeissä, joiden samoin kuin paperirahankin arvo suhteessa kultaan määrätään mielivaltaisesti lailla, niin rahapalkkojen 50 prosentin korotus vaatisi äärimmäisessä tapauksessa lisää kiertokulkuun sanokaamme miljoona sovereignia. Miljoona, joka nyt lepää kultaharkkoina tai metallirahana Englannin pankin tai yksityispankkien holveissa, tulisi kiertokulkuun. Mutta nekin vähäiset menot, jotka menisivät tämän miljoonan rahaksi lyömiseen tai rahan kulumiseen kiertokulussa, voidaan välttää ja ne tosiasiallisesti väitetäänkin silloin, kun kiertovälineiden lisääminen aiheuttaa joitain vaikeuksia. Te kaikki tiedätte, että Englannissa liikkeellä oleva raha jakaantuu kahteen suureen ryhmään. Toisen niistä muodostavat mitä erilaisimmat pankkisetelit, joita käytetään kauppiaiden välisessä liikkeessä ja myös kuluttajien ja kauppiaiden välisissä suuremmissa maksuissa, toinen rahan laji, metalliraha, kiertää taas vähittäiskaupassa. Vaikka nämä liikkeellä olevan rahan lajit ovatkin aivan erilaisia, niin silti ne tunkeutuvat toinen toisensa alalle. Niinpä kultarahaa käytetään varsin laajassa mitassa suuremmissakin maksuissa, joissa rahasummat ovat alle 5 punnan. Jos huomenna laskettaisiin liikkeeseen neljän, kolmen tai kahden punnan seteleitä, niin kultarahat, jotka nyt täyttävät nämä kiertokulkukanavat, vedettäisiin niistä heti pois, ja nuo rahat virtaisivat kanaviin, joissa niitä rahapalkkojen korottamisen seurauksena tarvitaan. Tällä tavalla se lisämiljoona, joka tarvittaisiin 50 prosentin palkankorotuksen tapahtuessa, hankittaisiin ilman ainoatakaan lisäsovereignia. Sama tulos voitaisiin saavuttaa ilman ainoatakaan lisäpankkiseteliä lisäämällä vekselien kiertokulkua, kuten tehtiin melko pitkän ajan kuluessa Lancashiressä.
Jos palkkatason yleinen korottaminen esim. 100 prosentilla, kuten kansalainen Weston maatyöläisten palkoista olettaa, aiheuttaisi välttämättömyystarvikkeiden hintojen huomattavan nousun ja vaatisi hänen mielipiteensä mukaan lisäsumman rahaa, jota ei voitaisi hankkia, niin työpalkkojen yleisellä alenemisella pitäisi olla sama vaikutus samassa mitassa, mutta päinvastaiseen suuntaan. Hyvä! Te kaikki tiedätte, että vuodet 1858–1860 olivat puuvillateollisuudelle suotuisimpia ja että varsinkin vuosi 1860 on tässä suhteessa liike-elämän aikakirjoissa verraton, jota paitsi muutkin teollisuusalat kukoistivat tähän aikaan voimakkaasti. Puuvillateollisuuden työläisten ja kaikkien muiden tähän alaan yhteydessä olevien työläisten työpalkat olivat vuonna 1860 suuremmat kuin milloinkaan aikaisemmin. Sitten alkoi pula Amerikassa, ja kaikkien näiden työläisten palkat alennettiin yhtäkkiä noin neljännekseen aikaisemmasta määrästään. Päinvastaiseen suuntaan tapahtuneena se merkitsisi 300 prosentin nousua. Jos työpalkat nousevat 5:stä 20:een, niin me sanomme, että ne ovat kohonneet 300 prosentilla; jos ne laskevat 20:stä, 5:een niin me sanomme, että ne ovat alenneet 75 prosentilla; mutta korotuksen määrä toisessa ja alennuksen määrä toisessa tapauksessa olisi sama, nimittäin 15 šillingiä. Se