Kirjoitettu: 30. marraskuuta 1867
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 195–197. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 30. marraskuuta 1867
...Jos olet lukenut lehtiä, lienet huomannut, että ensinnäkin Internationaalin neuvosto on lähettänyt Hardylle muistion feeniläisten puolesta ja toiseksi, että feeniläisyyttä koskeva keskustelu (viime tiistaina[1] 8 päivää sitten) oli julkinen, ja »Times» teki siitä selkoa. Dublinilaisten »Irishman»[2] ja »Nation»[3] -lehtien reportterit olivat myös läsnä. Minä tulin hyvin myöhään (minulla on ollut noin kaksi viikkoa kuumetta, joka oli ohitse vasta viimeiset pari päivää) eikä minulla ollut aikomusta puhua, ensinnäkin huonon terveyteni takia ja toiseksi tilanteen kiusallisuuden vuoksi. Puheenjohtaja Weston halusi kuitenkin minun puhuvan ja siksi esitin lykkäystä, minkä seurauksena velvollisuudekseni tuli puhua viime tiistaina.[4] Minulla ei itse asiassa ollut kunnon puheenvuoroa, vaan kylläkin puheenvuoron luonnos[5] valmisteltuna viime tiistaiksi. Kuitenkaan irlantilaiset reportterit eivät tulleet...
...Kun kokous oli avattu, selitinkin sen takia, että luovun puheenvuorosta Foxin hyväksi myöhäisen ajankohdan vuoksi. Itse asiassa — Manchesterin teloituksen seurauksena — kytkeytyi aiheemme »feeniläisyys» sen hetken intohimoihin ja kuumenneeseen ilmapiiriin, jotka olisivat pakottaneet minut (mutta ei abstraktista Foxia) päästämään valloilleen vallankumouksellisen ukonilman asialliseksi aiotun tilan- ja liike-erittelyn sijaan. Irlantilaiset reportterit tekivät siis minulle poisjäämisellään ja sen takia myöhästyneellä kokouksen avauksella suuren palveluksen. Minua ei miellytä sotkeentua yhteen sellaisten ihmisten kuin Robertsin, Stephensin ym. kanssa.
Foxin puhe oli hyvä, ensinnäkin, koska sen piti englantilainen, ja edelleen, koska siinä kosketeltiin vain poliittisia ja kansainvälisiä näkökohtia. Hän pysyttelikin siksi vain pintailmiöissä. Päätöslauselma, jota hän esitti, oli lattea ja sisällyksetön. Asetuin sitä vastustamaan ja sain sen annetuksi Pysyvän komitean käsittelyyn.
Englantilaiset eivät vielä tiedä, että Irlannissa englantilaisen herruuden taloudellinen sisältö ja siksi myös poliittiset tarkoitusperät ovat joutuneet vuoden 1846 jälkeen vallan uuteen vaiheeseen, ja juuri siksi feeniläisyyttä luonnehtivat sosialistinen (kielteisessä mielessä, maan anastusta vastaan suuntautuneena) tendenssi ja pitäytyminen alempien luokkien liikkeenä. Mikä voikaan olla naurettavampaa kuin yhdistää Elisabethin tai Cromwellin raakalaisuudet, näiden halutessa tunkea irlantilaiset pois englantilaisten siirtolaisten (kolonisti roomalaisessa mielessä) tieltä, nykyiseen järjestelmään, joka haluaa ajaa konnuiltaan irlantilaiset lampaiden, sikojen ja härkien avulla! Vuosien 1801–1846 järjestelmä (tuona aikana olivat talonpoikien häätämiset vain poikkeuksellisia, ne rajoittuivat Leinsteriin, jossa maa on erityisen sovelias karjanhoitoon) kiskurivuokrineen ja välittäjineen sortui 1846. Viljalakien kumoaminen, osittain Irlannin nälänhädän tuloksena ja joka tapauksessa sen jouduttamana, riisti Irlannilta monopolin huoltaa Englantia normaaliaikoina viljalla. Villasta ja lihasta tuli päivän tunnussana, mikä merkitsi viljelysmaan muuttamista laitumeksi. Siksi siitä lähtien tapahtui viljelmien järjestelmällistä yhteenliittämistä. Velkaantuneiden tilojen laki, jolla tehtiin koko joukosta aikaisempia, rikastuneita välittäjiä tilanherroja, joudutti tapahtumien kulkua.[6] Irlannin tilojen puhdistaminen on nykyisin englantilaisen herruuden ainoana tarkoituksena Irlannissa. Englannin typerä hallitus Lontoossa ei tietenkään itse tiedä mitään tästä tavattomasta muutoksesta vuoden 1846 jälkeen. Mutta irlantilaiset tietävät. Meagherin julistuksesta (1848) alkaen aina Hennessyn (tory ja urquhartilainen) vaalivetoomukseen asti (1866) ilmenee, että irlantilaiset puhuvat tästä mitä selvimpään ja väkevimpään tapaan.
