Kirjoitettu: 7. tammikuuta 1851
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 51–53. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 7. tammikuuta 1851
Hyvä Engels!
Kirjoitan Sinulle tänään esittääkseni erään questiuncula theoretican, luonnollisesti naturae politico-economicae.[1]
Tiedät, aloittaakseni ab ovo,[2] ettei Ricardon teorian mukaan maankorko ole mitään muuta kuin ero tuotantokustannusten ja maantuoton hinnan välillä, tai, kuten hän myös ajatuksen ilmaisee, sen hinnan, jolla huonoimman maan tuotteet on myytävä jotta sen kustannukset voitaisiin korvata (kustannuksiin on aina laskettu mukaan vuokraajan voitto ja korot) sekä sen hinnan, jolla parhaan maan tuotteet voidaan myydä, välinen ero.
Ricardon mukaan, kuten hän itse teoriansa esittää; maankoron kohoaminen todistaa että:
1. Siirrytään yhä huonommille maille, tai sama pääomamäärä, perättäisesti samalle maalle sijoitettuna, ei anna samaa tuottoa. Sanalla saneen: maa huononee samassa määrin kun väestön on saatava siitä enemmän irti. Maasta tulee suhteellisesti hedelmättömämpää. Juuri tästä on Malthus löytänytkin väestöteoriansa reaalisen pohjan ja tästä hänen oppilaansa nyt etsivät viimeistä pelastavaa arkkunaan.
2. Maankorko voi nousta vain kun viljan hinta nousee (tämä on ainakin taloudellisesti lainmukaista); sen on laskettava kun viljan hinta laskee.
3. Jos koko valtion maankorko nousee, niin tämä on selitettävissä vain sillä, että hyvin suuri määrä suhteellisesti huonompaa maata on otettu viljelykseen.
Kuitenkin koko historia on ristiriidassa näiden kolmen väittämän kanssa.
1. Ei ole epäilystäkään, että sivilisaation edistyksen myötä yhä huonompia maalaatuja otetaan viljelykseen. Mutta yhtä vähän epäiltävää on, että nämä huonommat maalaadut ovat suhteellisen hyviä verrattuna aikaisemmin hyvinä pidettyihin, mikä johtuu tieteen ja teollisuuden edistymisestä.
2. Vuodesta 1815 ennen viljalakien kumoamista on viljan hinta pudonnut epäsäännöllisesti mutta jatkuvasti 90:stä 50:een šillinkiin ja enemmän. Maankorko on taas jatkuvasti noussut. Näin oli Englannissa ja mutatis mutandis[3] kaikkialla mannermaalla.
3. Kaikissa maissa havaitsemme, kuten jo Petty huomautti, että kun viljan hinta laski, maankorkojen summa maassa nousi.
Kaikesta tästä jää pääasiaksi, että on tasoitettava maankoron laki peltoviljelyn hedelmällisyyden yleisen edistymisen kanssa. Vain sillä tavalla voidaan toisaalta selittää historialliset tosiasiat, toisaalta voitetaan paitsi työkäsiä myös maata koskeva Malthusin huonontumisteoria.
Luulen että asia on helposti selitettävissä seuraavasti:
Oletetaan, että määrätyllä maanviljelyn tasolla vehnäquarterin hinta on 7 š. ja acre parasta laatua olevaa maata, jonka korko on 10 š., tuottaa 20 bushelia. Tulo acresta on siis 20 × 7 eli 140 š. Tuotantokustannukset ovat tässä tapauksessa 130 š. Siis 130 š. on huonoimman viljellyn maan tuotteen hinta.
Olettakaamme, että nyt tapahtuu yleinen maanviljelyn parantuminen. Jos edellytämme tämän, oletamme samalla, että tiede, teollisuus ja väestö ovat lisääntymässä. Yleinen maan hedelmällisyyden lisääntyminen joka on maanviljelyksen parantumisen seurausta vaatii näitä edellytyksiä, erotukseksi pelkästään suotuisamman vuodenajan aikaansaamasta satunnaisesta hedelmällisyydestä.