oli siis ennen kuulumaton, äkillinen palkkatason muutos, ja se koski työläismäärää, joka — jos laskemme yhteen puuvillateollisuudessa työskentelevät ja lisäksi siitä välillisesti riippuvat työläiset — oli 1 1/2 kertaa suurempi kuin maatyöläisten lukumäärä. Entä laskiko vehnän hinta? Sen keskihinta, joka kolmena vuotena, v. 1858–1860, oli ollut 47 šillingiä 8 pennyä quarterilta, nousi 55 šillingiin 10 pennyyn quarterilta kolmen vuoden (1861–1863) aikana. Mitä rahaan tulee, niin vuonna 1861 sitä lyötiin 8 673 232 puntaa 3 378 102 punnan asemesta vuonna 1860. Toisin sanoen vuonna 1861 lyötiin 5 295 130 puntaa enemmän kuin vuonna 1860. Tosin pankkiseteleitä oli kierrossa vuonna 1861 1 319 000 puntaa vähemmän kuin vuonna 1860. Vähentäkäämme tämä summa. Sittenkin jää liikkeellä olevaa rahaa kukoistusvuoteen 1860 verrattuna vuoden 1861 osalle 3 976 130 puntaa eli noin 4 miljoonaa puntaa enemmän; mutta Englannin pankin kultavaranto oli samaan aikaan vähentynyt, ei tosin samassa, mutta lähimain samassa suhteessa.
Verratkaamme vuotta 1862 vuoteen 1842. Paitsi sitä, että kiertokulussa olevien tavaroiden määrä ja arvo lisääntyivät valtavasti, yksistään se pääoma, joka maksettiin säännöllisesti osakkeista, obligaatioista yms., rautateiden arvopapereista, nousi 1862 Englannissa ja Walesissa 320 milj. puntaan, summaan, joka vuonna 1842 olisi tuntunut satumaiselta. Kiertokulussa olevan rahan kokonaismäärä oli kuitenkin vuosina 1862 ja 1842 likimain yhtä suuri; ja yleensäkin on havaittavissa, että kiertokulussa olevan rahan määrä pyrkii yhä enemmän pienenemään, vaikka sekä tavaroiden kokonaisarvo että kaikkien rahasuoritusten summa kasvaa suunnattomasti. Ystävämme Westonin kannalta katsoen tämä on käsittämätön arvoitus.
Jos hän olisi tarkastellut asiaa hieman syvällisemmin, hän olisi havainnut, että — vaikka ei otettaisikaan huomioon työpalkkoja ja oletettaisiin niiden pysyvän samalla tasolla — kiertokulussa olevien tavaroiden arvo ja paljous ja yleensä rahakauppojen summa vaihtelee päivittäin; että liikkeeseen laskettujen setelien määrä vaihtelee päivittäin; että ilman rahan apua, vekselien, sekkien, giro-luoton, selvityspankkien avulla suoritettujen maksujen määrä vaihtelee päivittäin; että sikäli kuin metallirahaa todella tarvitaan, suhde toisaalta liikkeellä olevien rahojen ja toisaalta reservissä olevien tai pankkiholveihin talletettujen rahojen ja harkkojen välillä vaihtelee päivittäin; että se kullan määrä, minkä maassa tapahtuva kiertokulku tarvitsee, ja se määrä, mikä lähetetään ulkomaille kansainvälistä kiertokulkua varten, vaihtelee päivittäin. Hän olisi havainnut, että hänen dogminsa rahan vakiomäärästä on hirveä erehdys, joka on ristiriidassa jokapäiväisen käytännön kanssa. Sen sijaan että hän käyttää väärää käsitystään rahan kiertokulun laeista perusteluna työpalkkojen korotusta vastaan, hänen olisi pitänyt tutkia niitä lakeja, jotka tekevät mahdolliseksi rahan kiertokulun mukautumisen alituisesti vaihteleviin olosuhteisiin.
[1] Sovereign, punnan arvoinen engl. kultaraha. Toim.