Kominternin III kongressi

Kominternin III kongressin teesit ja päätökset

1921


Julkaistu: 1921
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunistisen Internatsionaalen III:n kongressin teesit ja päätökset». Petrograd: R. V. C., ei julkaisuvuotta.
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine


Sisällysluettelo:

  1. Maailman tilannetta ja Kommunistisen Internatsionaalen tehtäviä koskevat teesit.
    1. Kysymyksen ydin.
    2. Sota, huijausnousu ja kriisi. Europan maat.
    3. Yhdysvallat, Japani, siirtomaat ja Neuvosto-Venäjä.
    4. Yhteiskunnallisten vastakohtien kärjistyminen.
    5. Kansainväliset suhteet.
    6. Työväenluokka sodan jälkeen.
    7. Näköaloja ja tehtäviä.
  2. Menettelytapa-teesit.
    1. Kysymysten määrittely.
    2. Uusien taistelujen kynnyksellä.
    3. Nykyhetken tärkeät tehtävät.
    4. Kommunistisen Internatsionaalen asema.
    5. Osittaistaistelut ja osittaisvaatimukset.
    6. Hyökkäyksen valmistaminen.
    7. Maaliskuun toiminnan opetukset.
    8. Välittömän taistelun muodot ja keinot.
    9. Suhde proletaarisiin välikerroksiin.
    10. Toiminnan kansainvälinen rinnastaminen.
    11. 2 ja 212 Internatsionaalen häviö.
  3. Päätöslauselma Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean kertomuksen johdosta.
  4. Teesit kommunististen puolueiden organisatoorisesta rakenteesta, niiden työtavoista ja työn sisällöstä.
    1. Yleistä.
    2. Demokraattisesta sentralismista.
    3. Kommunistien työvelvollisuudesta.
    4. Propagandasta ja agitatsioonista.
    5. Valtiollisten taistelujen järjestämisestä.
    6. Puoluelehdistä.
    7. Puolueorganismin yleisestä rakenteesta.
    8. Laillisen ja salaisen toiminnan suhteista.
  5. Päätös Kommunistisen Internatsionaalen organisatsioonista.
  6. Päätös maaliskuun toiminnan johdosta ja Saksan Yhdistyneen Kommunistisen Puolueen tilasta.
  7. Teesit Venäjän Kommunistisen Puolueen taktiikasta.
    1. Venäjän Neuvostotasavallan kansainvälinen asema.
    2. Luokkavoimien keskenäiset suhteet kansainvälisessä mitassa.
    3. Luokka-voimien suhde Venäjällä.
    4. Proletariaatti ja talonpojat Venäjällä.
    5. Proletaarien ja talonpoikien sotaliitto Neuvosto-Venäjällä.
    6. Siirtyminen oikeisiin taloudellisiin suhteisiin proletariaatin ja talonpoikain kesken.
    7. Kapitalismin sallimisen ja toimilupien antamisen merkitys ja ehdot Neuvostovallan puolelta.
    8. Elintarvepolitiikkamme saavutukset.
    9. Sosialismin aineellinen perusta ja Venäjän sähköistämissuunnitelma.
    10. »Puhtaan demokratian» 2 ja 212 Internatsionaalen, eserräin ja menshevikien osa pääoman liittolaisina.
  8. Päätöslause Ven. Komm. Puol. taktiikan johdosta.
  9. Kommunistinen Internatsionaale ja Punanen Ammatillinen Internatsionaale.
  10. Teesit kommunistien työstä osuustoiminnan alalla.
  11. Päätöslause työstä osuustoiminnan alalla.
  12. Teesit kommunististen puolueitten työtavoista ja muodoista naisten keskuudessa.
  13. Päätölauselma kommunistinaisten kansainvälisestä yhteydestä ja Kansainvälisestä Kommunistisesta Naissihteeristöstä.
  14. Päätös naisten keskuudessa tehtävän kommunistisen työn muodoista ja tavoista.
  15. Kommunistinen Internatsionaale ja kommunistinen nuorisoliike.
  16. Julkilausuma Max Hölzin asiassa.
  17. Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean julistus.

 


Maailman tilannetta ja Kommunistisen Internatsionaalen tehtäviä koskevat teesit.

Hyväksytyt 16:nessa istunnossa heinäk. 4 p. 1921.

 

I. Kysymyksen ydin.

1. Imperialistisen sodan ja sen jälkeisen ajan vallankumouksellinen liike esiintyy historiassa ennen kuulumattoman vauhdikkaana. Maaliskuussa 1917 suistuu tsaarinvalta. Toukokuusta 1917 lähtien leviää Englannissa myrskyinen lakkoliike. Marraskuussa 1917 valtaa Venäjän proletariaatti valtiovallan. Marraskuussa 1918 romahtavat Saksan ja Itävälta-Unkarin monarkiat. Lakkoliike käsittää useita Europan maita ja laajenee seuraavana vuonna erikoisesti. Maaliskuussa 1919 syntyy Unkarin Neuvostotasavalta. Vuoden lopulla järkyttävät Yhdysvaltoja metalli- ja kaivosmiesten sekä rautatieläisten myrskyiset lakot. V:n 1919 tammikuun ja maaliskuun taisteluiden jälkeen kohoaa liike Saksassa huippuunsa Kapp-kapinan päivinä maaliskuulla 1920. Ranskassa on sisäpoliittinen jännitys korkeimmillaan vn 1920 toukokuussa. Italiassa johtaa yhä valtavammaksi kohoava teollisuus- ja maalaisproletariaatin liike syyskuulla 1920 tehtaitten, työpajain ja maatilain valtauksiin. Tshekkiläinen proletariaatti tarttuu joulukuulla 1920 valtiollisen suurlakon aseeseen. Maaliskuussa 1921 nousevat keski-Saksan työläiset taisteluun ja alkaa Englannin kaivosmiesten jättiläislakko.

Erikoisen laajana ja kärjistyneenä esiintyy liike sotamaissa, varsinkin voitetuissa. Mutta se leviää puolueettomiinkin. Aasiassa ja Afrikassa herää tai voimistuu miljoonaisten siirtomaakansojen vallankumouksellinen kuohuna.

Mutta tämä valtava laine ei pyyhkässyt pois maailmankapitalismia, ei edes Europan kapitalismia.

2. Kommunistisen Internatsionaalen II:n ja III:n kongressin välisenä vuotena päättyi joukko työväenluokan nousuja ja taisteluita osittaisiin tappioihin (Puna-Armeijan hyökkäys Varsovaa kohti elokuulla 1920, Italian proletariaatin liike syyskuulla 1920, Saksan työväen maaliskuun taistelut 1921).

Sodanjälkeisen vallankumousliikkeen ensi kausi, jonka kuvaavana piirteenä oli taistelutapain ja tarkoitusten muodottomuus sekä sen valtaluokissa herättämä erinomainen paniikki, on asiallisesti päättynyt. Porvariston itseluottamus luokkana ja sen valtiollisten elimien ulkonainen lujuus vahvistuu epäilemättä. Sen kommunismi-kauhu on, joskaan ei kadonnut, niin kuitenkin heikentynyt. Porvariston johtajat jopa röyhkeilevätkin valtiokoneistonsa voimalla ja ovat kaikissa maissa siirtyneet hyökkäykseen työväenjoukkoja vastaan, niin taloudellisella kuin poliittisella rintamalla.

3. Tämän johdosta asettaa Kommunistinen Internatsionaale itselleen ja koko työväenluokalle seuraavat kysymkset: missä määrin vastaa porvariston uusi poliittinen suhtautuminen työväenluokkaan todellista voimasuhdetta? Onko porvaristo todellakin saamassa palautetuksi yhteiskunnallista tasapainoa, jonka sota tuhosi? Onko perustetta otaksumalle että valtiollisten järkytysten ja luokkataisteluiden sijasta olisi tulemassa uusi, pitkäaikainen kapitalismin jälleennousun ja kasvun aikakausi. Eikö tämän johdosta Kommunistisen Internatsionaalen olisi tarkistettava ohjelmaansa ja taktiikkaansa?

 

II. Sota, huijausnousu ja kriisi. Europan maat.

4. Kaksi sodanedellistä vuosikymmentä olivat erikoisen valtavan kapitalistisen kehityksen aikaa. Nousun aikakaudet olivat pitkät ja hyvin voimaperäiset, lamaannuksen ajat lyhyet. Yleensä kohosi kehiiysviiva selvästi: kapitalistiset kansakunnat rikastuivat.

Maailman kohtalojen ohjaajat, jotka trustien, kartellien ja yhtymäin kautta sangen tarkkaan pitivät silmällä maailmanmarkkinoita, tiesivät kyllä, eitä nopeasti kasvava tuotanto oli törmäävä kapitalististen maailmanmarkkinain nielemiskyvyn rajoja vastaan, ja yrittivät sen takia pelastua ahdistuvasta asemastaan valtavalla otteella. Maailmansodan verisen kriisin oli määränä korvata pitkä taloudellisen lamaannuksen aika — samalla tuloksella: tuotantovoimia tuhottaisiin summassa.

Mutta sodassa yhtyi sen tapojen erikoisen tuhoava voima niiden käyttämisen aavistamattoman pitkään aikaan. Lopulta ei se tuhonnut vain taloudellisesti »liikoja» tuotantovoimia vaan heikensi ja turmeli Europan koko tuotantokoneiston sekä kaivoi pois maan sen alta. Samaan aikaan edisti se valtavasti kapitalistista kehitystä Yhdysvalloissa ja Japanin kuumeista kohoamista. Maailman talouden painopiste siirtyi Europasta Amerikaan.

5. Neljä vuotta kestäneen teurastuksen keskeyttämisen, demobilisoimisen ja sotakannalta rauhan kannalle siirtymisen aika kiertämättömine, sotaväsymyksen ja sekamelskan synnyttämine kriiseineen esiintyi — täydellä syyllä — porvaristolle vaarallisimpana aikana, tosiasiassa olivatkin sodan koettelemat maat sitä seuraavana kahtena vuotena valtavien köyhälistöliikkeiden näyttämönä.

Yhtenä pääsyynä siihen, että porvaristo kuitenkin piti valtapaikkansa, oli se tosiasia, että muutamia kuukausia sodan jälkeen ei seurannutkaan kiertämättömänä näyttävä kriisi, vaan taloudellinen nousu. Se kesti noin puolentoista vuotta. Teollisuus nielasi miltei kokonaan armeijasta vapautuneet työläiset. Vaikkakaan työpalkka ei yleensä voinut seurata tarvikkeiden hintain nousua, kohosi se kuitenkin jatkuvasti ja loi siten taloudellisten saavutusten kangastuksen.

Juuri tämä vn 1919–20 korkea konjunktuuri, joka lievensi sodan jälkiajan likvidoimista, edisti erinomaisesti porvariston itseluottamusta ja herätti kysymyksen kapitalistisen kehityksen uuden elimellisen ajan tulosta.

Mutta eipä ollutkaan vn 1919–20 nousu olemukseltaan kapitalistisen talouden ennalleen palautuksen alkua sodan jälkeen, vaan pelkästään sodan luoman nousukauden näennäisen kukoistuksen jatkoa.

6. Imperialistinen sota syttyi aikana, jolloin silloinkin (1913) Amerikasta lähtenyt kriisi alkoi siirtyä Europaan. Teollisuuden kiertokauden normaalin kehityksen keskeytti sota, joka itsekin tuli mitä mahtavimmaksi taloudelliseksi tekijäksi. Sota loi miltei rajattomat markkinat teollisuuden päähaaroille, jotka olivat täysin turvatut kaikelta kilpailulta. Se oli vankka ostaja, joka ei koskaan saanut kylläkseen. Tuotannonvälineitten tuottamisen tilalle tuli hävitysvälineitten tuotanto. Henkilökohtaisen kulutuksen tarvikkeita käyttivät yhä korkeammilla hinnoilla, miljoonat ihmiset, jotka eivät tuottaneet vaan tuhosivat. Tämä kehitysprosessi merkitsi vararikkoa. Mutta kapitalistisen yhteiskunnan äärettömiin kohonneiden ristiriitain vuoksi näytti se pelkältä rikastumiselta. Valtio otti lainan toisensa jälkeen, työnsi tulvanaan paperirahaa markkinoille ja siirtyi laskelmissaan miljonista miljardeihin. Koneet ja rakennukset kuluivat, mutta niitä ei uusittu. Maata muokattiin huonosti. Tärkeät rakennustyöt kaupungeissa ja liikenteen alalla keskeytyivät. Mutta valtiopaperien, pankkiseteleitten, vaihdonväline-merkkien ja arvopaperien summa kohosi keskeymäitä. Näennäinen (fiktiivi) pääoma kasvoi sitä mukaa kuin tuotantopääomaa tuhottiin. Oltuaan tavaran vaihdon väline muuttui luottojärjestelmä nyt keinoksi, jolla kansallisomaisuus mobilisoitiin sotatarkoituksia varten; tulevienkin sukupolvien niskoille työnnettiin taakkaa.

Kriisin romahdusvaaraa peläten jatkoi kapitalistinen valtio sodan jälkeenkin sen aikaista menettelytapaansa; lisäseteleitä, uusia lainoja, tärkeimpäin hintain säännöstelyä, liikevoiton takeita, leivän alahintaan myymistä ja muita valtioavustusten muotoja virkamiesten ja työväen palkanlisäkkeeksi, sitä paitsi sotasensuuri ja sotilasdiktatuuri.

7. Samaan aikaan teki sotatoimien päättyminen ja kansainvälisten suhteiden vaikka rajotettukin jälleen solmiaminen mahdolliseksi kaikkinaisten tavarain kysynnän maailman kaikilla äärillä. Sota jätti jälkeensä kasoittain käyttämättömiä tavaroita. Hankkijain ja keinottelijain käsissä olevat rahasummat sijotettiin sinne, missä kunakin hetkenä lupasivat korkeimman liikevoiton. Siitä johtui kaupan kuumeinen nousu, kun sensijaan teollisuustuotanto — hintain suunnattomasta noususta ja satumaisista osinkojen jaoista huolimatta — ei millään pääalalla päässyt läheskään sodanedellisen ajan tasolle.

8. Talousjärjestelmänsä jatkuvan elimellisen hajaannuksen hinnalla (lisäämällä fiktiiviä kapitaalia, antamalla valuutan laskea, suosimalla keinottelua taloudellisten haavain parantamisen asemesta) onnistui porvarillisten hallitusten, yhdessä pankkiyhtymäin ja teollisuustrustien kanssa, lykätä taloudellisen pulan alku sellaiseen aikaan, jolloin demobilisoimisen ja sodan seurausten alkavan arvioimisen synnyttänä valtiollinen pula jo alkoi laantua. Porvaristo, joka sai hengähdyshetken, uskotteli itselleen, että kriisin vaara oli lykkääntynyt rajattoman pitkiin aikoihin. Erinomainen optimismi vallitsi. Näytti siltä kuin välttämätön uudelleen rakentaminen avaisi monivuotisen teollisuuden, kaupan ja erityisesti keinottelun kukoistuksen aikakauden. Mutta v. 1920 tuhosi nämä toiveet.

Maaliskuussa 1920 alkoi kriisi finassi-, sitten kauppa- ja vihdoin teoilisuuspulana jne ensin Japanissa, huhtikuulla Yhdysvalloissa (jo tammikuussa oli alkanut vähäinen hintain lasku), siirtyi sitten Englantiin, Ranskaan ja Italiaan (huhtik.) ja Europan puolueettomiin maihin, ilmeni heikommassa muodossa Saksassa ja ulottui v:n 1920 toisella puoliskolla koko kapitalistiseen kehitykseen kiertyneeseen maailmaan.

9. Täten vuoden 1920 kriisi —ja tämä on tärkeimpiä seikkoja maailmantilanteen oikein käsittämiseksi — ei ole tavallinen porras »normaalin» teollisuuskierron tiellä, vaan syvälle pohjautuva takaisku (reaktio) raunioille ja kuiviin imemiselle perustuvan sota-ajan ja kahden sodan jälkeisen vuoden teennäisiä nousua vastaan.

Nousun ja pulan säännöllinen vaihtelu kävi päisin vain teollisen kehityksen nousevalla linjalla. Viime kuluneina seitsemänä vuonna ei Europan tuotanto ole noussut, vaan huomattavasti alennut.

Talouselämän perusteiden tuhoutumisen täytyy myös näkyä koko päällysrakenteessa. Europan talouden täytyy tulevan vuoden kuluessa supistua ja kutistua voidakseen saavuttaa minkäänlaista kokoomusta. Tuotantovoimien kehityksen viiva syöksyy alas nykyisestä teennäisestä korkeudestaan. Nousupuuska saattaa tällaisessa tapauksessa olla vain lyhyt, pääasiassa huijausluontoinen. Pulat tulevat olemaan pitkiä ja ankaria. Nykyinen Europan kriisi on alatuotannon kriisi. Se on köyhtymisen vastavaikutus sitä pyrkimystä vastaan, joka aikoo tuottaa, tehdä kauppaa ja elää entistä kapitalismin rentoa elämää.

10. Englanti on se Europan maa, joka on taloudellisesti voimakkain ja vähimmin kärsinyt sodan kautta. Siitä huolimatta ei sielläkään voi olla puhetta kapitalistisen tasapainon palautumisesta sodan jälkeen. Englanti saavutti tosin sodan jälkeen kaikkialle ulottuvan organisatsiooninsa ja voittaja-asemansa perusteella eräitä ennätyksiä kaupan ja finanssien alalla: se paransi kauppatasauksensa, kohotti punnan kurssia ja sai budjettiinsa näennäisen ylijäämän. Mutta teollisuus osoitaa Englannissa sodan jälkeen taantumusta, ei edistystä. Sekä työn tuottavaisuus eikä kansallistulot ovat tuntuvasti alemmat kuin ennen sotaa. Pääteollisuuden, hiilen kaivannan, asema huononee yhä enemmän ja vetää muitakin teollisuuden haaroja mukanaan. Keskeymätön lakkoliike ei ole Englannin taloudellisen taantumuksen syy vaan seuraus.

11. Ranska, Belgia, Italia ovat taloudellisesti sodan kautta korjaamattomiksi rappeuneet. Yritys palauttaa ennalleen Ranskan taloutta Saksan kustannuksella on raakaa rosvousta diplomaattisen kiristyksen yhteydessä ja merkitsee Saksan jatkuvaa autioimista (hiili, kone, karja, kulta), voimatta Ranskaa pelastaa. Manner-Europan yhteistalous kärsii tämän kautta raskaita vaurioita; Ranska saa paljoa vähemmän kuin Saksa menettää, vaikka Ranskan talonpojat voimiensa liikaponnistuksilla ovat uudelleen vallottaneet maanviljelykselle suuria hävitetyn alueen osia; vaikka eräitä teollisuuksia (kemiallisia sotateollisuuksia) kehittyi sodan aikana uudesti, ajelehtii Ranska taloudellista haaksirikkoa kohti. Valtiovelat ja valtion menot (militarismi) ovat nousseet sietämättömän korkeiksi. Viime nousun lopussa oli Ranskan valuutta laskenut 60 % arvostaan. Ranskan talouden uudestinousua ehkäisee raskas ihmishenkien hukka sodassa, jota ei voida korvata, kun väestön lisäys muutenkin oli pysähdyksissä. Samanlainen on, pienillä poikkeuksilla, Italian ja Belgian talous.

12. Nousun harhaluonne on paraiten nähtävänä Saksassa. Samalla kun hinnat ovat puolenatoisia vuotena kohonneet 7-kertaisiksi, jatkui tuotiavaisuuden aleneminen keskeymättä. Näennäisesti menestyksellisen osanottonsa kansainväliseen tavaranvaihtoon sodan jälkeen saa Saksa kaksin verroin maksaa: kansallispääoman tuhlauksella, tuotanto-, liikenne- ja krediittilaitoksen tuhoutumisella ja työväenluokan elintason jatkuvalla alenemisella. Saksan vientiliikkeiden voitot ovat puhdasta tappiota yleiseltä taloudelliselta kannalta katsoen. Viennin muodossa myydään Saksaa ulkomaille halpaan hintaan. Kapitalistipiirit ahmivat itselleen yhä suurenevan osan yhä pienenevästä kansallisomaisuudesta. Saksan työläisistä tulee Europan kuleja.

