David Ricardo
Kansantalouden ja verotuksen periaatteet
1817
Julkaistu: 1817
Suomennos: B. Tuunanen
Lähde: »Kansantalouden ja verotuksen periaatteet». WSOY, Porvoo–Helsinki 1937
Skannaus, OCR, PDF: Joonas Laine
- Julkaisijan esipuhe
- Johdanto
- I luku. Arvosta.
- I jakso.
- 1 §. Sanan »arvo» kaksi merkitystä: käyttöarvo ja vaihtoarvo
- 2 §. Arvokkaan esineen pitää välttämättä olla hyödyllinen
- 3 §. Kvantitatiivisen arvon syyt: niukkuus ja useimmissa tapauksissa työ
- 4 §. Niukkuus
- 5, 6 §. Työ tuotantokustannuksina ja vaihtoarvon perustana; tämän periaatteen on hyväksynyt Smith
- 7 §. Smith on kuitenkin myöhemmin esittänyt muina arvon mittoina viljan ja työn, jälkimmäisen sikäli, kuin se on itse vaihdonväline
- 8 §. Smithin erehdys viljan suhteen: sen oma arvo on monista syistä muuttuvainen
- 9 §. Työn arvo on niin ikään muuttuvainen
- 10 §. Smithin erehdys työn suhteen
- 11 §. Asian lisäselvittelyä
- 12 §. Joka hyödykkeen todellinen arvo riippuu siitä työmäärästä, joka on tarpeen hyödykkeen tuottamiseen; työn arvo taasen riippuu siitä työmäärästä, joka on käytettävä työvoiman ylläpidon turvaamiseen
- II jakso.
- 13 §. Vaikka työ epäilemättä onkin erilaista, ei tämä seikka kumoa edellistä lakia, sillä erilaisen työn erilainen arvostus pian vakiintuu ja jatkuu muuttumatta
- III jakso.
- 14 §. Pääoma on välttämätön kaikissa yrityksissä, joten hyödykkeiden arvoon ei vaikuta ainoastaan niihin välittömästi käytetty työ, vaan myös se työ, joka on käytetty lopullista tuotantoprosessia helpottavien välineiden valmistukseen
- 15 §. Tämä ei muuta sitä lakia, että hyödykkeitä vaihdetaan toisiinsa niiden tuotantoon käytettyjen työmäärien mukaisessa suhteessa. Työ on tällöin otettava huomioon sekä välittömästi että välillisesti käytettynä
- 16 §. Tämän todistaisi muuttumaton arvon mitta, jos sellainen olisi olemassa
- IV jakso.
- 17 §. Sitä lakia, että hyödykkeiden vaihtosuhde riippuu niiden tuotantoon käytetyistä työmääristä, lieventävät eräät seikat, nim.
- 18 § a) välittömän ja välillisen työnkäytön suhteellinen määrä, ts. koneiden ja muun kestävän pääoman suhteellisten määrien vaihtelu, joka saa aikaan, että työn arvon nousu tai lasku vaikutaa toisiin hyödykkeisiin enemmän kuin toisiin
- V jakso.
- 19 § b) tuotantoon käytetyn pääoman erilainen kestävyys
- 19 § c) tuotantoon käytetyn ajan suhteellinen erilaisuus
- 20 §. Yhdistelmä edellisestä
- VI jakso.
- 21 §. Muuttumaton arvon mitta; sen olemassaolon ja käytön välttämättömät edellytykset
- VII jakso.
- 22 §. Raha ei ole muuttumaton arvon mitta
- 23 §. Rahan arvon muutosten seuraukset
- II luku. Maankorosta.
- 24 §. Maankoron olemus ja määritelmä. Mistä maankorkoa maksetaan
- 25 §. Historiallinen alkuperä. Syy: maankorko syntyy sen johdosta, että erilaatuisten viljelysmaiden tuotot ovat erilaisia
- 26 §. tai pikemminkin sen johdosta, että samaan maahan käytettyjen peräkkäisten pääomanosien tuotot ovat erilaisia
- 27 §. Vaihtoarvo ei riipu siitä työmäärästä, joka on käytetty kaikkein edullisimmissa, vaan siitä, joka on käytetty kaikkein epäedullisimmissa oloissa
- 28 §. Maankorkoilmiö ei todista, että maanviljelys olisi poikkeuksellisen edullinen elinkeino
- 29 §. Maankorko on varallisuuden lisääntymisen seuraus, mutta ei sen syy
- 30 §. Maankorko laskee tuotteiden kysynnän vähetessä
- 31 §. Maankoron lasku johtuu myös maaperän hedelmällisyyden lisääntymisestä tai viljelysmenetelmien parantamisesta
- III luku. Kaivosmaankorosta.