Nyt nousee kysymys, mikä neuvo meidän tulee antaa englantilaisille työläisille? Minun käsittääkseni heidän on tehtävä taisteluohjelmansa yhdeksi kohdaksi unionin kumoaminen (lyhyesti sanoen vuoden 1783 vaatimus, vain demokratisoituna ja ajan oloihin sovitettuna).[7] Tämä on Irlannin vapautuksen ainoa julkinen ja siksi ainoa mahdollinen muoto, joka voi tulla hyväksytyksi englantilaisen puolueen ohjelmaan. Kokemus tulee myöhemmin näyttämään, voiko pelkästään personaaliunioni olla edelleen olemassa kahden maan kesken. Puolittain uskon siihen, jos se tapahtuu ajoissa.
Irlantilaisille on tarpeen:
1. Itsehallinto ja riippumattomuus Englannista.
2. Maataloudellinen vallankumous. Englantilaiset eivät voi sitä parhaalla tahdollakaan tehdä heidän puolestaan, mutta he voivat antaa näille julkiset keinot suorittaa se.
3. Suojatullit Englantia vastaan. Vuodesta 1783 vuoteen 1801 kukoisti Irlannin teollisuus kaikilla aloilla. Unioni, joka kaatoi Irlannin parlamentin pystyttämät suojatullit, romahdutti kaiken teollisen elämän Irlannissa. Hiukkanen pellavateollisuutta ei tarjoa millään tavoin korviketta. Vuoden 1801 unioni vaikutti Irlannin teollisuuteen täysin samalla tavoin kuin ne toimenpiteet Irlannin villateollisuuden ym. tukahduttamiseksi, jotka tulivat Englannin parlamentin taholta Annan, Georg II:n ym. aikaan. Heti kun irlantilaiset ovat riippumattomia, tekisi hätä heistä, kuten Kanadasta, Australiasta ym. suojatullien kannattajia.
Ennen kuin esitän näkökantani Pääneuvostossa (ensi tiistaina, tällä kertaa onneksi ilman reportterien läsnäoloa), olisi minusta hyvä, jos Sinä ilmoittaisit parilla rivillä näkökantasi.
Terve.
Sinun K. M.
[1] — marraskuun 19. päivänä. Toim.
[2] »The Irishman» (»Irlantilainen») oli irlantilainen viikkolehti, suuntaukseltaan porvarillis-nationalistinen. Sitä julkaistiin vuosina 1858–1885, aluksi Belfastissa ja sittemmin Dublinissa. Lehti esiintyi feeniläisten puolesta. Toim.
[3] »The Nation» (»Kansakunta») oli irlantilainen viikkolehti. Se ilmestyi Dublinissa vuodesta 1842 aina 1880-luvun lopulle saakka. 1860-luvulla se esiintyi feeniläisten puolustajana. Toim.
[4] — marraskuun 26. päivänä. Toim.
[5] — Karl Marx. »Entwurf einer nicht gehaltenen Rede zur Irishchen Frage». Toim.
[6] Englannissa nimitettiin vuonna 1849 erityinen kuninkaallinen komissio jouduttamaan ja yksinkertaistamaan velkaantuneiden tilojen myymistä edullisiin hintoihin. Tämän toimenpiteen aiheutti se, että yhtämittaiset katovuodet Irlannissa 1840-luvulla saattoivat perikatoon monia Irlannin maanomistajija, jotka olivat pahasti velkaantuneet ja olivat vailla mahdollisuutta saada taloutensa kannattamaan. Vuoden 1849 laki hyväksyttiin aluksi tilapäisenä toimenpiteenä, mutta sitä jatkettiin ja täydennettiin vuosien 1852, 1853, 1854 ja 1858 laeilla. Nämä antoivat mahdollisuuden siirtää tilat aatelisilta tilanomistajilta porvarillisten koronkiskuriaineisten ja suurmaanomistajien käsiin sekä kehittää kapitalistista maataloutta Irlannissa. Toim.
[7] Irlannin kansallisen nousun oloissa, jonka oli aiheuttanut Englannin tappio amerikkalaisten siirtokuntien riippumattomuussodassa, Englannin parlamentti hyväksyi vuonna 1782 Irlannin väestön laajojen kerrosten painostuksesta säädöksen, jolla kumottiin Englannin parlamentin oikeus julkaista Irlantia koskevia lakeja ja siirrettiin tämä oikeus Irlannin parlamentille. Tämän säädöksen Englannin parlamentti vahvisti toistamiseen vuonna 1783 uuden »luopumissäädöksen» muodossa. Se merkitsi Irlannille autonomiaa lainsäädännössä. Mutta Irlannin kansallisen vapautusliikkeen nousun tultua vuonna 1798 tukahdutetuksi Englannin hallitus mitätöi tosiasiallisesti nämä Irlannille antamansa myönnytykset ja liitti maan pakolla englantilais-irlantilaiseen unioniin. Tämä unioni, joka astui voimaan vuoden 1801 tammikuun 1. päivänä mitätöi viimeisetkin merkit Irlannin autonomiasta ja poisti Irlannin oman parlamentin. Toim.