Kirjoitettu: Elokuun 22.–30. päivänä 1870
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 249–250. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
...Sotilaallinen hovipuolue, professorikunta, porvaristo ja kapakkapoliitikot esittävät, että tämä[2] on keino varjella Saksa ainaiseksi sodalta Ranskan kanssa. Se on päinvastoin varmin menetelmä muuttaa tämä sota eurooppalaiseksi instituutioksi. Se on itse asiassa varmin keino ikuistaa sotilasdespotismi nuorentuneessa Saksassa välttämättömyytenä pitää hallussa läntistä Puolaa, Elsassia ja Lotrinkia. Se on erehtymättömin keino muuttaa tuleva rauha pelkäksi aselevoksi siksi aikaa, kunnes Ranska on vetänyt sen verran henkeä, että se vaatii takaisin menettämänsä alueen. Se on osuvin keino raunioittaa Saksa ja Ranska keskinäisten itsensäteurastusten avulla.
Niiden hullujen ja narrien, jotka ovat keksineet nämä ikuisen rauhan takeet, tulisi toki tietää Preussin historiasta, Napoleonin hevoskuurista Tilsitin rauhassa,[3] miten tuollaiset väkivaltatoimenpiteet elinkykyisen kansan vaientamiseksi saavat aikaan nimenomaan aiotun tavoitteen vastakohdan. Ja mitä on Ranska,, jopa Elsassin ja Lotringin menettämisen jälkeen, verrattuna Preussiin Tilsitin rauhan jälkeen!
Jos ranskalaisella kansalliskiihkolla oli, niin kauan kuin entiset valtioiden väliset suhteet kestivät, tietty aineellinen oikeutuksensa siinä tosiasiassa, että Pariisi ja siten Ranskakin oli vuodesta 1815 lähtien vaaralle alttiina muutaman harvan menetetyn taistelun jälkeen — niin millaista uutta tuulta se saakaan purjeisiinsa heti, kun raja on idässä Vogeseilla ja pohjoisessa Metzin luona?
Ei itse... teutoonikaan[4] rohkene väittää että Lotringin ja Elsassin asukkaat haluavat saksalaisen hallituksen siunauksia. Kyseessä on pangermanismin ja »turvallisten» rajojen periaate, jota kuulutetaan ja joka idän puolella johtaisi Saksan ja Euroopan kannalta sievänpuoleisiin tuloksiin!
Sen jota hetken melu ei ole tehnyt täysin kuuroksi tai jolla ei ole halua tehdä Saksan kansan kuuroksi, on oivallettava, että vuoden 1870 sota pitää povellaan välttämättä Saksan ja Venäjän välistä sotaa aivan samoin, kuin vuoden 1866 sota vuoden 1870 sotaa.
Sanon välttämättä, väistämättä lukuunottamatta sitä epätodennäköistä tapausta, että sitä ennen Venäjällä puhkeaa vallankumous.
Mikäli tätä epätodennäköistä tapausta ei satu, niin on Saksan ja Venäjän välistä sotaa jo nyt pidettävä fait accompli (tapahtuneena tosiasiana).
Riippuu kokonaan saksalaisen voittajan käyttäytymisestä, onko tämä sota hyödyllinen vai vahingollinen.
Jos he ottavat Elsassin ja Lotringin, niin Ranska tulee käymään sotaa Saksaa vastaan yhdessä Venäjän kanssa. On tarpeetonta puhua tällaisen sodan turmiollisista seurauksista.
Jos he solmivat Ranskan kanssa kunniallisen rauhan, niin sota vapauttaa Euroopan moskoviittien diktatuurista, liuottaa Preussin Saksaan, suo mannermaan länsiosalle rauhanomaisen kehityksen mahdollisuuden ja lopuksi auttaa Venäjän sosiaalisen vallankumouksen läpimurtautumista, vallankumouksen, joka kaipaa vain sellaista ulkoa tulevaa sysäystä — siis tällainen sota koituu myös Venäjän kansan hyväksi.
Pelkään kuitenkin hullujen ja narrien estotta jatkavan älytöntä peliään, ellei Saksan työväenluokka kohota en masse[5] ääntään.