- 32 §. Taloudellisen kaivosmaankoron määräävät samat lait, jotka säännöstelevät maankorkoa. Jalometallien arvo on siis kaivosmaankorosta riippumaton
- IV luku. Luonnollisesta hinnasta ja markkinahinnasta.
- 33 §. Hyödykkeiden markkinahinta poikkeaa usein niiden luonnollisesta hinnasta. Pääomankäyttö riippuu tällaisista markkinahintojen vaihteluista
- 34 §. Eri yritysten voittotasojen erilaisuus johtuu siitä, että eräät yritykset tarjoavat todellisia tai kuviteltuja etuja, joita vailla muut ovat
- V luku. Työpalkasta.
- 35 §. Työn luonnollinen (normaalinen) hinta riippuu tarvikkeiden hinnoista
- 36 §. Työn markkinahinta
- 37 §. Pääoman karttuminen korottaa työn markkinahinnan sen luonnollisen hinnan yläpuolelle; sen luonnollinen hinta taasen nousee tarvikkeiden kallistuessa ja elinkannan kohotessa
- 38 §. Pääoman karttumisen ja työvoiman lisääntymisen välinen suhde
- 39 §. Pääomankasvun heikkeneminen aiheuttaa työn hyödykemääräisen markkinahinnan laskun, vaikka rahamääräisen työpalkan
- täytyykin nousta sen johdosta, että viljelyksen edistyessä tarvikkeet kallistuvat
- 40 §. Tätä ei muuta se seikka, että kulta on tuotava ulkomailta. Työpalkan nousu ei korota hintoja
- 41 §. Köyhäinhoitolakien vahingollinen vaikutus
- VI luku. Pääomanvoitosta.
- 42 §. Tarvikkeiden hinnan muutos vaikuttaa teollisuudenharjoittajan voittoon, mutta ei teollisuustuotteidenhintaan
- 43 §. Tällainen vaikutus on pysyväistä laatua
- 44 §. Voitto pyrkii laskemaan. Tietty alin voittotaso on kuitenkin välttämätön pääoman kartuttamisen kannustimena
- 45 §. Lisätarkastelua
- VII luku. Ulkomaankaupasta.
- 46 §. Ulkomaankaupan aiheuttama markkinain laajeneminen ei lisää maassa olevaa arvomäärää eikä vaikuta voittotasoon
- 47 §. Eri maiden tuotteita ei kuitenkaan vaihdeta toisiinsa niiden tuotantokustannusten mukaisesa suhteessa, koska tuotannontekijöitä ei voi siirtää maasta toiseen. Kukin maa tuottaa niitä hyödykkeitä, joiden tuotannossa se nauttii suurimpia etuja
- 48 §. Rahankäyttö ei muuta tätä periaatetta. Ulkomaankauppa jakaa rahametallit eri maiden kesken niiden tarpeiden mukaan
- 49 §. Vekselien käyttö
- 50 §. Seuraukset, jotka johtuvat tuotantomenetelmien paranemisesta toisessa kahdesta keskenään kauppaa käyvästä maasta
- 51 §. Muut syyt, jotka aiheuttavat muutoksia rahan arvoon eri maissa
- 52 §. Nämä hintojen ja rahan arvon muutokset eivät vaikuta voittotasoon. Kaksi pääsyytä, jotka aiheuttavat hintojen paikalliset muutokset: asianomaisen maan etäisyys jalometallikaivoksista ja teollisuuden tila
- 53 §. Vekselikurssien vaihtelut
- VIII luku. Veroista.
- 54 §. Verot on maksettava joko pääomasta tai tulosta
- 55 §. Oikea politiikka edistää niiden maksamista tulosta. Tämä sääntö on syrjäytetty kysymyksen ollessa 1) jäämistö- ja 2) varainsiirtoveroista. Jälkimmäiset verot lisäksi ehkäisevät tuotantotoiminnan edullisinta jakaantumista
- IX luku. Raakatuoteverot.
