Kun lapsen taipumusten ja sen ohella hänen tahtonsa on annettava vapaasti kehittyä, niin miten silloin on tottelevaisuuden, kuuliaisuuden laita? — Jokaisen lapsen tulee totella. Kaikki riippuu siitä, josko kasvattaja on saavuttanut lapsen luottamuksen . Ilman luottamusta ei kukaan voi kasvattaa. Luottamus tarkoittaa lapsen vakavaa luottamusta siihen, että kasvattaja tahtoo kaikki tehdä hänen parhaakseen. Tällaisen luottamuksen saa jokainen, joka todella ryhtyy työhönsä. Ei kuitenkaan sanoilla. Puhumallakaan lapselle miten kauniisti tahansa siitä, miten hänelle tahdotaan tehdä hyvää ja kaikki tapahtuu vain hänen parhaakseen — siten ei saavuteta hänen luottamustaan. Vaan ainoastaan työllä. Mutta millaisella työllä? Jokainen voi sen täyttää. Sillä siihen ei kuulu mitään enempää kuin, että todella hankitaan lapsen luottamus. On vain todellisesti oltava lapsen parasta tarkoittavan tahdon läpitunkemana, ilman mitään sivutarkoitusta, varsinkin ilman oman mukavuuden näkökantaa. Täytyy aina olla selvillä, etteivät lapset ole vanhempain tähden, vaan vanhemmat ovat lasten vuoksi olemassa. Tämän tietoisuuden valtaamana täytyy teeskentelemättömästi niin käyttäytyä, kuin omatunto vaatii. Sanalla sanoen: täytyy olla todellisesti kiintynyt lapsiin, silloin saavutetaan heidän luottamuksensa. Sillä lapsen tunne on sellaisissa asioissa sangen hieno. Hän huomaa sangen pian perin tarkoin — vaikka ei voikaan mitään selviä ajatuksia muodostaa —, ken tarkoit­aa hyvää hänelle, ja sille avaa hän koko sydämmensä, kiintyen häneen läheisesti. Mutta silloin juuri kasvattaja tapaa ilman muuta kuuliaisuuden, jota hän kasvatuksessa tarvitsee.
— Julian Borchardt: Kuinka voimme kasvattaa lapsia ilman selkäsaunaa (1907)