13. Kuten pienten puolueettomien valtioiden luuloteltu itsenäisyys pysyy poliittisesti pystyssä vain suurvaltain keskenäisten ristiriitain avulla, niin elävät nämä valtiot taloudellisestikin maailmanmarkkinain huokosissa, minkä markkinoin perusluonteen ennen sotaa määräsivät Englanti, Saksa, Yhdysvallat ja Ranska. Sodan aikana kahmi Europan pienten puolueettomain maiden porvaristo kuulumattomia liikevoittoja. Mutta Europan sotaakäyväin valtioiden hävitys tuo mukanaan puolueettomienkin maiden taloudellisen tuhon. Niiden velat kasvoivat, valuutta laski. Kriisi iski niihin iskun toisensa jälkeen.

 

III. Yhdysvallat, Japani, siirtomaat ja Neuvosto-Venäjä.

14. Europaan verraten esiintyy Yhdysvaltain kehitys eräässä mielessä ihan päinvastaisena. Yhdysvaltain osanotto sotaan oli olemukseltaan hankkijan virkaa. Välittömän tuhoisasti ei sota siihen vaikuttanut. Se välillinen tuho, joka kohdistui liikennevälineisiin, maatalouteen ym., oli paljoa heikompi kuin Englannissa esiintyvä, puhumattakaan Ranskasta tai Saksasta. Toiselta puolen käyttivät Yhdysvallat täysin mitoin hyväkseen Europan kilpailun loppumista tai huomattavaa heikkenemistä ja kohottivat useita tärkeitä teollisuusaloja heille itselleenkin aavistamattomaan korkeuteen (vuoriöljy, laivanrakennns, autot, hiili). Ei vain Amerikan öljy ja vilja vaan myös hiilet pitävät nykyisin useimpia Europan maita riippuvassa asemassa.

Sen sijaan että Amerika ennen sotaa vei maasta pääasiassa maatalouden tuotteita ja raaka-aineita (enemmän kuin kaksikolmannesta viennistä), vie se nyt etupäässä teollisuustuotteita (60 % viennistä). Oltuaan ennen sotaa velallinen on Amerika nyt koko maailman velkoja. Noin puolet maailman kultavarastosta on kasaantunut Yhdysvaltoihin ja yhä virtaa sinne kultaa. Ennen sotaa oli punta maailmanmarkkinoilla määräävänä, nyt on sen osan ottanut dollari.

15. Mutta Amerikankin kapitalismi on tasapainostaan järkähtänyt. Amerikan voimakas teollisuusnousu johtui maailman tilanteessa ilmeneväin erikoisten tekijäin merkillisestä yhteensattumasta: Europan kilpailun loppumisesta ja pääasiassa sotamarkkinain kysynnästä. Vaikka ei tuhoutunut Europa voikaan sodan jälkeen saavuttaa entistä asemaansa Amerikan kilpailijana maailman markkinoilla, voi sen merkitys Amerikan markkinoina toiselta puolen olla vain pieni osa entisestään. Muita Yhdysvallat ovat verrattomasti suuremmassa mitassa kuin ennen sotaa tulleet vientimaaksi, sodan aikana ylikehitetty tuotantokoneisto ei voi menekin puutteen takia olla täydessä käynnissä; erinäiset teollisuudet muodostuvat sentakia sesonkiteollisuuksiksi, jotka voivat tarjota työläisille työtä vain jossain osassa maata. Kriisi on Yhdysvalloissa syvän ja pitkäaikaisen taloudellisen luhistumisen alkua Europan sodan seurauksena. Tämä on seuraus entisen maailmaa käsittävän työnjaon tuhoutumisesta.

16. Japani on samoin käyttänyt sotaa hyväkseen levitteleidäkseen maailman markkinoilla. Sen kehitys, joka kuitenkin on verrattomasti rajotetumpi kuin Yhdysvaltain, osottaa monilla teollisuusaloilla kasvihuonemaista nousua. Vaikka sen tuotantovoimat riiitivätkin kiipeilijäin puutteessa joidenkin markkinoin vallitsemiseen, niin eivät ne riitä niiden markkinain pitämiseen taistelussa mahtavampia kapitalistisia maita vastaan. Siitä se terävä kriisi, joka lähti alkuun juuri Japanista.

17. Merentakaiset maat, jotka veivät maasta raaka-aineita, — joukossa puhtaita siirtomaitakin (Eielä-Amerikan valtiot, Kanada, Australia, Kiina, Intia, Egyptine) — käyttivät puolestaan kansainvälisten suhteiden keskeytymistä kotimaisen teollisuuden kehittämiseen. Maailmanpula on iskenyt kiinni näihinkin valtioihin. Niiden kansallisen teollisuuden kehitys on puolestaan taas uusien kauppavaikeuksien lähteenä Englannille ja koko Europalle.

18. Jos tutkimme tuotantoa, kauppaa ja krediiitiä ei vain Europassa vaan koko maailman markkinoilla, niin emme löydä mitään perusteita vakinaisen tasapainon alkavan palautumisen toteamiselle.

Europan taloudellinen alasmeno jatkuu, muita sen talouden perusteiden luhistuminen tulee täydessä laajuudessaan näkyviin vasta lähivuosien kuluessa.

Maailman markkinat ovat poissa sijoiltaan. Europa tarvitsee Amerikan tuotteita, mutta ei voi antaa niistä mitään vaihtoarvoja. Se sairastaa verenvähyyttä, Amerika liikaverisyyttä. Kultavaluutta, maailman raha, on tuhoutunut. Europan maiden rahanarvon alentuminen (aina 99 %) panee mitä vaikeimpia esteitä tavaranvaihdon tielle maailman markkinoilla. Valuutan kurssien alituiset, jyrkät heilahtelut muuttavat kapitalistisen tuotannon hurjaksi keinotteluksi. Maailman markkinat ovat vailla yleistä vastiketta.

Kultavaluuttaan palautuminen olisi Europassa saavutettavissa vain lisäämällä vientiä ja vähentämällä tuontia. Mutta juuri siihen ei tuhoutunut Europa kykene, samalla kun Amerika puolestaan puolustautuu Europan pilahinta-kilpailua vastaan kohottamalla tuontitulleja.

Europa pysyy edelleenkin hullujenhuoneena. Useimmat valtiot säätävät vienti- ja tuontikieltoja, kohottavat moninkertaisiksi suojelustullejaan. Englantikin säätää sellaisia. Joukkio ententen, varsinkin Ranskan, keinottelijoita vallitsee Saksan vientiä ja sen koko talouselämää. Entisen Itävalta-Unkarin aluetta pirstovat lukuisat tullirajat. Rauhansopimusten verkko käy yhä sotkuisemmaksi.

19. Neuvosto-Venäjän maailman markkinoilta pois joutuminen teollisuustavarain menekkimarkkinoina ja raaka-aineen tuottajana on suuressa määrin horjuttanut maailmantalouden tasapainoa. Venäjän palaaminen maailman markkinoille ei voi lähiaikoina saada aikaan suuria muutoksia. Venäjän kapitalistinen elimistö oli tuotannonvälineisiin nähden mitä läheisimmin riippuvainen mailman teollisuudesta. Tämä riipuvaisuus kehittyi sodan aikana erityiseksi riippuvaisuudeksi ententen maista. Saarto katkasi yhdellä iskulla nämä elinehtoiset suhteet. Ei tietenkään voitu tuhotussa ja autoidussa maassa kolmivuotisen kansalaissodan aikana järjestää uusia teollisuudenhaaroja, joita ilman kuitenkin vanhat kiertämättä rappeutuivat kaluston kulumisen kautta. Lisäksi tuli satojen tuhansien paraiden, suuremmaksi osaksi ammattitaitoisimpain proietaaristen ainesten kutsunta Punaiseen Armeijaan. Niissä historiallisissa oloissa — saarron, keskeymättömien taisteluiden, perinnöksi saadun rappion keskellä — ei mikään muukaan järjestelmä olisi voinut pitää yllä maan talouselämää ja luoda sen keskitetyn johdon edellytyksiä. Epäilemättä on taistelua mailman imperialismia vastaan täytynyt käydä useiden talousalain tuotantovoimien jatkuvan alenemisen hinnalla. Vasta nyt, saarron helpottaessa ja tarkotustaan vastaavien ylimenomuotojen järjestyessä kaupungin ja maaseudun suhteisiin, saa Neuvostovalta tilaisuuden toteuttaa maan taloudellisen nousun vähittäistä ja yhä lujittuvaa keskitettyä johtoa.

 

IV. Yhteiskunnallisten vastakohtien kärjistyminen.

20. Sota, joka toi mukanaan historiassa ennen tuntemattoman tuotantovoimien hävityksen, ei ehkäissyt yhteiskunnallisen erotusprosessin kulkua; päinvastoin, proletarisoituminen laajojen väliluokkien, myös uuden keskisäädyn (palkannauttijain, virkamiesten ym) keskuudessa, ja omaisuuden keskitys pienien koplakuntien (yhtymäin, trustien ym.) käsiin edistyi viime seitsemänä vuonna jättiläisaskelin niissä maissa, jotka olivat enimmin kärsineet. Stinnes-kysymys on tullut Saksan talouselämän pääkysymykseksi.

Kaikkien tavaranhintain kohoaminen ja samanaikainen valuutan romahduslasku kaikissa Europan sotaakäyvissä maissa merkitsi itsessänsä kansallisomaisuuden uudesti-jakoa tappioksi työväenluokalle, virkamiehille, palkannauttijoille, pienille koroillaeläjille ja ylipäänsä kaikille ryhmille, jotka olivat eläneet enemmän tai vähemmän kiinteän tulon varassa.

Kun Europa näin elämisen aineellisiin välineisiin nähden sinkoutui vuosikymmeniä taaksepäin, ei yhteiskunnallisten vastakohtien kärjistymisprosessissa huomata suinkaan mitään keskeytystä; eikä se vain ollut keskeymättä, vaan päinvastoin kiihtyi aivan erikoisesti. Tämä perustosiasia on riittävä tuhoamaan kaikki pysyvän, rauhallisen, demokraattisella pohjalla tapahtuvan kehityksen toiveet: yhä jatkuva suuromistajain eristyminen, stinnesoituminen toisella puolen ja toisella puolen proletarisoituminen ja köyhäläistyminen taloudellisen rappeutumisen takia aiheuttavat jännittyneen, kouristuksellisen, katkeran luokkataistelun. Nykyinen pula vain jatkaa tässä suhteessa sodan ja sodan-jälkeisen huijauskauden työtä.

21. Maataloustuotteiden hintain kohoaminen merkitsi maaseudun yleisen rikastumisen ulkonäön alla rikkaitten talonpoikain tulojen ja omaisuuden todellista kasvua. Talonpoikain onnistui maksaa arvonsa menettäneellä paperirahalla, jota joukottain kasasivat, velkansa, joita olivat ottaneet täysarvoisessa valuutassa. Mutta maatalous ei ole pelkkää hypoteekkikysymyksen ratkaisua. Maanhintain valtavasta kohoamisesta huolimatta, huolimatta elintarvemonopolin häikäilemättömästä hyväkseen käytöstä ja huolimatta tilanherrain ja suurtalonpoikain rikastumisesta, on Europan maatalouden taantuminen kieltämätön, ilmeten se moninaisena laajaperäisempäin talousmuotojen rappiona, peltomaan autioitumisena, karjattomana taloudenpitona, kolmivuoroviljelyksenä. Tähän taantumukseen vaikutti myös työvoiman vähyys, karjakannan aleneminen, tekolantain puute, teollisuustuotteiden sekä Keski- ja Itä-Europassa tuotannon tarkotukseliinen rajottaminen vasta-virtauksena valtiovallan yritykselle ottaa käsiinsä maataloustuotteiden vallinta. Suurtalonpojat, osaksi keskisuuretkin loivat lujia valtiollisia ja taloudellisia järjestöjään torjuakseen uudestirakentamiskustannusten lykkäämistä heidän niskoilleen. He käyttävät porvariston ahdasta aikaa määrätäkseen, palkaksi taistelustaan työväkeä vastaan, valtion noudatettavaksi yksipuolista talonpoikaista tulli- ja veropolitiikkaa, siten ehkäisten kapitalistista uudesti-rakentamista. Syntyy ristiriita kaupungin ja maaseudun porvaristojen kesken, mikä heikentää porvarisluokan voimaa.

Samaan aikaan proletarisoituu, jopa aivan köyhäläistyy, suuri osa köyhemmistä talonpojista; maaseutu muuttuu tyytymättömyyden ahjoksi ja maalaisköyhälistön luokkatietoisuus vahvistuu.

Mutta toisella puolen synnytti Europan yleinen kurjistuminen, joka estää sitä ostamasta riittävästi amerikalaista viljaa, vaikean pulan Valtamerentakaisessa farmitaloudessa. Talonpoikain ja pikkufarmarien taloudessa ei ilmene rappiota vain Europassa, vaan myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Argentinassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa.

22. Valtion ja yksityisliikkeiden palkannauttijain asema huononi järjestään rahan ostokyvyn alenemisen seurauksena, huononi väliin enemmänkin kuin työväen asema. Varmoista elinehdoistaan suistunut alempi ja keskivirkamiehistö tulee valtiollisesti levottomaksi ainekseksi, joka kalvaa palvelemansa valtiokoneiston lujuutta. Uusi keskisääty, jonka määränä reformistein arvion mukaan olisi olla vanhoillisuuden tukena, voi täten tulla tänä ylimenokautena pikemmin kumoukselliseksikin tekijäksi.

23. Kapitalistinen Europa menetti lopullisesti taloudellisen esivalta-asemansa. Mutta juuri sille oli perustunut luokkien tasapaino Europassa. Europalaisten valtioiden (Englannin, osaksi Ranskan) ponnistukset päästä entiseen asemaansa vain lisäävät kaaosta ja epävarmuutta.

24. Samaan aikaan kuin Europa toteutti omaisuuden keskitystään yleisen köyhtymyksen perustalla, saavutti keskitys ja luokkavastakohtain kärjistyminen Yhdysvalloissa valtavan ennätyksen kuumeisen kapitalistisen rikastumisen perustalla. Väkevät liikekonjunktuurien vaihtelut maailmanmarkkinain yleisessä epävarmuudessa kärjistävät erityisesti luokkataistelua Amerikan maaperällä ja tekevät sen kumoukselliseksi. Historiassa kuulumattoman kapitalistisen nousun aikaa on seuraava vallankumouksellisen taistelun erinomaisen kiihtymisen aika.

25. Työväen ja talonpoikain siirtolaisuus yli valtameren oli Europan kapitalistiselle järjestelmälle varaventtiilinä. Se lisääntyi aina pitkien liikelamaannusten aikoina ja murskattujen vallankumousliikkeiden jälkeen. Mutta nyt panevat Amerika ja Australia yhä suurempia esteitä maahanmuuton tielle. Siirtolaisuuden varaventtiili on suljettu.

26. Kapitalismin tarmokas nousu idässä, erityisesti Intiassa ja Kiinassa, loi sinne uusia vallankumoustaistelun yhteiskunnallisia perusteita. Näiden maiden porvaristo liittyi läheisesti ulkomaiseen pääomaan ja tuli siitä sen kautta tärkeä ase näiden kädessä. Sen taistelu ulkomaista imperialismia vastaan — ollen hyvin heikon kilpailijan taistelua esiintyy olemukseltaan ristiriitaisena ja voimattomana. Myös kotimaisen proletariaatin kehitys paralysoi kapitalistisen porvariston kansallis-kumouksellisia pyrkimyksiä. Ja samalla saavat lukuisat talonpoikaisjoukot vallankumoukselliseksi johtajakseen proletariaatin kommunistisen etujoukon.

Ulkomaiden imperialismin kansallissotilaallisen sorron, ulko- ja kotimaisen porvariston kapitalistisen riiston ja feodaalisten orjuuden jätteiden yhteensattuma luo hyviä edellytyksiä, joissa siirtomaiden nuoren proletariaatin täytyy nopeasti kehittyä, ja on se astuva laajojen talonpoikaismassojen vallankumousliikkeen etupäähän.

Intian ja muiden siirtomaiden vallankumouksellinen kansanliike on nyt tullut yhtä oleelliseksi maailman vallankumouksen osaksi kuin vanhan ja uuden maailman kapitalististen maiden proletariaatin taisteluun nousu.

 

V. Kansainväliset suhteet.

27. Maailman talouden yleinen tila — ennen kaikkea Europan rappio — edellyttää pitkäjaksoisia, suuria taloudellisia vaikeuksia ja järkytyksiä, yleisiä ja osittaisia kriisejä. Asemaa pahentavat kansainväliset suhteet sodan ja Versaillesin rauhan jäleltä.

Vaikka imperialismi tuotantovoimien pakotuksesta jo oli alkanut hävittää kansallisia rajoja ja luoda yhtenäistä Europan ja maailman talouden aluetta, niin seurasi imperialististen vihollisvoimien yhteentörmäystä koko joukko uusia rajoja Keski- ja Itä-Europassa uusine tullivirastoineen ja uusine armeijoineen. Valtiollis-taloudellisessa suhteessa on Europa painettu takaisin keskiaikaan.

Tyhjiin imetyn ja autioidun maaperän varassa herätetään nykyisin armeijaa, joka on toista vertaa suurempi kuin v:n 1914, aseistetun rauhan huippukohdan armeija.

28. Europan mantereella johtavassa Ranskan politiikassa ilmenee kaksi pyrkimystä: koronkiskurin sokea raivo, joka tahtoo kuristaa maksukyvyttömän velallisen, ja rosvomaisen raskaan teollisuuden ahneus, joka — Saarin ja Ruhr-alueen sekä Ylä-Schlesian hiilirikkauksien avulla — tahtoo vararikkoisen finanssi-imperialismin tilalle luoda teollisen imperialismin edellytykset.

Tämä toinen pyrkimys kohdistuu Englantia vastaan, ja Englannin politiikka tahtoo erottaa Saksan hiilen Ranskan malmista, joiden yhtymä on Europan uudesti-rakentamisen tärkeimpiä edellytyksiä.

29. Britannian valtakunta näyttää nyt olevan valtansa huipulla. Se piti vanhat alusmaansa ja sai uusia. Mutta juuri nykyhetki osottaa, että Englannin herruusasema maailmassa on ristiriidassa sen tosiasiallisen taloudellisen takaperinmenon kanssa. Saksa, jonka kapitalismi oli teknillisessä ja organisatoorisessa suhteessa verrattomasti edistykseliisempi, on asevoimalla maahan lyöty. Mutta Yhdysvalloista, jotka ovat taloudellisesti laskeneet valtaansa Amerikan molemmat osat, kohosi voittoisa vihollinen, vaarallisempi kuin Saksa. Paremman organisatsioninsa ja tekniikkansa kautta on Yhdysvaltain teollisuudessa työn tuottavaisuus huomattavasti korkeampi kuin Englannissa. Yhdysvaltain vuoriöljyn tuotanto on 65 à 70 pros. maailman kulutuksesta, mutta naftasta riippuu auto- ja traktoritalous, laivasto ja ilmailu. Englannin vanha monopoli hiilimarkkinoilla on ratkaisevasti murtunut. Amerika on vallottanut ensisijan, sen vienti Europaan kasvaa uhkaavasti. Kauppalaivain rakentamisessa on Amerika miltei saavuttanut Englannin. Yhdysvallat eivät halua kauvemmin sietää Englannin kaapeli-monopolia. Teollisuuden alalla on Englanti siirtynyt puolustukseen ja Saksan pilahinta-kilpailua vastaan käytävän taistelun varjolla varustaa se itseään suojelustulleilla Yhdysvaltoja vastaan. Samalla kun Englannin sotalaivasto, jossa on suuri prosentti vanhenneita yksiköitä, pysähtyy kehityksessään, on Hardingin hallitus ottanut jatkaakseen Wilsonin laivanrakennus-ohjelmaa, joka kahden-kolmen tulevan vuoden kuluessa on takaava Amerikan lipulle ylivallan.

Niin joutuu Englanti, Saksan voittamisesta huolimatta, joko automaattisesti tungetuksi toisen luokan valtion asemaan tai on sen pakko lähitulevaisuudessa koetella entisvuosina kokoomiaan voimia elämän ja kuoleman taistelussa Yhdysvaltojen kanssa.

