Kirjoitettu: 19. helmikuuta 1881
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 345–347. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 19. helmikuuta 1881
...Olen mitä suurimmalla mielenkiinnolla lukenut artikkelinne,[1] joka on sanan parhaassa mielessä originelli. Siitä johtuu myös boikotti. Jos ajattelullaan rikkoo totunnaiset puitteet, voi aina olla varma siitä että joutuu alussa »boikotin» kohteeksi; se on ainoa puolustusase johon routinierit[2] tietävät tarttua ensi sekaannuksessaan. Minua on »boikotoitu» Saksassa monien vuosien ajan, samoin yhä vielä Englannissa, pientä eroa on ollut vain siinä, että silloin tällöin tipautetaan jotain niin järjenvastaista ja aasimaista, että minua hävettää vastata julkisesti siihen. Mutta yrittäkää vain edelleen! Seuraava asia mikä mielestäni olisi tehtävä, on tutkia hämmästyttävästi lisääntyvä tilanomistajien, maatalouden yläluokan edustajien, velkaantuminen ja osoittaa, kuinka he »kristallisoituvat» retorttiuunissa »yhteiskunnan uusien tukipylväiden» kontrollin alaisina.
Olen hyvin jännittynyt polemiikistanne »Слово»-lehden kanssa. Heti kun minulla on enemmän rauhaa, aion syventyä perusteellisemmin Teidän »Katsauksiinne». Eräästä huomautuksesta en kuitenkaan raatsi tällä hetkellä pidättyä. Maaperä jota köyhdytetään alati ja joka ei saa tarvitsemiaan aineita — keino-, kasvis- ja eläinlannoituksella — tulee edelleen sään vaihtelevan suosion perusteella, siis ihmisen vaikutuksesta riippumattomien olosuhteiden vallitessa, tuottamaan hyvin erisuuruisia satoja. Kuitenkin kokonaisia ajanjaksoja tarkasteltaessa, esimerkiksi vuosien 1870–1880 välistä aikaa, maataloustuotannon stagnaatio, lamatila näyttäytyy kouraantuntuvana. Tällaisten ehtojen vallitessa suotuisat ilmastolliset edellytykset raivaavat tietä nälkävuodelle, koska maassa vielä säilynyt mineraalilannoite kuluu nopeasti ja vapautuu, kun taas vice versa[3] yksi nälkävuosi ja vielä enemmän sarja huonoja vuosia saa maahan kätkeytyneet mineraalit keräytymään uudelleen ja vaikuttamaan jälleen, kun suotuisat ilmastolliset edellytykset syntyvät taas. Tämä prosessi tapahtuu luonnollisesti kaikkialla, mutta muualla sitä sääntelee maanviljelijän modifioiva asioihinpuuttuminen. Mutta siellä, missä ihminen — keinojen puuttuessa — on lakannut olemasta »mahti», tästä prosessista tulee ainoa sääntelevä tekijä.
Niinpä vuonna 1870 Teidän maassanne oli erinomainen sato, mutta tämä vuosi oli huippukohta, sitä seurasi välittömästi hyvin huono vuosi; katovuotta 1871 täytyy pitää uuden pienen syklin alkuna, joka saavutti uuden huippukohdan vuonna 1874; sitä seurasi välittömästi nälkävuosi 1875. Silloin ylöspäin suuntautuva kehitys alkoi uudelleen ja päättyi vielä pahempaan nälkävuoteen 1880. Jos lasketaan koko periodin tase, saadaan tulokseksi, että keskimääräinen vuosituotanto on pysynyt samana ja että vaihtelevat saavutukset verrattaessa yksittäisiä vuosia ja pienempiä syklejä keskenään johtuivat yksinomaan luonnollisista tekijöistä.
Kuten jokin aika sitten Teille kirjoitin, se tosiasia että Englannin läpikäymä suuri teollinen ja kaupallinen kriisi meni ohitse huipentumatta pörssiromahdukseen Lontoossa, oli poikkeusilmiö, jonka aiheutti ainoastaan ranskalainen raha. Jopa englantilaiset routinierit havaitsevat ja myöntävät sen nyt. Niinpä »Statist[4]» (29. tammik. 1881) kirjoittaa:
»Rahamarkkinat olivat menneenä vuonna niin rauhallisia vain sattumalta. Ranskan pankki antoi alkusyksyllä harkkokultavarantojensa laskea 30 miljoonasta punnasta 22 miljoonaan puntaan... Menneenä syksynä varjelluimme romahdukselta epäilemättä vain hädällä ja vaivalla.»(!)
