Julkaistu: 1905
Lähde: »Ihanneliitoista». Lentolehtisiä työväelle V. Viipurin uusi kirjapaino- ja sanomalehti-O.-Y., 1905
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Vahvimpia ja varmimpia keinoja kapitalismin tukemiseksi, on kasvatuksen ohjaaminen yläluokkalaisessa hengessä. Tämän tietävät vallassa olijat, ja sen mukaan he toimivat. Koulu- ja kotikasvatus melkein yleensä istuttavat nousevaan polveen sosialismin vastaista katsantokantaa. Kotikasvatuksesta köyhälistöläisoloissa ei voi paljoa puhua, sillä siellä on elämän mahdollisuus niin kurja, että se riistää äidin kodista ansiotyöhön, ajaa lapset aikaisin leipäänsä etsimään. Koti on siellä usein sirpaleina eikä jaksa mitään määrättyyn suuntaan käypää, harkittua vaikutusta antaa. Sen sijaan »katuelämä», ympäristö ja viimein »elämän koulu» raastavat lapsen sielua ja luovat siihen varjojaan. Elämän katsantokanta syntyy hämärä. Jos myöhäisemmällä ijällä joudutaan työväenliikkeestä kuulemaan jotakin, niin ovat sen opetukset siihen määrin ristiriidassa ennen kuulemien kanssa, että ainoastaan toiset kykenevät saamaan siitä eheän käsityksen. Toiset, joille kaikki puhe yhteenliittymisestä on hämärää, menevät mieluummin esim. pelastusarmeijaan tai jäävät välinpitämättömästi ahertamaan omaksi toimeentulokseen. Emme tietysti tarkoita tällä, ettei köyhälistön keskuudessa lasten kasvatukseen nähden olisi valoisampiakin tapauksia, mutta ne ovat pidettävä poikkeuksina. Yläluokkalaiskodeissa taasen istutetaan hemmoteltuihin ihmis-alkuihin melkein säännöllisesti se mielipide, eitä heidän erikoisasemansa on oikeutettu. Näin kasvatetaan sortajaluokkaa, samalla kuin toisaalla »alistuvia».
Nykyinen koulukin välillisesti palvelee kapitalismia. Oppikoulut suorastaan valmistavat virkamiehiä, henkilöitä, jotka tietävät vissien edellytystensä vievän visseille tuloille, ja joille tuloihin kiipeeminen melkein yleensä on päämäärä. Kansakoulu taas, joka on »rahvaan» koulu on sekin välikappale, jolla kapitalistinen ajatussuunta siirretään kansaan. Kun tuntee, miten vanhoillinen opettajistomme yleensä on, saattaa mitä suurimmalla epäluulolla katsella sitä kylvöä, jota se tekee. Me tiedämme kuinka vanhoilliset lehtorit seminaareissa, opettajiston valmistuslaitoksissa, ovat vihamielisiä tieteelle, vapaamieliselle kirjallisundelle, taiteelle, kuinka he istuttavat ahdasmielisyyttä ja edistykselle vihamielistä henkeä oppilaisiinsa, kasvattaen täten taannutustyöhön otollisia voimia. Voi ymmärtää, miten tällaisia vaikutteita vastaan ottaneet opettajat usein kiihkomielisesti antautuvat vastustamaan »ajan hengen villitystä» j. n. e. Että työväenliike tällöin koulusta saa ankarimman vastustajan, on itsestään selvää.
Edellä lueteltujen lisäksi on monenlaisilla hyväntekeväisyys-seuroilla tapana panna toimeen opetusta lapsille. Ajattelemattomat työläiset laittavat lapsensa näihin laitoksiin, tutkimatta vähääkään, mitä niissä lapsien päihin ahdetaan.
