Kirjoitettu: 11. joulukuuta 1851
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 63–66. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 11. joulukuuta 1851
Hyvä Marx!
Ohessa R[einhar]dtin kirje takaisin, samoin P[iepe]rin, jonka olin pitänyt väliaikaisesti itselläni Kölnin juttujen vuoksi.
Sanomalehtien toitottamasta 700 maankiertäjän Pariisin-retkestä ei näytä tulevan mitään. Myös pikku L. Blanc hänen »Daily Newsissä»[1] uudelleen ilmestyneestä tuskanvoivottelustaan päätellen on tällä hetkellä ainakin turvassa vaikkakaan ilmeisesti ei Lontoossa. Hänen ensimmäinen voivottelu oli vielä jumalainen tämänpäiväiseen verrattuna. Ranskan kansa — jalo ylpeys — kesyttämätön rohkeus — ikuinen vapaudenrakkaus — kunnia epäonnistuneille rohkeille miehille — ja sitten tuo pikku mies tekee puolikäännöksen oikealle ja saarnaa kansan sekä porvariston keskinäistä luottamusta ja yhtymistä. Katso Proudhonia: Appel à la bourgeoisie, pagina 2.[2] Entäs se päättely! Jos kapinalliset lyödään, se johtuu siitä, etteivät he olleet »tosi kansa»; »tosi kansaa» ei voi lyödä, ja jos »tosi kansa» ei ole taistellut niin se johtuu siitä, ettei se halunnut taistella kansalliskokouksen puolesta. Tuohon voisi tietysti esittää vastaväitteen, että kerran voitettuaan »tosi kansa» olisi tullut itse diktaattoriksi, mutta sitä se ei ole yllätyksessä kyennyt ajattelemaan ja lisäksi sitä on niin monta kertaa vedetty nenästä!
Tämä on vanhaa tavanmukaista demokraattien logiikkaa, joka pulpahtaa pinnalle vallankumouksellisen puolueen jokaisen tappion yhteydessä. Asia on mielestäni niin, että koska koko proletariaatti ei tällä kertaa ole taistellut, se on ollut täysin tietoinen omasta apatiastaan ja voimattomuudestaan. Se alistuu kohtalokkaan nöyrästi niin pitkäksi aikaa tasavallan, keisarikunnan, restauraation ja uuden vallankumouksen kiertokulkuun, kunnes se taas elettyään verrattain rauhallisesti muutaman kurjuuden vuoden on kerännyt uusia voimia. En väitä, että näin tulee käymään, mutta tämä näyttää olleen sinä vaistomaisena peruskatsomuksena, joka on vallinnut Pariisin kansan keskuudessa tiistaina[3] ja keskiviikkona ja salaisen äänestyksen palauttamisen sekä sitä seuranneen perjantaina tapahtuneen porvariston perääntymisen jälkeen. On järjetöntä sanoa, ettei tämä ollut mikään tilaisuus kansalle. Jos proletariaatti alkaa odottaa kunnes hallitus ottaa esille proletariaatin kysymyksen, kunnes tapahtuu yhteentörmäys, joka tuo konfliktin julki kärkevämmin ja selvemmin kun kesäkuussa 1848, silloin se voi joutua odottamaan pitkään. Viimeinen tilaisuus, jossa kysymys proletariaatin ja porvariston välisistä suhteista oli asetettu joltisellakin selvyydellä, oli vaalilain yhteydessä 1850, mutta silloin kansa oli mieluummin taistelematta. Tämä sekä ikuinen vuoteen 1852 viittaaminen oli jo todiste apatiasta, joka riitti meille syyksi laatia myös vuodelle 1852 melko huono ennuste paitsi jos kauppakriisi sattuisi. Yleisen äänioikeuden poistamisen jälkeen, proletariaatin julkiselta näyttämöltä pois tunkemisen jälkeen on toki vaikeaa vaatia virallisilta puolueilta että he esittäisivät kysymyksen siten että se tyydyttäisi proletariaattia. Ja kuinka asiainlaita olikaan helmikuussa?[4] Silloin kansa oli aivan yhtä osaa ottamatonta kuin nytkin. Ei voida lainkaan kiistää, että kun vallankumouksellinen puolue vallankumouksellisen kehityksen aikana antaa ratkaisevien käännekohtien mennä ohitseen puuttumatta niihin tai, silloin kun se sekaantuu asioihin voittamatta niin sitä voidaan melkoisella varmuudella pitää joksikin aikaa haudattuna. Todistuksena ovat thermidorin ja vuoden 1830 jälkeiset kansannousut.[5] Ne herrat jotka nyt niin äänekkäästi sanovat että »tosi kansa» muka odottaa tilaisuuttaan, lankeavat vaaraan joutua vähitellen samaan tilanteeseen kuin vuosien 1795–1799 voimattomat jakobiinit sekä vuosien 1831–1839 tasavaltalaiset ja nolata itsensä pahasti.