Nykyinen sota on avannut maailmanhistoriallisen aikakauden siinä suhteessa, että Saksa on todistanut kykenevänsä, saksalais-Itävallan ollessa syrjäytyneenäkin, kulkemaan omaa tietänsä riippumattomana ulkomaista. Se että Saksa ensi sijassa löytää yhtenäisyytensä preussilaisesta kasarmista, on rangaistus, jonka se on runsaskätisesti ansainnut. Mutta tulos on sitenkin suoranaisesti saatu. Mitättömät vähäpätöisyydet, kuten esim. kansallisliberaalisten pohjoissaksalaisten ja kansanpuoluelaisten eteläsaksalaisten keskinen yhteentörmäys,[6] eivät tule enää olemaan hyödyttöminä tiellä. Olosuhteet tulevat suuressa määrin kehittymään ja yksinkertaistumaan. Ellei Saksan työväenluokka silloin näyttele sille lankeavaa historiallista osaa, omapahan on syynsä. Tämä sota on siirtänyt mannermaan työväenliikkeen painopisteen Ranskasta Saksaan. Täten kohdistuu suurempi vastuu Saksan työväenluokkaan...
[1] Tämän kirjeen Marx kirjoitti vastaukseksi Braunschweigin komitean jäsenten pyyntöön selvitellä Saksan proletariaatin suhdetta ranskalais-preussilaiseen sotaan.
Marx katsoi tarpeelliseksi ilmaista kantansa myös sen johdosta, että »Volksstaatin» toimitus (Liebknecht ym.), ottaessaan yleensä internationalistisen asenteen arvioi sotaa sen alussa yksipuolisesti ja jätti tietyssä määrin huomioon ottamatta maan kansallisen yhdistämisen tehtävät.
Marx laati tämän vastauksen lopullisen sanamuodon yhdessä Engelsin kanssa tavatessaan tämän Manchesterissa elokuun 22. ja 30. päivän välisenä aikana 1870. Saksaan kirje lähetettiin Marxin allekirjoittamana.
Osa Sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen komitealle osoitetusta kirjeestä sisällytettiin sotaa koskevaan manifestiin, jonka komitea julkaisi 5. syyskuuta 1870 erillisenä lentolehtisenä.
Meidän päiviimme asti on säilynyt ainoastaan se osa Marxin ja Engelsin Sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen komitealle osoittamasta kirjeestä, joka julkaistiin manifestissa. Toim.
[2] Preussin suunnittelema Elsass-Lothringin anastaminen. Toim.
[3] Tilsitin rauhalla ymmärretään niitä rauhansopimuksia, jotka solmittiin 7. ja 9. heinäkuuta 1807 Napoleonin Ranskan sekä sodassa tappiolle joutuneen neljännen ranskalaisvastaisen liittoutuman osanottajien, Venäjän ja Preussin kesken. Rauhanehdot olivat tavattoman raskaat Preussille, joka menetti merkittävän määrän alueitaan (mm. kaikki alueensa Elbestä länteen). Napoleon I:n sanelema Tilsitin rosvorauha herätti syvää tyytymättömyyttä Saksan väestössä ja valmisteli siten maaperää vuonna 1813 kehittyneelle vapautusliikkeelle Napoleonin herruutta vastaan. Toim.
[4] Engelsin reunahuomautus: kiivainkaan teutooni. Toim.
[5] — joukolla. Toim.
[6] Kansallisliberaalit olivat saksalaisen ja ennen kaikkea preussilaisen porvariston puolue, joka muodostettiin vuoden 1866 syksyllä porvarillisen edistyspuolueen hajoamisen tuloksena. Kansallisliberaalit pitivät perustehtävänään yhdistää Saksan valtiot Preussin ylijohdon alaisina. Heidän politiikkansa heijasti Saksan liberaalisen porvariston antautumista Bismarckin edessä.
Saksan kansanpuolue, joka syntyi 1865, koostui etupäässä eteläsaksalaisten valtioiden pikkuporvariston ja osittain porvariston demokraattisista aineksista. Toisin kuin kansallisliberaalit Saksan kansanpuolue vastusti Preussin hegemoniaa Saksassa ja kannatti ns. »Suur-Saksan» suunnitelmaa. »Suur-Saksaan» piti kuuluman sekä Preussi että Itävalta. Propagoidessaan Saksan liittovaltion ajatusta puolue vastusti Saksan yhdistämistä yhtenäiseksi keskitetyksi ja demokraattiseksi tasavallaksi. Toim.