On siis jo aika järjestyneen työväenkin kiinnittää huomiotaan nousevan polven ajatussuunnan oikeaan ohjaamiseen. On aika ottaa puheeksi työväen-aatteen mittainen kasvatus. Luonnollisesti koettaa jokainen luokkatietoinen työläinen kodissaan kylvää lapsiinsa työväenasian perus-ajatuksia. Panemme tämän asian erittäin äitien sydämelle. Samalla kuin kasvatuksessa tulee hyljätä kaikki väkivaltaiset keinot kuten ruumiillinen kuri, tulee myös herättää lapsessa ihmis-arvon, oikeuden tuntoa ja totuuden rakkautta. Tulee lapselle paljastaa sen käsityskannan kehnous, jolla tehdään ihmiskunta kapitalismin alle alistuvaksi kääpiöksi. Tulee osoittaa olevien olojen kurjuus ja näyttää tie, mikä johtaa yhteiskunnan uudistumiseen. Lapsissa tulee herättää sääli kärsiviä kohtaan, loukattu oikeudentunto vääryyden näkemisestä. Eikä riitä se, että lasten tunne- ja ajatusmaailma täten ohjataan veljeyden aatteen mukaiseksi. On myös omalla esimerkillä osoitettava, että pelkkä toisin ajatteleminen ei riitä, vaan myös työskentelyyn on astuttava. Tulee siis omalla hartaalla osanotolla työväenliikkeeseen viittoa sitä uraa, jota jälkeläisen toivoisi käyvän. Jos vanhin vilpittömästi on omistava itsensä veljeys-työhön, käyttäytyen samalla kunnon perheenjäsenenä omaisilleen, niin lapsi luonnollisesti ihailee vanhempiaan, ehdottomasti heihin luottaa. Mikään vastakkaiseen suuntaan tähtäävä kylvö lapsen sieluun ei voita hänessä alaa. Kasvattajat, isät ja äidit, te joille jalo yhdenvertaisuuden aate on seltvinnyt, muistakaa tämä. Elkää siis jättäkö tekemättä sitä syvää kylvöä, jonka omiin lapsiinne tehdä voitte!
Tarkoituksemme on erittäin puhua ihanneliitosta. Asian valaisemiseksi olemme kumminkin tehneet viittauksen koti- ja koulukasvatukseen, sillä onhan niillä epäämätön vaikutus kaikkiin lapsiin ja siis niihinkin, joita ihanneliittoihin otetaan...
Mikä on ihanneliitto, kysyttänee? Tiedämme, että moni lukijoistamme kyllä tuntee ihanneliiton, mutta laajemmissa piireissä ollaan tässä suhteen vielä tietämättömiä. Ihanneliitto on jonkinmoinen lastenkoulu tahi lastenyhdistys. Kouluksi sitä voidaan kutsua syystä, että sen kautta on tarkoitus opettaa lapsia tuntemaan työväenasiaa. Koulu ei se suinkaan ole puustavillisessa merkityksessä, sillä opettajille ei makseta palkkaa ja opetusta tulisi verrattain harvaan annetuksi. Yhdistykseksikään emme soisi ihanneliittojen samaan tapaan kuin raittiusseurojen »toivonliitot» ovat, muodostuvan syistä, jotka tuonnempana esitetään.
Ihanneliitoista on meillä ollut verrattain vähän keskustelua julkisuudessa. On yleisesti myönnetty, että työskentely lasten kanssa on arkaluontoisempaa kuin pintapuolisesti asiaa katsoen sen luulisi olevan. Ensiksikin on muistettava, että lapsella on oma lapsellinen sielunelämänsä. Se mikä huvittaa ja herättää mielenkiintoa täysi-ikäisessä jättää tavallisesti lapsen aivan välinpitämättömäksi. Lapsi saattaa löytää suurta hauskuutta sellaisesta, mikä vanhempaa kyllästyttää. Lapsen hilpeää iloisuutta ei siis pitäisi riistää häneltä, yhtävähän kuin millään tärisyttävillä tahi vaikeatajuisilla puheilla hänen ajatuspiiriinsä tunkeutua. Vaikutus lapseen tulisi siis olla tyyntä, lapsen sielunelämän mukaista. Tämä jo osoittaa, ett'ei suinkaan umpimähkäinen menettely tee tarkoitettua vaikutusta. Mikäli ihanneliittoasiaa on julkisuudessa pohdittu, onkin kaikissa lausunnoissa ilmennyt ajatus, että ihanneliittoja järjestettäessä on otettava huomioon lasten ruumiilliset ja henkiset ominaisuudet.
Lapsemme saavat kouluissa suorittaakseen melkoisen määrän tehtäviä. Paitsi 5:tä lukutuntia päivässä, on heillä kotitöitä ja läksyjä, joten heidän vapaa-aikansa, jos he tunnollisia ovat, supistuu vähiin. Sen vuoksi ei ole suosittavaa, että heille tulisi lisärasitusta muualta, sillä oltakoon mitä mieltä tahansa koulun oppiaineista ja oppikursseista, annetaan kansakouluissamme kumminkin hyödyllisiä perustietoja luvunlaskussa, kirjoituksessa y. m. Hyvä siis olisi, että lapsemme mahdollisimman hyvin saavuttaisivat näitä koulun jakamia tietoja. Ja sitä tietenkin ehkäisisi se, että lapsen voimat jakautuvat toimiin koulun ulkopuolella, kuten usein on esim. käynyt siellä, niissä vakinainen lasten yhdistys »Toivonliitto» toimeenpanee iltamia jaellen lapsille näytelmäharjoitus- y. m. suorituksia. — Että ihanneliitot siis tässä suhteessa voisivat oikein menetellä, olisi parasta järjestää ne siihen tapaan kuin ihanneliittokurssilaiset Viipurissa viime jouluk. 28 p. asiasta keskusteltuaan päättivät:
Ihanneliittoja toimeenpantaessa olisi noudatettava seuraavia käytännöllisiä näkökohtia.
