Palatkaamme pohjolasta taas hetkeksi takaisin Italiaan, Joakim Fiorelaisen, Frans Asisilaisen ja Dolcinon kotimaahan, ja siirtykäämme ensinmainitun ahtaammalle kotiseudulle, Kalabriaan, joka, kuten koko Etelä-Italia, 15:nnen vuosisadan lopulta oli huoannut Espanjan kovan ikeen alaisena.
Siellä syntyi toinen molemmista ensimäisistä suurista utopisteista, Thommaso (Tuomas) Campanella, syyskuun 5 p:nä 1568. Hänen syntymäpaikkana on Stilo nykyisessä Reggion maakunnassa.
Jo lapsuudessaan herätti hän huomiota harvinaisen aikaisella kypsyydellään: kolmentoista vuotiaana voi hän valmistelematta pitää puheen mistä tahansa määrätystä aineesta, joko suoranaisesti tai runomittaan. Tähän keskiajalla kovin suuressa arvossa pidetyn ja uutterasti harjotellun puhelahjan ohella oli hänellä intohimoinen mieltymys filosofian opiskeluun. Jo silloin syventyi hän lukemaan pyhän Tuomas Aqvinolaisen »Summa»-kirjaa, joka sitte oli tuleva ratkaisevaksi hänen kutsumukselleen. Hänen isänsä, joka oli määrännyt hänet tuomarinammattiin, lähetti hänet Neapeliin, jotta hän siellä tutkisi oikeustiedettä setänsä, oikeustieteen professorin, luona, mutta nuori Thommaso, joka oli nauttinut erään Stilon luostarissa filosofiaa opettavan munkin opetusta, liittyi viidentoistavuotiaana Kosenzassa hengelliseen domikanien munkkikuntaan, jonka Albertus Magnus, Tuomas Aqvinolainen ja Savonarola jo olivat tehneet kuuluisaksi, ja joista taistelukykyisimmät ja riippumattomimmat munkit olivat lähteneet.
Campanellan kyky omistautua kaikkia tieteitä tutkimaan sekä myöskin hänen huomattava puhelahjansa, saivat aikaan sen että hän pian kiinnitti itseensä munkkien ja opettajiensa huomion, jotka pyrkivät kehittämään hänen terävyyttään ja voittamaan hänet asialleen. Luostarit olivat silloin yhä vielä, kuten keskiajalla, pakopaikkoja opinhalullisille hengille, ne ylpeilivät siitä, että niillä oli oppineita, filosofeja ja puhujia, ja domikanimunkkikunta oli niitten kuuluisien miesten määrään nähden, jotka olivat sen piiristä lähteneet, mainioimpia. Mutta 16:nnen vuosisadan loppupuolella alkoi jesuitain seura, jonka Ingnatius Loyola oli perustanut 1537 vastustamaan kerettiläisyyttä ja suojaamaan paavin auktoritetia, himmentää muiden hengellisten veljeskuntien mainetta. Domikanit, jotka taistelivat tätä uhkaavaa kilpailijaa vastaan ja koettivat voittaa entistä mainettaan, pitivät innokkaasti kiinni Campanellasta ja suosivat hänen tiedonhaluaan, kun toivoivat saavansa hänestä taistelijan, jonka kyvyt auttaisivat kirkastamaan heidän seuransa loistoa.
Ja sangen pian sai Campanella tilaisuuden osottaa etevyyttään. Luostarit säilyttivät ja ylläpitivät kiihkeän huolekkaasti skolastisten väittelyjen harrastelua, he vaativat toisiaan puolustamaan erilaisia teologisia ja filosofisia oppilauselmiaan väittelytilaisuuksissa, joihin päästettiin yleisöäkin. San Giorgion filosofian professori, jonka Kosenzan fransiskanit olivat haastaneet julkisessa väittelyssä puolustamaan munkkikuntansa mielipiteitä, sairastui, juuri kuin hänen piti lähteä väittelytilaisuuteen, ja määräsi oppilaansa Campanellan sijaisekseen. Kun tämä saapui määrättyyn kokoukseen, synnytti hänen nuoruutensa melkoista mielipahaa, sillä luultiin, että oppinut professori halveksumisen vuoksi oli lähettänyt sijalleen tämän parrattoman väittelijän. Mutta kun nuorukainen puhui, muuttui mielipaha ihastukseksi. Hän suoritti tehtävänsä niin loistavasti ja terävästi, että itse fransiskanien täytyi myöntää hänen voittaneen.
Campanella innostui näihin väittelytaisteluihin; kymmenen vuotta kulki hän Italiassa kaupungista toiseen väitellen teologisista ja filosofisista kysymyksistä, jotka silloin antoivat ajattelemisen aihetta hänen aikansa ihmisille. Kaikkialla saavutti hän loistavaa menestystä, joka häntä hurmasi, mutta joka synnytti kateutta ja kokosi häneen kohdistumaan muiden hengellisten veljeskuntien, etupäässä jesuitain, kateuden ja vihan. Jesuitoja vastaan julisti hän suorastaan sodan ja vaati heidän veljeskuntansa hävittämistä, koska he »väärentävät evankeliumin puhtaan opin, tehdäkseen sen sopivaksi palvelemaan ruhtinasten hirmuvaltaa». Mutta kaikkien suuttumuksen sai hän osakseen kiivailla hyökkäyksillään Aristotelesta vastaan, jota oppineitten kouluissa pidettiin melkein yhtä suuressa arvossa kuin raamattua; hän oli vasta vähän yli kaksikymmenvuotias, kun hän julkaisi ensimäisen, Stagyran filosofia ja hänen puolustajaansa Martaa vastaan suunnatun kirjansa. Tuntuvasti loukkasi hänen vastustajiaan se halveksuminen, jota hän osotti heidän opettajiensa ja aikaisempien filosofien mielipiteitä kohtaan. Senvuoksi käyttivät jesuitat hyväkseen tätä katkeruutta, jota hän kaikkialla, minne tuli, herätti, syyttivät häntä kerettiläisyydestä ja noituudesta ja saivat paavin estämään hänen puhujaretkensä; hän sai käskyn palata Stilon luostariin. Hän totteli ja koetti yksinäisyydessään lohduttautua tieteellisillä opiskeluilla ja runoilulla, hän ryhtyi kirjottamaan murhenäytelmää, jonka aiheena oli Maria Stuartin kuolema. Kuten Giordano Bruno, joka hänen laillaan oli dominikanimunkki, olisi hänkin paennut luostarista, »tästä ahtaasta ja synkästä vankilasta, jossa erehdys on minua niin kauan pitänyt kahleissaan», kuten tämä uuden ajatuksen rohkea apostoli sanoi, ellei hän olisi löytänyt alaa, jolla hän yksinäisyydessäänkin voi tyydyttää kiihkeää toimintahaluaan.
Tulemme nyt Campanellan elämän päätapahtumaan, josta meillä kuitenkin on vain epämääräisiä tietoja. Ainoa, joka asiasta selvemmin puhuu, on Pietro Gianonni, joka »Neapelin kuningaskunnan historiassaan» (ilmestynyt Neapelissa 1723) puhuu salaliitosta, jonka Campanella oli tehnyt vapauttaakseen Kalabrian Espanjan ikeenalaisuudesta; hän väittää saaneensa ilmottamansa yksityiskohtaiset tiedot sittemmin kadonneista asiaa koskeneista oikeuden asiakirjoista.
Hän sanoo: »Campanella oli mullistamaisillaan Kalabrian levittämällä siellä uusia aatteita ja tekemällä tasavaltaisia vapaussuunnitelmia. Hän eksyi niin pitkälle, että pyrki uudistamaan valtiot, laatimaan uusia lakeja, uusia järjestelmiä yhteiskuntahallinnolle». Epäilemättä oli Campanellalla jo silloin »auringonvaltionsa» (Civitas solis) ajatus mielessään; hän koetti saada valtiollisen kapinansa myöskin yhteiskunnalliseksi vallankumoukseksi, samoin kuin useat keskiajan kerettiläiset liittivät uskonnollisiin uudistuksiinsa pyrkimyksen yhteiskunnan kommunistiseen muodosteluun.
Campanella, joka samoin kuin kaikki hänen aikansa etevimmät ja aikaansa edustavimmat henkilöt, m. m. paavit Paavali V:s ja Urbanus VIII:s, Richelieu, jopa Bacon, uskoi astrologiaan, tähdistäennustamistaitoon, oli tähdistä nähnyt merkkejä jotka ennustivat maan päälle, ja vallankin Neapelin kuningaskuntaan ja Kalabriaan, tulevan vallankumouksia. Hän taivutti luostarinsa munkit uskoonsa ja kehotti heitä käyttämään hyväkseen tilaisuutta poistaakseen Espanian ikeen niskoilta ja asettaakseen yksinvallan tilalle jumalaisvaltaisen tasavallan, josta jesuitat pitäisi karkotettaman ja hätätilassa perinjuurin hävitettämän. Hän julisti, että jumala oli hänet valinnut tällaista yritystä toteuttamaan. Hän ryhtyi yllyttämään kansaa siihen, että se murtaisi vankiloiden portit ja vapauttaisi vangit, polttaisi niiden oikeusasiakirjat ja liittäisi heidät itsensä kapinallisten riveihin. Hän laski saavansa kannatusta visiri Hassan Cicalalta, joka oli päällikkönä Guardavalen vesillä silloin ankkuroivalla Turkin laivastolta. Cicala oli kalabrialainen synnyltään, mutta hän oli jättänyt kotimaansa, paetakseen espanjalaista herruutta ja oli kääntynyt islaminuskoon.
Useat eri seikat olivat eduksi Campanellan hankkeille; Kalabriasta oli joukko henkilöjä karkotettu maanpakoon, ja kohtuuttomat verot painoivat kansaa. Isä Dionysus Ponzio Nikastrolainen otti tehtäväkseen kapinan levittämisen Katanzaron maakuntaan; hän suoritti tehtävänsä innokkaasti ja toimehikkaasti, hän puhui Campanellasta jumalan lähettiläänä, joka oli kutsuttu tuomaan vapauden ja »vapauttamaan kansan Espanian kuninkaan ministerien pahoinpitelystä, joille ihmisen veri oli kaupanalaista tavaraa ja jotka sortivat köyhiä ja heikkoja». Tämän seudun munkit kannattivat häntä hehkuvan intoisasti. Kaikki oli valmiina ja vuoden 1599 lopulla piti kapinan alkaa. Mutta viime hetkillä antoi kaksi kavaltajaa ilmi salaliiton.
Kreivi Lemos, Neapelin varakuningas, lähetti sillä tekosyyllä, että piti varjella rannikkoa turkkilaisilta, liikkeelle joukkoja, jotka helposti saivat voiton äkkiyllätetyistä salaliittolaisista ja veivät nämä laivoilla Neapeliin. Antaakseen pelottavan esimerkin, antoi varakuningas hakata eräällä galerilaivalla kaksi kapinallista elävinä kappaleiksi ja hirttää neljä muuta laivan raakapuihin. Isä Dionysus Ponzio vangittiin maallikoksi pukeutuneena ja surmattiin, Campanella löydettiin eräästä lampurinmajasta juuri kun hänen oli onnistunut koko päivän kestäneiden neuvottelujen jälkeen hankkia laivuri, jonka piti viedä hänet turkkilaiselle laivalle; hänet sulettiin Ovon linnaan Neapelissa, samana vuonna v. 1600, jona Giordano Bruno Roomassa kuoli polttoroviolla.
Campanella oli odottanut, että kansa nousisi heti ensi kutsulla. Sillä voisiko olla toisin! Hänhän toi sille vapauden, hän tahtoi johtaa sen luvattuun maahan. Miten surullinen mahtoikaan olla hänen heräämisensä tästä ihastuttavasta unesta, kun hän näki olevansa yksin ja kaikkien hylkäämänä ja täytyi hieroa kauppaa laivurin kanssa, joka kielsi häneltä veneen pakoon pääsemistä varten!