- 56 §. Raakatuoteverot kohtaavat kuluttajaa, koska ne korottavat tuotantokustannuksia viljelyksen rajalla olevalla maalla
- 57 §. Sen johdosta ne lisäksi pyrkivät korottamaan työpalkkaa ja alentamaan voittoa, edellyttäen, että kysymyksessäoleva raakatuote kuuluu työläisten kulutustarvikkeisiin. Näitä veroja vastaan tehdään siitä syystä neljä muistutusta
- 58 §. a) Pysyväistä tuloa nauttivat jäävät verottamatta. Vastaus tähän muistutukseen
- 59 §. b) Työpalkka seuraa vain hitaasti tarvikkeiden hinnan nousua; seuraus: työläiset joutuvat kärsimään hätää. Tätä väitettä tarkastellaan sen mukaan, onko hinnan nousun aiheuttanut 1) tarjonnan riittämättömyys; 2) kysynnän
- lisääntyminen; 3) rahan arvon lasku vaiko 4) tarvikevero
- 60 §. c) Pääoman karttuminen heikkenee
- 61 §. d) Heikommuus kilpailussa ulkomaiden kanssa
- X luku. Maankorkoverot.
- 62 §. Varsinaisen maankoron verotus ei vaikuta hintaan
- 63 §. Mutta maankoron nimellä suoritettuun maksuun kuuluu tavallisesti kaksi osaa, nim. varsinainen maankorko ja maahan käytetyn pääoman voitto; tämän johdosta vero, joka kohtaa maankorkona suoritettua maksua, voi vaikuttaa hintaan
- XI luku. Kymmenykset
- 64 §. Kymmenykset kohtaavat kuluttajaa
- 65 §. Ne ovat kuitenkin vahingollisia maanomistajalle, sillä niiden vaikutus on sama kuin tuontipalkkion
- XII luku. Maavero.
- 66 §. Maavero, joka vaihtelee maankoron mukaan, on todellisuudessa maankorkovero, joten se ei vaikuta hintaan
- 67 §. Sen sijaan vakiomääräinen maavero vaikuttaa hintaan, on huonompien maiden viljelijäin kannalta epäoikeudenmukainen
- ja kohtaa lopulta kuluttajaa. Näin ollen se voi vaikuttaa työpalkan ja voiton väliseen suhteeseen
- 68 §. Mutta kaikki maa- ja tuottoverot vaikuttavat tuotantoon haitallisesti, sillä ne muuttavat tarjonnan ja kysynnän välisiä suhteita. Adam Smithin ja J. B. Sayn käsitykset
- XIII luku. Kultaverot.
- 69 §. Kullan hinta tuskin nousee nopeasti kultaveron johdosta, sillä ensiksikin kultamäärä on vähennettävissä vain vähitellen
- 70 §. Toiseksi kullan kysyntä ei ole niin paljon tietyn määrän kuin tietyn arvon (vaihtokyvyn) kysyntää
- 71 §. Näin ollen kullasta voidaan tietyissä oloissa kantaa veroa, joka ei joudu rasittamaan ketään. Espanjan tapaus
- XIV luku. Taloverot.
- 72 §. Talovero pyrkii niin ikään kohtaamaan tontinomistajaa, koska talojen määrää ei voi nopeasti vähentää
- 73 §. Talon vuokran jakaantuminen rakennuskorkoon ja tonttimaan korkoon
- XV luku. Pääomanvoittoverot.
- 74 §. Voittoverot kohtaavat kuluttajaa, koska ne korottavat hintoja. Näin ollen yleinen voitto vero merkitsee yleistä hintojen nousua, jollei rahan arvo muutu
- 75 §. Hintojen nousu ei ole kuitenkaan sama kaikissa tapauksissa, mikä johtuu siitä, että eri yrityksissä käytetään eri suuret määrät kiinteätä ja liikkuvaa pääomaa. Tästä tehdyt johtopäätökset verrattuina Englannin Pankin maksurajoitusten seurauksiin ym
- 76 §. Voittoveron erikoisvaikutusmaanomistajiin
- 77 §. Voittoveron vaikutus rahapääomanomistajiin (valtionvelkojiin) kuluttajina
- 78 §. Miten voitto vero vaikuttaa tavarain hintoihin
- XVI luku. Työpalkkaverot.