Englannin rautatiejärjestelmä luisuu samaa kaltevaa pintaa kuin eurooppalainen valtionvelkajärjestelmä. Eri rautatieyhtiöiden johtajien hallitsevat magnaatit eivät ainoastaan ota uusia yhä kasvavia lainoja laajentaakseen rataverkostoaan, ts. »aluetta» jota he hallitsevat itsevaltaisina monarkkeina, vaan he myös laajentavat verkostoaan saadakseen uusia tekosyitä uusien lainojen ottoon, mikä antaa heille mahdollisuuden maksaa korot, jotka he ovat velkaa obligaatioiden, etuoikeutettujen osakkeiden jne. omistajille ja myös heittää silloin tällöin jonkun palan tavallisten osakkeiden toistamiseen huiputetuille omistajille jonkin verran korotettujen osinkojen muodossa. Tämän mainion menetelmän täytyy jonain päivänä päättyä viheliäiseen katastrofiin.
Yhdysvalloissa rautatiekuninkaista on tullut hyökkäyksen pääkohde, ei ainoastaan farmarien ja muiden Lännen teollisten »yrittäjien» taholta kuten aiemmin, vaan myös kaupan suurien edustajien — New Yorkin kauppakamarin — taholta. Rautatiekuningas ja finanssihuijari Gould, tuo jättiläismustekala, vastasi New Yorkin kauppamagnaateille:
»nyt te hyökkäätte rautatieyhtiöiden kimppuun koska luulette niiden olevan helpoimmin haavoitettavia tämänhetkisen epäsuosionsa vuoksi; mutta varokaa! Rautateiden jälkeen kaikenlaatuiset Corporationit (merkitsee jenkkimurteella osakeyhtiötä), sen jälkeen kaikenlaatuinen assosioitunut pääoma ja lopuksi pääoma ylipäänsä on vuorossa; näin te tasoitatte tietä kommunismille, jonka virtaukset leviävät yhä enemmän kansan keskuuteen. Herra Gould 'a le flair bon'».[5]
Intiassa brittihallitusta uhkaavat vaikeat komplikaatiot, jollei peräti yleinen kapina. Se minkä englantilaiset saavat maasta vuosittain korkoina, hinduille hyödyttömien rautateiden osinkoina, sotilashenkilöiden ja siviilivirkailijoiden eläkkeinä, Afganistanin ja muista sodista jne., minkä he saavat ilman mitään vastavuoroista suoritusta ja täysin poislukien sen, minkä he anastavat Intian sisäpuolella — puhun siis vain niiden tavaroiden arvosta, jotka Intian täytyy maksutta lähettää Englantiin — kaikki se on yhteensä jo enemmän kuin 60 miljoonan intialaisen maatalous- ja teollisuustyöläisen kaikki tulot! Tämä on sellainen kuiviin vuotamisen prosessi, jonka täytyy kostautua! Nälkävuodet ajavat toisiaan takaa ja sellaisessa mitassa ettei moista ole aikaisemmin pidetty Euroopassa mahdollisena! Nyt ovat kypsymässä vakavat salaliitot, joihin ottavat osaa sekä hindut että muslimit; brittiläishallitus tietää, että jotakin on »hankkeilla», mutta nuo ääliöt (tarkoitan hallituksen väkeä), jotka heidän oma parlamentaarinen puhe- ja ajattelutapansa on typerryttänyt, eivät vieläkään halua selvittää itselleen tilannetta eivätkä käsittää uhkaavan vaaran mittavuutta! Puijata toisia ja samalla itseään — se on parlamentaarinen viisaus pähkinänkuoressa. Sitä parempi!..
[1] Danielsonin artikkeli »Очерки нашего пореформенного общественного хозяйств» (»Katsauksia reforminjälkeiseen yhteiskuntatalouteemme») ilmestyi salanimellä »Nikolai —on» aikakauslehdessä »Slovo» lokakuussa 1880. Toim.
[2] — kaavamaiset ajattelijat. Toim.
[3] — päinvastoin. Toim.
[4] »The Statist» (»Tilastotieteilijä») oli englantilainen konservatiivissävyinen talouden ja politiikan kysymyksiä käsittelevä viikkolehti, joka ilmestyi Lontoossa vuodesta 1878 alkaen. Toim.
[5] — »omaa hyvän vainun». Toim.