Pitkällä ja raskaalla marttyyriudella sai Campanella maksaa vallankumouksellisen yrityksensä ja hyökkäyksensä jesuitain seuraa vastaan. Sillä sangen todennäköistä on, että ilman jesuitain vihaa Espanjan hallituksen kiukku tätä helposti voitettua kapinallista kohtaan, jota, vaikka häntä syytettiinkin kerettiläisyydestä, kumminkin paavitkin suojelivat, olisi lauhtunut vähempään.
Vuonna 1631 julkaisemansa kirjan »Atheismus triumphatus» (voitettu ateismi) esipuheessa kertoo Campanella kärsimyksistään.
»Olen ollut sulettuna viiteenkymmeneen eri vankilaan ja seitsemän kertaa ollut mitä hirvittävimpien kidutusten alaisena. Viimeisellä kerralla kesti kidutus neljäkymmentä tuntia. Minua kuristivat kireään vedetyt köydet, jotka leikkasivat lihani rikki luihin asti, ja käteni sidottiin selän taakse ja minut ripustettiin terävään paaluun, niin että vereni virtasi. Neljänkymmenen tunnin kuluttua pidettiin minua kuolleena ja tehtiin loppu kidutuksestani; toiset häväisivät minua ja lisätäkseen tuskiani pudistelivat he niitä köysiä, joista minut oli ripustettu, toiset ylistivät vallan hiljaisin äänin minun uljuuttani. Mikään ei ole saanut minua horjumaan, eikä minulta ole saatu pakotetuksi sanaakaan kauheimmillakaan kidutuksilla. Sittekun kuusi kuukautta sairastettuani ihmeellisesti paranin, heitettiin minut entistä kurjempaan tilaan. Viisitoista kertaa vietiin minut oikeuden eteen. Ensi kerralla kysyttiin minulta: Mistä tiedät sinä, mitä et ole opettanut? Onko sinulla perkele apunasi? Minä vastasin: Oppiakseni sen, mitä tiedän, olen käyttänyt enempi öljyä, kuin te olette juoneet viiniä ... Minua syytettiin siitä, että olisin kirjottanut ennen syntymääni ilmestyneen kirjan 'De tribus Impostoribus', että olisin Demokritoksen oppien kannattaja, ... että levittäisin hylättäviä mielipiteitä kirkkoa vastaan sekä sen oppeihin että järjestysmuotoon nähden ja että olisin kerettiläinen. Vihdoin syytettiin minua paitsi kerettiläisyydestä, myöskin kapinasta, koska minä vastoin Aristotelesta, joka selittää maailman olevan iankaikkisesti ja muuttumattomana kestävän, olin väittänyt, että auringossa, kuussa ja tähdissä on merkkejä, jotka ennustavat vallankumousta maailmankaikkeudessa.»
Kokonaista 27 vuotta virui hän Neapelin vankiloissa. Sepittämässään liikuttavassa runossa rukoili hän, että jumala hänet vapauttaisi. Kun jumala pysyi kuurona hänen valituksilleen, kääntyi hän rukoilemaan aurinkoa, jota hän Telesion[1] tavoin piti sielullisena ja kaikkien alempien luonnonesineiden, kasvien, eläinten j. n. e. luojana, kun vain ihminen hänen mielestään oli lähtenyt jumalan käsistä.
Kidutuksen tuskat eivät lamauttaneet Campanellan henkeä: »Hän kesti ja voitti kidutukset», sanoo hän. Kun pyövelit lakkasivat toivomasta saavansa kidutuksilla häneltä ainoatakaan myönnytystä, jättivät he marttyyrin loppumattoman vankeuden yksinäisyyteen. Hän täytti nämä yksinäisyytensä hetket unelmillaan.
Hänen vankeuttaan lievennettiin hiukan, senjälkeen kun Ossunan herttua oli nimitetty Neapelin kuningaskunnan varakuninkaaksi. Hänkin oli saanut kärsiä Espanian kovia vainoja, hän solmi ystävyydenliiton kalabrialaisen kapinoitsijan kanssa, jonka neroa hän ihaili, hän kävi usein Campanellan luona ja kysyi valtion asioissa hänen neuvoaan, hän salli hänen työskennellä, olla kirjeenvaihdossa ystäviensä kanssa, vieläpä saada näitä puheilleenkin vankilaan. Vankilansa syvyydestä täytti Campanella Europan maineellaan. Paavit, Englannin kuningas Jaakko I:nen ja muut mahtavat henkilöt kysyivät häneltä neuvoa hänen tähdistäennustamistaitonsa vuoksi, Gassendi ja muut suuret henget vaihtoivat hänen kanssaan kirjeellisesti mielipiteitä filosofisista ja tieteellisistä kysymyksistä; kaksi saksalaista oppinutta, Tobias Adami ja Kaspar Schoppe, joka viimemainittu oli ollut läsnä Giordano Brunon telotuksessa, otti haltuunsa hänen käsikirjotuksensa, jotka painettiin Saksassa ja joita sitte levitettiin myöskin Ranskaan, Englantiin ja Italiaan.
Ossunan herttua sai osakseen jesuitain vihan, kun hän kieltäytyi sallimasta inkvisitsionin toimintaa Neapelin kuningaskunnassa. Mahtavien vihollisten tukemana, joita herttualla oh Madridin hovissa, vehkeilivät jesuitat saadakseen hänet syrjäytettyä asemastaan, jossa hän oli hankkinut mainetta loistavilla saavutuksillaan venetsialaisia vastaan ja hallintonsa varovaisuudella ja oikeudellisuudella. Mieluummin kuin antaa panna itsensä viralta päätti hän tehdä itsensä Espanjasta riippumattomaksi ja valituttaa itsensä Neapelin ja Kalabrian kuninkaaksi. Kerrotaan, että Campanella tässä häntä neuvoi ja rohkaisi, luullen löytäneensä hänessä välikappaleen valtiollisen ja yhteiskunnallisen vallankumouksensa toteuttamiseksi. Muuan Ossunan kapinatovereista oli Germino, joka 37 vuotta myöhemmin oli johtava Masaniellon kapinaa; ehkäpä oli Germino Campanellankin kanssa yhteydessä. Suunnitelma annettiin ilmi, Ossunan sijalle tuli kardinali Borgia ja Ossuna sulettiin Almeiran linnaan, jossa hän kuoli vuonna 1621. Campanellan vankeus tuli taasen ankaraksi.
Kaksi vuotta Ossunan kukistuksen jälkeen kuoli Roomassa hänen suojelijansa, paavi Paavali V:s, joka turhaan oli pyytänyt Filip III:ta häntä armahtamaan. Tämä kuolonsanoma saattoi Campanellan syvään epätoivoon. Mutta paavi Urbanus VIII:nnesta sai hän uuden suojelijan, joka viisivuotisten neuvottelujen jälkeen, toukokuun 15 p:nä 1626, sai aikaan hänen vapauttamisensa, tosin vain sillä ehdolla, että hän antaisi hänet Roomassa kerettiläisenä inkvisitsionin tuomittavaksi. Mutta tuskin oli Campanella päässyt paavien kaupunkiin, kun hänet päästettiin vapaaksi. Mutta jesuitain viha vainosi häntä täälläkin. He kiihottivat roskaväen intohimot häntä vastaan. Niiden purkausta välttääkseen jätti Campanella Rooman valepukuun puettuna ja ajaen Ranskan lähettilään vaunuilla. Hän meni Marseilleen, jossa hänet otettiin vieraanvaraisesti vastaan. Kuukauden päivät eli hän siellä niin onnellisena, ettei hän sellaista onnea ollut nauttinut kolmeenkymmeneen vuoteen. Richelieun Parisiin kutsumana täytyi hänen taas jättää tämä lepopaikka ja itkien lähti hän vieraanvaraisesta Marseillesta.
Hänet otettiin hovissa vastaan. Ludvig XIII:s tuli tätä mainiota, ijän ja kärsimysten murtamaa ukkoa vastaan ja suuteli hänen molempia poskiaan. Muuan toteutunut ennustus lisäsi sitä korkeata kunnioitusta, joka kaikilla oli hänen astrologisia tietojaan kohtaan.
Richelieu mieltyi Campanellaan, kun tämä vihasi espanialaisia; kun sota syttyi Ranskan ja Espanian välille, kutsuttiin hänet kuninkaan neuvostoon ilmaisemaan mielipiteitään Italian asioista. Hän vetäytyi sitte Parisin domikaniluostariin, jossa hän eli rauhassa harjottaen astrologisia, lainopillisia ja filosofisia tutkimuksia.
Hän oli ennustanut, että kesäkuun 1 p:nä 1639 tapahtuva auringonpimennys olisi hänelle turmioksi. Hän tahtoi torjua vaaran, jonka hän luuli itseään uhkaavan, noudattamalla kaikkia astrologisia neuvoja, joita hän antaa »Auringonvaltio»-kirjassaan, ja joita hänen auringonasukkaansa käyttävät suojellakseen itseään »taivaan ruttoisilta höyryiltä». Hän sulkeutui huoneeseen, jonka seinät oli valkeiksi maalattu ja joka oli pirskotettu hajuvesillä ja valaistu seitsemällä kauas tuoksuvalla vahasoihdulla, ja koetti poistaa huoliaan soitolla ja puhumalla munkkien kanssa, jotka pitivät häntä mielipuolena.
Campanella kuoli 71 vuoden ikäisenä toukokuun 21 p:nä 1639, kymmenen päivää ennen tuota pelkäämäänsä auringonpimennystä.
»Olen syntynyt taistelemaan kolmea pahaa, tyrannivaltaa, sofistikaa ja ulkokultaisuutta, vastaan», sanoo Campanella eräässä runossaan. Hänen koko elämänsä oli itse asiassa pitkä taistelu skolastista filosofiaa ja Aristotelesta, »henkien hirmuhaltijaa», vastaan. Telesion, Giordano Brunon ja Baconin ohella kuuluu hän noiden voimakkaiden, nerokkaiden miesten hyökkääjäjoukkoon, jotka olivat tuon niin sekavan ja kiihtyneen, mutta haaveksivaisen kuohunnan ja innostuksen elähyttämän liikkeen etunenässä, joka silloin pyrki uudestisynnyttämään ihmishengen ja vapauttamaan sen filosofisesta ja teologisesta dogmatikasta sekä noista yhtä sisällyksettömistä kuin viisastelevan sukkelista, yhtä päättömistä kuin sekasotkuisista skolastisista keskusteluista. Sillä joskin tuollaiset keskustelut tekivät aivot joustaviksi ja johtivat sellaisiin ihmeellisiin ajattelevan erittelyn ja arvostelun ominaisuuksiin, jotka niin loistavina ilmenivät 17:nnellä vuosisadalla, niin pilasivat ne kumminkin samalla hermoja ja tekivät aivot kykenemättömiksi tuntemaan aistillisesti huomattavissa olevaa todellisuutta. Tapa viisastella ja keskustella, sensijaan että olisi tehnyt havaintoja ja hankkinut kokemuksia, oli tullut toiseksi luonnoksi, ja tarvittiin vuosisatoja siitä vapautuakseen.[2]
Tästä surkeasta väittelyhimosta laskettiin edesvastuun lankeavan Aristoteleelle, kun hän oli filosoferannut aikana, jolloin tieteet tuskin olivat syntyneet ja useista niistä ei vielä ollut edes aavistustakaan. Hänellä ei ollut riittävästi aineksia voidakseen käsittää ja selittää maailmankaikkeutta; mutta kun hän kumminkin oli oppinut tuntemaan, että luonnonilmiöt ovat määrättyjen lakien välttämättömästi johtamia, koetti hän keksiä näitä lakeja järkisyitä selvittelemällä, lähtien muutamista miettimistään perussyistä. Samoin menettelivät kaikki vanhanajan ajattelijat. Pytagorealaisen oppikunnan miehet esimerkiksi, joiden salaperäisillä lukuteorioilla oli niin haitallinen vaikutus Campanellaan, pitivät numerolukuja kaiken ainoina olevaisina ja ymmärrettävissä olevina aineosina ja kaikkien seikkojen sisäisen olemuksen todellisena ilmaisuna; he eivät pitäneet niitä keinona, jonka nojalla selitetään maailmankaikkeuden lait, vaan näiden lakien välttämättöminä perusteina; jos tunsi lukujen salatut ominaisuudet, voi muka järkisyihin nojautuvan selvittelyn avulla keksiä aineellisen ja henkisen maailman lait.