- 79 §. Työpalkkaverot kohtaavat pääomanvoittoa, koska on olemassa »normaalinen» työpaikkataso. Tämän tason olemassaolon tunnustaa Adam Smith, mutta kieltää Buchanan, joka väittää
- 80 §. ensiksi, että rahamääräinen työpalkka ei riipu elintarvikkeiden hinnasta
- 81 §. Toiseksi, että vero ei korota työn hintaa
- 82 §. Työpalkkaverojen täytyy lopulta kohdata yrittäjää, joiden voittoa ne alentavat, eikä kuluttajaa, kuten Adam Smith arvelee
- 83 §. Vaikka Adam Smithin käsitys olisikin oikea, niin työpalkkaverot eivät kuitenkaan hävitä maan kilpailukykyä ulkomarkkinoilla, kuten hän olettaa
- 84 §. Hänen käsityksensä tarvike- ja työpalkkaveroista lisätarkastelun kohteena
- 85 §. Verotuksen yleiset vaikutukset
- XVII luku. Muista hyödykkeistä kuin raakatuotteista kannettavat verot.
- 86 §. Hyödykeverot korottavat veronalaisten hyödykkeiden hintoja. Jos kaikkia hyödykkeitä verotetaan, niin kaikki hinnat nousevat, mikäli raha jää verottamatta ja sen määrä muuttumatta
- 87 §. Erikoistarkastelu, joka koskee verotuksen vaikutusta tuotantoon. Verotus lainankoron maksamista varten merkitsee vain eräänlaista varainsiirtoa kädestä toiseen. Valtionvelka ja kuoletusrahasto
- 88 §. Kun hyödykkeellä on monopolihinta, niin hyödykkeen verotus ei vaikuta hintaan, vaan maankorkoon
- 89 §. Mutta raakatuotteiden laita on toisin. Tätä kysymystä koskevat Smithin, Buchananin ja Sayn teoriat, joita tarkasteltaessa on nimenomaan huomioitu mallasveron kohtaavaisuutta
- XVIII luku. Köyhäinhoitoverot.
- 90 §. Köyhäinhoitoverojen kohtaavaisuus voi vaihdella. Mikäli ne kannetaan kaikista voitoista, ne maksaa työnantaja. Mikäli ne rasittavat erikoisesti maanvuokraa jän voittoa, ne maksaa kuluttaja. Mikäli ne kohtaavat maankorkoa, ne maksaa maanomistaja
- 91 §. Koska köyhäinhoitoverot tavallisesti kohtaavat raskaammin maanviljelystä kuin teollisuutta, niin työnantaja ei maksa niiden koko määrää, vaan niiden suoritukseen osallistuu myös kuluttaja maksamalla raakatuotteista korkeamman hinnan
- XIX luku. Kaupankäynnin äkillisistä muutoksista.
- 92 §. Äkillisten muutosten vaikutus erinäisiin teollisuudenhaaroihin
- 93 §. Kansan hyvinvoinnista. Kahden seurauksen välinen ero. Vaikeuksien jälkeen kansa pääsee aina uudestaan vaurastumaan, vaikka sen teollisuus voi saada pysyväisiäkin vaurioita
- 94 §. Maanviljelyksen tila, esim. Englannissa sodan päätyttyä
- XX luku. Arvo ja varallisuus, niiden tunnusmerkit.
- 95 §. Arvo eroaa olennaisesti varallisuudesta, sillä arvo on riippuvainen tuotannon vaikeudesta, mutta varallisuus sen helppoudesta
- 96 §. Arvon mitta ei siis ole varallisuuden mitta, joten varallisuus ei riipu arvosta
- 97 §. Maan varallisuus eli rikkaus voi lisääntyä kahdella tavalla: 1) siten, että maan työvoima lisääntyy, jolloin sekä tuotemäärä kasvaa että sen kokonaisarvo nousee; 2) siten, että tuotannon helppous lisääntyy, jolloin tuoton arvo ei välttämättä nouse
- 98 §. Tämä arvon ja varallisuuden välinen ero jätetään valitettavasti usein huomioonottamatta; nimenomaan Say ei ota sitä lukuun
- XXI luku. Pääoman karttumisen vaikutus voittoon ja korkoon.
- 99 §. Pääoman karttuminen ei alenna pysyvästi voittoa, jollei jokin pysyväinen syy aiheuta työpalkan nousua
- 100 §. Tuotanto on kysynnän aineellinen ilmaus
- 101 §. Se seikka, että pääomaa käytetään ulkomaankauppaan, ei vielä todista, että se pääomamäärä on ehdottomasti rajallinen, joka voidaan käyttää voittoatuottavasti kotimaassa. Pääomaa käytetään kuitenkin ulkomaankauppaan siitä syystä, että tämän kaupan odotetaan tuottavan enemmän voittoa
- 102 §. Pääomanvoiton ja rahankoron väliset suhteet
- 103 §. Korkotaso määräytyy lopullisesti ja pysyvästi voittotason mukaan, vaikka voikin väliaikaisesti muuttua muista syistä
- XXII luku. Vientipalkkiot ja tuontikiellot.