Olettakaamme, että vehnän hinta on pudonnut 7:stä 5:een šillinkiin quarteria kohden. Paras maa, n:o 1, joka aikaisemmin tuotti 20 bushelia, tuottakoon nyt 30 bushelia. Se tuottaa siis nyt 20 × 7 eli 140 š illingin sijasta — 30 × 5 eli 150 šillinkiä, ts. 20 šillingin koron entisen 10 šillingin sijasta. Huonoimman maan, joka ei anna mitään korkoa, on tuotettava 26 bushelia, sillä edellä olevan olettamuksemme mukaisesti sen tuotteiden välttämätön hinta on 130 š. ja 26 × 5 = 130. Jos parantuminen, ts. tieteen yleinen edistyminen, joka käy käsi kädessä yhteiskunnan, väestön kokonaisedistyksen kanssa, ei ole niin yleistä, että huonoin viljelyskelpoinen maa voisi tuottaa 26 bushelia, niin viljan hinta ei voi pudota 5 šillinkiin quarterilta.
20 šillingin maankorko ilmaisee kuten aiemminkin tuotantokustannusten ja parhaalta maalta saadun viljan hinnan välisen eron tai huonoimman ja parhaimman maan tuotantokustannusten välisen eron. Toinen maa pysyy suhteellisesti toiseen verraten yhtä hedelmättömänä kuin aikaisemminkin. Mutta yleinen hedelmällisyys on kohonnut.
Edellytämme vain, että kun viljan hinta putoaa 7:stä 5:een šillinkiin, niin kulutus, kysyntä, lisääntyy samassa määrin, tai että tuottavuus ei ylitä kysyntää jota voidaan odottaa 5 šillingin hinnasta. Niin väärä kuin tämä edellytys olisi jos hinta olisi pudonnut 7:stä 5:een poikkeuksellisen suotuisan syksyn vuoksi, yhtä välttämätön se on hedelmällisyyden kohotessa asteittain itsensä tuottajien toimesta. Kaikissa tapauksissa kyse on vain tämän hypoteesin taloudellisesta mahdollisuudesta.
Tästä seuraa:
1. Korko voi nousta, vaikka maantuotteen hinta putoaa, ja silti Ricardon laki pysyy voimassa.
2. Maankoron laki, jonka Ricardo esittää mitä yksinkertaisimman teesin muodossa huolimatta sen edelleenkehittelystä, ei edellytä maan vähenevää hedelmällisyyttä, vaan ainoastaan sitä, että huolimatta yhteiskunnan kehityksen myötä yleisesti lisääntyvästä maan hedelmällisyydestä, eri maa-alojen hedelmällisyys on kuitenkin erilainen tai perättäisesti samalle maalle sijoitettu pääoma tuottaa eri tuloksia.
3. Mitä yleisempää maan parantaminen on, sitä enemmän maalaatuja se tulee käsittämään, ja koko maan korkojen summa voi kohota, vaikka viljan hinta yleensä laskee. Kun otetaan edellä oleva esimerkki, niin kyse on vain siitä, kuinka suuri on niiden maa-alojen luku, jotka tuottavat enemmän kuin 26 bushelia 5 šillingin hintaan, ilman että niiden olisi tuotettava juuri 30 bushelia, ts. kuinka moninaista on sen maan laatu, joka on parhaimman ja huonoimman maalaadun välillä. Parhaimman maan maankoron suuruudella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Tällä ei yleensä ole mitään suoraa tekemistä koron suuruuden kanssa.
Tiedät, että korkokysymyksen ytimenä on se, että korko syntyy hinnan tasautumisen seurauksena niiden tuotteiden välillä, jotka ovat erilaisten tuotantokustannusten tulosta, mutta ettei tämä markkinahinnan laki ole muuta kuin porvarillisen kilpailun laki. Ja silti porvarillisen tuotannon lakkauttamisenkin jälkeen jäisi pulmaksi se että maaperä tulisi suhteellisesti hedelmättömämmäksi, että samalla perättäisesti käytetyllä työllä saataisiin vähemmän tuloksia, vaikkakin tuolloin, erotukseksi porvarillisesta järjestyksestä, paras maa ei enää tuottaisi niin kallista tuotetta kuin huonoin. Tämä epäilys putoaisi edellä esitetyn valossa pois kuvasta.
Pyydän mielipidettäsi asiasta...
[1] — teoreettisen pikkukysymyksen, luonnollisesti kansantaloudellisluonteisen. Toim.
[2] — aivan alusta. Toim.
[3] — vastaavin muutoksin. Toim.