Juuri siksi lujittaa Englanti liittoaan Japanin kanssa ja koettaa myönnytyksillä varata itselleen Ranskan avun tai ainakin sen puolueettomuuden.

Se että Ranskan kansainvälinen merkitys Europassa on viime vuoden kuluessa kohonnut, ei johdu sen voimistumisesta, vaan Englannin heikentymisestä.

Saksan armoille-antautuminen toukokuussa sotakorvauskysymyksessä merkitsee silti vielä Englannin voittoa toistaiseksi ja takaa sille Keski-Europan taloudellisen rappion jatkumisen, kuitenkaan sulkematta pois sitä mahdollisuutta, että Ranska voi lähiaikana vallata Ruhr-alueen.

30. Japanin ja Yhdysvaltain vastakohta, joka oli väliaikaisesti verhottuna niiden ottaessa osaa sotaan Saksaa vastaan, kehittyy nyt täydellä voimallaan. Japani eteni sodan kautta lähemmä Amerikan rantoja, siten että varasi itselleen strategisesti tärkeitä Tyynenmeren saaria.

Nopeasti kehittyvän Japanin teollisuuden kriisi kärjisti uudelleen siirtolaisuuskysymyksen; taajaan asuttu, luonnonrikkauksista köyhä Japani on pakotettu viemään maasta joko tavaraa tai ihmisiä. Kummallakin tiellä törmää se yhteen Yhdysvaltain kanssa: Kaliforniassa, Kiinassa ja Jap-saarella.

Suuremman puolen budgetistaan käyttää Japani armeijaansa ja laivastoonsa. Taistelussa Englannin ja Amerikan kesken täytyy Japanin esittää merellä sitä osaa, minkä Ranska suoritti maalla sodassa Saksaa vastaan. Joskin Japani nyt käyttää hyväkseen Englannin ja Amerikan ristiriitaa, niin tulee ratkaiseva taistelu maailman herruudesta näiden jättiläisten kesken tapahtumaan Japanin selkänähän kustannuksella.

31. Viime suur-sota oli syittensä ja pää-osanottajainsa puolesta Europan sota. Taistelun painopisteenä oli Englannin ja Saksan vastakohta. Yhdysvaltain mukaantulo vain laajensi taistelun kehystä, mutta sen pääsuunta pysyi samana: Europan ristiriita ratkaistiin koko maailman voimilla. Sota, joka omalla tavallaan ratkaisi ristiriidan Englannin ja Saksan sekä myös Yhdysvaltain ja Saksan kesken, ei kuitenkaan selvittänyt kysymystä Yhdysvaltain ja Englannin keskenäisistä suhteista, vaan asetti sen ensi kerran maailmanpolitiikan peruskysymykseksi. Se painoi Yhdysvaltain ja Japanin suhde-kysymyksen toisarvoiseksi. Viime sota oli siten europalainen johdanto todelliseen maailmansotaan, imperialistisen ylivalta-kysymyksen ratkaisuun.

32. Mutta tämä on vain maailmanpolitiikan yksi napa. On olemassa toinenkin. Venäjän Neuvosto-federatsiooni ja III Internatsionaale syntyivät viime sodan seurauksena. Kansainvälisten vallankumousvoimain yhtymä on periaatteellisesti kohdistunut kaikkia imperialistisia ryhmityksiä vastaan. Englannin ja Ranskan liiton pysyminen tai hajoaminen on proletariaatin etujen ja rauhan turvaamisen kannalta katsoen samallainen kuin Englannin ja Japanin sopimuksen uudistaminen tai uudistamattomuus, tahi kuin Yhdysvaltain liittyminen tai liittymättömyys Kansainliittoon: proletariaatti ei voi nähdä mitään takeita olevan näissä petollisissa, rosvomaisissa ja valapattoisissa ryhmityksissä kapitalistivaltioitten kesken, joiden politiikka yhä enemmän kiertyy Englannin — Amerikan ristiriidan ympärille, sitä lietsoo ja valmistaa veristä purkausta.

Rauhansopimusten tekeminen ja kauppasuhteiden alkaminen joidenkin kapitalististen maiden ja Neuvosto-Venäjän välillä ei merkitse sitä, että maailman porvaristo olisi luopunut aikomuksestaan tuhota Neuvostotasavalta. On ehkä vain tapahtunut ohimenevä muutos taistelun tavoissa ja muodoissa. Japanin toimeenpanema vallanvaihto Kaukaisessa Idässä saattaa jo merkitä uuden aseellisten sekaantumisten ajan alkua.

On aivan selvää, että mitä kauvemmin maailman proletariaatin vallankumousliike kehittyy, pakottavat taloudelliset ja poliittiset vastakohdat porvariston sitä kiertämättömämmin yrittämään uutta verisiä ratkaisua maailman mitassa. Siinä tapauksessa esiintyisi »kapitalistisen tasapainon ennalleen palautus» uuden sodan jälkeen samallaisena taloudellisena kurjistumisena ja kulttuurin raakalaistumisena, jonka rinnalla Europan nykyinen tila tuntuisi pelkältä hyvinvoinnilta.

33. Vaikkakin viime sodan kokemus kauhistuttavan selvästi todisti, että sota on virheellinen laskelma — tämän totuuden tunnustavat niin porvaristo kuin myös sosialistiset pasifistit — on uuden sodan taloudellinen, poliittinen, henkinen ja teknillinen valmistus koko valiiolliessa maailmassa täydessä käynnissä. Humanistinen kumousvastainen rauhanrakkaus on todellisuudessa militarismin apuri.

Kaikenkarvaiset sosialidemokraatit ja amsterdamilaiset ammattiyhdistysmiehet, jotka houkuttelevat kansainvälistä köyhälistöä sovittautumaan sodan synnyttämien taloudellisten ja kansainvälisten oikeudellis-valtiollisten normien puitteisiin, ovat tämän kautta imperialistisen porvariston apureita sen valmistaessa uutta sotaa, joka uhkaa lopullisesti tuhota inhimillisen sivistyksen.

 

VI. Työväenluokka sodan jälkeen.

34. Kysymys kapitalismin uudestirakentamisesta ylläkuvatuille perusteille merkitsee asiallisesti seuraavaa: onko työväenluokka halukas uusissa, verrattoman raskaissa oloissa kantamaan ne uhrit, jotka ovat tarpeen sen oman orjuuden vakavien edellytysten palauttamiseksi, mikä tulisi olemaan keskitetympi ja julmempi kuin ennen sotaa vallinnut?

Europan talouden uudestirakentamiseksi olisi tarpeen sodassa tuhoutuneen tuotantokoneiston uudella korvaaminen ja pääoman voimakas uudestiluominen. Tämä olisi mahdollinen vain jos proletariaatti taipuisi tekemään enemmän työtä suolivyötä roimasti kiristäen. Tätä vaativat kapitalistit, tähän neuvovat keltaisen internatsionaalen petturijohtajat sitä suostumaan: ensin olisi autettava kapitalismi pystyyn, sitten vasta taisteltava työväen aseman parantamisen puolesta. Mutta Europan proletariaatti ei ole halukas suostumaan tähän uhraukseen; se vaatii elintasonsa kohottamista, mikä nyt on mitä räikeimmässä ristiriidassa objektiivisten mahdollisuuksien kanssa kapitalismin rajain sisällä. Siitä se johtuu keskeymätön lakkojen ja kapinain liike ja Europan taloudellisen nousun mahdottomuus. Valuutan ennalleen saaminen merkitsisi useille Europan valtioille (Saksalle, Ranskalle, Italialle, Itävallalle, Unkarille, Puolalle, Balkanin maille) ennen kaikkea sitä, että vapautuisivat sietämättömistä velvoituksistaan, s. o. julistautuisivat vararikkoon: mutta tämä taas merkitsisi kaikkien luokkien hurjaa taistelua kansallistulojen uudesta jaosta. Valuutan ennalleen saaminen merkitsisi lisäksi valtion menojen rajottamista kansanjoukkojen kustannuksella (työpalkkain ja joukkokuluiuksen välineiden hintojen säännöstelyn lopettamista), halvempien ulkomaisten kuluiustuotteiden tuonnin kieltämistä ja viennin kohottamista alentamalla tuotantokustannuksia, s. o. ensikädessä taaskin työväenjoukkojen riistämisen kärjistymistä. Jokainen vakava toimenpide kapitalistisen tasapainon palauttamiseksi järkyttää yhä enemmän jo muutenkin häiriintynyttä luokkain tasapainoa, ollen siten uusi vallankumouksellisen taistelun virike. Kysymys siitä, voiko kapitalismi nousta uuteen elämään, on täten kysymys elävien voimien, luokkain ja puolueiden, taistelusta.

Jos molemmista perusluokista — porvaristosta ja proletariaatista — jälkimäinen luopuisi vallankumouksellisesta taistelusta, niin porvaristo epäilemättä loppujen lopuksi saavuttaisi uuden kapitalistisen tasapainon — aineellisen ja henkisen rappion tasapainon — uusien pulien kautta, uusilla sodilla yhä köyhdyttäen kokonaisia maita, yhä tappamalla miljoonamäärin työtätekevää kansaa.

Mutta katsoen kansainvälisen proletariaatin koko olemukseen, ei tällaiseen tulevaisuuden arviointiin ole minkäänlaista aihetta.

35. Kansan hitauden, vanhoillisuuden ja perimätavan voimat, joita yhteiskunnan taloudellinen kehitys jo oli murjonut, ovat myös menettäneet suuren osan valtaansa työtätekeväin kansanjoukkojen tietoisuudessa, ja vaikka sosialidemokratialla ja vanhoilla ammattiyhdistyksillä onkin entisyydeltä perityn järjestökoneisten kautta vielä huomattava vaikutus osaan työväkeä, niin on sekin sentään tuntuvasti järkkynyt. Sota ei aiheuttanut vain työväen mielialassa suuria muutoksia, vaan myös sen kokoonpanossakin, niin ettei sodanedellisen ajan verkkainen järjestökehitys enää ole mahdollinen.

Proletariaatin huippupalkoilla on useimmissa maissa yhä vielä vallitseva asema erinomaisesti laajenneella työväenbyrokratialla, joka tiukasti yhteenliittyneenä on kehittänyt omat valtakeinonsa ja tapansa sekä tuhansin sitein kietoutunut kapitalistisen valtion laitoksiin ja elimiin.

Sitä seuraa itse tuotannossa parempipalkkainen osa työväkeä, joka hoitelee tai aikoo hoidella hallintovirkoja ja on tämän byrokratian uskollisin tuki.

Lisäksi sosialidemokraattien ja ammaitiyhdistysväen vanhempi polvi, pääasissa ammattitaitoisia työläisiä, joita järjestöihinsä sitoo vuosikymmenien taistelumuistot ja jotka eivät saa niistä eronneeksi, niiden petoksesta huolimatta. Mutta ammattitaitoisten työläisten joukko on monilla aloilla huomattavasti harvennut ja tilalle tullut ammattitaidotonta väkeä, joukossa runsaasti naisia.

Miljoonat työläiset, jotka itse ovat käyneet läpi sodan koulun, tottuneet asetta käyttämään, ja ovat enimmäkseen myös valmiit sen nostamaan luokkavihoistaan vastaan — mutta vain vakavan valmistelun ehdolla ja vaatien lujaa johtoa menestyksen ehdottomana edellytyksenä.

Miljoonat uudet, teollisuuden sodan aikana kasvattamat työläiset ja varsinkin työläisnaiset, jotka ovat proletariaattiin tuoneet pikkuporvarillisten ennakkoluulojensa ohella myös maltittomat paremman elämisen vaatimuksensa.

Miljoonat nuoret työmiehet ja työläisnaiset, jotka ovat kasvaneet sodan ja vallankumouksen ukkosten ja salamain alla, ja jotka ovat alttiimmat kommunismin opeille sekä hehkuvat toimihalusta.

Työttömien valtava armeija, joka, osaksi luokka-asemastaan enemmän tai vähemmän rappeutuneena, kuvastelee nousu- ja laskuveden lailla räikeimmin kapitalistisen talouden rappion vaihteluita sekä on alituisena uhkana porvarilliselle järjestykselle.

Nämä alkuperänsä ja luonteensa puolesta niin erilaiset proletariaatin kerrokset eivät ole ennen joutuneet, eivätkä joudu, yhtaikaisesti eivätkä yhtälailla mukaan sodan jälkeen puhjenneisiin liikkeisiin. Siitä seuraa heilahteluja, luoteita ja vuoksia, hyökkäyksiä ja peräytymisiä vallankumouksellisissa taisteluissa. Mutta musertavalta enemmistöltään kiertyvät proletaariset joukot nopeasti lujaksi yhtymäksi, kun kaikki niiden vanhat harhat pettävät ja niiden elämisen kauhistuttava epävarmuus selkenee trusteiksi ynteenliittyneen pääoman kaikkivallan ja militarisoidun valtion veristen menetelmäin kynsissä. Tämä monimiljoonainen joukko etsii lujaa ja selkeää johtoa sekä selvää toimiohjelmaa, ja siinä on pohja lujasti yhteenliittyneen, keskittyneen kommunistipuolueen ratkaisevalle tehtävälle.

36. Työväenluokan asema on sodan aikana epäilemättä huonontunut. Vain yksityiset työläisryhmäi saattoivat kohota. Sellaiset perheet, joiden useilla jäsenillä oli sodan aikana ansiomahdollisuuksia, saattoivat säilyttää elintasonsa, jopa sitä kohottaakin. Mutta yleensä eivät työpalkat jaksaneet seurata hintain nousua.

Keski-Europassa oli proletariaatti sodan alusia asti tuomittu yhä suurempiin kieltäymyksiin. Ententen mantereen-puolisissa maissa ei elintason aleneminen ollut viime aikoihin asti niin huomattava. Englannissa torjui proletariaatti sodan viime kaudella tarmokkaalla taistelulla elinehtojensa huononemisia. Yhdysvalloissa parani eräiden työväenryhmien asema; toiset pysyivät ennallaan tai painuivat alaspäin.

Kriisi iski koko maailman proletariaatin kimppuun hirvittävällä voimalla. Palkat laskivat nopeammin kuin hinnat, työttömien ja osan aikaa työssä käyvien luku kasvoi historiassa kuulumattoman suureksi.

Henkilökohtaisten elämisolojen räikeät muutokset sekä vaikuttavat ehkäisevästi työn tuottavaisuuteen että myös tekevät mahdottomaksi luokkatasapainon palautumisen tärkeimmällä alalla — tuotannossa. Elinehtojen epävakaisuus, joka kuvastelee yleistä kansallista maailmantalouden olojen epävakaisuutta, on nyt tärkeimpiä vallankumouksellisia tekijöitä.

 

VII. Näköaloja ja tehtäviä.

37. Sota ei välittömästi päättynyt proletaariseen vallankumoukseen. Tätä tosiasiaa pitää porvaristo jonkinlaisella oikeudella suurena voittonaan. Mutta vain pikkuporvarillinen paksupäisyvs saattaa pitää Kommunistisen Internatsionaalen ohjelman vararikkona sitä seikkaa, että Europan proletariaatti ei syössyt porvaristoa vallasta sodan aikana tai heti sen päätyttyä. Kommunistisen Internatsionaalen suuntaa ei ole määritelty sellaiselle perustalle, että proletaarisen vallankumouksen täytyy tulla jonain dogmaattisesti edeltäkäsin määriteltynä kalenteripäivänä, eikä sellaisessa tarkotuksessa, eitä vallankumous on tehtävä mekaanisesti jonkun määräajan sisään. Vallankumous on ollut ja on elävien voimien taistelua olevilla historiallisilla perusteilla. Kapitalistisen tasapainon häiriintyminen koko maailmassa sodan kautta on luonut edulliset taistelun edellytykset yhteiskunnallisen vallankumouksen voimalle. Kommunistisen Internatsionaalen kaikki ponnistukset ovat olleet ja ovat kohdistetut siihen, että tämä tilaisuus tulisi täydelleen käytetyksi.

Kommunistisen Internatsionaalen ja sosialidemokratian molempain ryhmäin välinen vastakkaisuus ei ole siinä, että me olisimme määränneet kumoukselle varman ajan, kun he taas hylkäisivät utopismin ja seikkailun (putshit). Vastakohta on siinä, että sosialidemokraatit tosiasiassa tekevät vallankumoukselliselle kehitykselle vastarintaa sekä hallituksessa eitä oppositsioonissa ollen kaikin voimin vaatien tasapainotilan palautusta kapitalistisessa valtiossa, kun sen sijaan kommunistit käyttävät kaikkia teitä, kaikkia menettelytapaoja ja kaikkia mahdollisuuksia kumotakseen kapitalistisen valtion ja tuhotakseen sen proletaarisen diktatuurin kautta.

Sodan jälkeen kuluneiden kahden ja puolen vuoden kuluessa on eri maitten proletariaatti osoitanut enemmän tarmoa, taisteluvalmiutta, uhrautuvaisuutta kuin mitä olisi tarvittu voittoisaan vallankumoukseen, jos työväen johdossa olisi ollut voimakas, keskitetty, toimeen valmis kansainvälinen kommunistinen puolue. Mutta historiallisten syitten takia oli proletariaatin johdossa sodan aikana ja heti jälkeenkin toisen Internatsionaalen järjestö, joka oli ja yhäkin on arvaamattoman kallis valtiollinen ase porvariston käsissä.

38. Saksassa oli valta vn 1918 lopulla ja 1919 alussa tosiasiassa työväenluokalla. Sosialidemokraatit, oikeistolaiset ja riippumattomat, sekä ammattiyhdistykset käyttivät koko koneistonsa, koko perinnäisen vaikutusvaltansa pelatakseen tämän vallan porvariston käsiin.

Italiassa kuohahteli proletariaatin myrskyisä vallankumousliike puolentoista vuoden kuluessa yhä voimakkaammin yli äyräittensä ja vain Sosialistipuolueen luonteenpuute, parlamenttiryhmän petturipolitiikka ja ammattiyhdistysmiesten pelkurimainen opportunismi antoivat porvaristolle tilaisuuden koneistonsa kuntoon saamiseen, niin että ne mobilisoituaan valkokaartinsa saattoivat siirtyä hyökkäykseen proletariaatin kimppuun, joka hetkellisesti oli vanhojen johtoelimiensä vararikon kautta vailla aloterohkeutta.

Viime vuoden valtava lakkoliike Englannissa murtui kerran toisensa jälkeen valtion häikäilemättä liikkeelle pantua sotilasvaltaa vastaan, kun ammattiyhdistysjohtajat oli siten saatu säikäytetyiksi. Jos johtajat olisivat olleet uskolliset työväenluokan asialle, niin olisi ammattiyhdistysten koneistoa puutteistaan huolimatta voitu käyttää vallankumouksellisiin taisteluihin. »Kolmiliiton» äskeinen työriita olisi antanut tilaisuuden vallankumoukselliseen välienselvitykseen porvariston kanssa, mutta tämän ehkäisi ammattiyhdistysjohtajain vanhoillisuus, arkuus ja petos. Jos Englannin ammattiliittojen koneisto olisi silloin suorittanut sosialismin hyväksi puoletkaan siitä työstä, jota se tekee kapitalismin hyväksi, niin olisi Englannin proletariaatti mitä vähimmin uhrein voinut temmata käsiinsä vallan ja käydä käsiksi maan talouden suunnitelmalliseen uudestijärjestelyyn.

Tämä arvostelu sopii enemmässä tai vähemmässä määrässä kaikkiin kapitalistisiin valtioihin.

39. Kieltämätön tosiasia on, että työväen vallankumouksellinen valtataistelu nykyisin käy monessa maassa varsin hitaasti. Mutta eipä voitu odottaakaan, että vallankumouksellinen hyökkäysliike sodan jälkeen, kun se ei vienyt välittömään voittoon, kehittyisi keskeymättä nousevassa linjassa. Poliittisella liikkeellä on myös kiertonsa, nousu ja laskuaikansa. Vihollinen ei pysy passiivisena — se taistelee. Jos proletariaatin hyökkäys ei pääty voittoon, siirtyy porvaristo ensi tilaisuudessa vastahyökkäykseen. Joidenkin helposti vallattujen asemien menetys saa aikaan hetkellisen mielialan painumisen proletariaatin riveissä. Mutta kieltämättömänä tosiasiana pysyy, että nykyisin kapitalistisen kehityksen suuntaviiva — hetkellisten nousujen jälkeen — käy alaspäin, kun sen sijaan vallankumouksen viiva on kaikkine horjahduksineenkin ylöspäin nousussaan.