Keskiajan ajattelijoilla oli henkistä luomistyötään varten vain yhtä kehittymättömiä tieteitä, ja sitäpaitsi oli ajattelemisen julkinen johto kirkon silmälläpidon alaisena, eikä kirkko hyväksynyt maailmaa, tätä synnillistä murheenlaaksoa, ja se kirosi luonnontieteet saatanan työnä; heitä pakottivat siis vielä mahtavammat vaikutteet käyttämään samaa ajattelutapaa. He eivät tarvinneet Aristolelesta käyttääkseen hänenlaistaan yllä kuvattua deduktivista tutkimustapaa ja sovittaakseen tieteen syittenhakemisen taidoksi. Aristoteles antoi heille kumminkin deduktivisen ajatusopin, mutta skolastikotpa selittivät, että säännöllinen ajatusopinmukainen johtopäätös on varmuuden ainoa mitta.
Tutkimuksen todellisena esineenä oli kirja eikä todellisuus. Skolastiset filosofit opettivat vain Aristoteleen selittämistä. Hänen koulukuntansa opin selittäminen oli heidän ainoana toimenaan, ja selittelytaidon ansioksi on luettava, että keskenään mitä ristiriitaisimpiakin järjestelmiä suositeltiin Aristoteleen nimellä: kaikki professorit selittivät olevansa hänen uskollisia oppilaitaan. Kaikki löydettiin Aristoteleen kirjoista, kaiken tuli olla peräisin hänestä; pyhän raamatun ohella oli hän auktoritetina.
Pyhä Tuomas Aqvinolainen, jonka pyrkimyksenä oli todistaa katolisten oppien täydellinen yhtäpitäväisyys Aristoteleen oppien kanssa, teki Aristoteleesta kirkon pylvään.
Aristoteleen ja skolastisen filosofian voittaminen oli vaikeata, sillä olisi tullut tarjota uusi järjestelmä sen korvaukseksi, jonka repi alas, ja heti kun luopui arvostelijan osasta, eikä rajottunut vain viittaamaan siihen, että todellisuus voidaan käsittää vain todellisuuden avulla, joutui onnettomalla tavalla noihin samoihin erehdyksiin, joita vastusti, oli pakko pelkkien järkisyitten nojalla valmistelematta sepitellä yleinen filosofia. Ja se oli kerrassaan vaarallista, sillä se oli suorastaan riitelemään rupeamista kirkon kanssa, joka todistelujen asemasta käytti kidutusta ja polttoroviota. Marx sanoo »Kapital»-teoksensa esipuheessa: »Englannin korkeakirkko antaa mieluummin anteeksi sen, että hyökätään 38:n kimppuun sen 39:stä uskonlauseesta, kuin että pyrittäisi vähentämään 1/39 sen rahallisista tuloista», sillä näitä uskonkappaleita arvostellessa ei vahingoiteta Englannin kirkon tuloja. Mutta toisin oli asianlaita puheenaolevana aikana, katolisen kirkon kimppuun henkisellä alalla hyökättiin vain vähentääkseen sen rikkauksia maallisella alalla. Uskonnolliset uudistukset olivat vain keinona taloudellisten uudistusten aikaansaamiseksi.
Telesio oli ensimäisiä, joka alotti taistelun Aristotelesta vastaan. Hän syytti Aristotelesta siitä, että tämä nojautui vain järkeen eikä kokemukseen. Telesioa syytettiin kerettiläisyydestä, ja joutuakseen unohduksiin jätti hän Neapelin, elääkseen aivan syrjässä Kosenzassa, samaan aikaan, jolloin Campanella tutki sikäläisessä dominikaniluostarissa filosofiaa; mutta Campanellan opettajat kielsivät tätä käymästä, vaikka hyväksyivätkin osan Telesion ajatuksia, Telesion luona, epäilemättä niiden vaarojen vuoksi, joita seurustelusta kerettiläisen kanssa olisi heidän mielestään voinut olla seurauksena.
Tarvittiin Campanellan ja Giordano Brunon rohkeutta alottaakseen ja loppuun saattaakseen taistelun vallitsevaa filosofiaa vastaan. Vietettyään kuusi vuotta Venetsian lyijykamareissa ja kaksi vuotta inkvisitsionin vankiloissa Roomassa, vastasi Bruno ylpeästi inkvisitoreille, jotka vaativat häntä ostamaan elämänsä kieltämällä oppinsa: »Te pelkäätte enempi julistaa minun kuolemantuomiotani kuin minä sitä kuulla.» Elämänsä uhrin oli hän jo aikoja sitte antanut.
Telesio oli ensimäinen opettaja, joka kylvi Campanellan sieluun kapinan siementä; Campanella luopui koulun kirjojen opeista ja ryhtyi hakemaan filosofiaansa luonnosta. Filosofien kirjoja lukiessaan päätti hän aina verrata niitä luonnon suureen kirjaan ja sen nojalla tutkia niiden pätevyyttä.
Luonnon tutkiminen oli yleisenä pyrintönä. »Filosofia on kirjotettu luonnon suureen kirjaan», julisti Galilei. Myöskin romantisessa kirjallisuudessa, jolle Rousseau 18:nnella vuosisadalla laski perustan, ilmeni samallaista luontoon palaamista. Tämä kirjallinen liike oli vastalause ylimyksellisen yhteiskunnan teennäistä elämää vastaan, kuten tuo filosofinen liike oli kapinoimista kirkon dogmatista herruutta vastaan.
Kysymyksessä oli laatia maailmankaikkeudesta ja luomisesta toisellainen mielikuva kuin se, mitä kirkko opetti.
Maa, tämä katolisuuden murheenlaakso, jossa perkeleellä oli tuhannet ansansa saattaakseen pyhien heikon lihan lankeemukseen, oli Brunosta loistavan kaunis, elämä näytti hänestä miellyttävältä, luonto mitättömimpäänsäkin saakka ihastuttavalta, voimassaan hämmästyttävältä. Telesio selitti pelottomana: »Maailma on todellinen jumalan kuva». — »Luonto on olevaiseen muotoonsa ruumiillisentunut jumala», sanoi Bruno. Samoin kuin alkuihmiset, kuvitteli Campanellakin koko luonnon olevan sielullisen. »Maailman kaikkeus on suuri ja täydellinen eläin», sanoo hän eräässä sonetissa, »jumalan perikuvan mukaan veistetty, hänen kuvansa... Me sitävastoin, me olemme epätäydellisiä olentoja, surkuteltava suku, jotka elämme ja asumme maailman sisässä. Me olemme maalle, joka on suuri eläin, vielä paljon suuremmassa määrässä sitä, mitä meidän ruumiillemme ovat madot, jotka sitä kalvavat.»
Omaksuen ja täydellisentäen Telesion aatteet, selittää Campanella kaikilla esineillä ja kaikilla olemuksilla, yksinpä niilläkin, jotka näyttävät elottomilta ja kuolleilta, olevan niiden olemassaolon tarpeita vastaavan tuntemiskyvyn. Tähdet, alkuaineet, kasvit elävät hänen mielestään tunnolla varustettua elämää, ruumiit samoin, sillä kuolema on vain suhteellista. Eläimet ovat järjellisiä ja ajattelevat; hän väittää, että ne jonkinlaisella puheella voivat saada toiset ymmärtämään itseään. Jumala vihdoin elää kaikissa maailmankaikkeuden olennoissa ja esineissä, koko maailmankaikkeus on hänen elävä kuvansa. »Jumala on maailmankaikkeudessa sekä taiteilijana, joka siinä on ja sitä muovailee, että aineksena, joka sitä koossa pitää», sanoi Bruno.
Aine, materia, on ijankaikkinen. Sitä ei voida kokonaisuudessaan vähentää eikä lisätä, vakuutti Telesio, sen täytyy muuttua, ajatteli filosofi Postel. Bruno, näiden ajattelijain selvänäköinen pää, tunsi vain yhden alkuaineen, materian, ja vain yhden syyn, liikettä synnyttävän voiman; jokainen luonnonesine oli muodostettu aineesta ja voimasta. Herakliton, Zenon ja stoalaisen koulun materialismi elpyi uudestaan eloon.
Filosofisia teorioja ja salaperäisiä aatteita, jotka kuohuivat ajattelijoiden päissä, olivat levittäneet kreikkalaisten filosofien teokset, joita painettiin ja käännettiin, luettiin ja uutterasti tutkittiin, kuten Kabbala, joka 16:ta vuosisataa ihastutti.
| * | * | |
| * |
Kun Campanella tutki filosofiaa Kosenzan dominikaniluostarissa, tutustui hän erääseen vanhaan rabbiniin, joka opetti hänelle salatieteiden, astrologian (tähdistäennustamistaidon), noitataidon ja alkemian, tietoja sekä Kabbalan alkuperusteet. Tällä alkuperäisellä opilla, jota vain suullisesti ja vaitiolon lupauksella jaettiin muutamille oppilaille, oli mahtava vaikutus keskiajan ajatustapaan.
Kabbala oli jumalallista alkuperää, sillä sen ensimäisen osan, Sefer Jeziran, s. o. luomisen kirjan, oli Aatamille ilmottanut enkeli, jonka nimi tunnetaan, se sisälsi koko totuuden. Reuchlin ja kabbalistit vakuuttivat, että se oli innostanut kaikkia vanhanajan viisaita, erittäinkin pytagorealaisia, jotka olivat siitä saaneet oppinsa sielunvaelluksesta ja lukuteoriansa. Todennäköisempää on kumminkin, että se on filosofisten teorioitten kokoelma, jonka melkein kaikkialle vanhaan maailmaan levinneet juutalaiset olivat koonneet, israelilaisen henkensä mukaisesti muovailleet ja sekottaneet Egyptin ja Aasian uskonnollisella mystisismillä. Kabbala muodostaa aivan erikoisenlaatuisen ja sekavan yhdistelmän korkeimpia filosofisia aatteita ja salaoppisuuden lapsellisuuksia ja haaveellisia unelmia; se opettaa, miten jonkin numeroarvon omaavia kirjaimia yhdistelemällä löytää kirjaimellisen merkityksen alle salatun raamatun salaisen mielen; se ilmottaa taidon, miten ylemmät voimat saadaan vaikuttamaan alempaan maailmaan ja miten ylenluonnollisia vaikutuksia aikaan saadaan. Jesus Kristus oli muka tehnyt ihmeensä Kabbalan salaoppien avulla.
Uudenajan filosofit, jotka ovat rohjenneet tutkia tätä selittämätöntä sekavuutta, tapaavat siinä filosofisen panteismin, kaikkijumalaisuuden, joka kuuluu idealistisiin mietiskelmiin, kun se asettaa ne lait, jotka järjestävät aineellisen maailman ilmiöt niiden logillisten sääntöjen tasalle ja alaisiksi, joiden mukaisesti hengen ilmiöt liittyvät toisiinsa; maailmankaikkeuden synnyn selittää se Olevaisen — Hegel sanoisi: aatteen — keskeytymättömän kehityksen avulla ja vakuuttaa, että Olevaisen ja sen eri ilmauksien tai emanatsionien, kuten Kabbalassa sanotaan, ulkopuolella ei ole mitään.
Todella Olevainen on En Soph. Niin kauvan kuin se on rajattomana ja epämääräisenä ja ennenkuin se on luonut maailman tai, mikä merkitsee samaa, ennenkuin se on ottanut minkään muodon ja asettanut äärettömyydelleen mitan ja päämäärän, on se Ei-mitään, Nihil, hebreankielellä Ain. »Olevainen itsessään ei ole mitään määrättyä, onpa se vallan sen ulkopuolella, mitä inhimillisessä kielessä sanotaan joksikin», sanoo Sohar, Kabbalan toinen osa. Rajaton Olevainen ei tunne itseään, on kuin sitä ei olisikaan olemassa, se on Ei-olevainen, sillä ei ole viisautta eikä valtaa eikä mitään muita ominaisuuksia, sillä ominaisuus edellyttää eroavaisuutta ja niin ollen rajaa.