a) Osanottajien alin ikä olkoon vähintään 10 vuotta.
b) Opetettavana olkoon kerrallaan korkeintaan 40 oppilasta.
c) Oppilaalle ei ole annettava läksyjä eikä oppikirjaa.
d) Lapsia on kutsuttava kokoon korkeintaan kerran viikossa ja opetusta annettava kaksi puolituntista peräkkäin, lauluja väliajalla.
Tämän lisäksi sopisi panna pari kertaa lukukaudessa toimeem ihanneliiton illanvietto, jossa lapset suorittaisivat sattuvasti valittuja vuoropuheluja, runoja, kertomuksia, leikkisivät ja saisivat jotakin tarjoilua. Näissä illanvietoissa tulisi niiden jatkumista myöhään välttää, samoin kuin katsoa sitä, että huoneen ilma kestää raittiina. Niiden tulisi muodostua lyhyiksi virkistystilaisuuksiksi ja olla ikäänkuin korvauksena innokkaasta osanotosta varsinaisiin oppitunteihin.
Täten olemme päässeet selvyyteen vasta ihanneliittojen ulkonaisesta järjestämisestä. Samoilla ihanneliittokursseilla joista edellä mainittiin, keskusteltiin myös niiden toteuttamisesta. Esitämme keskustelun ponnet lukijalle, olettaen että niissä on jotain varteen otettavaa. Ne ovat:
1:ksi. Työväenyhdistyksien ja niiden osastojen on valittava joku tai joitakuita jäseniään ihanneliittojen opettajiksi ja tulisi näiden huolellisesti tehtäväänsä valmistautua.
2:ksi. Opettajien tulee olla asiaan innostuneita ja työväen ohjelman eri vaatimuksiin tietopuolisesti perehtyneitä henkilöitä.
3:ksi. Heidän tulisi sen lisäksi lukea jonkun verran kasvatusopillista kirjallisuutta, voidakseen paremmin käsittää lapsen sielunelämää ja saadakseen opetuksensa sekä muodon että sisällön puolesta mahdollisimman tarkoitustaan vastaavaksi.
4:ksi. Puoluehallinnon tahi työläisnaisten liittohallinnon olisi laadittava ihanneliittoja varten kirjallisuutta; vallankin olisi saatava opettajille lyhyt esitys ihanneliitossa opetettavasta kurssista.
5:ksi. Opettajat pankoot keskenään toimeen sekä paikallisia että yleisiä kokouksia joissa käsitellään ihanneliittotyötä.
Opettajavoimien saaminen tähän tarkoitukseen ei ole suinkaan niinkään helppoa. Mutta kunhan ihanneliittotyö saavuttaa kannatusta ja kursseja opettajain valmistamiseksi useammin ja eri paikkakunnilla toimeenpannaan, niin luulemme työvoimien lisääntyvän. Suotavaa myöskin olisi, että kiireimmiten ihanneliittoasia otettaisiin työväenyhdistyksissä ja osastoissa keskusteltavaksi sekä asiaa käytännössä toteuttamaan ryhdyttäisi.
