Kirjoitettu: 30. toukokuuta 1873
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 291–292. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 30. toukokuuta 1873
Hyvä Mauri!
Tänään aamulla ollessani vuoteessa mieleeni tuli seuraavia dialektisiä ajatuksia luonnontieteistä:
Luonnontieteen kohde on liikkuva materia, kappaleet. Kappaleita ei voi irrottaa liikkeestä, niiden muodot ja lajit ovat tiedostettavissa vain siinä, kappaleista liikkeen ulkopuolella, vailla niiden suhdetta toisiin kappaleisiin ei voida sanoa mitään. Ainoastaan liikkeessä kappale osoittaa, mikä se on. Siksi luonnontiede tiedostaa kappaleet tarkastellessaan niitä suhteessaan toisiinsa, liikkeessä. Eri liikemuotojen tiedostaminen on kappaleiden tiedostamista. Näiden erilaisten liikemuotojen tutkiminen on siis luonnontieteen tärkein tutkimuskohde.
1. Yksinkertaisin liikemuoto on paikanmuutos (ajassa, ollakseni vanhalle Hegelille mieliksi) — mekaaninen liike.
a) Erillisen kappaleen liikettä ei sinänsä ole; suhteellisesti puhuen voi kumminkin putoaminen käydä sellaisesta. Liike yhden, usealle kappaleelle yhteisen keskipisteen suuntaan. Mutta mikäli erillisen kappaleen on määrä liikkua toiseen suuntaan kuin keskipisteeseen, niin vaikka se noudattaa edelleenkin putousliikkeen lakeja, nämä lait muuntuvat
b) lentoradan laeiksi ja vievät suoraan usean kappaleen keskinäiseen liikkeeseen — planeettojen ym. liikkeeseen, tähtitieteeseen, tasapainoon —, tilapäiseen tai itse liikkeessä näennäiseen. Liikkeen tämän lajin todellisena tuloksena on lopuksi kuitenkin aina — liikkuvien kappaleiden kosketus — ne putoavat toisiinsa.
c) Kosketuksen mekaniikkaa — toisiaan koskettavat kappaleet. Tavallinen mekaniikka, vipu, kaltevat pinnat ym. Mutta kosketuksen vaikutukset eivät ehdy tällöin. Se ilmentyy välittömästi kahdessa muodossa: kitkana ja työntinä. Kummallakin on se ominaisuus, että ollessaan tietyllä intensiteettiasteella ja määrätyissä oloissa ne aiheuttavat uusia, eikä enää mekaanisia vaikutuksia: lämpöä, valoa, sähköä, magnetismia.
2. Varsinainen fysiikka on näitä liikemuotoja käsittelevä tiede, joka tutkittuaan jokaista erikseen toteaa, että tietyissä olosuhteissa ne muuttuvat toisikseen, ja havaitsee lopuksi, että ollessaan tietyllä intensiteettiasteella, joka vaihtelee kunkin erilaisen liikkuvan kappaleen osalta, ne aiheuttavat fysiikan rajat ylittäviä vaikutuksia, aiheuttavat muutoksia kappaleiden sisäisessä rakenteessa — kemiallisia vaikutuksia.
3. Kemia. Edellä mainittujen liikemuotojen tutkimisen kannalta oli jotakuinkin yhdentekevää, olivatko liikkeessä elävät vai elottomat kappaleet. Elottomat osoittivat jopa ilmiöt niiden suurimmassa puhtaudessa. Sitävastoin kemia voi tiedostaa tärkeimpien kappaleiden kemiallisen luonteen vain niistä aineksista, jotka ovat lähtöisin elintoiminnasta; sen päätehtäväksi tulee yhä enemmän valmistaa näitä aineksia keinotekoisesti. Se on siltana eliöitä tutkivaan tieteeseen, mutta dialektinen ylimeno on vasta sitten todettavissa, kun kemia on joko todella aikaansaanut sen tai on aikaansaamisen kynnyksellä.
4. Eliö — tässä en toistaiseksi ota kantaa minkäänlaiseen dialektiikkaan.
Koska istut siellä kaiken luonnontieteen keskessä, niin kykenet parhaiten arvioimaan, mitä tässä on mieltä.
Sinun F. E.
[1] Tässä kirjeessä Engels esittää luonnoksen teokseensa »Luonnon dialektiikka», jota hän alkoi laatia vuonna 1873. Kirje on lähetetty Manchesteriin, jossa Marx silloin oleskeli. Siinä pyydettiin, että kirjeeseen tutustuisivat myös Schorlemer ja Moore. Toim.