Olevainen, ottaakseen itsensä haltuunsa ja esiintyäkseen määräämättömyydestään, ilmestyy ensiksi itselleen ajatuksena ja sanana: ajatuksena kymmenen sefirotin, kymmenen ensimäisen numeron, aistillisesti käsittämättömien kuvaannollisten merkkien kautta; sanana taas hebreankielen kirjaimiston 22 kirjaimen, kielen alkeiden, kautta, jotka yhdessä kymmenen sefirotin kanssa muodostavat viisauden 32 välinettä ja tietä.
Ensimäinen sefirotin emanatsioni, jota nimitetään kruunuksi tai diademiksi, on rajotettu määrätty Olevainen, vastakohtana rajattomalle epämääräiselle Olevaiselle. Sen nimi raamatussa merkitsee: minä olen. Tämä ensimäinen Rajattoman ilmestys on äärimäinen tiivistyminen, sen kuvaannollisena merkkinä on matematinen, suuretieteellinen piste ja hebreankielen kirjaimiston pienin kirjain, jod-kirjain, joka muodolleen muistuttaa matematista pistettä ja on hebreankielisessä kirjotuksessa luvun 10:n merkkinä. Nämä symbolit, kuvaannolliset merkit, osottavat, että määrätty Olevainen on ensimäinen yksikkö, kaiken alku ja loppu, sillä matematinen piste on viivan alku, viiva taas on pinnan alku ja pinta vihdoin kappaleen alku, ja luku 10 on numeroluvun loppu. Määrätyn Olevaisen tiivistyminen on niin äärimäisiin menevä, että siinä ei voida erottaa mitään ominaisuutta, myöskin nimitetään sitä samalla tavalla Ei-olevaiseksi; tästä Ei-olevaisesta, mutta ei suinkaan tyhjästä, ei mistään, on maailma luotu.
Tämän pienen ja alkuainehiukkasen lailla jakautumattoman yksikön helmasta lähtee yht'aikaa kaksi sefirotia, viisaus, miespuolinen, ja tieto, naispuolinen alkuperuste, jotka siittävät tieteen; tällä tavalla muodostuu ensimäinen kolminaisuus. Tiedosta lähtevät armo tai valta ja oikeudellisuus tai ylevyys, jotka yhtyvät siittääkseen kauneuden, ja toinen kolminaisuus on muodostanut. Kauneudesta lähtevät voitonriemu ja maine, jotka muodostavat sefirotin, johon muiden sefirotien kaikki voimat keskittyvät, kuten 10-lukukin sulkee itseensä yhdeksän ensimäistä numeroa; sillä on kuvaannollisena merkkinä sieni.
Tuotettuaan itsensä, ryhtyy Olevainen samalla tavoin tuottamaan muita olentoja: se ilmestyy jatkuvana emanatsioni-sarjana, joista emanatsioneista toiset lähtevät toisista, tai, toisin sanoen, ilmestyy sarjana väheneviä olemusmuotoja, kuten voimat, toinen synnyttäen toisen ja samassa suhteessa tullen yhä heikommaksi, kuta etäämmälle tulee lähtökohdastaan.
Aineellinen luominen toistaa sefirotin aatteellisen luomisen: toisella puolen on avaruudellisesti äärettömän laaja ja suuri maailmankaikkeus, makrokosmos, ja toisella äärettömän keskittynyt muodostuma ihminen, mikrokosmos, joka käsittää koko luomakunnan: sielunsa kautta on sillä osansa kaikista Olevaisen ominaisuuksista, ruumiissaan toistaa se kaiken, mitä on makrokosmoksessa.
Olevaisen laajenemisliikettä, joka johti maailman ja ihmisen luomiseen, seuraa päinvastoin Olevaisen tiivistymisliike itseensä, kaiken lopullinen päämäärä.
Olevaisen asettaminen samaksi kuin luomakunta saa aikaan sen, että Kabbalalla on viimeksimainitusta toinen ajatus kuin gnostisismilla, aleksandrialaisella filosofialla, ja hindujen mystisismillä sekä kristinuskolla, jotka pitävät olentojen luomista lankeamisena, maailmaa kirouksena, elämää rangaistuksena, johon pahat henget ovat tuominneet ihmiset tarkotuksetta ja syyttä. Kabbalan käsityksen mukaan on luominen pikemmin Olevaisen hyvyyden ja suuruuden ilmaus, se on rakkauden työ, siunaus. Mikään ei ole ehdottomasti huonoa, mikään ei ole ainaiseksi kirottua, ei edes saatana. Helvetti on katoava ja muuttuva onnen paikaksi, silloin on elämä oleva ainaista juhlaa, loppumatonta sabbatia.
| * | * | |
| * |
Campanellan metafysika on Kabbalaa muistuttava. Rajaton Olevainen alottaa tiensä sillä, että tulee tietoiseksi itsestään, synnyttäessään ensimäisen sefirotin: minä olen. Campanella alottaa selittämällä: varmasti tiedän, että olen; Descartes sanoisi: ajattelen, siis olen. Kun inhimillisellä sielulla on osansa Olevaisen ominaisuuksista, niin on hänen nyt käännyttävä tietoisuutensa puoleen se löytääkseen. Myönnettyään olemassaolonsa, määrittelee hän, että hän voi, että hän tietää ja että hän tahtoo. Nämä kolme ominaisuutta ovat Olevaisen kolme perusominaisuutta tai primalitetiä, ja ne ovat siis voima tai kyky, tieto ja mieltymys. Vastakkaiset ominaisuudet, heikkous tai kykenemättömyys, tietämättömyys ja vastenmielisyys eivät kuulu Ei-mihinkään, jota itsessään ei voi olla, vaan Ei-olevaiseen, joka kaikkea rajottaa ja on kaiken yhteydessä. Tämä Ei-olevainen on sama kuin Kabbalan rajaton Olevainen. Kaikilla luoduilla kappaleilla, ihmisillä ja eläimillä, kasveilla ja elottomilla kappaleilla on eri määrissä osansa kolmesta perusominaisuudesta, jotka vain Olevaisella on täydellisinä; tämä jakaa niitä kaikelle, mitä on olemassa, ja kaikki kappaleet ovat olemassa vain sen kautta, että niillä on itsessään pieni osansa noita kolmea perusominaisuutta, pieni osa Olevaista. Olevainen on senvuoksi kaikessa, se on kaikki, kuten Ei-olevainen on kaiken ympärillä.
Yhä jatkuvilla emanatsioneilla luotuaan maailmankaikkeuden, täytyy Olevaisen tiivistää itsensä itseensä ja imeä kaikki itseensä; niin keksi Campanellakin, esitettyään maailman kehityksen perusteen ja lain, sen sairauden, vanhuuden, kuoleman merkit; mutta tämä kuolema on oleva uuden elämän edellytyksenä. Kaiken täytyy syntyä ja kuolla, taasen syntyäkseen.
Kuten Olevainen kehittyy maailmassa, kehittyy ihmisen henki maailman tuntemisessa. Campanella ryhtyi, jakamalla tieteitä eri ryhmiin, määräämään tämän kehityksen suuntaa. Hän järjesti tieteet niiden tutkimusesineen mukaan, kun sensijaan Bacon järjesti ne paljon yleisemmän ja mielivaltaisemman katsantokannan, niiden eri henkisten kykyjen mukaan, jotka auttavat niiden syntymistä. Campanella jakoi ne jumalallisiin tieteisiin — teologia, ja inhimillisiin tieteisiin — mikrologia; niiden yläpuolella on metafysika, joka käsittää molemmille sanotuille tiedeluokille yhteiset perusteet. Mikrologia jakautuu edelleen kahteen suureen haaraan: luonnontiede, jossa on viisi erikoistiedettä: lääketiede, mittausoppi, kosmografia, tähtitiede ja tähdistäennustusoppi, ja siveystiede, jossa samoin on viisi erikoistiedettä: siveysoppi, politika, taloustiede, puhetaito-oppi ja runousoppi. Sovellettuihin tieteisiin lukee hän loitsutaidon, jonka hän jakaa luonnolliseen, taivaalliseen ja perkeleelliseen loitsutaitoon.
Campanella uskoi, kuten suurin osa hänen aikalaisiaan, lujasti ia varmasti astrologiaan, tähdistäennustustaitoon; siitä, että hän pelastui kerettiläisrovioita ja sai paaveista, kuninkaista ja niiden ministereistä hartaita ystäviä, jotka suojelivat häntä jesuitain vihaa ja Espanjan hallituksen kiukkua vastaan, siitä saa hän ainoastaan ja yksinomaan kiittää hyvää mainettaan tähdistäennustajana. Hän on kirjottanut suuren kuusiosaisen teoksen tähdistäennustustaidosta ja kaikissa hänen teoksissaan on lukuisia poikkeuksia samalle alalle.
Campanella uskoi, kuten monet muut 16:nnen vuosisadan ajattelijat, ihmissuvun yhteyteen ja ajatteli, että se voisi toteutua, jos maailman kaikki kansat yhdistettäisi saman vallan alaisiksi: tietämättään ilmaisi hän filosofisessa muodossa aikansa kapitalistisen porvariston pakottavan taloudellisen tarpeen. Itse asiassa voi tämä taloudellisesti ja valtiollisesti toteutua vain sillä edellytyksellä, että uusi järjestelmä hävitti kaupunkien ja maakuntien itsenäisyyden, rakentaakseen sen raunioille kansallisen yhtenäisyyden, joka vasta meidän päivinämme on lopullisesti toteutettu, että se mursi paikalliset ja maakunnalliset rajat, jotka ehkäisivät tavarain vapaata kiertokulkua vieläpä sen vallan estivätkin, että se poisti paikalliset ja seurojen etuoikeudet, jotka olivat esteenä tehdasteollisuuden syntymiselle, että se istutti kuninkaisiin ja läänitysherroihin, jotka löivät rahaa ja sitä väärensivät, kullan ja hopean arvon kunnioitusta, ja että se loi yleisen mitta- ja paino-yksikön, mittojen ja painojen yksikköjen erilaisuus eri seuduilla kun vaikeutti vaihtokauppaa.
Juutalaiset, jotka sangen laajan kauppansa siteillä liittivät toisiinsa Aasian, Afrikan ja Europan kansat, tulivat oleman ensimäiset, jotka filosofiassaan kuvastivat tämän taloudellisen tarpeen: heidän kansainvälinen kauppansa pakotti heidät tekemään aatteellisia alotteita. Kabbalan panteismi ja sielunvaellusoppi eivät ole mitään muuta kuin tavarain arvon ja niiden vaihdon metafysisiä ilmauksia. Arvo sisältyy samoin kuin Olevainen, joka elää kaikissa luoduissa kappaleissa, kaikken ostettavaan ja myytävään, jokaisella tavaralla on määrätty arvomääränsä, niinkuin jokaisella elollisella ja elottomalla kappaleella on eri asteissa osansa Olevaisen ominaisuuksista. Tavaran arvo siirtyy toiseen, koska tavarassa ilmenee raaka-aineen arvo ja sen valmistamiseen tarvittavan työvälineen määrätyn osan arvo. Kaikki tavarat, olivatpa miten erilaatuisia tahansa, ilmaisevat arvonsa eri määrät rahassa, josta tulee tavaroitten tavara ja tavarain yhteyden näkyväinen ilmaus.
