Antonio Gramsci

Kommunistinen Internationaali

1919

Julkaistu: 24. toukokuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 3
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 30–33. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus & oikoluku: Miika Salo
HTML: Jani Kaarela & Joonas Laine

Kommunistinen Internationaali on proletaaristen vallankumousten synnyttämä ja kehittyy niiden myötä. Nyt jo kolme suurta proletaarista valtiota — Venäjän, Ukrainan ja Unkarin neuvostotasavallat — muodostaa sen historiallisen perustan.

Kirjeessään Sorgelle 12. syyskuuta 1874 Friedrich Engels kuvasi I Internationaalia, joka oli hajoamassa: »Kymmenen vuoden ajan Internationaali oli hallinnut Euroopan historian yhtä puolta — nimittäin sitä puolta, jossa piilee tulevaisuus, ja se voi ylpeydellä silmäillä työtään. Mutta entisessä muodossaan se on aikansa elänyt. — — Arvelen, että seuraava Internationaali — sen jälkeen kun Marxin teokset ovat muutamia vuosia vaikuttaneet — tulee olemaan puhtaasti kommunistinen ja julistaa nimenomaan meidän periaatteemme.»^[1]

II Internationaali ei ole toteuttanut Engelsin toivetta. Vasta sodan päätyttyä, Venäjän myönteisten kokemusten perusteella hahmottuivat vallankumouksellisen Internationaalin piirteet selkeiksi: sen tuli olla kommunistinen Internationaali.

Toiminnassaan uusi Internationaali perustuu seuraaviin perusteeseihin, jotka on kehitelty Saksan Spartakus-liiton^[2] ja Venäjän kommunistisen puolueen (bolševikkien) ohjelmien perusteella:

Nykyinen aikakautemme on kapitalistisen maailmanjärjestelmän hajoamisen ja kukistumisen aikaa. Ellei kapitalismia kaikkine sovittamattomine ristiriitoineen tuhota, se saattaa vararikkoon koko eurooppalaisen sivilisaation.
Tällä hetkellä proletariaatin on otettava haltuunsa valtiovalta, mikä merkitsee porvarillisen hallintokoneiston murskaamista ja proletaarisen pystyttämistä.
Uusi proletaarinen valta on teollisuusproletariaatin ja köyhien talonpoikien diktatuuria. Sen tulee lannistaa johdonmukaisesti riistäjäluokkia ja pakkoluovuttaa niiden omaisuutta. Proletaarinen valtiotyyppi ei ole valheellinen porvarillinen demokratia, finanssioligarkian tekopyhä muoto. Se on proletaarinen demokratia, joka vapauttaa työtätekevät joukot; se ei ole parlamentarismia, vaan joukkojen oikeutta määrätä itsestään omien, omasta keskuudesta valitsemiensa elimien avulla. Sitä valtaa ei omaa kiipijöiden byrokratia, vaan joukkojen itsensä luomat hallintoelimet, joissa ne todella osallistuvat maan hallintoon ja sosialistiseen rakennustyöhön. Proletaarisen valtion konkreettinen muoto on neuvostojen tai niitä vastaavien järjestöjen valta.
Proletariaatin diktatuurin avulla pakkoluovutetaan viivyttelemättä pääoma ja lakkautetaan tuotantovälineiden yksityisomistuksen oikeus, tuotantovälineet muutetaan koko kansakunnan omistukseen. Proletaarisen vallan tehtävänä on yhteiskunnallistaa suurteollisuus ja sen organisatoriset keskukset, pankit; takavarikoida suurtilallisten maa ja yhteiskunnallistaa kapitalistinen maataloustuotanto. (Tämä merkitsee yksityisomistuksen lakkauttamista, omaisuuden siirtämistä proletaariselle valtiolle ja sosialistisen hallinnon perustamista työväenluokan toimesta.) Diktatuurin avulla on saatava haltuun suurten kauppatoimien monopoli, yhteiskunnallistettava suuret rakennukset kaupungeissa ja tilanomistajien kartanot maalla, perustettava työväenhallinto ja keskitettävä taloudelliset toiminnot proletaarisen diktatuurin luoville elimille.
On varmistettava sosialistisen vallankumouksen puolustus sen sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan ja taattava avunanto muille taistelevan proletariaatin kansallisille osastoille. Sitä varten pitää ehdottomasti riisua porvaristo ja sen kätyrit täydellisesti aseista ja aseistaa poikkeuksetta kaikki työläiset.
Nykyhetken kansainvälisessä tilanteessa tulee proletariaatin eri osastojen välisen yhteyden olla mahdollisimman luja, näin myös kaikissa niissä maissa, joissa sosialistinen vallankumous on jo voittanut.
Pääasiallinen taistelumuoto on proletariaatin joukkotoiminta, joka saattaa kehkeytyä työväenluokan ja kapitalistisen valtion vallanpitäjien väliseen avoimeen yhteenottoon.