Kun kapitalismin uudelleen pystyttäminen edellyttää riiston hirveätä kiristystä, miljoonain ihmisten tuhoutumista, toisten miljoonain elintason polkeentumista alle minimin ja alituisia elämisen epävarmuutta, täytyy työväen yhä uudelleen nousta vastarintaan, yhä uudistuviin lakkoihin ja kapinaan. Tämän painon alla ja näissä taisteluissa kasvaa joukkojen keskuudessa tahto saada kapitalistinen yhteiskunta kukistetuksi.

40. Nykyisen pulan aikana on ja pysyy kommunistisen puolueen perustehtävänä proletariaatin nykyisten puolustustaisteluiden johtaminen, laajentaminen, syventäminen, yhdistäminen ja — kehityksen kulun mukaan — valtiollisiksi ratkaisutaisteluiksi kohottaminen. Mutta jos kehityksen vauhti hidastuisi ja jos nykyistä talouspulaa useammissa tai harvemmissa maissa seuraisi nousukausi, ei tämä suinkaan merkitsisi »elimellisen» kehityksen alkua. Niinkauan kuin kapitalismi on olemassa, esiintyy kiertämättä aika-ajoittaisia vaihteluita. Ne seuraavat kapitalismia sen henkitoreissakin niin kuin ovat seuranneet sen nuoruuden ja kasvun aikoina.

Siinäkin tapauksessa eitä pääoman rynnistys nykyisen pulan aikana heittäisi työväen takaisin, on se paremman konjunktuurin tullen heti käyvä hyökkäykseen. Sen taloudellinen hyökkäystaistelu, jonka tunnussanana siinä tapauksessa kiertämättä olisi korvauksen ottaminen kaikista sota-ajan petoksista sekä kaikista pulakauden rosvouksista ja nöyryytyksistä, osottaisi tässäkin tapauksessa pyrkimystä muuttua kansalaissodaksi, kuten sitä osoitaa sen nykyinen puolustussotakin.

41. Lähteepä nyt vallankumouksellinen liike lähiaikana kehittymään nopeampaa tai hitaampaa vauhtia, kummassakin tapauksessa täytyy kommunistisen puolueen pysyä toimen puolueena. Se on taistelevien joukkojen etupäässä, se muodostaa selkeiksi ja kirkkaiksi taistelun tunnussanat samalla paljastaen sosialidemokratian aina peräänantavat kompromissiin pyrkivät tunnukset. Kaikissa taistelun vaihteluissa pyrkii kommunistinen puolue organisatorisesti lujittamaan uusia tukikohtiaan, totuttaamaan joukkoja aktiiviseen manöveeraukseen, aseistamaan niitä uusilla taistelutavoilla, jotka tähtäävät avoimeen yhteentörmäykseen vihollisen voimien kanssa. Käyttämällä jokaista levähdyshetkeä käydyn taistelun opetusten omaksumiseen pyrkii kommunistipuolue syventämään ja laajentamaan luokkain yhteentörmäyksiä, yhdistämään ne kansallisesti ja kansainvälisesti päämäärän ja toiminnan yhteyden perustalla ja täten proletariaatin etupäässä kulkien murtamaan kaikki vastustukset sen tiellä diktatuuriaan ja vallankumousta kohti.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Menettelytapateesit.

(Hyväksytyt 24:nnessä istunnossa heinäk. 12 p. 1921).

 

1. Kysymysten määrittely.

»Uusi kansainvälinen työväenliitto on muodostettu eri maitten proletaarien yhteisten toimintojen (aktsioonien) järjestämistä varten, proletaarien, jotka pyrkivät yhteen päämäärään: kapitalismin kukistamiseen, proletariaatin diktatuurin ja kansainvälisen neuvostotasavallan perustamiseen, poistaakseen tykkänään luokat ja toteuttaakseen sosialismin, tuon kommunistisen yhteiskunnan ensi asteen». Tämä Kommunistisen Internatsionaalen sääntöjen määrittely Internatsionaalen päämäärästä rajoittaa selvästi kaikki ratkaistavina olevat menettelytapakysymykset. Ne ovat meidän proletaarisesta diktatuurista käymän taistelumme taktillisia kysymyksiä. Ne kohdistuvat keinoihin, miten vallataan työväenluokan enemmistö kommunismin perusajatusten puolelle, ja keinoihin, miten proletariaatin yhteiskunnallisesti ratkaisevat osat organiseerataan taisteluun kommunismin toteuttamiseksi; ja ne kohdistuvat siihen, miten on suhtauduttava proletariseerautuneisiin pikkuporvarillisiin kerroksiin, kohdistuvat keinoihin ja tiehen, millä nopeimmin hajotetaan porvarillisen vallan elimet, tuo valta tuhotaan; kohdistuvat diktatuurin lopullisen kansainvälisen taistelun keinoihin ja tiehen. Kysymykset itse diktatuurista ainoana voiton tienä ovat keskustelun ulkopuolella. Maailmanvallankumouksen kehitys on selvää selvemmin osottanut, että olevassa historiallisessa tilanteessa on vain yksi vaihtoehto: kapitalistinen tai proletaarinen diktatuuri. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi käy uudelleen tarkastamaan taktillisia kysymyksiä tilanteessa, jolloin eräissä maissa objektiivinen (yleinen) asema on vallankumouksellisesti kärjistynyt, ja jolloin on muodostunut sarja kommunistisia joukkopuolueita, joilla ei kuitenkaan vielä missään ole hallussaan työväenluokan pääjoukon todellisia johtoa tosi vallankumoustaistelussa.

 

2. Uusien taistelujen kynnyksellä.

Maailmanvallankumous, s. o. kapitalismin luhistuminen, ja proletariaatin vallankumouksellisen tarmon kokoaminen, sen organiseeraaminen hyökkääväksi ja voittoisaksi voimaksi, muodostuu pitemmäksi vallankumouksellisten taistelujen aikakaudeksi. Vastakohtien erilainen kärjistyneisyys eri maissa, näiden yhteiskunnallisen rakenteen ja voitettavien esteiden erilaisuus, porvariston järjestyneisyyden korkea aste Länsi-Europan ja Pohjois-Amerikan kapitalistisesti kehittyneissä maissa, saivat aikaan sen, että maailmansota ei johtanut välittömään maailmanvallankumouksen voittoon. Kommunistit olivat siis oikeassa, kun he jo sodan aikana selittivät, eitä imperialismin aikakausi johtaa yhteiskunnallisen vallankumouksen ajanjaksoon, s. o. pitkään kansalaissotien sarjaan yksityisissä kapitalistisissa valtioissa sekä sotiin kapitalististen valtioitten välillä toiselta puolen ja proletaaristen valtioitten ja riistettyjen siirtomaakansojen välillä toiselta puolen. Maailmanvallankumous ei ole suoraviivaisesti edistyvä prosessi, vaan kapitalismin pitkällisen luhistumisen, jokapäiväisen vallankumouksellisen miinoitustyön aikakaudet toisinaan kärjistyvät ja yhdistyvät äkillisiksi kriiseiksi. Maailmanvallankumouksen kulku kävi vielä pitkäveteisemmäksi sen tosiasian kautta, että vahvat työväenjärjestöt ja työväenpuolueet, nimittäin sosialidemokraattiset puolueet ja ammatilliset järjestöt, joita proletariaatti oli muodostanut johtamaan taisteluansa porvaristoa vastaan, muuttuivat sodan aikana elimiksi, joilla oli vastavallankumoksellinen vaikutus proletariaattiin nähden, ja jotka sitä kahlehtivat, vieläpä jäivät sellaisiksi sodan loputtuakin. Se teki maailmanporvaristolle helpoksi voittaa demobilisatsiooni-ajan kriisin, se antoi sille mahdollisuuden vuosien 1919–1920 näennäisen nousuajan sattuessa herätellä työväessä uusia toiveita sen aseman parantumismahdollisuudesta kapitalismin puitteissa, mikä oli syynä vuoden 1919 kapinaliikkeitten tappioon ja vallankumousliikkeitten vauhdin hidastumiseen v.v. 1919–1920.

Maailmantalous-pula, joka tuli keskivaiheilla v. 1920 ja nyt ulottuu yli koko maailman, kaikkialla lisäten työttömyyttä, todistaa kansainväliselle proletariaatille, ettei porvaristo enää kykene maailmaa uudelleen rakentamaan. Kaikkien maailmanpoliittisten vastakohtain kärjistyminen, Ranskan ryöstöretki Saksaa vastaan, englantilais-amerikalainen ja amerikalais-japanilainen vastakohta, seurauksenaan kilpavarustelu, ne osottavat, että kuoleva kapitalistinen maailma uudestaan hoippuu maailmansotaa kohti. Sillä välin on Kansainliitto jopa voittajavaltioitten kansainvälisenä, hävinneitä kilpailijoita ja siirtomaakansoja riistävänä trustina rikkoutunut englantilais-amerikalaisen kilpailun takia. Häviämässä on harhaluulo, jolla kansainvälinen sosialidemokratia ja ammatillinen byrokratia ovat työväenjoukkoja pidätelleet vallankumoustaistelusta, harhaluulo, että työläisjoukot voisivat, luopumalla valtiollisen vallan valloittamisesta vallankumoustaistelussa, saavuttaa asteettain rauhallisesti taloudellisen vallan ja itsehallinnon.

Ovat lopussa sosialiseeraus-komediat Saksassa, joitten avulla Scheidemann–Nosken hallitus maaliskuulla 1919 yritti pidättää työväestön rynnäkköä. Sosialiseerausfraasi on tehnyt tilaa tosiasialliselle stinneseeraukselle, s. o. Saksan teollisuuden alistamiselle yhden kapitalistisen diktaattorin ja häneen liittyneen koplan alaiseksi. Preussin hallituksen hyökkäys sosialidemokraatti Severingin johdolla Keski-Saksan kaivostyöläisiä vastaan muodostaa alkusoiton Saksan porvariston yleiseen hyökkäystoimintaan Saksan työväestön palkkain alentamiseksi. Englannissa ovat kaikki natsionaliseeraussuunnitelmat juosseet hiekkaan. Toteuttamatta Sankey-komitean natsionaliseeraussuunnitelmaa, tukee hallitus sotilaskutsunnan kautta sulkua Englannin kaivostyöläisiä vastaan. Ranskan hallitus saattaa ainoastaan ryöstöretkensä avulla Saksaa vastaan lykätä tuonnemmaksi taloudellista vararikkoansa. Mitään talouden suunnitelmallista uudestirakentamista ei se ajattele. Niin, jopa hävitetyn Pohjois-Ranskan jälleenrakennustyö, mikäli sitä suoritetaan, palvelee vain yksityiskapitalistisia rikastumista. Italiassa siirtyy porvaristo fascistien valkoisten koplien avulla hyökkäykseen työväenluokkaa vastaan. Kaikkialla on porvarillisen demokratian täytynyt jatkaa naamionsa riisumista, niin hyvin porvarillisen demokratian vanhoissa valtioissa kuin uusissa, imperialistisesta romahduksesta syntyneissä: Valkoiset kaartit, Englannin hallituksen dikiatooriset valtuudet kaivoslakkoa vastaan, fascistit, guarda regia Italiassa, pinkertonit, sosialististen edustajain ulosheittäminen parlamenteista, lynkkaus-oikeus Yhdysvalloissa, valkoinen hirmuvalta Puolassa, Jugoslaviassa, Romaniassa, Lätissä ja Virossa, valkoisen hirmuvallan laillistuttaminen Suomessa ja Unkarissa ja Balkanin maissa, kommunistilaki Sveitsissä, Ranskassa jne. Kaikkialla pyrkii porvaristo sälyttämään työväenluokan harteille paisuneen taloudellisen anarkian seuraukset: työaikaa pidentämään, palkkoja polkemaan. Kaikkialla sitä avustavat sosialidemokratian ja Amsterdamin Ammatillisen internatsionaalen johtajat. Mutta ne eivät voi estää, vaan ainoastaan lykätä, työväenjoukkojen heräämistä uuteen taisteluun, uusien vallankumous-aaltojen lähestymistä. Johan näemme, kuinka Saksan proletariaatti valmistuu vastahyökkäykseen, miten englantilaiset kaivostyöläiset, ammatillisen liikkeen johtajien petoksesta huolimatta, kestävät sankarillisesti viikkokausia taistelussa kaivospaäomaa vastaan. Me näemme, kuinka Italian proletariaatti Serrati-ryhmän kuhnustelupolitiikan kokemuksista oppineena kokoaa taisteluhaluisia eturivejänsä, mikä ilmenee Italian Kommunistisen Puolueen muodostamisessa. Me näemme, kuinka Ranskassa jakaantumisen jälkeen, erottautumisen jälkeen sosialipatriooteista ja keskustalaisista Sosialistinen Puolue alkaa kommunistisesta agitatsioonista ja propagandasta siirtyä joukkomielenosoituksiin imperialistista rosvousta vastaan. Tshekkoslovakkiassa eletään poliittinen joulukuunlakko, johon, vaikka tykkänään puuttuukin yhtenäistä johtoa, kuitenkin ottaa osaa miljoona työläistä, ja jonka jälkeen seuraa Tshekkiläisen Kommunistisen Puolueen muodostuminen joukkopuolueeksi. Puolassa oli helmikuussa Kommunistisen Puolueen johdolla rautatieläislakko ja siihen liittyvä yleislakko, mikä oli omansa lisäämään sosialipatrioottisen Puolan Sosialistisen Puolueen jatkuvaa hajaantumisprosessia. Kaikkein todennäköisintä nykyisissä oloissa on, ei maailmanvallankumouksen lamaantuminen, ei sen aaltojen vaimentuminen, vaan päinvastoin yhteiskunnallisten vastakohtain ja yhteiskunnallisten taistelujen välitön kärjistyminen.

 

3. Nykyhetken tärkeät tehtävät.

Kommunistisen Internatsionaalen tärkein nykyhetken kysymys on ratkaisevan vaikutusvallan saavuttaminen työväenluokan enemmistöön, sen määräävien osien vieminen taisteluun. Sillä huolimatta objektiivisesti vallankumouksellisesta taloudellisesta ja poliittisesta asemasta, jolloin aivan äkkiä voi syntyä vallankumouksellisen pulan kärjistyminen (esim. suuressa lakossa, siirtomaakapinassa, uudessa sodassa tai jopa jossakin suuressa parlamentaarisessa kriisissä jne.), ei työväenluokan enemmistö kuitenkaan vielä ole kommunismin vaikutusvallan alainen, ei varsinkaan sellaisissa maissa, missä finanssipääoman vahvan vallan perusteella on olemassa suuria imperialismin turmelemia työläiskerroksia (esim. Englannissa ja Amerikassa), ja missä tosi-vallankumouksellinen joukkopropaganda on vasta alkanut. Kommunistinen Internatsionaale on perustamispäivästänsä alkain asettanut selvästi ja kiistämättömästi tarkotusperäksi, ei pienten kommunististen lahkojen muodostamista, jotka koettavat vain propagandan ja agitatsioonin kautta saada aikaan vaikutusvallan työväenjoukkoihin, vaan osanoton työläisjoukkojen taisteluun, tämän taistelun johtamisen kommunistisessa mielessä ja suurten vallankumouksellisten, kommunististen joukkopuolueitten muodostamisen taistelussa. Kommunistinen Internatsionaale on jo olemassaolonsa ensi vuotena hyljännyt lahkolaispyrkimykset, kehoittamalla liittyneitä puolueita — vaikkapa ne vielä olisivat kuinkakin pieniä — olemaan mukana ammatillisissa järjestöissä, kukistamaan sisältäkäsin niitten taantumuksellinen byrokratia ja tekemään ammatilliset järjestöt proletariaatin vallankumouksellisiksi joukkojärjesiöiksi, sen taistelun elimiksi. Jo ensimäisenä olemassa olonsa vuotena on Kommunistinen Internatsionaale kehottanut kommunistisia puolueita, ei sulkeutumaan propagandapiireiksi, vaan käyttämään proletariaatin agiteeraamiseksi ja järjestämiseksi kaikki mahdollisuudet, joita porvarillisen valtiojärjestelmän on pitänyt jättää avoimiksi: lehtivapautta, yhteenliittymisvapautta ja porvarillisia parlamentaarisia laitoksia — vaikkapa ne olisivat kuinkakin surkastuneita — tehdäkseen ne kommunismin aseeksi, puhujalavaksi, kokoomispaikaksi. II:ssa kongressissaan on Kommunistinen Internatsionaale ammatillista kysymystä ja parlamentarismin käyttämistä koskevissa päätöslauselmissaan avoimesti hyljännyt lahkolaispyrkimykset. Kommunististen puolueitten kaksivuotisen taistelun kokemukset ovat täysin vahvistaneet Kommunistisen Internatsionaalen katsantokannan oikeuden. Kommunistinen internatsionaale on politiikallansa aiheuttanut eräissä maissa vallankumouksellisten työläisten eron ei ainoastaan julkisista reformisteista, vaan myös keskustalaisista. Sen kautta, että keskustalaiset ovat muodostaneet 212 Internatsionaalen, joka Amsterdamin Ammatti-Internatsionaalen pohjalla avoimesti yhdistyy Scheidemannien, Jouhauxien ja Hendersonien kanssa, tuli proletaarisille joukoille näköala taistelukentän ylitse paljo väljemmäksi, mikä vain helpottaa tulevia taisteluja. Saksalainen kommunismi tuli Kommunistisen Internatsionaalen taktiikan kautta (vallankumouksellinen työ ammattiyhdistyksissä, avoin kirje jne), poliittisesta suunnasta, jollaisena se astui tammi ja helmikuun taisteluihin 1919, suureksi vallankumoukselliseksi joukkopuolueeksi. Se on ammatillisissa järjestöissä hankkinut vaikutusvallan, joka sai ammatillisen byrokratian, kommunistisen ammatillisen työn vallankumouksellisen vaikutuksen pelosta, erottamaan ammatillisista järjestöistä paljon kommunisteja, ja pakotti tuon byrokratian ottamaan niskoilleen syytöksen ammatillisten järjestöjen hajottamis-häpeästä. Tshekkoslovakkiassa on kommunistien onnistunut saada puolelleen poliittisesti järjestyneitten työläisten enemmistö. Puolassa on Kommunistinen puolue miinotustyönsä kautta ammatillisissa järjestöissä huolimatta suunnattomista vainoista, jotka pakottavat sen puoluejärjestön täydelliseen illegaalisuuteen, ymmärtänyt ei ainoastaan pysyä yhteydessä joukkojen kanssa, vaan vieläpä esiintyä niitten johtajana joukkotaisteluissa. Ranskassa ovat kommunistit vallanneet enemmistön Sosialistisessa Puolueessa, Englannissa toteutuu kommunististen ryhmien sulautumisprosessi Kominternin taktillisten suuntalinjojen perusteella, ja kommunistien kasvava vaikutus pakottaa sosialipetturit yrittämään tehdä mahdottomaksi kommunistien pääsyn Labour Partyyn ym. Lahkolaiset kommunistiset ryhmät (kuten K. A. P. D., Saksan Komm. Työväen Puolue, jn.e.) eivät sen sijaan ole tiellänsä voineet saavuttaa vähäisintäkään menestystä. Teoria kommunismin voimistuttamisesta puhtaan propagandan ja agitatsioonin kautta sekä erikoisten kommunististen ammatillisten järjestöjen perustamisen kautta, on kärsinyt perinpohjaisen haaksirikon. Sitä tietä ei ole missään voitu perustaa mitään vaikutusvaltaista kommunistisia puoluetta.

 

4. Kommunistisen Internatsionaalen asema.

Tällä tiellä kommunististen joukkopuolueitten muodostamiseen ei Kommunistinen Internatsionaale ole kaikkialla päässyt kyllin pitkälle. Onpa kahdessa voittoisan kapitalismin tärkeimmässä maassa vielä kaikki työ suoritettavana tällä alalla.

Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa, missä historiallisista syistä ei ennen sotaakaan ollut mitään laajempaa vallankumouksellista liikettä, on kommunisteilla yhä vielä edessään yksinkertaisimmat ensitehtävät kommunistisen ydinjoukon muodostamisessa ja sen sitomisessa työläisjoukkojen kanssa. Hyvin suotuisan pohjan tälle heidän työlleen valmistaa nykyisin talouspula, joka on tehnyt työttömäksi viisi miljoonaa työläistä. Amerikalainen pääoma, joka on tietoinen sitä uhkaavasta työväenliikkeen vasemmistolaistumisen ja kommunistien vaikutukseen joutumisen vaarasta, yrittää raakalaismaisilla vainoilla murtaa ja hävittää nuoren kommunistisen liikkeen ja pakottaa sen laittomaksi, jolloin sen pääoman laskujen mukaan täytyisi, vailla kaikkea yhteyttä joukkojen kanssa, huonontua propagandalahkoksi ja kuihtua pois. Kommunistinen Internatsionaale kääntää Amerikan Yhdistyneen Kommunistisen Puolueen huomion siihen, että illegaalisen järjestön on muodostettava ainoastaan pohja aktiivisimpain kommunististen voimien kokoamiseksi, selventämiseksi, mutta että tuo puolue on velvollinen yrittämään kaikki keinot ja tiet päästäkseen ulos laittomista järjestöistänsä laajain, käymistilassa olevain työväenjoukkojen tykö, ja että se on velvollinen havaitsemaan keinot ja muodot, liittääkseen yhteen nuo joukot poliittisesti, julkisessa elämässä, taisteluun amerikalaisia pääomaa vasiaan.

Englanninkaan kommunistiselle liikkeelle ei vielä ole onnistunut tulla joukkopuolueeksi, huolimatta sen voimien keskittämisestä yhteen yhtenäiseen kommunistiseen puolueeseen.

Englannin talouden jatkuva hajaannus, lakkoliikkeen ennenkuulumaton kärjistyminen, tyytymättömyyden kasvaminen kansan laajimmissa joukoissa Lloyd Georgen hallintojärjestelmää kohtaan, työväenpuolueen ja liberaalisen puolueen voiton mahdollisuus ensi parlamenttivaaleissa — kaikki se avaa Englannin kehityksessä uusia vallankumouksellisia näköaloja ja nostaa Englannin kommunistien eteen mitä tärkeimpiä kysymyksiä.

Englannin kommunistisen puolueen ensimäinen päätehtävä on, että se tulee joukkojen puolueeksi. Englannin kommunistien on lujemmin asetuttava jo tosiasiallisesti olevan ja kehittyvän joukkoliikkeen pohjalle, päästävä perille kaikista sen konkreettisista omituisuuksista, ja tehtävä oman väsymättömän ja tarmokkaan agitatsiooninsa ja propagandansa lähtökohdaksi työläisten yksityiset ja osittaisvaatimukset.

Satojen tuhansien ja miljoonain työläisten silmäin edessä asettaa mahtava lakkoliike ammattiyhdistyskoneiston ja johtajat koetteelle kykeneväisyyteen, luotettavuuteen, horjumattomuuteen ja tunnollisuuteen nähden. Näissä oloissa saa kommunistien työ ammattiyhdistyksissä ratkaisevan merkityksen. Ulkoapäin tuleva puoluearvostelu ei millään muotoa voi saada aikaan sitä vaikutusta joukkoihin, minkä kommunististen ammattiyhdistyssolujen jokapäiväinen sitkeä työ voi saada, tuo työ, mikä kohdistuu ammatillisen liikkeen petturien ja poroporvarien paljastamiseen ja niiden luottamuksen horjuttamiseen, jotka Englannissa vielä enemmän kuin missään muussa maassa ovat pääoman poliittisia leikkikaluja.

Kun joukkopuolueiksi tulleitten kommunististen puolueitten tehtävä muissa maissa on ryhtyä huomattavassa määrin joukkoioimintojen alotteeseen, niin Englannissa on kommunistisen puolueen tehtävänä ennen kaikkea, tosiasiallisesti kehittyväin joukkotoimintojen perusteella, osoittaa joukoille niiden omasta kokemuksesta, että kommunistit voivat näitten joukkojen edut, tarpeet ja tunteet tuoda julki oikein ja rohkeasti.

Keski- ja Länsi-Europan kommunistisissa joukkopuolueissa tapahtuu vallankumouksellisen agitatsioonin ja propagandan tarkoituksenmukaisten menetelmien muodostumisprosessi, organisatsioonimenetelmäin muodostumisprosessi, jotka menetelmät vastaisivat niitten taisteluluonnetta, ja siirtymisprosessi kommunistisesta propagandasta ja agitatsioonista toimintaan. Tätä prosessia ehkäisee se tosiasia, että eräissä maissa työläisten vallankumouksellistuminen, heidän siirtyäkseen kommunismin leiriin, on tapahtunut sellaisten johtajien johdolla, jotka eivät ole päässeet keskustalaispyrkimyksistään eivätkä kykene ohjaamaan todella kommunistista kansan-agitatsioonia ja propagandaa tai sitä suorastaan pelkäävätkin tietäessään, että tuo propaganda ja agitatsiooni vie puolueet vallankumouksellisiin taisteluihin.

Nämä keskustalaispyrkimyksei johtivat Italiassa puolueen jakaantumiseen. Huolimatta työväenluokan luonnonvoimaisista liikkeistä, sen kasvavasta aktiivisuudesta tietoiseen taisteluun vallasta, johon Italiassa edellytykset olivat kypsät, ovat Serratin ympärille ryhmittyneet puolue- ja ammatillisen liikkeen johtajat saaneet aikaan sen, eitä nuo liikkeet ovat juosseet hiekkaan. Heille ei kommunismi ollut keino työväenluokan taisteluun herättämiseksi ja kokoamiseksi. Ja koska he pelkäsivät taistelua, täytyi heidän sekottaa vedellä kommunistinen propaganda ja agitatsiooni ja johtaa se keskustalaiseen uomaan. Tällä tavoin he vahvistivat reformistien vaikutusta, kuten Turatin ja Trevesin puolueessa ja D'Aragonan ammatillisessa liikkeessä. Koska he eivät eronneet reformisteista sanoissa eikä töissä, eivät he tahtoneet heistä erilläänkään olla. He pitivät parempana erota kommunisteista. Serratin suunnan politiikka, joka toiselta puolen vahvisti reformistien vaikutusta, loi toiselta puolen vaaran, että puolueessa itsessään saavat vaikutusvallan anarkistit ja syndikalistit, ja syntyy antiparlamenttaarisia, sanajyrkkiä pyrkimyksiä, jakaantuminen Livornossa, Italian Kommunistisen Puolueen muodostaminen, kaikkien todella kommunististen ainesten yhteenkokoaminen yhdeksi kommunistiseksi puolueeksi Kommunistisen Internatsionaalen II kongressin päätösten pohjalla, se on tekevä kommunismin Italiassa joukkovoimaksi, jos Italian Kommunistinen Puolue, taistellen levähtämättä ja järkkymättömästi serratilaisuuden opportunistista politiikkaa vastaan, samalla kertaa kykenee sitoutumaan yhteen proletariaatin joukkojen kanssa ammatillisissa järjestöissä, lakoissa, taisteluissa fascistien vastavallankumouksellisia järjestöjä vastaan, sulautumaan proletariaatin joukkojen liikkeisiin ja muuttamaan sen luonnonvoimaiset liikkeet huolella valmistetuiksi taisteluiksi.

Ranskassa, missä »kansallisen puolustuksen» yltiöisänmaallinen myrkky ja sittemmin voitonhumala ovat olleet vahvemmat kuin missään muussa maassa, kehittyi vastavaikutus sotaa vastaan hitaammin kuin toisissa maissa. Venäjän vallankumouksen moraalisen vaikutuksen ja kapitalististen maitten vallankumouksellisten taisteluitten vaikutuksen johdosta, sekä johtajiensa pettämän Ranskan proletariaatin ensi taistelujen kokemuksen johdosta, kehittyi Ranskan Sosialistinen Puolue enemmistöltään kommunismin suuntaan jo ennen kuin se tapahtumain kehityksen kautta joutui vallankumouksellisen liikkeen ratkaisevain kysymysten eteen. Tätä asemaa voi Ranskan Kommunistinen Puolue käyttää sitä paremmin ja täydellisemmässä määrin, mitä päättäväisemmin se omassa keskuudessaan — etenkin johtavissa piireissä — ravistelee pois kansallis-pasifistisen, parlamenttaaris-reformistisen ideologian vielä liian vahvat jätteet. Puolueen pitää ei ainoastaan menneisyyteensä vaan nykyisyyteensäkin verraten entistä enemmän lähestyä joukkoja ja niitten pahimmin sorrettuja kerroksia kaupungissa ja maalla, sekä tuoda julki näiden joukkojen kärsimykset ja tarpeet selvästi ja täydelleen. Parlamentaarisessa taistelussaan on puolueen päättäväisesti tehtävä pesäero tuosta ranskalaisen parlamentarismin ulkokultaisesta muodollisuudesta ja sen valheellisista kohteliaisuusmuodoista, joita porvaristo tietoisesti tukee, tehdäkseen aroiksi ja hypnotisoidakseen tyäväenluokan edustajat. Kommunistisen puolueen edustajain parlamentissa on lujasti kontrolloidun esiintymisensä kautta uutterasti paljastettava natsionalistisen demokratismin ja traditsionellisen (perinnäistapana olevan) revolutsionismin petollisuus ja esitettävä jokainen kysymys luokkaetujen ja järkähtämättömän luokkataistelun kysymyksenä.

Agitaisioonin pitää käytännössä tulla luonteeltaan paljo keskitetymmäksi ja tarmokkaammaksi. Se ei saa mataloitua päivän politiikan muuttuvissa ja vaihtelevissa tilanteissa ja yhdistelmissä. Kaikista tapauksista, pienistä ja suurista, täytyy sen vetää vallankumoukselliset johtopäätökset ja terottaa niitä takapajuisimpainkin työläisjoukkojen mieleen. Ollessaan suunnaltaan sellainen tosi-vallankumouksellinen, ei Kommunistinen puolue ilmene yksistään vain vasempana sivustana tuossa radikalisessa longuetilaisessa ryhmässä, joka tarjoo palveluksiaan porvarilliselle yhteiskunnalle yhä suuremmalla ponnella ja teholla, suojatakseen tuota yhteiskuntaa niiltä järkytyksiltä, jotka Ranskassa lähenevät väistämättömällä johdonmukaisuudella. Siitä riippumatta, tulevatko nämä ratkaisevat vallankumoustapaukset ennemmin tai myöhemmin, niin nytkin valmistuksen aikakautena löytää vallankumouksellisen tahdon läpeensä täyttämä Kommunistinen Puolue mahdollisuuksia mobilisoida työväenjoukot taloudellisella ja poliittisella perustalla ja antaa niiden pyrkimyksille laajemman ja selvemmän luonteen.

Vallankumouksellisten, malttamattomain ja poliittisesti kokemattomain ainesten yritykset, jotka tahtovat käyttää äärimmäisiä menettelytapoja yksityisissä kysymyksissä ja tehtävissä, menettelytapoja, jotka luonteeltaan ovat proletariaatin ratkaisevan vallankumouksellisen nousun menettelytypoja (ehdotus että 19-vuotisten ikäluokkaa kehotettaisiin vastustamaan mobiliseerausta), nuo yritykset voivat niitä käytettäessä pitkäksi aikaa tehdä tyhjäksi proletariaatin oikean vallankumouksellisen valmistamisen vallan valloittamiseen.

Ranskan, kuten kaikkien muittenkin maitten kommunististen puolueitten on hyljättävä nämä mitä vaarallisimmat menettelytavat. Tämä velvollisuus ei missään tapauksessa saa viedä puoluetta toimettomuuteen — aivan päinvastoin!

Puolueen tiukennettu yhteys joukkojen kanssa merkitsee ennen kaikkea yhteensitoutumista ammatillisten järjestöjen kanssa. Puolueen tehtävä ei ole siinä, että ammatilliset järjestöt mekaanisesti, ulkopuolisest,i ja vastoin niiden työn luonteen vaatimaa autonomiaa alistetaan puolueen alaisiksi, vaan siinä, että todella vallankumoukselliset, kommunistisen puolueen yhdistämät ja johtamat ainekset itse ammatillisten järjestöjen puitteissa antavat näitten työlle suunnan, mikä vastaa vallan valloittamiseksi taistelevan proletariaatin yleisiä etuja. Siihen katsoen on Ranskan Kommunistinen Puolue velvollinen esittämään ystävällisessä, mutta päättävässä ja selkeässä muodossa arvostelun niitä anarko-syndikalistisia virtauksia vastaan, jotka hylkäävät proletariaatin diktatuurin ja kieltävät välttämättömyyden yhdistää sen etujoukko keskitetyksi, johtavaksi järjestöksi, s. o. kommunistiseksi puolueeksi. Samalla tavoin täytyy puolueen arvostella niitä syndikalistisia pyrkimyksiä, jotka, puolustautuen 8 vuotta ennen sotaa laaditun Amiensin asiakirjan nojalla, eivät nyt tahdo antaa selvää ja avointa vastausta uuden, sotaa seuranneen aikakauden peruskysymyksiin.

Ranskalaisessa syndikalismissa vallan saanut viha politikoimista kohtaan on ensi sijassa oikeutettua vihaa traditsionellisia »sosialistisia» parlamenttaarikkoja vastaan. Kommunistisen puolueen puhtaasti vallankumouksellinen luonne tulee tekemään mahdolliseksi selvästi todistaa kaikille vallankumouksellisille aineksille poliittisen ryhmityksen välttämättömyyden työväenluokan vallan valloittamisia varten.

Kaikelle Ranskan proletariaatin vakavalle taistelulle on välttämätön ehto sulattaa vallankumouksellis-syndikalistinen ja kommunistinen järjestö yhdeksi kokonaisuudeksi.

Sekä ennenaikaiseen liikeeseen pyrkimyksen voittaminen ja poistaminen että myös vallankumouksellisten syndikalistien periaatteellisen muodottomuuden ja organisatoorisen eristymisen hävittäminen on saavutettavissa vain siinä määrin, kuin puolue itse edelläsanotulla tavalla muuttuu jokapäiväisen elämän ja taistelun jokaisen kysymyksen todella vallankumouksellisen käsittelyn kautta Ranskan työväenjoukkojen voimakkaasti puoleensa vetäväksi keskukseksi.

Tshekkoslovakkiassa ovat työtätekevät joukot kahdessa ja puolessa vuodessa suureksi osaksi vapautuneet reformistisista ja natsionalistisista harhaluuloistaan. Viime vuoden syyskuussa enemmistö sosialidemokraattisista työläisistä erosi reformistisista johtajistaan. Joulukuussa jo noin miljoona Tshekkoslovakkian kolmesta ja puolesta miljoonasta teollisuusiyöläisestä oli keskellä vallankumouksellista joukkoliikettä Tshekkoslovakkian kapitalistista hallitusta vastaan. Kuluvan vuoden toukokuussa muodostuu 350,000-jäseninen Tshekkoslovakkian Kommunistinen puolue jo aikaisemmin perustetun 60,000-jäsenisen Saksalais-Böhmin Kommunistisen puolueen rinnalle. Kommunistit niin muodoin muodostavat suuren osan ei ainoastaan Tshekkoslovakkian proletariaatista, vaan myös sen kokonaisväestöstä. Tshekkoslovakkian puolueella on nyt tehtävänä vetää todella kommunistisen agitatsioonin kautta mukaansa vielä laajempia työläisjoukkoja, kouluuttaa sekä vanhoja että lisää saatuja jäseniä selkeän ja häikäilemättämän kommunistisen propagandan kautta, muodostaa kaikkien Tshekkoslovakkian kansallisuuksien työläisten yhdistämisen kautta proletaarien suljettu rintama natsionalismia, tuota Tshekkoslovakkian porvariston pää-asetta vastaan, ja siten luotua proletariaatin voimaa vahvistaa ja voittamattomaksi mahdiksi muodostaa kaikissa tulevissa taisteluissa kapitalismin tukahuttavia pyrkimyksiä vastaan, hallitusta vastaan. Kommunistinen Puolue Tshekkoslovakkiassa tulee hallitsemaan tätä tehtäväänsä sitä nopeammin, jos se selvään ja päättävästi kukistaa kaikki keskustalaiset traditsioonit ja epäröimisen, ja jos se harjoitaa politiikkaa, mikä vallankumouksellisesti valistaa mitä laajimpia proletariaatin joukkoja, niitä yhtenäisesti liittää yhteen, ja niin käy se kykeneväksi valmistamaan taisteluliikkeensä ja ne voittoisasti viemään perille. Kongressi päättää, että Tshekkoslovakian ja Saksalais-Böhmin Kommunististen Puolueitten on sulatettava yhteen järjestönsä ja muodostuttava yhdeksi yhtenäiseksi puolueeksi Toimeenpanevan Komitean asettaman määräalan kuluessa.

Saksan Yhdistyneellä Kommunistisella Puolueella, joka syntyi Spartakusliiton ja vasemmistolaisten riippumattomain työläisjoukkojen yhdistymisestä, on vaikka se jo onkin joukkopuolue, vastassaan suuri tehtävä, nostaa ja vahvistaa vaikutustansa laajoihin joukkoihin, vallata proletariaatin joukkojärjestöt, ammattiyhdistykset, murtaa sosialidemokraattisen puolue- ja ammatillisen byrokratian vaikutusvalta ja tulla joukkoliikkeen johtajaksi proletariaatin vastaisissa taisteluissa. Tämä sen päätehtävä vaatii koko agitatsiooni- ja organisatsioonityön kohdistamista työväen enemmistön kannatuksen valtaamiseen, jota ilman ei saksalaisen pääoman voimaan katsoen ole kommunismin voitto Saksassa mahdollinen. Tälle tehtävälle ei puolue antanut kyllin arvoa, mitä tulee agitatsioonin laajuuteen tai sisältöön. Ei se myös ymmärtänyt johdonmukaisesti muokata sitä tietä, jolle se astui »Avoimen Kirjeen» kautta, asettamalla vastakkain proletariaatin käytännölliset edut ja sosialidemokraattisten puolueitten ja ammatillisen byrokratian petollisen politiikan. Sen lehdistöllä ja sen järjestöllä on vielä liian paljon yhdistys- eikä taistelu-elimien ja -järjestön leima. Siinä ilmenneet, ei vielä täysin voitetut keskustalaispyrkimykset veivät toiselta puolen siihen, että puolue, joutuessaan välttämättömän taistelun eteen, kävi siihen hätäisesti, ilman riittävää valmistusta, ja ettei se riittävästi pitänyt silmällä välttämätöntä henkistä yhteyttä ei-kommunististen joukkojen kanssa. Toimintotehtävät, jotka S. Y. K. P.:tta pian vartovat Saksan talouden rappeutumisprosessin takia ja pääoman hyökkäyksen takia työläisjoukkojen elintasoa vastaan, voivat tulla suoritettua vain silloin, kun puolue ei aseta erilleen agitatsiooni- ja organisatsioonitehtäviä toiminnon ja teon tehtävistä, vaan taukoomatta pitää järjestöissänsä vireillä taisteluvalmiuden henkeä, kun puolue tekee agitatsiooninsa tosi-kansanomaiseksi, kun se rakentaa järjestönsä niin, että se yhteytensä kautta joukkoihin kehittää itsessänsä kyvyn mitä huolellisimmin punnita taistelutilanteita ja huolella valmistaa taisteluita.

