Kirjoitettu: 23. syyskuuta 1851
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 58–59. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Manchester, 23. syyskuuta 1851
...Hajaannus italialaisten keskuudessa on ihanaa. On mainiota, että ovela haaveilija Mazzini lopultakin törmää aineellisiin etuihin ja vielä omassa maassaan. Italian vallankumous on siitä hyvä, että se on sielläkin reväissyt liikkeelle kaikkein takapajuisimmatkin luokat ja vanhamazzinilaisen emigraation vastapainoksi muodostuu uusi radikaalimpi puolue, joka vähitellen tunkee herra Mazzinin pois tieltään. Sanomalehtitietojenkin mukaan näyttää »mazzinismi» joutuvan boikotin kohteeksi myös niiden ihmisten taholta, jotka eivät ole perustuslaillisia eivätkä taantumuksellisia. Näiden ihmisten toimesta piemontelaisen lehdistövapauden jäännöksiä käytetään hyökkäyksiin Mazzinia vastaan, ja hyökkäysten laajuutta hallitus ei käsitä. Muuten Italian vallankumous lyö Saksankin kumouksen laudalta aateköyhyyden ja fraasien runsauden osalta. On onni, että maassa missä proletaarien sijasta on melkeinpä vain lazzaroneja,[1] on ainakin puolivuokraviljelijöitä. Myös muut italialaisten lahkolaisten esittämät syyt ovat ilahduttavia, ja viime kädessä on oikein hienoa, että ainakin tähän asti ainoat julkisesti hajoamattomina pysyneet emigrantit alkavat nyt nekin tapella...
[1] »Lazzaroneiksi» nimitettiin Italiassa luokastaan alas vajonneita, ryysyköyhälistömäisiä väestöaineksia, joita itsevaltaiset hallitukset monasti käyttivät hyväkseen taistelussaan porvaristoa vastaan. Toim.