Vaikein puoli asiassa on oppiaineen suunnittelu. Työväenasia on laajasisältöinen ja näyttää hyvin vaikealta ryhtyä määrittelemään, mitä opettamaan olisi ryhdyttävä. Oppisunnnitelmaa tehtäessä olisi myös silmällä pidettävä lasten ikää. Vaikeus on vasta poistettu sillä, että saamme jonkinmoisen oppikirjan ihanneliiton opettajille. Tämän oppikirjan pitäisi olla kirjoitettu samantapaisesti kuin tohtori Matti Heleniuksen alkohoolin vaikutukset, jota kirjaa raittiuskouluissa käytetään. Kirja saisi sisältää tuntiennnätyksiin jakautuvia lukuja työväenasian eripuolista kuten, nykyisen yhteiskunnan heikkoudet, tuotantotavan kehitys, työnantajan ja työntekijäin väliset suhteet, työpäivän lyhennys, työväen asuntokysymys, äänioikeusasian historia eri maissa, kohtia työväenliikkeen historiasta j. n. e. Samalla kun nuo luvut olisivat helppotajuisia tulisi niissä olla opetusopillisia ohjeita, joilla osoitettaisiin, miten noita asioita lapsille on selitettävä. Niinkauan kun meillä tuollaista kirjaa puuttuu, emme voi muuta kuin käyttää hyväksemme muuta työväenkirjallisuutta. Sopivia lukuja on esim. tohtori Ursin'in työväenkysymyksissä, Iloisessa Englannissa, Mäkelin'in Etsi oikeuttasi y. m., joita tässä kävisi pitkäksi luetella. Vallan sopivia tähän tarkoitukseen ovat lentolehtiset, joita meillä muutamista työväenkysymyksen puolista on, ja joilla on se hyvä puoli, että ne ovat lyhyitä ja sisältävät kootut päämäärät. Jos ihanneliittojen johtajilla eli opettajilla on hiukankaan asianharrastusta, eivät he suinkaan voi väittää, etteivät tiedä, mitä opettaa. Sopivaa opetusainetta saa, kun hiukankaan on halu syventyä lukemaan, mistä työväen kirjasta tahansa. Niinpä on työväen tilapääjulkaisuissa kuten joululehdissä ja albumeissa erittäin sopivia kohtia. Suotavaa olisi, että raittius otettaisiin ihanneliitoissa myös opetettavaksi, etteivät nämä tässäkään suhteen jättäisi toivomisen varaa.
Opetustunti olisi alettava laululla. Sitten alettaisi keskustelu lasten kanssa siitä aineesta, joka edellisellä tunnilla läpikäytiin. Tämä on ennen opitun kyselemistä, eli siis vanhan kyselemistä. Toinen puoli tuntia käytetään niiden opettamiseen. Edellinen puoli tuntia oli suuremmaksi osaksi kyselyä, jälkimmäinen sen sijaan kertomista, jonka ohessa kyselyjäkin tehdään. Opetuksen tulee olla lapsen tajuista, havaannollista. Lasten omia kokemuksia on mieleen johdettava. Näin opetettuna sulautuvat tiedot lapsen tietopiiriin, synnyttäen siellä myötätuntoa opittuun asiaan. Näin lapsen tunne tulee hereille ja hänen tahtonsa kääntyy oikeaan suuntaan, se on: hänelle herää halu kärsiviä auttamaan. Hän vierautuu siten oman edun tavoittelemisesta ja saa pysyvän halun asettaa elämälleen jalot ihanteet. Tämän pyrintöperän toteuttamista kasvatuksessa edistävät erittäin lapsille esitettävät hyvin valitut elämäkerrat. Kertokaa heille ihailulla henkilöistä, jotka ovat uhrautuneet ihmiskunnan edistykselle, olleet aikanaan tienraivaajia. Kertokaa, miten toista sellainen on kuin mitätön ahertelu mammonan kokoamiseksi, ja kertomamme tekee syvän vaikutuksen hentoihin mieliin. Samalla siis kuin lapsille koetetaan jakaa jonkunverran tietoja, on myös koetettava vaikuttaa lapsen mielikuvitukseen ja tunteisiin, että tieto voisi olla kylvöä, joka vielä kerran hedelmän kantaa...
Sanoimme jo, että oppiaineen valinta ei tuota hankaluutta, jos hyvää tahtoa on. Aineen valittua on tunnille huolellisesti valmistuttava. Alotteleva voi kirjoittaa kysymyksetkin ulkoa ja ne ennen tuntia lukea ulkoa. Paras on kumminkin tehdä opetettavasta lyhyt jäsennys, johon kokoo pääasiat. Työpäivän lyhennyksestä voisi esim. tehdä seuraavan tapaisen jäsennyksen:
Jokaista yksityiskohtaa opetettaessa on asiaa valaistava elämästä otetuilla esimerkeillä. Hyvä myös on mikäli voidaan esittää kuvia aineen alalta... Edellä jäsennetty aine esim. vaatii useamman opetustunnin. Onkin siis se järjestään läpikäytävä siihen tapaan, kuin sanoimme puhuessamme entisen kyselemisestä ja uuden opettamisesta.
Ihanneliittotyön yksityiskohtaisempi valaiseminen venyisi pitkäksi. Koska tila ei enempää salli, suljemme nämä pääasialliset viittauksemme asiaa harrastavien huomioon, toivolla, että suuri asia, syvien rivien kohoittaminen vakavasti ihanneliittotyöstä saavuttaa suurta apua.
Mitä vakaumuksessa ja rakkaudessa kylvetään, on kerran kauniiseen kasvuun puhkeava.