Kommunistisen Internatsionaalen puolueista tulee vallankumouksellisia joukkopuolueita, jos ne opportunismin, sen jätteet ja sen traditsioonit hävittävät riveistänsä siten, eitä pyrkivät kiinteästi sitoutumaan yhteen taistelevien työläisjoukkojen kanssa, ammentavat tehtävänsä proletariaatin käytännöllisistä taisteluista, samoin näissä taisteluissa hylkäävät opportunistisen politiikan, joka pyrkii salaamaan ja kaunistelemaan silloittamattomia vastakohtia, ja samalla luopuvat jokaisesta vallankumouksellisesta fraasista, joka ehkäisee näkemästä todellista voimasuhdetta, joka tekee sokeaksi taistelun vaikeuksien suhteen. Kommunistiset puolueet ovat syntyneet vanhain sosialidemokraattisten puolueitten jakaantumisesta. Tämä jakaantuminen oli seurauksena siitä tosiasiasta, että nuo puolueet sodassa pettivät proletariaatin edut ja niitä edelleen sodan jälkeen pettävät liittoutuen porvariston kanssa tai harjoittaen epäröivää, jokaista taistelua karttavaa politiikkaa. Kommunististen puolueitten tunnussanat ja peruslauseet muodostavat sen ainoan pohjan, jolla työläisjoukot uudelleen voivat kokoontua; sillä ne tuovat julki proletaarisen taistelun välttämättömyyden. Kun näin on asianlaita, niin juuri sosialidemokraattiset ja keskustalaiset puolueet ja suunnat ne nykyisin kuvastavat proletariaatin hajaannusta ja jakoa, kun taas kommunistiset puolueet muodostavat sen kokoamisen aineksen. Saksassa keskustalaiset erosivat puolueensa enemmistöstä kun tämä liittyi kommunismin lipun juurelle. Saksan sosialidemokraatit ja riippumattomat sosialidemokraatit, samoin sosialidemokraattinen ammatillinen byrokratia kieltäytyivät kommunismin yhdistävää vaikutusta peläten käymästä yhdessä yhteiseen toimintaan kommunistien kanssa proletariaatin alkeellisimpain etujen puolustamiseksi. Tshekkoslovakiassa sosialidemokraatit hajottivat vanhan puolueen, kun huomasivat kommunismin voiton lähenevän. Ranskassa longuetilaiset erosivat Ranskan sosialististen työläisten enemmistöstä, kun sensijaan kommunistinen puolue vaikuttaa sosialististen ja syndikalististen työläisten yhdistämiseksi. Englannissa reformistit ja keskustalaiset, peläten kommunistien vaikutusta, tunkevat näitä ulos Labour Partysta ja yhä edelleen saboteeraavat työläisten yhdistymistä taistelussa kapitalisteja vastaan. Kommunistiset puolueet tulevat siten proletariaatin yhdistämisprosessin tukijoiksi sen etujensa puolesta käymän taistelun pohjalla, ja merkityksensä tietoisuudesta ne ammentavat uusia voimia.

 

5. Osittaistaistelut ja osittaisvaatimukset.

Kommunistiset puolueet voivat kehittyä ainoastaan taistelussa. Pienimmätkään kommunistiset puolueet eivät saa rajottua pelkkään propagandaan ja agitatsiooniin. Niiden on kaikissa proletariaatin joukkojärjestöissä muodostettava etujoukko, joka jälellejääneille horjuville joukoille käytännöllisten taisteluehdotusten muodostelemisella ja halullansa taistella kaikkien proletariaatin elämänvälttämättömyyksien puolesta osoitaa, miten tulee taistella, ja tällä tavoin paljastaa joukoille kaikkien ei-kommunististen puolueiden petollisen luonteen. Ainoastaan mikäli kommunistit ymmärtävät asettua proletariaatin käytännöllisen taistelun etupäähän, ainoastaan mikäli he tätä taistelua edistävät, voivat he todellisuudessa saada proletariaatin suuret joukot kannattamaan taistelua diktatuurista.

Kommunististen puolueitten koko agitatsioonin ja propagandan, kaiken työn täytyy olla sen tietoisuuden täyttämä, ettei proletaarisen joukon asemaan ole mahdollista saada kestäviä korjauksia kapitalismin pohjalla, eitä ainoastaan porvariston alas syökseminen, kapitalistisen valtion, murskaaminen suo mahdollisuuden ryhtyä työväenluokan aseman parantamiseen, alottaa kapitalismin hävittämän kansantalouden uudestirakentamisen. Mutta tämä tieto ei saa ilmetä siten, että luovutaan taistelusta proletariaatin päivänpolttavien, väistämättömien elämänvälttämättömyyksien puolesta, kunnes se kykenee niitä ajamaan diktatuurinsa kautta. Tietoisesti pettää työtätekeviä joukkoja sosialidemokratia, joka nyt, kapitalismin romahduksen ja häviön aikakautena, aikana, jolloin kapitalismi ei enää pysty turvaamaan työläisille edes kylläiseksi syötettyjen orjien elämää, esittää vanhaa sosialidemokraattista rauhallisten uudistusten ohjelmaa, uudistusten, joita pitäisi rauhallisilla keinoilla toteuttaa vararikkoisen kapitalismin pohjalla, sen puitteissa. Kapitalismi on häviön aikakautena kykenemätön turvaamaan työläisille minkäänlaisia inhimillisiä elämänehtoja, ja sosialidemokraatit, kaikkien maitten reformistit todistavat joka päivä, etteivät he ole valmiit käymään mitään taistelua kaikkein vaatimattomimpainkaan vaatimusten puolesta, joita on niitten ohjelmassa. Aivan samallaisen kansanjoukkojen pettämisen muodostaa tärkeimpien teollisuushaarojen sosialiseeraus- tai natsionaliseerausvaatimus sellaisena, kuin sen keskustalaispuolueet esittävät. Keskustalaiset johtivat joukkoja harhaan ei ainoastaan niille uskottelemalla, että muka yhteiskunta voi riistää tärkeimmät teollisuushaarat pääoman käsistä ilman, että porvaristo tulee voitetuksi, vaan he vieläpä koettavat johtaa työläisiä pois todellisesta elävästä taistelusta lähimpäin tarpeittensa puolesta, herättelemällä toivoa yhden teollisuudenhaaran haltuunottamisesta toisensa jälkeen, jolloin muka vasta »suunnitelmallinen» talouden rakentaminen alkaisi. Ne tulevat siten takaisin kapitalismin uudistamisen sosialidemokraattiseen minimiohjelmaan, joka on harhakuvitelmasta muuttunut julkiseksi vastavallankumoukselliseksi petokseksi. Missä määrin natsionaliseerausohjelman asettamisessa, esim. hiiliieollisuuskysymyksessä, osalla keskustalaisia lieneekään vaikuttamassa lassallelainen ajatus suunnata kaikki proletariaatin tarmo yhteen ainoaan vaatimukseen, tehdäkseen sen vallankumouksellisen toiminnan vipusimeksi, joka kehittyessään voisi viedä taisteluun vallasta, niin olemme tässä kuitenkin tekemisissä tyhjänpäiväisen suunnitelmain-keksimisen kanssa: työväenluokka kärsii nyt kaikissa kapitalistisissa valtioissa niin monen ja niin kauhean vitsauksen alaisena, että on mahdotonta doktrinäärisesti (opinkappalten jälkeen) punotun kysymyksen ympärille keskittää taistelua kaikkia näitä rusentavia kuormituksia vastaan, kaikkia työväenluokkaan raskaasti putoilevia iskuja vastaan. Päinvastoin on joukkojen jokainen puute oiettava vallankumouksellisten taistelujen lähtökohdaksi, jotka vasta yhdessä muodostavat yhteiskunnallisen vallankumouksen mahtavan virran. — Tätä taistelua varten eivät kommunistiset puolueet aseta minimiohjelmaa, jonka kapitalismin pohjalla pitäisi vahvistaa ja parantaa sen horjuvaa rakennetta. Niiden johtavaksi päämääräksi jää tämän rakenteen musertaminen, jää niiden päivänpolttavaksi tehtäväksi. Mutta täyttääkseen tämän tehtävän on kommunististen puolueitten asetettava vaatimuksia, joitten toteuttaminen on työväenluokalle heti välttämättömän tarpeellista, ja niiden on näitä vaatimuksia joukkojen taistelussa puolustettava siitä huolimatta, ovatko ne yhdistettävissä kapitalistiluokan voittotalouden kanssa vaiko eivät.

Kommunistiset puolueet eivät saa ottaa huomioon kapitalistisen teollisuuden olemassaolo- ja kilpailukykyisyyttä eikä kapitalistisen finanssitalouden kantoisuutta, vaan ainoastaan sen hädän rajat, jota proletariaatti ei voi kestää, eikä saa kestää. Kun nämä vaatimukset vastaavat laajain proletaaristen joukkojen kipeitä tarpeita, kun nämä joukot ovat sen tietoisuuden täyttämät, että ne eivät voi elää ilman näitten vaatimusten toteuttamista, silloin muodostuvat taistelut näistä vaatimuksista valtataistelun lähtökohdiksi. Reformistien ja keskustalaisten minimiohjelman tilalle asettaa Kommunistinen Internatsionaale taistelun proletariaatin konkreettisista tarpeista, vaatimusten järjestelmästä, jotka kokonaisuudessaan hajottavat porvariston vallan, organiseeraavat proletariaatin, muodostavat etappeja proletariaatin diktatuuria kohti siitä taisteltaessa, ja joista vaatimuksista jokainen ilmaisee mitä laajimpain joukkojen tarpeen, vaikka nuo joukot eivät vielä tietoisesti seisokaan proletariaatin diktatuurin pohjalla.

Siinä määrin kuin taistelu näistä vaatimuksista valtaa ja mobilisoi yhä suurempia joukkoja, siinä määrin kuin tämä taistelu asettaa joukkojen elämänehdot vastakkain kapitalistisen yhteiskunnan elämänehtojen kanssa, käy työväenluokka tietoiseksi siitä, että jos se tahtoo elää, on kapitalismin kuoltava; tähän tietoisuuteen perustuu tahto taistella diktatuurista. Kommunististen puolueiden tehtävä on näitä konkreettisten vaatimusten tunnuslauseiden johdolla kehittyviä taisteluita laajentaa, syventää ja yhdistää. Jokainen osittaistoiminta, johon työtätekevät joukot ryhtyvät jotakin osittaisvaatimusta toteuttaakseen, jokainen vakavampi taloudellinen lakko mobilisoi samalla koko porvariston, joka luokkana asettuu työnantajain uhatun osan puolelle tehdäkseen mahdottomaksi proletariaatin jokaisen, vaikka vain osittaisenkin voiton (teknillinen hätäapu, porvarilliset lakonrikkurit Englannin rautatieläisten lakossa, fascistit). Porvaristo mobilisoi koko valtiokoneistonsakin taisteluun työläisiä vastaan (työläisten militariseeraus Ranskassa ja Puolassa, poikkeustila Englannin kaivostyöläislakon aikana). Taistellessaan osittaisvaatimustensa puolesta työläiset pakosta joutuvat automaattisesti taisteluun koko porvaristoa ja sen valtiokoneistoa vastaan. Siinä määrin, kuin taistelut osittaisvaatimuksista samoin kuin yksityisten työläisryhmien osittaistaistelut kasvavat työväenluokan tleisiksi taisteluiksi kapitalismia vastaan, on kommunistisen puolueen myös tehostettava tunnuslauseitaan, niitä yleistettävä, vihollisten suoranaisen kukistamisen tunnussanaan asti. Asettaessaan osittaisvaatimuksiaan on kommunististen puolueitten oteltava vaarin, että nämä mitä laajimpain joukkojen tarpeisiin ankkuroidut vaatimukset eivät ainoastaan vie näitä joukkoja taisteluun, vaan myös että ne luonteeltaan ovat joukkoja organiseeraavia vaatimuksia. Kaikki konkreettiset tunnuslauseet, jotka vastaavat työläisjoukkojen taloudellisia puutteita, täytyy johtaa taistelun uomaan tuotannon kontrollista, joka ei saa olla kansantalouden byrokraattisen organisatsioonin suunnitelma kapitalismin hallintojärjestelmän alaisuudessa, vaan taistelusuunnitelma kapitalismia vastaan tehdasneuvostojen ja vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen kautta. Ainoastaan sellaisia järjestöjä muodostamalla, ainoastaan niitä yhdistämällä teollisuushaarottain ja teollisuuskeskuksittain, voi työläisjoukkojen taistelu tulla organisatorisesti yhtenäiseksi, ja voidaan tehdä vastarintaa sosialidemokratian ja ammatillisen liikkeen johtajien harjottamalle joukkojen hajottamiselle. Tehdasneuvosiot täyttävät tuon tehtävän ainoastaan kun ne syntyvät taistelussa sellaisten taloudellisten päämäärien puolesta, jotka ovat yhteiset työläisten mitä laajimmille joukoille, ainoastaan kun ne luovat yhteyden proletariaatin kaikkien vallankumouksellisten osien kesken: kommunistisen puolueen, vallankumouksellisten työläisten ja vallankumouksellisessa kehityksessä olevien ammatillisten järjestöjen kesken.

Jokainen moite sellaisten osittaisvaatimusten asettamista vastaan, jokainen syytös reformismista näitten osittaistaisteluitten johdosta, on ilmaus samasta kykenemättömyydestä käsittää vallankumouksellisen liikkeen eläviä edellytyksiä, kuin mikä ilmeni yksityisten kommunististen ryhmien vastustaessa osanottoa ammatillisiin järjestöihin ja parlamenttarismin hyväksikäyttämistä. Ei ole tärkeätä proletariaatille ainoastaan julistaa loppupäämääriä, vaan nostattaa käytännöllistä taistelua, joka yksin pystyy viemään proletariaatin taisteluun loppupäämääristä. Miten suuresti perustelemattomat ja vallankumouksellisen elämän tarpeille vieraat nuo vastaväitteet osittaisvaatimuksia vastaan ovat, sen parhaiten osottaa tosiasia, että jopa niitten pienten järjestöjenkin, joita niin sanotut vasemmisiokommunistit ovat muodostaneet puhtaan opin pakopaikoiksi, täytyy asettaa osittaisvaatimuksia, jos ne lainkaan tahtovat vetää taisteluun laajempia työläisjoukkoja kuin mitä on niiden ympärillä, tai jos ne ovat valmiit ottamaan osaa laajain kansanjoukkojen taisteluun, voidakseen niihin vaikuttaa. Nykyisen ajanvaiheen vallankumouksellinen luonne onkin juuri siinä, etteivät työläisjoukkojen vaatimattomatkaan elinehdot ole yhdistettävissä kapitalistisen yhteiskunnan olemassaolon kanssa, ja että sen vuoksi taistelu kainoimmistakin vaatimuksista paisuu taisteluksi kommunismista.

Kapitalistien käyttäessä yhä enemmän paisuvaa työttömäin armeijaa painostaakseen järjestyneitä työläisiä työpalkan polkemiseksi, pysyttelevät sosialidemokraatit, riippumattomat ja ammatillisen liikkeen viralliset johtajat pelkurimaisesti kaukana työttömistä, pitäen näitä vaan valtion ja ammatillisten järjestöjen hyväntekeväisyyden esineinä, ja arvostavat ne poliittisesti ryysyköyhälistöksi. Kommunistien on oltava selvillä siitä, että nykyisissä oloissa on työttömäin armeijalla vallankumouksellisena tekijänä jättiläismäinen merkitys. Kommunistien on otettava käsiinsä tuon armeijan johto. Työttömäin painostuksella ammatillisiin järjestöihin on kommunistien joudutettava näitten uudistamista ja ensi sijassa niitten vapauttamisia petollisista johtajista. Yhdistämällä työttömät taistelussa sosialistisen kumouksen puolesta proletariaatin etujoukon kanssa yhteen, tulee kommunistinen puolue siten estämään työttömäin enimmän vallankumoukselliset ja maltittomat ainekset yksityisistä epätoivonteoista, ja tekemään koko tuon joukon kykeneväksi suotuisain ehtojen vallitessa tehokkaasti tukemaan työväestön jonkun ryhmän ryntäystä, kehittämään selkkausta puitteistansa ulos, tekemään tuon selkkauksen ratkaisevan hyökkäyksen lähtökohdaksi, sanalla sanoen niin, että tämä koko joukko tulee teollisuuden reserviarmeijasta vallankumouksen aktiiviseksi armeijaksi.

Ottamalla mitä suurimmalla tarmolla puoltaakseen tätä työläiskerrosta, astumalla alas työväenluokan syvyyksiin, eivät kommunistiset puolueet suinkaan aja yhden työväenkerroksen etuja toisia vastaan, vaan edustavat sillä tavoin työväenluokan kokonais-etua, jonka vastavallankumoukselliset johtajat pettävät työväenylimystön hetkenetujen tähden: mitä laajemmaksi käy työttömäin, lyhennetyllä työajalla työskenteleväin työläisten ym kerros, sitä enemmän muuttuu sen etu työväenluokan kokonaiseduksi, sitä enemmän täytyy alistaa näitten kokonaisetujen alaisiksi työväenylimystön tilapäisedut. Kanta, joka nojaa työväenylimystön etuihin, kääntäen ne vihamielisesti työttömiä vastaan, tai jättäen työttömät pulaan, repii hajalle työväenluokkaa ja on vaikutukseltaan vallankumousvastainen. Työväenluokan kokonaisedun edustajana ei kommunistinen puolue voi rajottua vain tunnustamaan tuon kokonaisedun ja tekemään sitä propagandan avulla tunnetuksi. Se voi sitä tehokkaasti edustaa ainoastaan viemällä olojen mukaan taisteluun myös enimmän sorretun ja kurjistetun työväen pääjoukon vastoin työväenylimystön vastarintaa.

 

6. Hyökkäyksen valmistaminen.

Siirtymiskauden luonne velvottaa kaikki kommunistiset puolueet kohottamaan taisteluvalmiutensa korkeimmilleen. Jokainen yksityinen taistelu voi paisua taisteluksi vallasta. Puolueen taisteluvalmius voi muodostua vain silloin, jos puolue antaa koko agitatsioonilleen intohimoisen hyökkäyksen luonteen kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, jos se ymmärtää tämän agitatsioonin kautta sitoutua mitä laajimpain kansanjoukkojen kanssa, puhua niille niin, että ne voivat tulla siihen vakaumukseen, että ne ovat todellakin vallasta taistelevan etujoukon johdettavina. Kommunistisen puolueen sanomalehdet ja julistukset eivät saa olla lehtiä, jotka teoreettisesti todistavat kommunismin oikeaksi, vaan proletaarisen vallankumouksen herätyshuutoja. Kommunistien toiminta parlamenteissa ei saa olla keskustelua vihollisen kanssa tarkoituksella vaikuttaa hänen vakaumukseensa, vaan vihollisen häikäilemätöntä, armotonta paljastamista, porvariston agenttien paljastamista, työläisjoukkojen taisteluhalun ravistamista ja puolproletaaristen pikkuporvarillisten kansankerrosten vetämistä proletariaatin puolelle. Meidän järjestötyömme ammatillisissa ja puoluejärjestöissä ei saa tarkoittaa mekaanista rakentamista, riviemme puhtaasti lukumäärällistä suurentamista, sen tulee olla täynnä tulevain taisteluiden tietoisuutta. Vain silloin, kun puolue kaikissa elämän ilmauksissaan, kaikissa järjestömuodoissaan on pelkkää taistelutahtoa, on se kykenevä täyttämään tehtävänsä niinä hetkinä, jolloin ilmaantuu edellytykset suuremmille taisteluliikkeille.

Missä kommunistinen puolue esiintyy joukkovoimana, missä sen vaikutus ulottuu puoluejärjesiön puitteitten ulkpuolelle laajempiin työläisjoukkoihin, siellä on sen velvollisuutena teon kautta herättää työläisjoukot taisteluun. Suuret joukkopuolueet eivät voi tyytyä arvostelemaan toisten puolueitten tehtävistään kieltäytymistä ja vertailemaan niitten vaatimuksia kommunistisiin vaatimuksiin. Niillä joukkopuolueina on itsestään edesvastuu vallankumouksen kehityksestä. Missä työläisjoukkojen asema tulee yhä sietämättömämmäksi, on kommunististen puolueiden koeteltava kaikkensa, saattaakseen työläisjoukot taisteluun etujensa puolesta. Siihen katsoen, että Länsi-Europassa ja Amerikassa, missä työläisjoukot ovat järjestyneet ammatillisiin järjestöihin ja valtiollisiin puolueisiin, ja missä siis toistaiseksi ainoastaan hyvin harvoissa tapauksissa voi olla odotettavissa välittömästi purkautuvia liikkeitä, on kommunistisilla puolueilla velvollisuus, panemalla liikkeelle vaikutusvaltansa ammatillisissa järjestöissä ja lisäämällä painostusta toisiin, työläisjoukkoihin nojautuviin puolueisiin, pyrkiä virittämään yhteinen taistelu proletariaatin lähimmistä eduista. Tällöin, jos tähän taisteluun tulevat pakotetuiksi ei-kommunistiset puolueet, on kommunistien tehtävänä se, että he jo ennakolta valmistavat työläisjoukot siihen, että ei-kommunististen puolueitten taholta on petos taistelun myöhemmällä asteella mahdollinen; edelleen on kommunistien tehtävänä niin paljon kuin suinkin kärjistää ja edelleen kehittää tilannetta, kyetäkseen mahdollisesti johtamaan taistelua itsenäisesti eteenpäin. (Vert. Saksan Yhd. Komm. Puolueen Avointa Kirjettä, joka liikkeiden lähtökohtana voi olla esikuvana). Jos kommunistisen puolueen painostus ammatillisissa järjestöissä ja lehdistössä ei riitä viemään proletariaattia taisteluun yhtenäisellä rintamalla, niin on kommunistisen puolueen velvollisuus yrittää itsenäisesti johtaa taisteluun suuria työläisjoukkojen osia. Tämä itsenäinen proletariaatin elämänetujen puolustamispolitiikka sen aktiivisimman, luokkatietoisimman osan avulla, tuottaa silloin menestystä, johtaa silloin takapajuisten joukkojen hereille lävistämiseen, jos taistelun päämäärät kasvavat esiin konkreettisista tilanteista, jos laajat joukot ymmärtävät niitä, ja jos niissä laajat joukot näkevät myös päämääränsä, vaikkapa ne eivät olisi vielä kykeneviä taistelemaan niiden puolesta.

