Kirjoitettu: 20. kesäkuuta 1866
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 177–178. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 20. kesäkuuta 1866
Hyvä Fred!
Kirottu sää vaikuttaa erityisen pahasti ruumiilliseen kuntooni; siinä on syy, miksi en ole tähän mennessä ilmoittanut Sinulle viinin saamisesta enkä myöskään muuten kirjoittanut. Manchesteriin matkustaminen ei käy, sillä en voi lähteä tässä tilanteessa kotoa; sitä paitsi minun on oltava täällä »Internationaalin» vuoksi, koska ranskalaiset ystäväni ovat jo kerran käyttäneet poissaoloani tehdäkseen tyhmyyksiä näissä varsin houkuttelevissa oloissa liiton nimissä.
Mitä täkäläisiin sanomalehtiin tulee, niin minun mielestäni, mikäli asia ei luonnistu Manchesterissa, parasta on lähettää mehukas sotilaskirjoitus »Timesille», jossa voit ilmoittautua darmstadtilaisen »Militär-Zeitungin» englantilaiseksi kirjeenvaihtajaksi. Poliittisia seikkoja ei tällöin kannata ottaa lukuun, koska yksi lontoolainen lehti on aivan yhtä huono kuin toinenkin, ja kysymys on vain laajimmasta julkisuudesta.[1]
Sinun on nyt pidettävä minua »kriittisesti» asioiden tasalla Italian ja Saksan tapahtumien suhteen.
Eilen oli Internationaalin neuvostossa keskustelu nykyisestä sodasta. Keskustelusta ilmoitettiin ennalta ja huoneemme oli varsin täysi. Myös herrat italialaiset olivat lähettäneet omansa. Väittely pyöri, kuten ennalta saattoi arvata, »kansallisuuksia» koskevan kysymyksen parissa ylipäänsä sekä asenteessa, joka meidän on otettava siihen. Tätä aihetta jatketaan ensi tiistaina. Ranskalaiset, jotka olivat monilukuisina paikalla, eivät salanneet vilpitöntä vastenmielisyyttä italialaisia kohtaan.
Ylipäänsä korostivat »jeune Francen»[2] edustajat (ei-työläisiä) sitä, että kaikki kansallisuus ja itse kansakunta ovat »vanhentuneita ennakkoluuloja». Proudhonistista stirnerilaisuutta. Kaikki hajotetaan pieniin ryhmiin tai kommuuneihin, jotka sitten muodostavat uudelleen »yhdistyksen», mutta ei valtiota. Vieläpä tämän ihmiskunnan »yksilöistymisen» ja sitä vastaavan »keskinäisen sietävyyden» pitäisi kehittyä samanaikaisesti, kuin historia kaikissa muissa maissa pysähtyy ja koko maailma odottaa, kunnes ranskalaiset ovat kypsiä toimeenpanemaan yhteiskunnallisen vallankumouksen. Sen jälkeen he tulevat esittelemään meille kokeensa, ja muu maailma on heidän esimerkkinsä voiman valtaamana tekevä saman. Täsmälleen sitä Fourier odotti omalta falanstère modèleltaan.[3] Muuten kaikki jotka kuormittavat »sosiaalisen» kysymyksen Vanhan maailman »taikauskoisin aattein», ovat »taantumuksellisia».
Englantilaiset nauroivat makeasti, kun aloitin esiintymiseni siitä, että ystävämme Lafargue ym., jotka ovat lakaisseet pois kansallisuudet, ovat puhutelleet meitä »ranskaksi», so. kielellä, jota 9/10 kuulijakunnasta ei ymmärtänyt. Tulkitsin asiaa edelleen siten, että hän kokonaan tietämättään näyttää ymmärtävän kansallisuuksien kieltämisellä niiden imeyttämistä ranskalaiseen mallikansakuntaan.
Yleensä tilanne on nyt vaikea, koska toisaalta on yhtäläisesti esiinnyttävä englantilaisten hölmöä italiaystävällisyyttä ja toisaalta siihen kohdistuvaa ranskalaisten väärää polemiikkia vastaan, ja estettävä nimenomaan jokainen mielenilmaisu, joka sotkisi yhdistyksemme johonkin yksipuoliseen suuntaukseen.
Terve.
Sinun K. M.
[1] Preussilais-itävaltalaista vuoden 1866 sotaa koskeva väittely käytiin Pääneuvoston istunnoissa vuoden 1866 kesäkuun 19. ja 26. päivinä sekä heinäkuun 17. päivänä. Joidenkin korjausten jälkeen Pääneuvosto hyväksyi yksimielisesti seuraavan Bobczynskin ja Carterin esittämän päätöslauselman: »Kansainvälisen työväenliiton Pääneuvosto on sitä mieltä, että mannermaalla syntynyt selkkaus on hallitusten välinen selkkaus. Se suosittelee työläisille, että nämä pysyvät puolueettomina ja liittyvät yhteen, jotta yhtenäisyydestä voidaan ammentaa voimat, jotka ovat välttämättömiä heidän sosiaaliseen ja poliittiseen vapauttamiseensa.» Toim.
[2] — ranskalaisten nuorten. Toim.
[3] Charles Fourierin utopistis-sosialistinen siirtokunta. Toim.