Keskiaikana oli kaksi valtiollista yhteyttä: läänityslaitoksellinen valta, joka molemminpuolisten velvollisuuksien ja oikeuksien siteillä liitti toisiinsa kaikki määrätyn maan yhteiskunnan jäsenet maaorjasta kuninkaaseen asti, ja katolinen pappisvalta, joka käsitti puitteisiinsa vain rajotetun määrän yksilöjä — mutta joka oli paljon yleisempi ja ulottui yli kaikkien kristikunnan kansojen. Nämä molemmat yhteydet joutuivat taisteluun vallasta. Paavit ja heidän oppineensa hyökkäsivät feodalisen järjestön pään, kuninkuuden, kimppuun, jota Gregorius VII:s sanoi »perkeleestä syntyneeksi ja inhimillisen pimeyden keksimäksi». Maallisten valtojen yläpuolelle, jotka kaikki ovat muka vain lyhytikäisiä ja katoavaisia, asetti pyhä Tuomas paavin hengellisen vallan, jonka hän filosofian ja evankeliumin nimessä julisti kansojen ja kuninkaitten yliherraksi ja heidän riitaisuuksiensa ratkaisijaksi.
Campanella, dominikanimunkki, ei tehnyt yritystä tyydyttää europalaisen yhteiskunnan yhteyden tarvetta saada uusi valtiollinen järjestelmä. Sen sijaan loi hän katseensa taaksepäin ja uneksi kaikilta tahoilta rikkinäiseksi ammutun paavillisen auktoritetin uudistamista. Kuten pyhä Tuomas, todistaa hän teoksessaan »Monarchia Messiae» (Messiaan yksinvalta) inhimillisen ja jumalallisen filosofian nimessä korkeimman ylimäisen papin oikeutta koko maanpiirin valtiuteen. Uskonnon yhteys tuottaisi sitte ihmissuvun yhteyden, ajatteli Postel; sillä oli kolme vihollista vastassaan, juutalaiset, muhammedilaiset ja pakanat, hän ajatteli käännettävän nämä apostolitoimella ja pelkkien perustelujen voimalla evankeliumin uskoon. Campanella, joka kuului hengelliseen munkkikuntaan, josta oli tullut eteviä inkvisitoreja, ei pelästynyt väkivallankaan käyttöä pakottaakseen alistumaan protestanteja ja muhammedilaisia, jotka olivat esteenä jumalaisvaltaisen yhdeyden syntymiselle, josta yhteydestä sitte olisi ollut tuloksena ihmissuvun yhteys. Hän innostutti hallitsijoita väkivaltaisin keinoin hävittämään kerettiläisyyttä, ja neuvoi paaveja nostamaan joukkoja protestantteja vastaan.
Tämä ihmissuvun yhdistäminen, jota hän vaati paavinvallalta, oli, kuten hän uskoi, paraillaan toteutumassa hänen verivihollisensa, Espanian yksinvallan, toimesta. Hän virui Espanian kuninkaan vankiloissa, kirjottaessaan kuuluisan esityksensä »De monarchia hispanica» (Espanian yksinvallasta), joka heti ilmestyttyään käännettiin saksan- ja englanninkielelle. Siinä hän ennustaa ihmissuvun yhteyden pikaista toteutumista. »Katolinen kuningas on pian yhdistävä koko maailman valtikkansa alaiseksi, hänen nimensä ei ole silloin enään pelkkä sana: ristiinnaulitunkuva toisessa ja miekka toisessa kädessään on hän taisteleva protestantisuutta ja islaminuskoa vastaan, kunnes on ne hävittänyt maan päältä, sillä hänen kutsumuksenansa on viedä kirkko voitonloistoonsa musertamalla sen viholliset ja asettamalla jalkansa heidän niskalleen; uutena Kyroksena on hän tekevä lopun tästä uudesta Babelin vankeudesta». Mutta tapahtumat eivät valmistaneet kirkolle voitonriemua vaan kapitalistiselle porvaristolle.
Mutta tätä uskonnollista ja valtiollista yhteyttä, jonka toteuttamiseksi Campanella ujostelematta taipui turvautumaan väkivaltaankin, vaati hän vain lopettaakseen eripuraisuuden ja rakentaakseen maan päälle rauhan ja onnen. Kautta koko pitkän ja tuskaisan elämänsä pyrki hän toiminnallaan vain yhteen päämäärään, kommunismin toteuttamiseen. Vielä nuorena, 32 vuoden ikäisenä, saarnasi ja järjesti hän kapinaa sitä toteuttaakseen; heitettynä vankilaan ja kidutettuna, mutta yhä voittamattomana, puuhaa hän vankilansa syvyydestä Ossunan herttuan kanssa salaliittoa ja lohduttautuu huonon onnen satuttua sillä, että haaveilee utopiaansa.
Aatteensa innostamana kuten Fourier, joka aikoi kutsua kuninkaat ja kapitalistit kongressiin Aacheniin kääntääkseen heidät kannattamaan hänen kommunistisia siirtolapuuhiaan, uskoi Campanella, että hän kuvaamalla filosofisen tasavaltansa kääntäisi maan kansat. Muutamissa runoissaan ennustelee hän yhteiskuntajärjestelmänsä pikaista toteutumista.
Mikään pettymys ei voinut järkyttää hänen hyvää ja tulista uskoaan. »Jumalattomain häpeäksi», sanoo hän teologisessa esityksessään »Atheismus triumphatus», »odotan minä maan päälle paratiisin alkujaksoa, kultaista täyden onnen aikaa, josta epäilijät, joilta puuttuu usko, eivät saisi osaansa».
»Auringonvaltio», Campanellan latinankielellä kirjottama utopia, on osa hänen teoksestaan »Philosophia realis», joka ilmestyi vuosina 1670–1673 Frankfurtissa, ja vuonna 1637, kahta vuotta ennen hänen kuolemaansa, painettiin se uudelleen Parisissa.
Campanellan utopia on rohkeimpia, täydellisempiä ja kauneimpia utopioita, mitä milloinkaan on kirjotettu. »Filosofisen tasavaltansa» järjestelyssä ottaa hän huomioon kaikki miesten yhteiskunnalliset suhteet keskenään ja vaimoihin ja lapsiin, ja hän syventyy yksityiselämän pienimpiinkin yksityisseikkoihin. — Hän käsittelee ja ratkaisee täydellisen ujostelemattomasti yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita hänen ajallaan oli ja joita vielä nyt 19:nnellä vuosisadalla on.
Thomas Moren »Utopia» on valtiomiehen teos; hän tuntee yhteiskunnan, jota hän arvostelee ja jota hän joskus katkerasti ivaa. Hän on vihastunut oikeuden raakalaismaiseen menettelyyn ja tuntee suurta sääliä tiloiltaan ajettujen talonpoikien huonoa asemaa ajatellessaan, noiden talonpoikien, jotka lammaslaumojen syrjään tunkemina ja kaupunkeihin kerjäläisinä ajamina armotta hirtetään vähäpätöisimmästäkin varkaudesta; havaintojensa kautta oli hän tullut ymmärtämään, että yksityisomaisuus ja raha olivat taistelujen, paheiden ja kärsimysten syynä inhimillisessä yhteiskunnassa.
Campanella sitä vastoin ei tuntenut maailmaa; lapsuudestaan asti eläen luostarin kommunistisessa piirissä, antautuu hän rohkeimman lennokkaasti metafysiseen ajatteluun, vielä nuorena ollen suletaan hänet vankilaan ja hän katselee ihmisten yhteiskunnallista asemaa vain jalomielisen ja tulisen mielikuvitusvoiman silmälaseilla, mielikuvitusvoiman, joka eli kreikkalaisten ajattelijain kirjotuksista sekä Aasiassa ja Amerikassa hiljattain tavattujen raakalais- ja villikansojen kummallisista tavoista kertovien matkailijain teoksista saaduilla ajatuksilla. Hän rakentaa ihannevaltionsa aivan umpimähkään, ottamatta huomioon mitään toteuttamisen tiellä mahdollisesti olevia esteitä ja hän tarjoo sen ihmisille, ollen varmasti vakuutettu siitä, että kansojen tarvitsee vain oppia se tuntemaan, se toteuttaakseen, kun sen sijaan More epäilee, toteutetaanko edes tärkeimpiäkään niistä uudistuksista, joita hänen Utopiasta palaava matkustajansa suosittelee.
Täytyy olla Campanellan tapainen idealisti, joka ei tuntenut meitä ympäröivän maailman todellisia olosuhteita, siinä määriin erehtyäkseen, että luuli olevan tarpeellista vain valmiiksi ajatella kommunistinen valtio, jotta sen toteuttaminen olisi välittömästi mahdollinen. Ihmiskunnan on täytynyt kohtalonsa mukaisesti käydä läpi individualistisen, yksilöllisen, kauden, jonka ovat luoneet taloudelliset olosuhteet, joiden tehtävänä sitte on kehittymisensä edelleen tapahtuessa hävittää se individualistinen muoto, jonka loivat, ja valmistaa uutta kommunistista muotoa. Samoin kuin individualismi on kasvanut kommunismista, lähtee kommunismi individualismista. Meidän aikamme ajatuksen ja toiminnan miehillä on tehtävänä tutkia ja oppia tuntemaan tapausten kulkua sitä kiirehtiäkseen, mutta ei uneksia utopioita, kuten poroporvarit haluavat. Jos nämä herrat tarvitsevat utopioita ajankulukseen, niin neuvomme heille Campanellan nerokkaan teoksen, jonka lukeminen ei vie kovin liian paljon heidän kallista aikaansa.
Mekin tahtoisimme mieluummin painattaa tähän koko »Auringonvaltion», joka muutamilla sivuillaan selvittelee niin monia eri asioita, mutta täytyy meidän rajottua antamaan siitä yksinkertainen yleiskatsaus, jonka kumminkin tahdomme tehdä mahdollisimman täydelliseksi, jotta lukija saisi oikean kuvan siitä käsityksestä, mikä tällä 16:nnen vuosisadan munkilla oli maailmasta. Sillä vaikka Campanella kuoli v. 1639, kuului hän kuitenkin luonteensa rohkeuden ja henkensä mystisismin vuoksi edellisen vuosisadan miehiin.
Alituista sotatilaa maakuntien, kaupunkien, yksinpä kylienkin kesken oli ollut elämä läänityslaitoksenaikaisella keskiajalla, josta juuri oli siirrytty uudemmalle ajalle. Kaupunkien talot, yksinpä luostaritkin olivat linnotettuja paikkoja, jotka voivat kestää piiritystä, kaikkien asukkaiden, miehien yhtähyvin kuin vaimojen ja lapsienkin, maallikkojen ja hengellisten, oli usein pakko sen puolustamiseksi, jopa hyökkäystäkin varten, nousta aseisiin. Ennenkaikkea pidettiin huolta siitä, että oli hyvät muurit, joiden takana voitiin olla vihollista pelkäämättä.
Auringonkaupunki, joka on neljään kilpailevaan kuningaskuntaan jaetulla saarella, on keskiajan kaupunkien ja myöskin Jerusalemin tapainen linnotus, kukkulalle rakennettu; sitä ympäröi seitsemän ampuma-aukoilla varustettua ja kanuunoilla ja muilla sotakoneilla asestettua vallia; sitä vallottaakseen olisi tarvittu seitsemän eri hyökkäystä. More pitää samoin huolta siitä, että Utopia on keinotekoisesti turvattu ja eristetty mannermaasta ja että Amaurotumin, Utopian pääkaupungin, juomaveden saanti on kaikin tavoin turvattu. Auringonvalossa täytyy kaikkien asukkaiden ikään tai sukupuoleen katsomatta olla osallisina sen puolustuksessa. Kaikki ovat sotureja. Sotilaallinen kasvatus alkaa kahdentoista vuoden ijässä; kumminkin ovat solarit, Auringonvaltion kansalaiset, samoin kuin läänitysherrojen lapset jo aikaisemminkin totutettuja kaikkiin ruumiinharjotuksiin, mutta mainitusta ijästä alkaen aletaan heitä harjottaa erikoisesti sodan tarpeita silmälläpitäen. Campanellan mielestä ei sota ole vain välttämättömyys, vaan on sillä myöskin siveellisesti kasvattava merkitys, se suojelee Auringonvaltion kansalaisia veltostumiselta. Solarit kehittyvät sotaisan rohkeiksi, he ovat kunniaansa nähden niin tuntehikkaita, että he, »kun he eivät loukkaakaan ketään, eivät myöskään siedä minkäänlaista loukkausta». Campanella, vaikka hän onkin munkki ja vaikka hänen valtionsa järjestelmällä onkin hänen munkillisten tottumustensa tunnusmerkki, ei kumminkaan ole kristinopin kannattaja, joka käskee kääntämään oikean posken, kun vasemmalle on lyöty; tämä ensimäisille kristityille ja useimmille orjille ja vapautetuille orjille sopiva oppi ei voinut miellyttää hänen kommunistisen yhteiskuntansa vapaita ja tasa-arvoisia ihmisiä.
