Esityksemme on osottanut, että sosialismia toteutettaessa ei ole kysymys mielivaltaisesta repimisestä ja rakentamisesta, vaan luonnonhistoriallisesta kehityksestä. Kaikki vaikuttimet, jotka näyttelivät osansa hajotustyössä toiselta ja luomistyössä toiselta puolen ovat seikkoja, jotka vaikuttavat niinkuin niitten täytyy vaikuttaa. Eivät »nerokkaat valtiomiehet», eivätkä »kansaa villitsevät kiihottajat» voi johtaa asioita mielensä mukaan. »He luulevat vetävänsä ja heitä vedetään.» Mutta me olemme sitä hetkeä lähellä, jolloin »aika on täyttyvä».
Ominaisen kehityksensä kautta lienee Saksa ennen muita maita valmistunut vastaanottamaan johtavan aseman lähimmässä kehityskaudessa.
Me olemme esityksessämme usein puhuneet tavarain ylituotannosta, joka tuottaa porvarilliselle maailmalle ominaiset liikepulat.
Mutta porvarillinen maailma ei tuota ainoastaan liikatuotantoa tavarain ja työläisten, vaan myöskin henkisen toiminnankin alalla. Saksa on etenkin se maa, josta lähtee älyllinen ylituotanto, jota ei porvarillinen maailma osaa käyttää hyväkseen. Seikka, jota vuosisatoja pidettiin saksalaisen kehityksen onnettomuutena, on tuntuvasti edistänyt tätä ilmiötä. Se on pikkuvaltiojärjestelmä ja tämän valtiollisen muodostelman ehkäisevä vaikutus suurkapitalistiseen kehitykseen. Pieniin valtioihin jakautuminen hajoitti kansakunnan henkisen elämän luoden useita pieniä keskuksia, jotka vaikuttivat kokonaisuuteen. Verraten yhteen keskushallitukseen tarvitsivat monet pienet valtiot tavattoman lukuisan virkakoneiston, jonka jäsenille korkeampi sivistys oli tarpeen. Niin syntyi korkeakouluja ja yliopistoja lukuisammin kuin missään muussa Euroopan maassa. Kateus ja kunnianhimo eri hallitusten kesken näytteli tässä suurta osaa. Sama oli laita kun hallitukset alkoivat säätää pakollista kansanopetusta. Tiedonhalu lisääntyi kun kohoava sivistys käyden käsi kädessä porvariston aineellisen kehityksen kanssa herätti halua valtiollisiin oikeuksiin, kansan edustuksiin ja kunnalliseen itsehallintoon.
Kuten tieteitten, niin oli myös taiteitten laita. Ei missään Euroopan maassa ole verrrannollisesti niin monta maalaus-, taide- ja teknillistä koulua, museota ja taidekokoelmaa. Muut maat voinevat pääkaupungeissaan esittää merkittävämpää, mutta ei missään muussa maassa ole niitä levinnyt pitkin valtakuntaa niinkuin Saksassa. Taiteen alalla ainoastaan Italia kestää kilpailun.
Koko tämä kehitys vaikutti syventävästi Saksan henkiseen elämään, suurten valtiollisten taistelujen puute aiheutti jonkunmoisen mietiskelemisen. Toisten kansain taistellessa herruudesta maailman markkinoilla, jakaessa maita ja käydessä sisällisiä sotia, istuivat saksalaiset kotona uneksien ja mietiskellen. Mutta tämä uneksiminen, mietiskely ja filosofeeraus, jota kotielämään ja ponnistuksiin pakottava ilmanala suosi, loi arvostelevan, huomioita tekevän hengen, jonka kautta saksalaiset herättyään alkoivat tulla tunnetuiksi.