Mutta kommunistisen puolueen ei ole rajotuttava vain proletariaattia uhkaavien vaarojen torjumiseen, työläisjoukkoihin satavien iskujen vastustamiseen. Kommunistinen puolue on maailmanvallankumouksen aikakautena olemukseltaan hyökkäyspuolue, kapitalistista yhteiskuntaa vastaan ryntäävä puolue. Se on velvollinen laajentamaan jokaisen puolustustaistelun, kun vaan se kasvaa syvyydelleen ja laajuudelleen hyökkäykseksi kapitalistisen yhteiskunnan kimppuun. Se on myös velvollinen tekemään kaikkensa johtaakseen työläisjoukot suoraan tähän hyökkäykseen, missä vaan on siihen edellytykset. Joka periaatteellisesti vastustaa hyökkäyspolitiikkaa kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, se ei noudata kommunismin periaatteita.

Nuo edellytykset ovat: ensinnäkin taisteluitten kärjistyminen itse porvariston leirissä kansallisissa ja kansainvälisissä puitteissa. Kun taistelut porvariston leirissä ovat saavuttaneet sellaisen laajuuden, että on toiveita, että työväenluokka tulee tekemisiin vihollisen erillään olevien ja osittaisten voimain kanssa, silloin on puolue velvollinen tekemään alotteen johtaakseen joukot taisteluun huolellisen poliiitisen ja jos mahdollista organisatorisen valmistuksen jälkeen. Toinen ehto offensiivisille etenemisille, hyökkäykselle laajalla rintamalla, on vahva kuohunta työväenluokan ratkaisevien kerrosten keskuudessa, mikä antaa toiveen, että työväenluokka tulee olemaan valmis taistelemaan yhtenäisessä rintamassa kapitalistista hallitusta vastaan. Samalla kun on välttämätöntä nostaa taistelun tunnussanoja liikkeen laajentuessa, niin sen saadessa taantuvan suunnan on samassa määrin kommunistisen taistelujohdon velvollisuus johtaa taistelevat joukot pois taistelusta mahdollisimman järjestyneesti ja suljettuina.

Riippuu konkreettisista seikoista, taisteleeko kommunistinen puolue defensiivisesti vai offensiivisesti (puolustautuvasti vaiko hyökkäävästi). Tärkeintä on, että sen täyttää taisteluvalmiuden henki, ja että taistelun kautta voitetaan keskustalainen passiivisuus, joka välttämättä vie jopa puolueen propagandankin puolireformistiseen uomaan. Tämän taisteluvalmiuden hengen on oltava kommunististen joukkopuolueitten tunnusmerkkinä ei ainoastaan siksi, koska niille joukkopuolueina kuuluu taistelun velvollisuus, mutta myös katsoen koko nykyiseen asemaan joka tuo näkyviin kapitalismin hajoamisen ja joukkojen kurjistumisen. On kysymyksessä lyhentää hajoamisen aikakautta, etteivät kommunismin kaikki aineelliset perusteet tulisi tuhotuiksi ja työläisjoukkojen tarmo halpaantuisi.

 

7. Maaliskuun toiminnan opetukset.

Maaliskuun toiminta oli Saksan Yhdistyneen Kommunistisen Puolueen taistelu, johon se oli pakotettu ryhtymään hallituksen Keski-Saksan proletariaattia vastaan tekemän hyökkäyksen johdosta.

Tässä ensimmäisessä suuressa taistelussa, joka S. Y. K. P:llä perustamisensa jäleen oli kestettävänään, teki se joukon virheitä, joista tärkein oli se, että se ei kyllin selvästi tuonut esiin taistelun puolustus-luonnetta, vaan huutamalla hyökkäystä antoi proletariaatin tunnottomille vihollisille, porvaristolle, Saksan Sosialidemokraattiselle Puolueelle ja Saksan Riippumattomalle sosialidemokraattiselle puolueelle, aiheen leimata S. Y. K. P. proletariaatin edessä mellakkain hommaajaksi. Tätä virhettä pahensi joukko tovereita, jotka esittivät hyökkäyksen S. Y. K. P:n pääasiallisimmaksi taisteltavaksi nykyisessä tilanteessa. Näitä virheitä vastaan ovat esiintyneet puolueen viralliset lehdet, samoin puolueen puheenjohtaja, toveri Brandler. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi pitää S. Y. K. P:n maaliskuuntoimintaa askeleena eteenpäin. Se oli satojentuhansien proletaarien sankarillinen taistelu porvaristoa vastaan. Ja rohkeasti asettumalla etupäähän puolustaakseen Keski-Saksan työläisiä, on S. Y. K. P. osoittanut, että se on Saksan vallankumouksellisen proletariaatin puolue. Kongressi on sitä mieltä, että S. Y. K. P. on tilaisuudessa sitä menestyksellisemmin suorittamaan joukkoliikkeitänsä, kun se tulevaisuudessa paremmin sovelluttaa taistelu-tunnuslauseensa todellisiin tilanteihin, tutkii mitä huolellisimmin näitä tilanteita, ja johtaa liikkeet mitä yhtenäisimmällä tavalla.

Jotta S. Y. K. P. huolella punnitsisi taistelumahdollisuudet, on sen tarkoin otettava lukuun ne tosiasiat ja arvioinnit, jotka viittaavat liikkeiden vaikeuksiin, ja huolella pohdittava niiden oikeutusta. Mutta niin pian kuin puolue-elimet ovat päättäneet jostain liikkeestä, on kaikkien toverien noudatettava puolueen päätöksiä ja toimittava niitten liikkeiden suorittamiseksi. Liikkeiden arvostelu saa alkaa vasta niiden päätyttyä, ja saa sitä harjoittaa ainoastaan puoluejärjestöissä ja puoluelehdissä, ja täytyy ottaa huomioon se asema, missä puolue on luokkaviholliseen nähden. Koska Levi halveksi näitä puoluekurin itsestään-ymmärrettäviä vaatimuksia ja puoluearvostelun edellytyksiä, hyväksyy kongressi hänen erottamisensa puolueesta, ja katsoo luvattomaksi kaiken poliittisen yhteistyön hänen kanssansa Kommunistisen Internatsionaalen jäsenten taholta.

 

8. Välittömän taistelun muodot ja keinot.

Välittömän taistelun muodot ja keinot, sen laajuus, ovat, samoin kuin kysymys hyökkäyksestä ja puolustuksesta, sidotut määrättyihin ehtoihin, joita ei voida mielivaltaisesti luoda. Vallankumouksen tähänastiset kokemukset osoittavat erilaisia osittaistoimintain muotoja.

1) Yksityisten työväenkerrosten osittaistoiminnat (Saksan ja Englannin kaivostyöläisten, rautatieläisten, maatyöläisten ym. toiminta).

2) Koko työväen osittaistoiminnat rajotettujen päämäärien saavuttamiseksi (toiminta Kappin päivinä, Englannin kaivostyöväen toiminta Englannin hallituksen sotilaallista Venäjän-Puolan sotaan sekaantumista vastaan).

Näitten osittaistaistelujen paikallinen laajuus käsittää yksityisiä aluepiirejä, kokonaisia maita tai useampia maita yhtaikaa.

Kaikki nämä taistelun muodot tulevat joka maassa vallankumouksen kuluessa monasti vuorottelemaan. Kommunistinen puolue ei luonnollisesti voi hyljätä alueellisesti rajoitetuttakaan osittaistoiminnoita, mutta sen pyrinnön pitää olla suunnattu proletariaatin jokaisen suuremman paikallistaistelun muuttamiseen yleiseksi taisteluksi. Samoin kuin sillä on velvollisuus mahdollisuuden mukaan panna liikkeelle koko työväenluokka jonkun teollisuus-alan taistelevien työläisten puolustamiseksi, samoin on se velvollinen mahdollisuuden mukaan nostattamaan liikkeelle paikallisesti taistelevain työläisten turvaksi toisten teollisuuskeskuksien työläiset. Vallankumouksen kokemus osoittaa, että mitä suurempi on taistelu-alue, sitä suuremmat ovat voiton toiveet. Taistellessaan kehittyvää maailmanvallankumousta vastaan nojaa porvaristo toiselta puolen valkokaartilaisjärjestöihin, toiselta puolen siihen tosiasiaan, että työväenluokka on hajaannuksen tilassa, ja että proletariaatin rintama muodostuu kovin hitaasti. Jota suurempia taisteluun ryhtyvät proletariaatin joukot ovat, jota suurempi taistelu-alue, sitä enemmän täytyy vihollisen jakaa ja hajoittaa voimiaan. Silloinkin, kun jonkun ahdistetun proletariaatin osan avuksi rientävät toiset työväenluokan osat eivät sillä hetkellä kykene sitä tukemaan koko voimansa liikkeelle panemisella, niin jo työväenluokan liikkeelle lähteminen pakottaa kapitalistit jakamaan sotilaalliset voimansa, sillä he eivät voi tietää, missä määrin proletariaatin toisen osan taisteluun osanotto laajenee ja kärjistyy.

Kuluneen vuoden aikana, jolloin näimme pääoman hyökkäyksen työtä vastaan tulevan yhä häikäilemättömämmäksi, olemme havainneet kaikissa maissa, että porvaristo, lyömättä laimin valtioelintensä normaalista työtä, muodostaa laillisia ja puolilaillisia joka tapauksessa valtion suojeluksessa olevia valkokaartilaisjärjestöjä, jotka jokaisessa suuressa taloudellisessa yhteentörmäyksessä näyttelevät ratkaisevaa osaa.

Tälläinen on Saksan hallituksen tukema Orgesch, johon mahtuvat kaikenlaiset puolueet — Stinnesistä Scheidemanniin saakka.

Italiassa taas fascistien ryöväri-uroteot saivat aikaan porvariston mielialan äkillisen muutoksen ja näennäisesti loivat täydellisen muutoksen poliittisiin voimasuhteisiin.

Lakkovaaran uhatessa Englannissa kääntyi Lloyd Georgen hallitus vapaehtoisten puoleen, joiden tehtävänä on omaisuuden, »työn vapauden» suojeleminen, milloin olemalla lakonrikkureina, milloin hävittämällä lakkolaisten järjestöjä.

Ranskassa harjoittaa johtava, puolivirallinen, julkisesti Millerandin koplan vaikutuksessa oleva »Temps»-lehti tarmokasta propagandaa jo muodostuneen »porvarillisen liiton» kehittämisen hyväksi ja fascistien menettelytapojen istuttamiseksi ranskalaiseen maaperään.

Lakonrikkurien ja murhaajien järjestöt, jotka jo kauan ovat täydentäneet Amerikan vapaata hallitusjärjestelmää, ovat sodan heittiöistä värvätystä amerikalaisesta legionasta saaneet johtavan elimen.

Porvaristo, joka pöyhkeilee voimallaan ja rehentelee vahvuudellaan, tietää johtavain hallitustensa kautta täydellisesti, että se on saanut vain hengähdysaikaa, ja että nykyisissä olosuhteissa jokaisella jäitiläislakolla on taipumus muuttua kansalaissodaksi ja välittömäksi taisteluksi vallasta.

Proletariaatin taistelussa pääoman hyökkäystä vastaan ei kommunistien velvollisuus ole vain ensimäisillä paikoilla taisteleminen ja taistelevain kohottaminen vallankumouksellisten perustehtäväin ymmärtämiseen, vaan ovat he myös velvolliset, tehdasjärjestöjen ja ammattiyhdistyksten parhaimpiin, toimivimpiin aineksiin nojaten, luomaan omia työläisosastoja ja suojelusjärjeslöjä, jotka voivat ryhtyä vastarintaan fascisteja vastaan ja totuttaa porvariston »kultaista nuorisoa» pois lakkolaisten ärsyttelemisestä.

Katsoen vastavallankumouksellisten iskujoukkojen erinomaiseen merkitykseen, täytyy kommunistisen puolueen, erittäinkin sen solujen ammatillisissa järjestöissä kiinnittää tähän kysymykseen aivan erityistä huomiota, järjestää perusteellinen valistus- ja yhteystoiminta, pitääksensä alituisesti silmällä valkokaartilaisten taisteluelimiä ja voimia, niiden esikuntia, asevarastoja, näiden esikuntien yhteyttä poliisin, sanomalehdistön ja poliittisten puolueitten kanssa, valmistaakseen ennakolta kaikissa tarpeellisissa yksityiskohdissaan puolustuksen ja vastaiskun.

Kommunistisen puolueen on senvuoksi sanan ja teon kautta herätettävä proletariaatin mitä laajimmissa kerroksissa käsitys siitä, että jokainen taloudellinen tai poliittinen selkkaus — vastaavan olosuhteitten yhdistelmän vallitessa — voi puhjeta kansalaissodaksi, jonka kuluessa valtiovallan valloittaminen tulee proletariaatin tehtäväksi.

Valkoisen terrorin töitten ja valkoisen luokkaoikeuden raivoamisen johdosta on kommunistisen puolueen pidettävä proletariaatissa vireillä sitä ajatusta, että sen ei ole vallankumouksellisen nousun aikana annettava vihollisen vetoomisen sen laupeuteen itseänsä pettää, vaan että järjestetyn kansanoikeuden toiminta tulee takaamaan proletaarisen oikeuden toteuttamisen, ja että proletariaatin kiduttajien kanssa tullaan tili tekemään. Mutta hetkinä, jolloin proletariaatti on vasta nousussaan, jolloinka on vasta kysymyksessä sen mobilisoiminen agitatsioonin, poliittisten ottelujen, lakkojen kautta, on aseitten käytöllä ja sabotaasinteoilla tarkoitusta ainoastaan silloin, kun niitä käytetään estääkseen joukkojen kuljetusta taistelevia proletaarijoukkoja vastaan taikka riistääkseen viholliselta tärkeitä asemia välittömässä taistelussa. Persoonalliset terroristiset teot, miten suuresti niitä onkin pidettävä vallankumouksellista kapinaa osoittavina oireina, miten suuresti ne ovatkin puolustettavissa porvariston ja sen sosialidemokraattisten lakeijain lynkkausoikeutta vastaan, eivät missään tapauksessa ole omansa kohottamaan proletariaatin järjestyneisyyttä ja taisteluvalmiutta, koska ne herättävät joukoissa harhaluulon, että yksilöitten sankariteot voisivat korvata proletariaatin vallankumouksellisen taistelun.

 

9. Suhde proletaarisiin välikerroksiin.

Länsi-Europassa ei ole muuta suurta luokkaa, joka proletariaatin ohella voisi tulla maailmanvallankumouksen ratkaisevaksi tekijäksi, kuten oli laita Venäjällä, missä työväenluokan ohella talonpoikaisväestö sodan ja maanälän johdosta alunperin tuli ralkaisevaksi vallankumoukselliseksi taistelutekijäksi. Mutta Länsi-Europassakin joutuu sietämättömiin elinehtoihin osia talonpoikaisväestöstä, suuria osia kaupungin pikkuporvaristosta, n. s. uuden keskisäädyn laaja kerros, konttorihenkilöt ym. Hintain kallistumisen, asuntohädän, asemansa epävarmuuden painostaessa joutuvat nämä joukot käymistilaan, mikä ajaa ne liikkelle poliittisesta toimettomuudestansa ja vetää vallankumouksen ja vastavallankumouksen taisteluun. Imperialismin vararikko voitetuissa maissa, pasifismin ja sosialireformististen pyrkimysten vararikko voittaneissa maissa, ajaa osan näitä keskikerroksia osittain avoimen vastavallankumouksen, osittain vallankumouksen leiriin. Kommunistisen puolueen velvollisuus on kiinnittää yhtämittainen huomionsa näihin kerroksiin. Pikkutalonpoikais-väestön voittaminen kommunismin aatteille on yhdessä maatyöläisten mukaansaamisen ja järjestämisen kanssa yksi tärkeimmistä proletariaatin diktatuurin voiton ennakkoehdoista, sillä se sallii vietävän vallankumouksen teollisuuskeskuksista maaseudulle ja luotavan mitä tärkeimpiä tukikohtia elintarvekysymyksen ratkaisemiseksi, joka on vallankumouksen elämänkysymys. Vähäkin laajempain kauppa- ja teknillisten apulaisten, alemman ja keskisen virkamiehistön sekä intelligenttien piirien mukaansaaminen helpottaisi proletaarista diktatuuria talous- ja valtiohallinnon teknillisten ja organisatoristen kysymysten hallitsemisessa ylimenoaikana kapitalismista kommunismiin. Se hajottaisi vihollisen rivejä ja murtaisi proletariaatin eristämisen julkisen mielipiteen taholta. Kommunististen puolueitten on mitä huomaavaisimmin tarkattava käymistilaa pikkuporvarillisten kerrosten keskuudessa, sitä sopivalla tavalla käytettävä hyväkseen, vaikkapa ne eivät olisi vapaat pikkuporvarillisista harhaluuloista. Niitten on näistä harhaluuloista vapautuneet intelligentit ja konttorihenkilöt asetettava riviin proletaariseen rintamaan ja niitä käytettävä kuohunnassa olevain pikkuporvarillisten joukkojen mukaan vetämiseksi.

Taloudellinen häviö ja siihen liittyvä valtiofinanssien rappiotila pakottaa itse porvariston jättämään oman valtiokoneistonsa perusteen, alemman ja keskisen virkamiehistön, kasvavan kurjistumisen valtaan. Näitten kerrosten taloudelliset liikkeet koskettavat suoranaisesti porvarillisen valtion saumoja, ja vaikkapa ne yhä uudelleen hetkeksi rauhottuvatkin, käy porvarilliselle valtiolle ajan oloon yhtä mahdottomaksi pitää pystyssä tätä organisatorista perustettaan kuin pääomalle käy mahdottomaksi turvata palkkatyölle fyysillinen olemassaolo samanaikaisesti riistojärjestelmänsä pystyssä pitämisen kanssa. Ottamalla huolehtiakseen alemman ja keskisen virkamiehistön taloudellisista puutteista kaikella pontevuudella ja ottamatta huomioon valtiofinanssien tilaa, suorittavat kommunistiset puolueet tehoisaa esityötä porvarillisten valtiolaitosten hävittämiseksi ja valmistavat proletaarisen valtiorakenieen aineksia.

 

10. Toiminnan kansainvälinen rinnastaminen.

Käyttääkseen hyödyllisesti kaikki Kommunistisen Internatsionaalen voimat kansainvälisen vastavallankumouksellisen rintaman murtamiseksi, jouduttaakseen vallankumouksen voittoa on pyrittävä vallankumouksellisen taistelun yhtenäiseen kansainväliseen johtamiseen.