Koko maailman proletaarinen ja sosialistinen liike suuntautuu päättäväisesti kommunistista Internationaalia kohti. Kaikki työläiset ja talonpojat käsittävät, vaikka toisinaan hämärästi, että Venäjän, Ukrainan ja Unkarin neuvostotasavallat ovat uuden yhteiskunnan alkioita, yhteiskunnan joka toteuttaa maailman sorrettujen kaikki pyrkimykset ja toiveet. Ajatuksen proletaaristen vallankumousten puolustamisesta kapitalistisen maailman hyökkäyksiltä on kiihdytettävä joukkojen vallankumouksellista liikehdintää. Siksi ovat tarpeen Englannin, Ranskan ja Italian sosialististen puolueiden yhtenäiset, tarmokkaat ja samanaikaiset toimet, jotka pysäyttäisivät jokaisen hyökkäyksen Neuvostotasavaltaa vastaan. Läntisen kapitalismin voitto Venäjän proletariaatista saattaisi Euroopan pariksikymmeneksi vuodeksi mitä raaimman ja julmimman taantumuksen kouriin. Mikään uhraus ei ole liian suuri, se pystyy estämään asian tällaisen käänteen, jos onnistutaan lujittamaan Kommunistista Internationaalia, joka yksin rakentaa maailmaan työhön ja oikeuteen perustuvan rauhan.

A. G.

Toimituksen viitteet:

^[1] Ks. Engelsin kirje Friedrich Adolph Sorgelle 12. syyskuuta 1874. Toim.

^[2] Spartakus-liitto oli saksalaisten vasemmistolaisten sosiaalidemokraattien järjestö, jonka muodostivat ensimmäisen maailmansodan alussa Liebknecht, Luxemburg, Mehring, Zetkin ym.
Huhtikuussa 1915 Rosa Luxemburg ja Franz Mehring perustivat »Die Internationale» -aikakauslehden, jonka ympärille ryhmittyi Saksan vasemmistolaisten sosiaalidemokraattien perusjoukko. Tammikuussa 1916 ryhmä järjestäytyi Internationaali-ryhmäksi. Vuodesta 1916 ryhmä alkoi laittomasti julkaista ja levittää »Poliittisia kirjeitä», joiden allekirjoituksena oli »Spartakus», ja tästä lähtien Internationaali-ryhmä sai nimekseen Spartakus.
Spartakistit harjoittivat vallankumouksellista propagandatyötä joukkojen keskuudessa, järjestivät sodanvastaisia joukkoesiintymisiä, johtivat lakkoja, paljastivat maailmansodan imperialistisen luonteen ja sosiaalidemokraattisten opportunistijohtajien petturuuden.
Marraskuussa 1918 Saksan vallankumouksen aikana spartakistit järjestäytyivät Spartakus-liitoksi ja perustivat 30. joulukuuta 1918 – 1. tammikuuta 1919 Saksan kommunistisen puolueen. Toim.