Englannin porvaristo oli taistellut itselleen vaikutusvallan valtiossa jo 17 vuosisadan keskivaiheilla, ja Ranskan porvaristo 18 vuosisadan lopulla, mutta Saksan porvariston onnistui vasta 1848 valloittaa verraten kohtuullinen vaikutus valtiovaltaan. Mutta 1848 oli Saksan porvariston syntymävuosi itsetietoiseksi luokaksi, joka nyt astui näyttämölle itsenäisenä valtiollisena puolueena vapaamielisyyden edustamana. Tässäkin osottautui saksalaisen kehityksen omituisuus. Ei ollut tehtailijoita, kauppiaita eikä rahamiehiä ääntä pitämässä, vaan etupäässä vapaamielisiä säätyherroja, professoreita, kirjailijoita, juristeja ja tohtoreita kaikista tiedekunnista. Siinä oli saksalaisia ihanteen miehiä ja sen mukainen oli tuloskin. Vuoden 1848 jälkeen määrättiin porvaristo valtiolliseen lepoon, mutta se käytti 50-luvun kirkkomaan rauhaa sitä perusteellisemmin edistääkseen liikeasioitaan. Itävallan–Italian sodan puhkeaminen ja Preussin hallinnon alku kohottivat porvariston uudelleen ojentamaan kätensä valtiollista valtaa kohden, syntyi liike kansallisen yhtymisen tarkoituksessa. Porvaristo oli jo liian kehittynyt voidakseen kauemmin sietää kaikissa pikkuvaltioissa niin monia valtiollisia ajatuksia, jotka samalla olivat taloudellisia esteitä; se uhkasi ruveta kumoukselliseksi. Herra v. Bismarck käsitti aseman ja käytti sitä omalla tavallaan yhdistääkseen porvariston edut Preussin kuningaskunnan etuihin, jota vastaan porvaristo ei ollutkaan vihamielinen, sillä se pelkäsi joukkojen vallankumousta. Lopuksi kaatuivat esteet sen taloudellisen kehityksen tieltä. Saksan hiili- ja malmirikkauden ja älykkään, »tyytyväisen työväen kautta saavutti porvaristo »muutamissa vuosikymmenissä niin jättiläismäisen kehityksen, ettei porvaristo missään maassa lukuunottamatta Yhdysvaltoja niin lyhyessä ajassa ole moista saavuttanut. Niin tuli Saksa teollisuus- ja kauppamaana toiselle sijalle Euroopassa ja se pyrkii ensimäiselle.
Tällä nopealla »aineellisella kehityksellä on nurjakin puolensa. Saksan yhteyden perustamiseen saakka oli sen pikkuvaltioitten välillä vallitseva sulkujärjestelmä pitänyt elossa mahdottoman lukuisaa käsityöläis- ja pikkutilallis-säätyä. Kaikkien suojusten kaatuessa näkivät nämät äkkiä olevansa hillittömästi kehittyvän kapitalistisen tuotannon edessä. He joutuivat sen kautta epätoivoiseen asemaan. Menestysvuosina 1870-luvun alulla et vaara näyttänyt niin suurelta, mutta se tuli sitä tuntuvammaksi, kun pula alkoi. Porvaristo oli menestyksen aikaa käyttänyt suuremmoiseen kehitykseen ja teki nyt joukkotuotannon kautta puristuksen kymmentä kertaa suuremmaksi. Tästä saakka leveni juopa omistavain ja omistamattomain välillä nopeasti. Tämä hajotus- ja nylkemisjärjestelmä, joka toteutuu yhä nopeammin aineellisen vallan kasvamisen kautta toiselta ja vastuskyvyn alenemisen edistämänä toiselta puolen, saattaa kokonaisia kansanluokkia yhä suurempaan ahdinkoon. He näkevät asemansa olevan uhatun ja kulkevansa varmaa perikatoa kohti.
Tässä epätoivon taistelussa koettavat mahdollisimman monet pelastua vaihtamalla toimialaa. Vanhat eivät voi enää tätä vaihtoa suorittaa, omaisuutta voivat he vain harvoin lapsilleen jättää ja niin ponnistellaan viimeiseen saakka, jotta voitaisiin saada pojat ja tyttäret vakava-tuloisiin asemiin, joissa ei tarvita liikepääomaa. Tähän kuuluvat virkapaikat valtion ja kunnan palveluksessa, opettaja-ammatti, posti- ja rautatie-virat, ylemmät paikat porvariston palveluksessa, konttoreissa, varastoissa ja tehtaissa, sekä n. k. vapaissa toimissa: juristeina, lääkäreinä, teoloogeina, kirjailijoina, taiteilijoina, arkkitehteinä, opettajina, j. n. e.