Solarit vievät samoin kuin Platon soturit lapsensa mukanaan taisteluun, »jotta ne oppisivat taistelemaan, kuten nuoret leijonat ja sudenpennut vanhempiensa esimerkistä oppivat saaliinsa hankkimaan». Heidän sotilaallisesti varustetut vaimonsa seuraavät myöskin heitä, heitä tukeakseen, kiihottaakseen ja sitoakseen.
Auringonvaltion naiset harjottelevat, kuten amatsonit ja spartalaiset, kaikkia sotatoimia omien naispuolisten päällikköjensä johdolla: heitä opetetaan ennenkaikkea puolustamaan linnotuslaitoksia, heittämään kiviä ja polttoaineita j. n. e.; »niitä, jotka osottavat pienintäkin pelkoa, rangaistaan ankarasti». Valtion aluetta vahditaan sekä muurien sisä- että ulkopuolella alinomaa, yöllä toimittavat vahtipalvelusta miehet, päivällä naiset. Kun muistelee, miten kömpelösti ja kovasti pyhä Hieronymus ja kirkkoisät olivat naisia kirjotuksissaan loukanneet, ja kun ajattelee tuota kirkolliskokousta, jossa vakavasti kiisteltiin siitä, onko nainen luettava eläimiin, joilla ei ole sielua, ja että siellä vain yhden äänen enemmistöllä päätettiin, että hänellä sielu on, niin täytyy melkotavalla kummastella, että Campanella vapautui noista uskonnon pyhittämistä aikansa ennakkoluuloista ja rohkeni suoda naiselle samat oikeudet ja velvollisuudet kuin miehellekin.
Koko Auringonvaltion sotakelpoinen väestö kokoontuu kerran vuodessa yleiseen tarkastukseen ja sotaharjotukseen. Solarit, joilla on villien oikea logika, päättävät sodasta vain tasavallan kaikkien kaksikymmentä vuotta täyttäneiden asukkaiden suuren neuvoston kokoonkutsuttuaan; kaikkien täytyy taistella, kaikkien heidän täytyy siis myöskin ottaa osaa näihin neuvotteluihin.
Mutta tässä sotaisassa valtiossa, jossa kaikki asukkaat sukupuoleen ja ikään katsomatta ovat sotilaita, ei suinkaan vietetä leirielämää, kuten Platon tasavallassa.
| * | * | |
| * |
Campanella ei voinut kirjottaa mitään, millä ei ollut hänen ihanteellisen ja mystillisen filosofiansa ja hänen astrologisten ennakkoluulojensa leimaa; hänen mestariteoksestaan ei voi antaa tarkkaa kuvaa, jos kiinnittää liian vähän huomiota tälle puolelle, joka rumentaa hänen muuten niin tosiperäistä ja ihmeellisen syvällistä esitystään. Meidän täytyy senvuoksi ensin käsitellä hänen astrologiaansa, voidaksemme sitte vapaammin käydä käsittelemään hänen kommunistivaltiotaan; mutta meidän täytyy samalla myöskin muistaa, että nämä mystilliset aatteet, jotka nykyään näyttävät sopimattomilta niin rohkealle ja niin valistuneelle henkilölle, olivat yhtä täysiarvoisia asioita useille hänen aikansa merkkimiehille, jotka ikivanhan perimätiedon kautta olivat joutuneet ne omaksumaan. Kun ihmiskunta alkuaikoinaan ei voinut saada mitään tosiperäistä käsitystä maailmasta, täytyi sen ottaa mielikuvitusvoima avukseen korvatakseen sillä tosioloiset kokemukset ja havainnot; heidän täytyi johtaa taivaanilmiöt, jotka herättivät heidän huomiotansa, ei niiden todellisista aineellisista syistä, vaan kuvitelluista aatteellisista syistä.
Kabbala oli kehittänyt lukujen mystillisten ominaisuuksien tutkimista, joka oli kaikkina aikoina antanut puuhaa kansojen ajattelijoille, todennäköisesti niiden vaikeuksien vuoksi, joita ihmishengellä oli voitettavana keksiäkseen perusluvut ja niiden yhdistelmät, ja myöskin niiden palvelusten vuoksi, joita luvunlasku heille tuotti. Ajattelijat, jotka kummastelivat lukujen abstraktisia, ajatuksellisia, ominaisuuksia, joita he tapasivat kaikessa, tahtoivat niistä pytagorealaisten viisaiden tapaan tehdä kaiken olevaisen sisäisen syyn. Nykyaikaiset deistit eivät ajattele toisin, kun he todistavat jumalansa olemassaolon suuretieteellisten käsiteyleistelyjen avulla. Campanella, joka uskoi lukujen salattuun arvoon, mainitsee Auringonvalossa vain sellaisia, jotka ovat kabbalistisia.
Luku 7 on ensimäinen, jonka kohtaa: kaupungin aluetta ympäröi 7 varustettua vallia, temppelissä on 7 kultaista, ikuisesti palavaa lamppua, joilla on 7:n kiertotähden nimet; nuo Kiertotähdet kiertävät pytagorealaisen maailmanjärjestelmän mukaan liikkumattoman maan ympäri, synnyttäen soitannollisia ääniä ja ihmeellisiä sävelsointuja, joita solarit voivat kuulla keksimillään konelaitoksilla. Seitsemännumero, joka on ollut salaperäinen numero kaikille jollekin määrätylle sivistyskannalle päässeille kansoille, on antanut paljon ajattelemisen aihetta kristityillekin: ilmestyskirjassa esiintyy se tavantakaa, Origenes, pyhä Augustinus, pyhä Hilarius ja kuuluisimmat kirkkoisät ovat paljon väitelleet tämän luvun ja luvun 6 etuisuuksista, myöskin esiintyy 7-numero katolisissa uskonkappaleissa ja juhlamenoissa: on 7 sakramenttia, 7 kuolemansyntiä j. n. e. 7:n moninkertoma on tavallinen Auringon valtiossa: pappeja, joiden tehtävänä on havainnonteko taivaankannen tapahtumista keksiäkseen astrologisia salaisuuksia, on lukumäärältään 49, siis 7 × 7; oppineita, jotka opettavat tieteitä ja taiteita, on lukumäärältään 14, siis 2 × 7 j. n. e.
Temppelin harjalla liehuvassa solarien lipussa on 36 merkkiä; valtion ylimmän päämiehen pitää, tullakseen valituksi, olla täyttänyt 36 vuotta, lapsille aletaan 6-vuotiaina antaa opetusta taiteissa ja tieteissä ja 12-vuotiaina sotataidossa j. n. e. Mutta luvut 36 ja 12 ovat 6:n moninkertomia, ja lukua 6, jolla hebreankielessä on merkkinä Jahven nimen kolmas kirjain, kunnioittivat pytagorealaiset ja kabbalistit, kun se oli yksikön, kahden ja kolmen yhtymä: 1 ynnä 2 ynnä 3 on yhteensä 6, mikä tekee tämän luvun kaiken täydellisyyden kuvaannolliseksi merkiksi.
Luvun 3, mystillisten lukujen mystillisimmän — se, mitä tunnetaan alkeellisimmalla kannalla olevista villeistä, todistaa, että sen käsittämiseen pääseminen vaati jo suurta henkistä ponnistusta — täytyi solareilla olla suuressa arvossa, ja todella esiintyy se kaikessa: heillä on kolme päämiestä, tieteitä opetetaan pienien värsyjen avulla, joita aina on yhdessä kolme, jotka on kirjotettu kaupungin ja temppelin muureihin, kolmivuotiaana alkaa lapsi opetella tuntemaan kirjaimia j. n. e.
Solarit luottavat täydellisesti tähdistäennustustaitoon; heillä on pappeja, joiden ainoana tehtävänä on tähtien tutkiminen, ja tähtien havaitseminen tekee heille mahdolliseksi ennustaa tulevaisuutta, parantaa sairaita, nuorentaa 70-vuotiaita ukkoja j. n. e. Ylimpänä asteena solareja hallitsemassa ovat tähdet, niiltä kysyvät he neuvoa kaikissa asioissa, yksinpä mitättömimmissäkin, kuten esim. hevosia paritellessa, ammattia valitessa j. n. e.
He rukoilevat aurinkoa, jumalan perikuvaa, se on kaiken sen luoja, mitä maan päällä elää ja hyörii; »se on isä, ja maa on äiti». Auringon ovat kaikki kansat tunnustaneet jumalaksi, ja kristinuskossa on useita jälkiä sen palveluksesta.
Kun Campanella tällaisissa suhteissa erehtyi, niin erehtyi hän ainakin yhdessä lukuisien muiden kanssa, ja ne, jotka tehdäkseen hänen utopiansa naurettavaksi ovat mieltyneet koulumestarimaisesti moittimaan hänen astrologisia ja mystillisiä aatteitaan, ovat yksinkertaisesti todistaneet, että he eivät tunne ihmishengen historiaa.
| * | * | |
| * |
Auringonvaltio »ei ole tasavalta eikä yksinvalta», koska valtion ylipäämiehen, Hohin, maallinen ja hengellinen valta ei ole minkään tarkastuksen alainen eikä ole perinnöllinen, vaan vaalivirka. Hoh on jonkinlainen paavi: Kabbalassa on puhtaan Olevaisen nimenä En Soph; hänen nimensä ja Auringonvaltion ylimmän päämiehen nimen välillä on eräänlainen äänensoinnun samanlaisuus, ja sen takana on ehkä erikoismerkityksellinen salattu mieli. Joka tapauksessa piti Hohilla olla kaikki solarien tiedot ja hyveet kokonaisuudessaan, kuten puhtaalla Olevaisella oli täydellisinä kaikki ne ominaisuudet, joita ihmisillä oli vain pienissä osissa.
Tieto, jonka omistaminen oli edellytyksenä Hohiksi valitsemiselle, oli kaikkia aloja käsittävä, se käsitti mekanisten taitojen alankin ja siihen asti halveksitun ruumiinrakenteentuntemistaidon. Solarit halveksivat skolastikan sanatulvaa, he eivät opi tieteitä kirjoja lukemalla vaan luontoa tutkimalla, heidän kaupunkinsa on suuri museo, jonka muureja peittävät mittausopilliset kuvat, taivaankartta, eläinten ja kasvien kuvat; jokaisen alla on selitys kolmena pienenä, muistiin helposti painuvana värsynä; jos on mahdollista, hankitaan viereen esine, kasvi tai eläin, jota kuva esittää, täydentääkseen havainto-opetusta. Yksinpä kirjaimistokin on maalattu muureille niin, että pikkulapset oppivat kirjaimet leikkiessään kävelypaikoilla. Tämän uuden opetustavan ansioksi on luettava, että solarit oppivat yhtenä vuonna sen, minkä oppimiseen Europan kouluissa, »joissa orjallisesti opetellaan vain sanoja ulkoa», tarvitaan kymmenen vuotta.
Kolme samoin valittavaa päämiestä hallitsee valtiota Hohin ylivalvonnan alaisina, he vastaavat puhtaan Olevaisen kolmea perusominaisuutta, joiden nimetkin heillä muuten on: heidän nimensä ovat Voima, Viisaus ja Rakkaus. Voiman asiana ovat sota ja sotataito. Viisaus ja hänen kolmetoista oppinuttaan, joista ensimäisen nimi on Astrologi, huolehtivat tieteellisestä ja teknillisestä opetuksesta. Rakkaudella on kaiken sen silmälläpito asianaan, mikä koskee asukkaiden kunnossapitämistä ja suvunlisääntymistä. Hän parittelee eläimet ja ihmiset, saadakseen kauniita jälkeläisiä. Solarit, jotka vallan tarkkaan tuntevat meidän tapamme ja tottumuksemme, »nauravat meitä, jotka kiinnitämme niin suurta huomiota koira- ja hevosrotuihimme, mutta emme ensinkään huolehdi ihmissuvun täydellisentymisestä». Mitään ei jätetä sattuman varaan. Rakkaus määrää kylvön ja elonkorjuun ajan, valvoo karjanhoitoa, järjestää ravintoaineiden valmistuksen ja laadun, lasten kasvatuksen ja sukupuolisuhteet. Kaikki on edeltäkäsin määrättyä.