- 104 §. Vientipalkkio ei välttämättä muuta (pysyvästi) hintaa kotimarkkinoilla. Tämä pitää paikkansa viljanvientipalkkion suhteen, paitsi milloin tuotantoa laajennetaan turvautumalla myös vähemmän edullisten maiden viljelemiseen
- 105 §. Adam Smithin ensimmäinen erehdys: hän oletti, että viljan rahahinnan nousu ei saa aikaan tuotannon lisääntymistä
- 106 §. Toinen erehdys: hän väitti, että viljan rahahinta määrää kaikkien muiden hyödykkeiden hinnat
- 107 §. Kolmas erehdys: vientipalkkio saa muka aikaan rahan arvon pysyväisen laskun
- 108 §. Neljäs erehdys: m aan vuokraajät ja maanomistajat eivät muka hyödy viljanvientipalkkioista, mutta teollisuudenharjoittajat hyötyvät tuotteittensa vientipalkkioista. Maanvuokraajat ja teollisuudenharjoittajat ovat kuitenkin samassa asemassa eivätkä hyödy vientipalkkioista. Mutta maanomistajille viljanvientipalkkiot tuottavat hyötyä, koska maankorko nousee
- 109 §. Kysymyksen lisäkäsittelyä, huomioonottaen Buchananin ja Sayn mielipiteet
- XXIII luku. Tuotantopalkkioista.
- 110 §. Viljan tuotantopalkkion vaikutukset eristetyssä maassa, jossa palkkiorahasto kootaan teollisuustuotteiden verotuksella. Pääoman jakaantumisessa ei silloin tapahdu mitään pysyväistä muutosta
- 111 §. Vaikutukset työpalkkaan ja työnantajien pääomanvoittoon
- 112 §. Osoitetaan, miten eri tavoin pääomanomistajan tilaan vaikuttavat sellainen viljan arvon muutos, joka on aiheutunut viljantuotantoon tarpeellisen työmäärän muuttumisesta, ja sellainen, joka on aiheutunut verotuksesta tai palkkioista
- 113 §. Edellisen tapauksen vastakohta — viljantuotannon verotus sellaisen rahaston hyväksi, josta maksetaan palkkioita teollisuustuotteiden tuottajille, ja tällaisten palkkioiden vaikutukset
- XXIV luku. Adam Smithin maankorko-oppi.
- 114 §. Arvostellaan Adam Smithin käsitystä, että viljanviljelysmaan tätyy aina tuottaa korkoa, ja osoitetaan tämä käsitys vääräksi
- 115 §. Esitetään päinvastainen väite, että viljanviljelysmaan korko määräytyy juuri niinkuin Smith selittää hiilikaivosmaan koron määräytyvän; Ricardo kohdistaa huomiota siihen tosiasiaan, että kummassakin tapauksessa hinnan määrää käytössäoleva vähimmän tuottava maa tai kaivos
- 116 §. Maanomistajan edut voivat näin ollen vastoin Smithin käsitystä joutua kärsimään maan tuotantovoiman lisääntymisestä
- 117 §. Maanomistajan edut ovat aina ristiriidassa kuluttajan etujen kanssa. Smith ei erota toisistaan rahan alhaista ja viljan korkeata arvoa
- XXV luku. Siirtomaan kaupasta.
- 118 §. Adam Smith on oikeassa korostaessaan vapaan kaupan yleistä edullisuutta
- 119 §. Mutta emämaa voi suuresti hyötyä niistä rajoituksista, jotka se asettaa siirtomaalleen
- 120 §. Tämän havainnollistaa se yleislaatuisempi tapaus, jolloin rajoituksia on asetettu kahden maan keskeiselle kaupalle
- 121 §. Suuret voitot eivät vaikuta hintoihin
- XXVI luku. Kokonaistulosta ja puhtaasta tulosta.