Tuhannet ja taasen tuhannet, jotka ensin olivat ryhtyneet johonkin ammattiin, alkavat, kun ei näytä olevan mitään itsenäisyyden ja riittävien tulojen mahdollisuutta, katsella itselleen asemaa mainituissa toimissa. Kaikki pakottaa korkeampaan kehitykseen ja tutkimukseen. Reaalikouluja, kimnaaseja, polyteknillisiä opistoja y. m. kasvaa kuin sieniä sateella ja nykyiset ovat ylitäynnä oppilaita, samassa suhteessa lisääntyvät yliopistoissa opiskelevat, kemiallisten ja fysikaalisten laboratorioitten, taide-, ammatti- ja kauppakoulujen, sekä kaikellaisten korkeampain nais-sivistyslaitosten oppilaat. Kaikki toimialat poikkeuksetta ovat ylitäynnä ja virtaus käy yhä voimakkaammaksi. Yhä äänekkäämmin vaaditaan yiempäin sivistyslaitosten luvun lisäämistä, jotta voitaisi ottaa vastaan kaikki pyrkijät. Viranomaiset ja yksityiset varoitelevat milloin tälle, milloin tuolle alalle pyrkimästä. Teologiakin joka edellisinä vuosikymmeninä uhkasi kuivua kokoon tarjokkaiden puutteessa, saa osansa tästä yltäkylläisyydestä ja papin paikat ovat jälleen täydet. »Minä saarnaan kymmenestä tuhannesta jumalasta ja perkeleestä, jos halutaan, hankkikaa vaan minulle paikka, josta voin elää», niin kaikuu kaikilta puolilta. Usein kieltäytyvät ministerit suostumasta uusien oppikoulujen perustamiseen, »koska nykyiset tuottavat runsaasti tarjokkaita kaikille aloille.»
Tätä tilaa kärjistää vielä se seikka, että porvariston keskenäinen kilpailu ja tuhoamistaistelu pakottaa osan sen pojista pyrkimään julkisiin toimiin. Vielä johtaa yhä kasvava sotalaitos upseereineen siihen, että näitä rauhan-aikana niin hitaan ylenemisen takia pannaan eläkkeelle parhaassa ijässä, ja ne valtion suosimina pyrkivät kaikenlaisiin toimiin. Suuri joukko siviilipyrkijöitä armeijan alemmilta asteilta vie taasen leivän toisilta aloilta. Tämän lisäksi tulee valtion ja kunnan virkamiesten suuri armeija, jonka etupäässä täytyy kasvattaaa lapsiaan näille aloille. Näiden piirien yhteiskunnallinen asema, sivistysmäärä ja muut vaatimukset pitävät heidän lapsiaan kaukana n. k. alemmista ammateista, jotka nekin ovat ylitäydet.
Näistä syistä on Saksassa enemmän kuin missään muussa maassa mahdottoman lukuisa oppineitten ja taiteilijoitten köyhälistö ja myöskin yhä kasvava vapaitten ammattien proletaariaatti, joka lisääntyy ja levittää tyytymättömyyttä yhteiskunnan ylempiin piireihin saakka. Tämä nuoriso pyrkii arvostelemaan olevia oloja ja auttaa yleistä hajoitustyötä. Niin ahdistetaan ja tuhotaan nykyistä yhteiskuntaa kaikilta puolilta. Kaikki nämät seikat ovat johtaneet siihen, että Saksan sosiaalidemokratia on saanut johtavan paikan tulevassa jättiläistaistelussa. Saksan sosialistit ne keksivät uusaikaisen yhteiskunnan liikunnon lait ja tieteellisesti todistivat sosialismin olevan tulevaisuuden yhteiskuntamuodon. Etupäässä Karl Marx ja Friedrich Engels, sekä heidän jäljissään Ferdinand Lassalle, joka agitatsionin kautta sytytti kansajoukot; lisäksi Saksan sosialistit pääasiallisesti levittävät sosialistisia aatteita eri kansojen keskuuteen.
Puolivuosisataa sitten voi Buckle Saksan henkisestä elämästä kirjottaa »että täällä löytyi suuri joukko mitä suurimpia ajattelijoita, mutta ettei löytynyt maata, jossa oppineitten ja kansajoukon eroavaisuus olisi niin suuri.» Mutta tämä ei enää pidä paikkaansa. Tiede on tullut käytännölliseksi. Ylempien luokkien nuoret miehetkin ovat levittäneet tiedettä kansaan ja yleinen koulusivistys on Saksassa korkeampi kuin muissa maissa. Mutta etenkin on sosialistinen liike kirjoineen, sanomalehtineen, yhdistyksineen, sekä parlamentaarisen toimintansa ja julkisen elämän arvostelun kautta kohottanut tuntuvasti kansanjoukkojen henkistä kehityskantaa.
Poikkeuslaitkaan sosialidemokratiaa vastaan (1878–90) eivät tätä asiaa muuttaneet. Se ahdisti toimintaa vähän ja pysäytti hieman tahtia, mutta toiselta puolen syventi se liikettä ja loi suuren tyytymättömyyden valtiovaltaa vastaan. Poikkeuslakien lopullinen kumoaminen oli vain sosiaalidemokraatisen puolueen kehityksen seuraus näiden aikana ja kansan taloudellisen kehityksen tulos ja niin edistyy liike niinkuin sen määrätyissä oloissa täytyy edistyä.