Sitäkään ei voi kiistää, että salaisen äänestyksen palauttamisen vaikutus porvaristoon, pikkuporvaristoon ja viime kädessä myös moniin proletaareihin (tämä ilmenee kaikista tiedotuksista) luo merkillistä valoa pariisilaisten rohkeuden ja arvostelukyvyn ylle. Monet eivät ilmeisesti ole lainkaan ajatelleet, kuinka typerä L[ouis] N[apoleon]in esittämä kysymys on ja missä sitten ovat äänien oikean rekisteröinnin takeet; useimpien on kuitenkin täytynyt nähdä humpuukin lävitse ja vaikka he lörpöttelevätkin kaiken olevan nyt hyvin, niin tämä on vain tekosyy jotta ei tarvitsisi taistella.
R[einhar]dtin kirjeen perusteella, jokapäiväisten uusien paljastusten perusteella, jotka koskevat sotilaiden häpeämättömyyksiä ja erityisesti heidän hurjastelujaan bulevardeilla kaikkia siviilihenkilöitä kohtaan, olkoon hän työläinen tai porvari, punainen tai bonapartisti; — kasautuvien uutisten perusteella, jotka kertovat kaukaisimmillakin kolkilla (joissa yksikään ihminen ei odottanut vastarintaa) sattuneista paikallisista kansannousuista, sekä ranskalaisen entisen valtuutetun ja kauppiaan »Daily Newsissä» julkaistun kirjeen perusteella näyttää kuitenkin että kehotus kansalle alkaa saada Bonapartelle epämiellyttävän käänteen. Laajat porvarilliset piirit Pariisissa eivät näytä sittenkään pitävän kovin herkullisena tätä uutta hallitusta ja sen antamia karkoituslakeja. Sotilaallinen terrorismi kehittyy liian nopeasti ja liian häpeämättömästi. Kaksi kolmannesta Ranskaa on piiritystilassa. Luulen, etteivät porvariston laajat piirit tule lainkaan äänestämään, että koko äänestysilveily loppuu kuin kanan lento, sillä kaikilla epäilyttävillä paikkakunnilla, missä L[ouis] N[apoleon]in vastustajat äänestävät joukoittain, santarmit tulevat aloittamaan tahallaan rähinää äänestäjien kanssa ja pelaamaan sitten koko vaaliprosessin omaan pussiinsa. Sitten L[ouis] N[apoleon] ilmoittaa koko Ranskan olevan henkisen sekavuuden tilassa ja julistaa armeijan ainoaksi yhteiskunnan pelastajaksi. Sen jälkeen selviää koko likainen juttu ja selviää L[ouis] N[apoleon]in hahmo. Mutta vaikka vaalit menisivätkin näin, voisi juttu tulla epämukavaksi jos sitten yleensä olisi vielä odotettavissa vakavaa vastarintaa vakiintunutta hallitusta vastaan.