- 122 §. Maan valta, mikäli se riippuu varallisuudesta eli niistä varoista, joista verot maksetaan, on suhteellinen puhtaaseen tuloon, eikä kokonaistuloon. Tätä Adam Smith ei käsittänyt
- 123 §. Smith erehtyy myös mitä tulee kotimaankaupan ja ulkomaankaupan suhteellisiin etuihin. Toinen ei ole toista edullisempi
- XXVII luku. Rahasta ja pankeista.
- 124 §. Rahanlyönnin periaatteet. Arvo riippuu määrästä
- 125 §. Paperiraha
- 126 §. Sitä ei saa laskea liikkeeseen liian runsaasti
- 127 §. Paperirahan liiallinen liikkeeseenlasku on estettävä säätämällä, että paperiraha on tiettyjen edellytysten vallitessa lunastettava kullalla. Edut, jotka saadaan siitä, että metallirahan sijasta käytetään paperirahaa
- 128 §. Paperirahanantajana pitäisi olla hallituksen
- 129 §. Tästä kysymyksestä esitetty eri mielipiteitä
- 130 §. Yksimetallikanta ja kaksimetallikanta
- XXVIII luku. Kullan, viljan ja työn suhteellisesta arvosta rikkaissa ja köyhissä maissa.
- 131 §. Viljamääräisesti mitattuna kullalla on rikkaissa maissa vastoin Adam Smithin väitettä pikemminkin alhainen kuin korkea arvo
- 132 §. Kun rikas maa köyhtyy, ei kullan ym. viljamääräinen arvo sen johdosta nouse
- 133 §. Kullan arvo ei ole välttämättä alempi niissä maissa, jotka omistavat kultakaivokset
- XXIX luku. Tuottajan maksettavat verot.
- 134 §. Oikaistaan kaksi erheellistä käsitystä, mitä tulee veronmaksun vaikutuksiin silloin, kun vero kannetaan hyödykkeen valmistuksen varhemmalla asteella, eikä sen myöhemmässä vaiheessa a) Kuluttaja, jonka on maksettava korkoa ennakolta suoritetusta veromäärästä, saa tästä koronmaksusta korvauksen sen edun muodossa, että hänen veronmaksuaikansa on lykkääntynyt
- 135 §. b) Jos ennakolta suoritetusta veromäärästä peritään korkoa 10 %, niin kysymyksessä on 10 % vuodessa, eikä kultakin siirrolta
- XXX luku. Kysynnän ja tarjonnan vaikutuksesta hintoihin.
- 136 §. Kysynnän ja tarjonnan ei voi sanoa määräävän hintoja, jollei oteta huomioon
- 137 §. a) rahan arvon muutoksia
- 138 §. b) tuotantokustannusten säännösteleviä vaikutuksia
- XXXI luku. Koneista.
- 139 §. Ensi silmäykseltä näyttää, että koneiden käyttö vaikuttaa tuotannossa mukanaolevien eri luokkien tilaan vain sikäli, kuin se aiheuttaa muutoksia eri tuotannonhaaroissa
- 140 §. Mutta pääoman muuntaminen liikkuvasta kiinteäksi vähentää huomattavasti työvoiman välitöntä kysyntää
- 141 §. Tämän kysynnän väheneminen on todennäköisesti pysähtyvä, joskaan ei välttämättä heti
- 142 §. Työväen edut ovat lisäksi suuresti riippuvaisia niistä eri tavoista, joilla liikkuvaa pääomaa käytetään
- 143 §. Koska koneiden käyttöön siirrytään tavallisesti vähitellen, niin vahingollisten vaikutusten ennakointi on tarpeeton
- XXXII luku. Herra Malthuksen käsitykset maankorosta.
- 144 §. Malthuksen erheelliset mielipiteet maankorosta. Ensimmäinen erehdys, että maankorko on varallisuuden luomista
- 145 §. Malthuksen kolme maankoron synnyn syytä
- 146 §. Toinen erehdys, että maankorko johtuu maan hedelmällisyydestä
- 147 §. Kolmas erehdys, että yhtenä maankoron nousun syynä on työpalkan lasku
- 148 §. Neljäs erehdys, että maan hedelmällisyyden lisääntyminen aiheuttaa maankoron nousua
- 149 §. Malthus käyttää termiä »viljan todellinen hinta» ristiriitaisella tavalla
- 150 §. Viljan hinnan lasku ei välttämättä aiheuta kaikkien muiden hyödykkeiden hintojen laskua
- 151 §. Malthus, joka on aiemmin tunnustanut tämän periaatteen, jättää sen huomioonottamatta käsitellessään valtionvelkojien tilaa