Ja niinkuin Saksassa, niin on sosiaalinen liike kaikissa sivistysmaissa edistynyt arvaamattomasti, josta ovat puhuvana todistuksena kansainväliset työväen kongressit, jotka saavat yhä enemmän merkitystä.
Näin on henkien suuri taistelu leimahtanut kaikissa kulttuurimaissa ja käydään sitä tulisella kiihkolla. Yhteiskuntatieteen ohella muodostavat luonnontieteitten laaja ala, terveysoppi, kulttuurihistoria ja filosofia arsenaaleja, joista aseita on saatavissa. Olevien olojen perusteita ahdistetaan kaikilta puolin ja valtavia iskuja tähdätään vanhan yhteiskunnan pylväitä vastaan. Kumoukselliset ajatukset tunkeutuvat vanhoillisimpiinkin piireihin ja saattavat vihollistemme rivit mitä täydellisempään sekasortoon. Käsityöläisiä ja oppineita, maanviljelijöitä ja taiteilijoita, kauppiaita ja virkamiehiä, vieläpä tehtailijoita ja pankkiireitäkin, lyhyesti, kaiken säätyisiä miehiä liittyy työmiehiin, jotka muodostavat sen armeijan pääjoukon, joka taistelee voitosta ja joka sen saavuttaa. Kaikki tukevat ja täydentävät toisiaan.
Naisellekin yleensä ja köyhälistön naiselle erittäin kaikuu kehotus, ettei jäisi pois tästä taistelusta, jossa taistellaan hänenkin vapautuksensa puolesta. Hänen asiansa on osottaa, että hän on käsittänyt asemansa liikkeessä ja tulevaisuuden taisteluissa paremman vastaisuuden luomiseksi ja on päättänyt ottaa siihen osaa. Miesten asia on auttaa häntä pääsemään ennakkoluuloista ja tukea häntä taistelussa. Älköön kukaan pitäkö voimaansa liian vähänä ja uskoko, ettei asia hänestä riipu. Ihmiskunnan edistymisessä ei ole mikään voima niin heikko, että voitaisi olla ilman sitä. Pisaran keskeymätön putoaminen kuluttaa lopulta kovimmankin kiven. Ja monista pisaroista muodostuu puro, puroista joki ja jo'ista virta. Lopulta ei mikään este ole kyllin vankka estääkseen sen majesteetillistä juoksua. Niin käy ihmiskunnan kulttuurielämässäkin; jos kaikki, jotka tuntevat kutsumusta, ottavat kaikella voimalla osaa taisteluun, niin ei voitto ole jäävä saavuttamatta.
Tämä on tulevaisuudessa oleva sitä suurempi, mitä innokkaammin ja uhrautuvammin kukin yksilö seuraa alettua rataansa. Arvelut, voiko yksilö huolimatta kaikista uhrauksistaan, työstään ja vaivastaan vielä nähdä uuden, kauniimman ajanjakson syntyvän ja nauttia sen hedelmiä, eivät saa ketään poistaa vielä vähemmin estää aletulta tieltä. Tosin emme me voi määritellä niitten kehityskausien kestävyyttä eikä laatua, joita tämän taistelun on kestettävä, me voimme yhtä vähän määrätä sitä, kuin tietää mitään elämämme pituudesta. Mutta kuten elonhalu meissä vallitsee, niin voimmehan myöskin toivoa saavamme nähdä voiton. Elämmehän aikana, joka ryntää eteenpäin n. s. seitsemän penikulman saappailla ja saattaa kaikki uuden korkeamman yhteiskuntajärjestyksen viholliset vapisemaan.
Jokainen uusi päivä tuo uusia esimerkkejä sosialististen aatteiden valtavasta levenemisestä. Joka alalla pyritään eteenpäin. Ihanan päivän aamu koittaa valtavasti. Taistelkaamme siis ja pyrkikäämme yhä edelleen huolehtimatta siitä, »mihin» ja »milloin» uuden ihmiskunnalle paremman ajan rajapylväät pystytetään. Ja jos me kaadumme tässä suuressa ihmiskuntaa vapauttavassa taistelussa, niin astuu toisia sijaamme. Me kaadumme tietoisina siitä, että olemme tehneet velvollisuutemme ihmisinä ja vakuutettuina siitä että päämäärä saavutetaan, kuinka tahansa inhimillistä edistystä vastustavat voimat ponnistelevatkin.