Miehellä on varmasti miljoona ääntä virkamiehissä ja sotilaissa. Maassa on myös puoli miljoonaa bonapartistia, ehkä enemmän. Puoli miljoonaa, ehkä enemmän epäröivää porvaria äänestää häntä. Puoli miljoonaa tyhmää talonpoikaa, miljoona yhteenlaskuvirheitä — siinä on jo 3 ½ miljoonaa. Sitä enempää ei ollut vanhallakaan Napoleonilla keisarikunnassa joka sulki sisäänsä koko Reinin vasemmanpuoleisen rannan sekä Belgian ja joka oli siis asukasluvultaan ainakin 32-miljoonainen. Miksi hän ei tyytyisi tähän alussa? Jos hän saisi nuo äänet ja ehkä 1 miljoonan vastaansa, niin porvari menee pian hänen puolelleen. Mutta ehkei hän saa 2 ½ miljoonaa ja ehkä, vaikka se olisi paljon vaadittu ranskalaisen virkamiehen rehellisyydeltä, hän ei kykene kuittaamaan itselleen yhteenlaskuvirheitä 1 miljoonaan ääneen asti. Joka tapauksessa hyvin paljon riippuu niistä toimenpiteistä, joita hänen on tällä välin pakko tehdä. Muuten, kukapa estäisi virkailijoita heittämästä vaaliuurniin, ennen kuin äänestys alkaa, parisen sataa kyllä-ääntä? Ei enää ole lehdistöä — kukaan ei voi todentaa asiaa.
Joka tapauksessa on paha Krapülinskille, että arvopaperit ovat taas laskussa, ja L. Blancille, että hänen on nyt myönnettävä Englannin olevan vapaa maa.
Muutaman kuukauden sisällä punaiset saavat taas tilaisuuden, jossa he voivat näyttää mihin pystyvät, ehkä jo äänestyksessä, mutta jos he silloinkin taas jäävät odottamaan, ovat he mennyttä miestä eivätkä he edes muhkeimmankaan kauppakriisin aikana kykene muuhun kuin heidät ehdottomasti pariksi vuodeksi syrjäyttävään selkäsaunaan. Mitä roskaväestä tulee, kun se unohtaa tapella?
Onko Pieper jälleen Lontoossa? Minulla olisi annettavana hänelle kirjoja koskeva tehtävä Frankfurtiin enkä tiedä onko hän vielä Brightonissa.
Pahinta on, että saat nyt vaikeuksia Löwenthalin kanssa. Olisi parasta jos sopimus olisi jo lukkoonlyöty.
Liverpoolin markkinoilla hiljaista, eiliset hinnat; Manchesterin markkinoilla on tilanne vakaa. Osa ylijäämästä menee Levanttiin. Saksalaiset ostajat pysyttelevät pois markkinoilta kuten aikaisemminkin.
Sinun F. E.
[1] »The Daily News» (»Päivittäiset uutiset») oli englantilainen liberaalinen lehti, teollisuusporvariston äänenkannattaja; se ilmestyi tällä nimellä Lontoossa 1846–1930. Toim.
[2] Pierre-Joseph Proudhon. »Kehotus porvaristolle», s. 2. Toim.
[3] — 2. joulukuuta 1851. Toim.
[4] — helmikuussa 1848. Toim.
[5] Engels tarkoittaa työtätekevien joukkojen kansannousuja Pariisissa 1. huhtikuuta (tasavaltalaisen kalenterin mukaan 12. päivänä germinal-kuuta) sekä 20.–23. toukokuuta (1.–4. prairial-kuuta) 1795, jotka suuntautuivat vuonna 1794 pystytettyä thermidorilaista taantumushallitusta vastaan, sekä Lyonissa vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen jälkeen 1831 ja 1834 sattuneita proletaarisia kapinoita. Toim.