Ystävämme Weston pitää kiinni latinalaisesta sananparresta: »repetitio est mater studiorum», so. kertaus on opin äiti, ja sen tähden hän on toistanut alkuperäisen dogminsa uudessa muodossa väittäen, että palkankorotuksen aiheuttamasta rahamäärän pienenemisestä olisi seurauksena pääoman väheneminen jne. Koska olen jo tarkastellut hänen rahankiertoa koskevia päähänpistojaan, pidän aivan hyödyttömänä puuttua niihin kuviteltuihin seurauksiin, joita hänen nähdäkseen koituu hänen keksimästään rahan kiertokulun järkyttymisestä. Mieluumminkin yritän pelkistää hänen dogminsa — joka on aina sama, niin erilaisissa muodoissa kuin hän sen toistaakin — sen yksinkertaisimpaan teoreettiseen muotoon.
Yhdestä ainoasta huomautuksesta käy ilmi se epäkriittinen tapa, jolla hän käsittelee aihettaan. Hän vastustaa työpalkkojen korotusta eli korkeita työpalkkoja, jotka ovat seurauksena sellaisesta korotuksesta. Kysyn nyt häneltä, mitä ovat korkeat ja mitä ovat alhaiset työpalkat? Miksi pidetään esim. 5 šillingiä viikossa alhaisena ja 20 šillingiä viikossa korkeana työpalkkana? Jos 5 on alhainen palkka verrattuna 20:een, niin 20 on vielä alhaisempi verrattuna 200:aan. Jos joku esitelmöidessään lämpömittarista alkaa pauhata korkeista ja alhaisista lämpöasteista, niin hän ei rikastuta kenenkään tietoja. Hänen on ensin selitettävä, miten määritellään jäätymis- ja kiehumispiste, ja osoitettava, että nämä kiintopisteet määräytyvät luonnonlakien mukaisesti eivätkä lämpömittarien myyjän tai valmistajan mielen mukaisesti. Mitä tulee työpalkkaan ja voittoon, niin kansalainen Weston ei ole vain laiminlyönyt mainitunlaisten kiintopisteiden johtamista taloudellisista laeista, vaan on jopa pitänyt tarpeettomana etsiä niitä. Hän on tyytynyt hyväksymään tavanomaiset sanonnat korkea ja alhainen ikään kuin niillä olisi tarkasti määritelty merkitys, vaikka on päivänselvää, että työpalkkoja voidaan sanoa korkeiksi tai alhaisiksi vain verrattuna johonkin mittapuuhun, jolla niiden suuruutta mitataan.
Hän ei kykene sanomaan minulle, minkä tähden tietystä työmäärästä maksetaan tietty rahamäärä. Jos hän vastaisi minulle, että sen määrää kysynnän ja tarjonnan laki, niin kysyisin häneltä heti, mikä laki sääntelee itse kysynnän ja tarjonnan. Silloin hänen vastauksensa panisi hänet umpikujaan. Työn kysynnän ja tarjonnan välinen suhde on alituisen muutoksen alainen ja sen mukana muuttuvat työn markkinahinnatkin. Jos kysyntä ylittää tarjonnan, niin palkat nousevat; jos tarjonta ylittää kysynnän, niin palkat laskevat, joskin sellaisissa olosuhteissa saattaisi osoittautua tarpeelliseksi ottaa selvää kysynnän ja tarjonnan todellisesta tilasta esim. lakon avulla tai jollakin muulla tavalla. Jos tarjontaa ja kysyntää pidetään työpalkkoja sääntelevänä lakina, niin olisi yhtä lapsellista kuin hyödytöntäkin kiivailla palkankorotusta vastaan, koska sen korkeimman lain mukaan, johon vedotaan, työpalkkojen ajoittainen korottaminen on yhtä välttämätöntä ja lainmukaista kuin työpaikkatason ajoittainen alentaminenkin. Mutta ellei tarjontaa ja kysyntää pidetä työpalkkoja sääntelevänä lakina, niin toistan vielä kerran kysymyksen: minkä tähden tietystä työmäärästä annetaan tietty rahamäärä?
Tarkastelkaamme kuitenkin asiaa laajemmasta näkökulmasta. Erehtyisitte pahasti, jos otaksuisitte, että työn tai jonkin muun tavaran arvon määrää viime kädessä tarjonta ja kysyntä. Tarjonta ja kysyntä eivät sääntele mitään muuta kuin markkinahintojen ohimeneviä heilahteluja. Ne selittävät, miksi tavaran markkinahinta nousee sen arvoa suuremmaksi tai laskee sen arvoa alemmaksi, mutta ne eivät suinkaan voi selittää tätä arvoa itseään. Olettakaamme, että tarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa eli kuten taloustieteilijät sanovat kattavat toisensa. Samalla hetkellä, kun nämä vastakkaiset voimat tasaantuvat, ne lamauttavat toisensa ja lakkaavat vaikuttamasta suuntaan tai toiseen. Sinä hetkenä, kun tarjonta ja kysyntä pääsevät tasapainoon ja lakkaavat siitä syystä vaikuttamasta, tavaroiden markkinahinta vastaa niiden todellista arvoa, normaalihintaa, jonka seutuvilla markkinahinta heilahtelee. Kun siis tutkimme tämän arvon luonnetta, tarjonnan ja kysynnän ohimenevät vaikutukset markkinahintoihin eivät koske meitä lainkaan. Sama koskee niin työpalkkoja kuin kaikkien muidenkin tavaroiden hintoja.