Nämä kolme Hohin apulaista eivät vain vallitse niitä tieteitä ja taiteita, jotka kuuluvat heidän toimintansa piiriin, vaan he tuntevat myöskin kaikkien tieteiden ja taiteiden yhteiset pääperusteet.
Hoh ja hänen kolme apulaistaan vallitsevat kaikkea ja hallitsevat ihmisiäkin, joiden »paheita voidaan torjua viranomaisten taitavuuden avulla». He jakavat palkinnot ja määräävät kuritukset. Rohkeat soturit saavat seppeleitä ja heidät vapautetaan muutamiksi päiviksi sotapalveluksesta, kun sen sijaan taistelussa paenneet tuomitaan kuolemaan, kuten Tacituksen germaneilla oli tapana, ellei koko sotajoukko pyydä heidän armahtamistaan; sen, joka ei ole auttanut ystäväänsä tai liittolaistaan, täytyy kärsiä kujanjuoksua; sotilas, joka taistelussa ei tottele päällikön käskyjä, heitetään villien petojen eteen.
Yleiset pahanteot ja rikokset ovat ammattikuntien oikeuden käytön alaisia; rikolliset tuomitsee heidän oman ammattikuntansa mestareista muodostunut oikeus, joka voi tuomita maanpakolaisuuteen, saamaan raippoja tai nuhteita, suljettavaksi yhteisiltä aterioilta ja uskonnollisista juhlatilaisuuksista sekä kiellettäväksi seurustelemasta naisten kanssa. Kostamisen oikeus on vallitsevana koko Auringonvaltion oikeudenkäytössä, tappaminen rangaistaan tappamisella, silmä otetaan silmästä j. n. e. Mutta vankiloita ei ole, ja kaikki ratkaistaan pitkättä oikeudenkäynnittä; kantajaa ja todistajaa kuullaan, ja heidän lausumiensa perusteella julistaa oikeus tuomion. Kun vapaiden ja tasa-arvoisten ihmisten muodostamassa kommunistisessa valtiossa ei ole paikkaa pyövelille, panee kansa tuomion täytäntöön, kivittäen tuomitun, kantaja heittää ensimäisen kiven. Tätä raakalaiskansojen tosin oikeudenmukaista mutta usein julmaa oikeudenkäyttöä muistuttavaa menettelytapaa lieventää seuraava rajotus: tuomitun on tunnustettava ansainneensa rangaistus, muuten ei häntä rangaista. Vikansa saa anteeksi tunnustamalla ne, ja synnit tunnustetaan kuten luostarissa pappisvaltaisessa järjestyksessä, ja kun kaikki tunnustukset ovat tulleet Hohille asti, tunnustaa hän ne jumalalle ja pyytää häneltä anteeksi koko kansan syntejä. Hän tarjoo jumalalle ihmis-uhrin, mutta tämän uhrin tulee olla vapaaehtoinen. Joka vuosi kysyy Hoh kokoontuneeelta kansalta, kuka tahtoo olla syntiuhrina ja antaa itsensä uhriksi jumalalle lähimmäistensä hyväksi; uhri suletaan, sen sijaan että vietäisiin kuolemaan, torniin, jonne hän saa juuri niin paljon ravintoa, ettei kuole nälkään, ja parinkymmenen päivän kuluttua, kun synnit ovat sovitetut, tulee uhrista pappi eikä hän koskaan enään palaa vertaistensa luo, hän on jumalalle vihitty. Jokaisessa on aina sen ympäristön leima, jossa elää. Pakanallisten ja raakalaisten tapojen historian tuntemukseen kasvatetun ja uskaliaan Campanellan henki jäi kaikesta huolimatta munkkitapojen valtaan. Ne vainosivat häntä; Espanian kuninkaalle antamissaan neuvoissa kääntää hän tuontuostakin huomion munkkien yhdyskuntiin, hän näyttää pitävän niitä sen kommunistisen järjestelmän ensimäisenä aikeena, jonka piti tuottaa onni ihmiskunnalle.
| * | * | |
| * |
Solarit ovat sitä mieltä, että lapsi kuuluu yhteiskunnalle. »He kieltävät mieheltä oikeuden omistaa ja kasvattaa lapsensa, samoin kuin myöskin oikeuden käyttää vaimoaan, lastaan ja taloaan omaisuutenaan. He selittävät, että lapset tulee kasvattaa suvun säilyttämisen tarkotuksessa eikä tuottaakseen yksityiselle iloa, kuten pyhä Tuomaskin väittää. Sen vuoksi kasvatetaan lapset silmälläpitäen yhteiskunnan eikä yksilön hyvää, mikäli tämä viimeksimainittu ei ole osana edellisestä.»
He ottavat spartalaisten tavat jälleen käytäntöön. He alottavat lasten kasvatuksen niin sanoaksemme ennen niiden syntymää, jopa ennen niiden sikiämistäkin. Kauneimmat naiset valitaan sukua jatkamaan, ja siittävät parit valitaan filosofisten sääntöjen mukaisesti. Solarit vakuuttaavat, että heillä ei tarvitse turvautua sellaisiin viekkaisiin keinoihin, joita Plato neuvoi tasavaltansa viranomaisille käytettäviksi naisia jaettaessa, ollakseen herättämättä mustasukkaisuutta, kun he eivät tunne rakkauden intohimoa, jonka sijassa heillä on ystävyys. Charles Fourier arveli samoin, että hänen falansterissaan pitäisi rakkauden laimeta, ainakin sen mitä kristityt kansat nimittävät rakkaudeksi, sillä ihmiskunnan alkuajoilta keskiajalle asti oli rakkaudella toinen luonne. Solarit väittävät, että sinä seikkana, mikä estää kehittymästä yksinomaista rakkautta yhteen naiseen, on kaikkien heidän naistensa samaliainen kauneus. Ruumiinharjotukset, joihin naiset totutetaan lapsuudesta alkaen, kehittävät heille kukoistavan kasvojen värin ja voimakkaat, sirot ja sulavat jäsenet, ja kauneutena pitävät he ruumiin voimakkuutta ja sopusuhtaisuutta. He rakastavat luonnollista eivätkä teennäisesti kaunisteltua naista; sitä, joka yrittäisi itseään maalata, punata poskiaan tai korkeilla lisäkkeillä tehdä itseään suuremmaksi, rangaistaisiin ankarasti, mutta heidän ei koskaan tarvitse käyttää noita säälimättömiä rangaistuksia, sillä kukaan heidän naisistaan ei ajattele turvautua sellaiseen keinotekoiseen apuun kauniimmaksi tullakseen, ja jos he sitä haluaisivatkin, ei heillä olisi keinoja sellaista halua tyydyttääkseen. Campanella, jolla oli sääliväinen sydän rakastuneita kohtaan, lisää, että jos kaikesta huolimatta jotakuta yksilöä rupeisi vaivaamaan sokea rakkaus yksinomaan johonkin määrättyyn naiseen, annetaan tämän parin huvitelleida, mutta ei siittää lapsia, koska siitä suku mahdollisesti joutuisi kärsimään. Nämä sukupuolioloja vallitsevat tavat näyttävät suurimmalta siveettömyydeltä molempiin sukupuoliin kuuluvista poroporvareista, jotka tuntevat rakkauden vain sellaisena kuin se esiintyy romaaneissa ja teatterikappaleissa, jotka pitävät kaikellaisia etuja silmällä naimisiin mennessään ja lieventävät aviollisen rakkauden ikävyyttä prostitutsionilla; näyttää siltä kuin Campanella olisi ajatellut tällaista ivatessaan eräässä sonetissaan tuollaista rahan-ahneeksi synkkäpukuiseksi ukoksi muuttunutta rakkautta.
Kaikki valtion asukkaat pitävät itseään yhden ainoan perheen osina, samanikäiset sanovat toisiaan veljiksi ja sisariksi ja niitä, jotka ovat 22 vuotta heitä vanhempia, isiksi ja äideiksi, ja lapsiksi niitä, jotka ovat 22 vuotta heitä nuorempia. Tämä koko yhdyskunnan jakaminen sukupolviryhmiin, jollaisia Platokin mainitsee, ei suinkaan ole mielenjohteen tulos, koska samallaista on tavattu Australian alkuasukkailla; todennäköisesti on kreikkalainen filosofi samoin kuin Campanellakin oppinut tuntemaan tämän tosiasian matkailijain kertomuksista.
Auringonvaltiossa elää vaimo raskautensa aikana sankaripatsaiden keskellä, voidakseen ihannella niiden muotojen täydellisyyttä, kuten atenattaret tekivät. Tähän taiteelliseen vaikutukseen luotetaan niin lujasti, että rotueläimillekin asetetaan kauniita sonnien, hevosten, koirien ja muiden eläinten kuvia nähtäviksi. Auringonvaltion naiset imettävät, samoin kuin villien vaimot, lapsiaan kaksi vuotta ja vielä kauemman, jos lääkäri pitää sitä välttämättömänä.
Lapsille aletaan kolmannesta ikävuodesta alkaen opettaa kirjaimia antamalla heidän leikkiä kävelypaikoilla, joilla on maalattu kirjaimisto muureille, ja kuudennesta vuodesta alkaen opetetaan heille luonnontiedettä ja käytännöllisiä tieteitä; opetukselle pyritään antamaan leikin luonne. Huolimatta siitä vähästä arvonannosta, jota solarit osottavat Aristotelesta kohtaan, käyttävät he kumminkin hänen peripatetista opetustapaansa antamalla opetustunteja kävelykäytävissä, koskaan ei pitemmältä kuin neljä tuntia päivässä ja käyttäen neljää eri opettajaa pitääkseen yllä lasten tarkkaavaisuutta. He opettelevat kaikkia tieteitä, »sillä se, joka tuntee vain yhden tieteen ja on ammentanut tietonsa vain kirjoista, on tietämätön ja tomppeli».
Yhdistääkseen käytännön teoriaan vievät he lapset vapaaseen luontoon opettaakseen heille kivennäistiedettä, maanviljelystä ja karjanhoitoa ja totuttaakseen heidät vaivoihin ja tehdäkseen heidät voimakkaiksi ja notkeiksi. Lapset ovat paljain päin ja avojaloin, kylpevät joissa, tytöt sekä pojat, harrastavat metsästystä valmistautuakseen sotaan. He eivät harjota arpapeliä, eivät shakki- tai mitään muuta istuallaan harjotettavaa peliä, kaikki heidän pelinsä ovat ruumiinharjotusta. »He antavat nuoren väen käydä kyökeissä, suutarin, metallitehtaan, taidepuusepän työpajoissa, antaakseen heille täydellisen teknologisen kasvatuksen ja tarjotakseen heille tilaisuutta asiantuntemuksella ilmaista taipumuksiaan.» Jokaisen solarin on kyettävä hajottamaan useampaa käsityöammattia, jotka muuten eivät ole perinnöllisiä; jo Plato oli ollut sitä vastaan, että jokin perhe useammaksi toistaan seuraavaksi sukupolveksi sidottiin määrättyyn ammattiin, kuten vanhalla-ajalla ja keskiajallakin oli tapana.
Auringonvaltionasukasta pidetään sitä suuremmassa arvossa, kuta useampaa ammattia hän taitaa, myöskin nauravat he meitä, jotka pidämme työläisiämme halpasyntyinä ja niitä jalosyntyisinä aatelisina, jotka eivät osaa mitään tehdä ja kumminkin elävät mukavasti, kun meillä on orjia, jotka tyydyttävät halujamme ja huolehtivat huveistamme; tällä tavoin valmistamme me, kuten paheidenkoulu, laiskureja ja konnia, jotka tuottavat turmelusta yhteiskunnalle.
Kaikkien lapsien käytettävinä ovat samat kehityksenvälineet, ja ne erilaisuudet, joita ilmaantuu heidän henkisissä kyvyissään ja ruumiillisessa taitavuudessaan, eivät johdu kasvatuksen erilaisuudesta, kuten europalaisissa yhteiskunnissa on laita, vaan luonnollisista erilaisuuksista. Solarit pyrkivät käyttämään jokaista hyödyllisesti, aina hänen henkisten ja ruumiillisten kykyjensä mukaan: vähempilahjaiset käytetään vallankin maatöihin, raajarikot ja epämuodostuneet ovat myöskin työssä, ontuvat työn valvojina, sokeat villankarstaajina j. n. e. »Ei ole mitään ruumiillista vikaa, lukuunottamatta korkean ijän tuottamia, jotka estäisivät tekemästä palvelusta yhteiskunnalle.»
Kaikki työ on hyödyllistä ja jaloa, »kukaan solari ei voi ajatella, että olisi häpeällistä palvella ruokapöydässä, valmistaa ruokia tai muokata maata. Kaikkea työtä sanovat he harjotukseksi ja väittävät, että on yhtä kunniallista tehdä hyödyllistä työtä kuin kävellä jaloillaan, katsella silmillään, puhua äänellään, lyhyesti sanoen suorittaa mikä luonnollinen toimi tahansa ... Myöskin yrittävät he hartaasti suorittaa heidän tehtäväkseen annetun työn ja pitävät kunnian-asiana tehdä se hyvin. Tuotanto on järjestetty niin hyvin, että heidän ei tarvitse vaatia kuin nelituntinen työpäivä kultakin terveeltä henkilöltä: muu aika on omistettu levolle, opetukselle ja huveille. Vaivalloisimpia ja vaarallisimpia töitä pidetään kunniakkaimpina.
Maatyö on juhlaa: määrättyinä päivinä retkeävät solarit, kaikki aseissa, suurissa parvissa, liehuvin lipuin ja elähyttävin soitoin kaupungista tekemään työtä, kylvämään ja satoa korjaamaan. Campanella on tällaisia aatteita saanut nähtävästi perulaisen kommunistisen Inkas-valtion oloihin tutustuneiden teoksista.
Solareilla on koneita, joita he käyttävät maataloustöissä, m. m. purjeilla varustettu vaunu, joka rataslaitosten avulla saadaan kulkemaan vastatuuleenkin. Heillä on myöskin laivoja, jotka nerokkaan koneiston kulettamina liikkuvat purjeitta ja peräsimettä.
| * | * | |
| * |
Solarit elävät yhteisöllisesti, he nukkuvat suurissa makuusaleissa ja syövät suurissa ruokasaleissa, miehet toisella ja naiset toisella puolen, pöydässä palvelevat alle kahdenkymmenen vuoden olevat nuoret. Syödessä ei puhuta, milloin lukee nuori mies ääneen jotakin, milloin laulavat muut tai soitetaan. Lääkärit järjestävät ruoan aina ijän ja vuodenajan mukaan; ruoka on sangen monipuolista. Solarit olivat aikoneet elää kasviruoilla; mutta pian huomasivat he välttämättömäksi syödä kasviruokien ohella lihaa. Aterioiden luku vaihtelee ijän mukaan; täysikasvuiset syövät kaksi, vanhukset kolme ja lapset neljä ateriaa päivässä; kymmenvuotiaina alkavat lapset juoda vedellä laimennettua viiniä, vanhukset juovat sitä laimentamattomana.
Solarit huolehtivat tuskaisasti puhtaudesta; itse asiassa onkin heillä yllin kyllin aikaa hoitaa ruumistaan; he käyvät usein kylpemässä ja muuttavat usein pesuvaatteita, jotka pestään hiekalla täytettyjen astioiden läpi siivilöidyllä vedellä. Hyvältä tuoksuvia hajuvesiä käyttävät he paljon; he voitelevat itseään öljyllä ja hierovat hyvänhajuisilla kasveilla ja pureksivat aamusin saksankuminaa, ajuruohoa ja persiljaa, saadakseen henkensä tuoksumaan miellyttävästi.
Miehet ja naiset pitävät samallaisia »sota-oloihin sopivia» pukuja, yksi ero vain on, se nimittäin että miesten tunikan (roomalaismallinen mekkotakki) helmat ulottuvat polvien yläpuolelle ja naisten vähän niiden alapuolelle. Solarit panivat käytäntöön sukupuolien tasa-arvoisuuden, hävittäen erilaisuuden, jonka seurauksena oli ollut pukujenkin erilaisuus. Puvuissaan eivät he käytä mustaa, japanilaisten mieliväriä; kaikki heidän omassa valtiossaan pitämänsä puvut ovat valkeita, heidän ulkomailla liikkuessaan käyttämänsä punasia. Vaatetus on silkkiä tai villaa. Marco Polo kertoo, että Kiinan tattarit vuotensa ensimäisenä päivänä pitivät valkeita vaatteita onnen merkkinä, valkea ratsu oli kuvaannollisena merkkinä dominikanimunkkikunnalla, johon Campanella kuului; eri yksityiskohtia oli hän ottanut tuon mainitun venetsialaisen seikkailijan kertomuksista; hänen kaupunkinsa rakenne on samantapainen kuin Kambalukin (Pekingin tattarilainen nimi) keisarillisen palatsin.
Se mukava, terveydellinen, ruumiilliseen ja henkiseen työhön ja huvitteluun käytetty, kaikista päivän huolista ja kaikenlaisista levottomuuksista vapaa elämä, jota solarit viettävät, tekee heistä voimakkaita ja terveitä. Ainoa tauti, mikä heitä vaivaa, on kaatuvatauti, useiden etevien miesten tauti; mutta sitäkin osaavat he taitavalla menettelyllä parantaa.
| * | * | |
| * |
Sen kautta että solarit antavat lasten kasvatuksen ja elättämisen yhteiskunnan huoleksi, estävät he erikoisten perheiden muodostumisen. He tekevät niin säilyttääkseen omaisuudenyhteyden, »sillä yksityisomaisuutta saadaan ja voidaan lisätä vain senkautta, että jokaisella meistä on omanaan kotinsa, vaimonsa ja lapsensa». Kaikki muukin on heillä yhteisenä.
Solarit tuntevat myöskin ne kommunismia vastaan tehdyt väitteet, joita kreikkalaisroomalaiselta vanhalta-ajalta asti yksityisomaisuuden puolustajat ovat perineet toisiltaan; ne saavat heidät säälivästi hymyilemään. Aristoteleelle, joka väittää, että kommunistisessa yhteiskunnassa kukaan ei tahtoisi tehdä työtä vaan koko maailma elää toisten työstä, kuten meidän päivinämme tekevät kapitalistit ja heidän apurinsa, vastaavat solarit viittaamalla valtioonsa, johon kaikki sen asukkaat ovat kiintyneempiä kuin milloinkaan roomalaiset isänmaahansa.
Pyhä Augustinus väittää, että kommunistisessa yhteiskunnassa ei voi olla ystävyyttä, kun ystävät eivät voi tarjota toisilleen molemminpuolisia etuja. Tällä pyhällä kirkko-isällä, joka piti orjuutta jumalallisena laitoksena, kuten Aristoteles piti sitä luonnonjärjestyksen mukaisena, oli surkea käsitys ystävyydestä, kun hän antoi sen riippua vain hyödystä; sellainen on oikean kristityn käsitys. Polo Ondegardo, yksi Hänen sangen katolisen Majestetinsa Espanian kuninkaan Peruun lähettämistä oikeusoppineista, joiden piti valvoa Espanian kruunun etuja niitä villejä sivistäjiä vastaan, jotka hävittivät Inkas-kuningaskuntaa, lukee, selitettyään että »siellä ei ole yhtään köyhää ja puutteenalaista indiania», perkeleen ansioksi tuon huolettoman kommunistisen järjestelmän keksimisen, joka oli muka tehty kovettaakseen lasten sydämiä, kun se vapauttaa heidät velvollisuudesta tukea ijäkkäitä ja puutteessa eläviä vanhempia, ja hävittääkseen kristillisen lähimäisen rakkauden, kun se poistaa rikkailta velvollisuuden antaa köyhille almuja. Solarit arvostavat ystävyyden paljon korkeammalle kuin pyhä Augustinus, he eivät myöskään käsitä sitä riippumaksi saatavasta hyödystä, vaan sodassa jaetuista vaaroista ja yhdessä nautituista taiteiden, tieteellisen tutkimuksen ja leikkien tuottamista iloista sekä säälistä, jota raajarikkoisuus ja kärsimys synnyttävät.
Kaukana siitä käsityksestä, että edun pitäisi olla sinä siteenä, joka ihmiset yhdistää, pyrkivät he estämään sitä, että joku on riippuvainen toisesta tai että sellaisesta riippuvaisuudesta voi hyötyä. Kaikki solarit saavat yhteiskunnalta kaiken, mitä he tarvitsevat, ja jakovirastot huolehtivat siitä, että kukaan ei saa yli tarpeidensa. Mitään tarpeellista ei keneltäkään kielletä. »He ovat rikkaita, kun heiltä ei mitään puutu, ja he ovat köyhiä, kun he eivät mitään omista: niin ollen he eivät ole olosuhteiden orjia, vaan nämä päinvastoin palvelevat heitä.»
Kun heillä ei ole yksityisomaisuutta, eivät he tarvitse rahaa eivätkä kauppaa, kumminkin ostavat he muilta kansoilta tavaroita, joita itse eivät voi valmistaa. »Mutta kun he eivät tahdo, että kauppiaiden huonot tottumukset heitä turmelisivat, käyvät he vieraiden kanssa kauppaa vain valtionsa satamissa».
Vieraanvaraisuutta he kumminkin pitävät suuressa arvossa. »He ovat ystävällisiä ja hyviä vieraille, jotka heitä käyvät katsomassa, he ylläpitävät heitä valtion kustannuksella. Pestyään heidän jalkansa, näyttävät he heille kaupunkia, osottavat heille neuvostossa ja yhteisessä pöydässä kunniapaikan ja valitsevat henkilöt, joiden erikoisena tehtävänä on vieraiden palveleminen. Kun vieras haluaa päästä heidän kaupunkinsa kansalaiseksi, ottavat he hänet yhteyteensä hänen oltuaan kaksikuukautisen koetuksen alaisena, joista toinen kuukausi vietetään maalla, toinen kaupungissa.
Auringonvaltio on jokaiselle avoimena, ja Campanella kutsuu maapallon kaikkia kansoja yhdessä kaikkea sitä harjottamaan, mikä edistää ihmisten aineellista, henkistä ja siveellistä kehitystä »alkaakseen uuden kultakauden».
[1] Telesius, synt. 1508 Kosenzassa, oli italialainen luonnonfilosofi. Hänestä puhutaan myöhemmin laveammaltakin.
[2] Filosofiset väittelyt olivat muuttuneet sellaisiksi, että ne pyrkivät lapsellisuudessa voittamaan kreikkalaisroomalaisen rappeutumisajan puhujataidolliset voimannäytteet, joiden aiheena olivat seikat sellaiset kuin kärpänen, parta t. m. s. Kuta vähäpätöisempi seikka oli, sitä enempi voi osottaa neroaan sen käsittelyssä. Keskiajan kouluissa keskusteltiin vakavasti kysymyksestä, oliko Aatamilla ollut napa, nousisivatko pyhimykset kuolleista sisälmyksineen, oliko paratiisissa ollut ulostuksia j. n. e. Rabelais pilkkasi kelpo tavalla näitä skolastisia kinasteluja, asettamalla eräässä teoksessaan kaksi juopporattia kiistelemään siitä, ilmenikö juomisen tarve vai halu ensimäisenä. Sangen vakavasti oli keskusteltu siitä, oliko kana vai muna ensiksi ollut olemassa. Ylevimmätkään henget eivät halveksuneet tällaista henkistä puuhailua.