Kommunistinen Internatsionaale velvoittaa kaikki kommunistiset puolueet osoittamaan taisteluissa toisillensa mitä tarmokkainta tukea. Puhkeavat taloudelliset taistelut vaativat, jos se suinkin on mahdollista, toisten maitten proletariaatin heti puuttumaan asiaan. Kommunistien on ammatillisissa järjestöissä vaikutettava siihen, että ne kaikin keinoin ehkäisevät ei ainoastaan lakonrikkurien maasta viennin, vaan myöskin tuonnin niihin maihin, joissa tärkeä osa proletariaattia on taistelussa. Niissä tapauksissa, missä jonkun maan kapitalistinen hallitus ryhtyy väkivaltaisiin toimenpiteisiin toista maata vastaan tarkoituksena sen ryöstäminen tai allensa alistaminen, on kommunististen puolueitten velvollisuus ei ainoastaan tyytyä vastalauseisiin, vaan tehdä kaikkensa estääkseen hallituksensa ryöstöretken. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi tervehtii Ranskan kommunistien mielenosotuksia alkuna heidän toimintansa nostamiseen Ranskan pääoman vastavallankumouksellista riistäjätointa vastaan. Se muistuttaa heitä velvollisuudesta työskennellä kaikin voimin siten, että Ranskalaiset sotilaat miehitetyillä alueilla oppisivat ymmärtämään olevansa Ranskalaisen pääoman kätyreitä ja nousisivat kapinaan heille määrättyjä häpeällisiä tehtäviä vastaan. Ranskan kommunistisen puolueen tehtävänä on saattaa Ranskan kansa tietoiseksi siitä, että se kasvattaa skorpiooneja itseänsä vastaan, kun se kärsii ranskalaisen miehitysarmeijan muodostamista, sen täyttämistä natsionalistisella hengellä. Miehitetyllä alueella harjotetaan joukkoja, jotka ovat sitte valmiit tukahuttamaan vereen Ranskan työväenluokan vallankumouksellisen liikkeen. Erikoisia tehtäviä asettaa Ranskan kommunistiselle puolueelle mustain joukkojen oleskelu Ranskan ja sen miehittämillä alueilla. Ranskan puolueelle on mahdollisia lähentyä näitä siirtomaa-orjia, tehdä heille selväksi, että he palvelevat kiduttajiansa ja riistäjiänsä, yllyttää niitä taisteluun siirtomaapolitikoitsijoitten hallitusjärjestelmää vastaan, ja heidän kauttansa asettua yhteyteen Ranskan siirtomaakansojen kanssa.

Saksan Kommunistisen Puolueen on toiminnassaan tehtävä Saksan proletariaatille selväksi, että ententen pääoman riistoa vastaan on taistelu mahdotonta ilman, ellei kukisteta Saksan kapitalistista hallitusta, joka huolimatta kaikesta huudosta ententeä vastaan tekee itsensä ententen pääoman välikädeksi ja pomoksi. Ainoastaan mikäli Saksan yhdistynyt Kommunistinen puolue tuiman, häikäilemättömän taistelun kautta Saksan hallitusta vastaan osoittaa, että ei se hae ulospääsytietä Saksan vararikkoiselle imperialismille, vaan että se koettaa vapauttaa maan Saksan imperialismin raunioista, on oleva mahdollista Ranskan proletaarisissa joukoissa sytyttää halua taisteluun Ranskan imperialismia vastaan.

Kommunistinen Internatsionaale, joka entente-pääoman korvausvaatimuksen kansainvälisen proletariaatin edessä leimaa ryöstöretkeksi voitettujen maitten työtätekeviä joukkoja vastaan, joka longuetilaisten ja Saksan riippumattomain yritykset sellaisen ryöstömuodon löytämiseksi, mikä olisi työväenjoukoille vähimmän tuskallinen, leimaa luihuksi antautumiseksi ententen pörssihaiden edessä, Kommunistinen Internatsionaale osoittaa Ranskan ja Saksan proletariaatille ainoan tien tuhottujen seutujen undelleen rakentamiseen, korvauksen toimittamiseen leskille ja orvoille, kutsumalla kummankin maan proletaarit yhteiseen taisteluun riistäjiänsä vastaan.

Saksan työväenluokka voi ainoastaan silloin auttaa Venäjän työväenluokkaa sen vaikeassa taistelussa, jos se voittoisan taistelunsa kautta jouduttaa maataloudellisen Venäjän yhdistymistä teollisen Saksan kanssa. Kommunistisilla puolueilla kaikissa maissa, joitten sotajoukot ottavat osaa Turkin orjuuttamiseen ja pirstomiseen, on velvolisuutena kaikin keinoin työskennellä näitten joukkojen tekemiseksi vallankumouksellisiksi. Balkanin maitten kommunististen puolueitten velvollisuus on pinnistää joukkopuolueittensa kaikki voimat, tekemällä kommunistisen Balkaninliiton rakentamisen kautta vastarintaa natsionalismia vastaan, olla mitään laiminlyömättä jouduttaakseen voitonhetkensä tuloa. Bulgarian ja Serbian Kommunististen puolueitten voitto, joka saisi aikaan katalan Horthyn hallituksen kukistumisen ja Rumanialaisen bojarivallan likvideeraamisen, laajentaisi vallankumouksen maataloudellista pohjaa enimmän kehittyneitä naapurimaita varten. Kaikkien maitten kommunistien tärkeimpänä velvollisuutena on edelleen, kuten tähänkin asti, Neuvosto-Venäjän häikäilemätön tukeminen. Niiden on ei ainoastaan mitä tarmokkaimmalla tavalla vastustettava jokaista hyökkäystä Neuvosto-Venäjän kimppuun, vaan myös täydellä ponnella taisteltava kaikkien niiden esteiden raivaamiseksi, joita kapitalistiset valtiot asettavat Neuvosto-Venäjän liikeyhteyden ehkäisemiseksi maailmanmarkkinain ja kaikkien kansojen kanssa. Ainoastaan silloin, jos Neuvosto-Venäjän onnistuu panna taloutensa kuntoon, lieventää sitä suunnatonta hätää, jonka kolmivuotinen imperialistinen ja kolmivuotinen kansalaissota ovat aiheuttaneet, jos Neuvosto-Venäjän onnistuu kohottaa kansanjoukkojensa työkykyisyyttä, on se kykenevä tulevaisuudessa auttamaan elintarpeilla ja raaka-aineilla Lännen voittoisia proletaarisia valtioita ja suojelemaan niitä amerikalaisen pääoman kuristusyrityksiä vastaan.

Kommunistisen Internatsionaalen maailmanpoliittinen tehtävä on, ei ainoastaan mielenosoitukset erikoistapausten johdosta, vaan kommunistien kansainvälisen yhteyden jatkuva lujittaminen, niiden herkeämätön taistelu suljetussa rintamassa. Millä tämän rintaman osalla proletariaatin läpimurtautuminen onnistuu, tapahtuuko se kapitalistisessa Saksassa, missä proletariaatti on Saksalaisen ja ententeläisen porvariston mitä raskaimman sorron alaisena, ollen sen edessä vaihtoehtoina joko kuolla tai voittaa, tai tapahtuuko se agraarisessa (maataloudellisessa) Kaakossa tai Italiassa, missä porvariston hajaantuminen on jo niin pitkälle ehtinyt, sitä ei voi ennakolta sanoa. Siksi on Kommunistisen Internatsionaalen velvollisuus kaikilla proletariaatin maailmanrintaman osilla lisätä ponnistuksiaan äärimmilleen, ja kommunististen puolueiden velvollisuus on tehdä kaikkensa tukeaksensa kaikin käytettävissä olevin keinoin Kommunistisen Internatsionaalen jokaisen sektsion ratkaisevia taisteluita. Se käy päinsä ensi sijassa siten, että suurten välienselvitysten alkaessa yhdessä maassa kommunistiset puolueet toisissa maissa pyrkivät kärjistämään kaikkia sisäisiä selkkauksia ja saattamaan niitä ratkaisuun.

 

11. 2 ja 212 Internatsionaalen häviö.

Kommunistisen Internatsionaalen kolmas elinvuosi sai nähdä sosialidemokraattisten puolueitten ja reformististen ammatillisten johtajain jatkuvan poliittisen häviöön joutumisen, niiden naamioiden riisumisen ja paljastamisen. Mutta samalla se oli vuosi, jonka kuluessa ne tekivät yrityksiä järjestölliseksi yhteenliittymisekseen ja siirtymisekseen hyökkäykseen Kommunistista Internatsionaalea vastaan. Englannissa ovat Labour Partyn ja ammatillisen liikkeen johtajat hiilikaivoslakon aikana osoittaneet, että niiden tehtävänä on ainoastaan syntyvän proletaarisen rintaman tietoinen hajottaminen, kapitalistien tietoinen puolustaminen työläisiä vastaan. Kolmiliiton hajoaminen on todistuksena siitä, että reformistiset ammatilliset johtajat eivät ole valmiit edes kapitalismin puitteissa taistelemaan työväen aseman parantamiseksi. Saksassa on sosialidemokraattinen puolue hallituksesta erottuansa osoittanut, että se on kykenemätön jopa sellaiseen agitatooriseen oppositsiooniinkin, jota vanha sosialidemokratia ennen sotaa harjoitti. Jokaisessa oppositsiooniyrityksessään se senvuoksi varoi päästämästä puhkeamaan mitään työväenluokan taisteluita. Vaikka olikin valtakunnassa luuloteltuna oppositsioonipuolueena, järjesti sosialidemokratia Preussissa valkokaartien sotaretken Keski-Saksan kaivostyöläisiä vastaan provoseeratakseen heidät aseelliseen taisteluun, ennenkuin kommunistiset taistelurivit olivat kunnossa. Saksan porvariston antautuessa Ententelle ja sen avoimen tosiasian ilmetessä, että Saksan porvaristo voi suorittaa Ententen sille sanelemat ehdot ainoastaan siinä tapauksessa, jos se luo saksalaisen proletariaatin elinehdot täysin sietämättömiksi, astui Saksan sosialidemokratia jälleen hallitukseen, helpottaakseen porvariston pyrkimystä muuttaa Saksan proletaarit helooteiksi. Tshekkoslovakiassa mobilisoi sosialidemokratia sotaväen ja poliisin, riistääkseen kommunistisilta työläisiltä niiden talot ja laitokset. Puolan Sosialistinen puolue auttaa valheellisella politiikallansa Pilsudskia järjestämään rosvoretkensä Neuvosto-Venäjää vastaan, se avustaa hallitustansa heittämään tuhansia kommunisteja vankiloihin, yrittäen heitä viskata ulos amatillisista järjestöistä, missä he kaikista vainoista huolimatta kokoavat yhä suuremmat joukot ympärillensä. Belgiassa sosialidemokraatit jäävät edelleenkin hallitukseen, joka ottaa osaa Saksan kansan täydelliseen orjuuttamiseen. Yhtä kurjiksi kuin vastavallankumouksen puolueet, osottautuvat 212 Internatsionaalen keskustalaiset puolueet ja ryhmät. Saksan riippumattomat hylkäävät tylysti Saksan Kommunistisen puolueen kehotuksen periaatteellisista vastakohdista huolimatta käydä yhteisesti taistelua työväenluokan aseman huonontumista vastaan. Maaliskuun taisteluiden aikana asettuivat he päättävästi valkokaartilaisen hallituksen puolelle Keski-Saksan työläisiä vastaan, ruikutellakseen sitte tekopyhästi valkoisesta terrorista, sen jälkeen kun olivat auttaneet valkoisen terrorin pääsemään voitolle, sen jälkeen kun porvarillisen yleisön edessä olivat leimanneet proletariaatin eturivit rosvo-, ryöstäjä-, ja ryysy-proletaareiksi. Vaikka he vielä Hallen puoluepäivillä olivat sitoutuneet tukemaan Neuvosto-Venäjää, käyvät he lehdissänsä parjaussotaa Venäjän Neuvostotasavaltaa vastaan. He asettuvat yhteen riviin koko venäläisen vastavallankumouksen kanssa, Wrangelin, Miljukovin ja Burzevin kanssa, tukien Kronstadtin kapinaa Neuvostotasavaltaa vastaan, kapinaa, joka ilmaisee kansainvälisen vastavallankumouksen Neuvosto-Venäjää vastaan aloitaman uuden menettelytavan: tuhoamalla Venäjän Kommunistisen Puolueen hävittää Neuvosto-Venäjän sielu, sydän, luusto ja hermosto, voidakseen sitte helposti sen ruumiin raivata tieltään. Tähän sotaretkeen liittyvät yhdessä Saksan riippumattomien kanssa Ranskan longuetilaiset ja sen kautta ne joutuvat avoimesti liittymään ranskalaiseen vastavallankumoukseen, joka tuon uuden menettelytavan on todistettavasti pannut voimaan Venäjää vastaan. Italiassa on keskustaryhmien, Serratin ja D'Aragonan politiikka, joka väistää jokaista taistelua, täyttänyt porvariston uudella rohkeudella ja tehnyt sille mahdolliseksi fascistien valkoisten joukkioiden kautta hallita koko Italian elämää.

Vaikka keskustan ja sosialidemokratian puolueet eroavat ainoastaan fraaseissa, ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi tapahtunut näiden ryhmien yhdistyminen yhdeksi Internatsionaaleksi. Ovatpa keskustalaiset puolueet helmikuussa liittyneet erikoiseksi kansainväliseksi yhtymäksi, jolla on omat erikoiset näkökohtansa ja sääntönsä. Tämä 212 Internationaale yrittää heilua paperilla olevien demokratian ja proletariaatin diktatuurin tunnuslauseiden välillä, vaikka se käytännössä joka maassa erityisesti avustaakin kapitalistista luokkaa, viljelemällä työväenluokassa epäröimisen henkeä, ja vaikka se jopa maailmanporvariston pirstoontuessakin ja yhden maailmanosan joutuessa ententen voittaneiden kapitalististen valtioiden orjuutuksen alaiseksi, esitteleekin porvaristolle suunnitelmia, mitenkä tämä voisi toteuttaa riistosuunniieimansa tarvitsematta päästää valloilleen kansanjoukkojen vallankumouksellisia voimia. 212 Internatsionaale eroaa II. Internationaalesta ainostaan sen kautta, että sillä sen yhteisen pelon lisäksi pääoman valtaa kohtaan, mikä yhdistää reformistit ja keskustalaiset toisiinsa, on sekin pelko, että se selvästi määrittelemällä katsantokantansa menettää lopunkin vaikutusvallastansa noihin tosin vielä epäselvillä oleviin mutta kuitenkin vallankumouksellisesti tajuaviin joukkoihin. Reformistien ja keskustalaisten poliittinen olemuksen-yhtäläisyys ilmenee Amsterdamin ammatti-Internatsionaalen yhteisessä puolustamisessa, tuon maailmanporvariston viimeisen vallituksen. Sen kautta että keskustalaiset kaikkialla, missä niillä on vaikutusvaltaa ammatillisiin järjestöihin, käyvät yhdessä reformistien ja ammatillisen byrokratian kanssa taisteluun kommunisteja vastaan, vastaten ammatillisten järjestöjen vallankumouksellistamis-yrityksiin sulkemalla pois kommunistit, hajottamalla ammatilliset järjestöt, sen kautta osoittavat he, että he aivan samoin kuin sosialidemokraatitkin ovat proletaarisen taistelun päättäviä vastustajia sekä vastavallankumouksen kihoja.

Kommunistisen Internatsionaalen on kuten tähänkin asti mitä päättävimmin taisteltava ei ainoastaan II. Internatsionaalea, Amsterdamin ammatti-Internatsionaalea, vaan myös 2 12 Internatsionaalea vastaan. Ainoastaan tämän järkähtämättömän taistelun kautta, joka päivästä toiseen joukoille osoittaa, että sosialidemokraatit ja keskustalaiset eivät ole valmiit taistelemaan kapitalismin voittamiseksi, eipä edes työväenluokan yksinkertaisimpain, välttämättömimpäinkään tarpeitten puolesta, voi Kommunistinen Internatsionaale hävittää näitten porvariston agenttien vaikutusvallan työväenluokkaan. Tämän taistelun voi se voitokkaasti loppuunsuorittaa ainoastaan siten, että se jo alkuunsa tukahuttaa jokaisen sen omissa riveissä ilmenevän keskustalaisen pyrkimyksen ja puuskauksen, ja että se jokapäiväisessä käytännössä osoittaa olevansa kommunistisen teon, eikä kommunistisen fraasin ja opinkappaleen internatsionaale. Kommunistinen Internatsionaale on ainoa kansainvälisen proletariaatin järjestö, joka periaatteidensa pohjalla kykenee johtamaan proletariaatin taistelua kapitalismia vastaan. On kysymysessä kohottaa sen sisäinen kiinteys, sen kansainvälinen johto, sen toiminta siinä määrin, että se todellisuudessa voi toteuttaa sen päämäärän, minkä se on säännöissänsä itselleen asettanut: »Eri maitten proletaarien yhteisten toimintojen järjestäminen, jotka pyrkivät yhteen päämäärään: kapitalismin kukistamiseen, proletariaatin diktatuurin ja kansainvälisen neuvostotasavallan perustamiseen».

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätöslauselma

Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean kertomuksen johdosta.

(Hyväksytty 9:nnessä istunnossa kesäk. 29 p. 1921).

 

Kongressi on tyydytyksellä tutustunut Toimeenpanevan Komitean kertomukseen ja toteaa, että, Toimeenpanevan Komitean politiikka ja toiminta on kuluneena vuotena kohdistunut II kongressin päätösten toteuttamiseen. Kongressi hyväksyy eritoten Toimeenpanevan Komitean menettelyn II Kongressin asettamain 21 ehdon toteuttamisessa eri maissa, ja hyväksyy myös Toimeenpanevan Komitean toiminnan, joka on kohdistunut suurten kommunististen joukkopuolueitten muodostamiseen ja taisteluun näissä puolueissa ilmenneitä opportunistisia taipumuksia vastaan.

1. Italiassa osoitti jo Serratin johtajaryhmän menettely heti II maailmankongressin jälkeen, että sille eivät olleet vakavia asioita maailmankongressin päätökset ja Kommunistinen Internatsionaale. Ennen kaikkea on kuitenkin tuon johtajaryhmän toiminta syyskuun taisteluissa, sen menettely Livornossa ja vielä enemmän sen politiikka tuon ajan jälkeen selvästi osoittanut, että se tahtoo kommunismia käyttää ainoastaan opportunistisen politiikkansa suojakilpenä. Näissä oloissa oli halkaiseminen välttämätön. Kongressi ilmaisee mielihyvänsä sen lujuuden ja päättäväisyyden johdosta, jolla Toimeenpaneva Komitea on puuttunut tähän merkitykseltään periaatteelliseen tapaukseen. Se hyväksyy Toimeenpanevan Komitean päätöksen, joka viipymättä tunnusti Italian Kommunistisen Puolueen tämän maan ainoaksi kommunistiseksi osastoksi.

Sen jälkeen kun kommunistit olivat poistuneet Livornon kongressista, hyväksyi tuo kongressi seuraavan (Bentivoglion) päätöslauselman: »Samalla kun kongressi vielä kerran vahvistaa sanasta sanaan liittymispäätöksen III Internatsionaaleen, jättää se selkkauksen käsittelyn edessäolevalle kongressille, ja sitoutuu se jo nyt hyväksymään ja toteuttamaan kongressin päätöksen».

Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi on vakuutettu, että vallankumouksellisten työläisten painostus on pakottanut Serratin johtajaryhmän tuohon päätökseen. Kongressi odottaa, että nuo työväen vallankumoukselliset ainekset ponnistavat kaikkensa III maailmankongressin päätösten mukaan nuo päätökset tositeolla toteuttaaksensa.

Livornon kongressin vetoomukseen III maailmankongressiin selittää III maailmankongressi ultimatiivisesti (uhkavaatimuksen luonteisesti):

Niin kauan kun ei Italian Sos. Puolue ole erottanut Reggio Emilian reformistisen konferenssin osanottajia ja heidän kannattajiaan, ei I. S. P. voi kuulua Kominterniin.

Jos tämä ultimatiivinen ehto tulee täytettyä, jättää III maailmankongressi Toimeenpanevan Komitean tehtäväksi ottaa tarpeellinen askel yhdistääkseen reformistisista ja keskustalais-aineksista puhdistetun I. S. P:n Kominternin yhdeksi yhtenäiseksi osastoksi.

2. Saksassa oli Riippumattoman Sos. dem. puolueen puoluekokous Hallessa seuraus II maailmankongressin päätöksistä, jotka puolestaan tekivät johtopäätökset työväenliikkeen kehityksestä. Toimeenpanevan Komitean menettely kohdistui yhden vahvan kommunistisen puolueen muodostamiseen Saksassa, ja kokemus on osoittanut oikeaksi tämän politiikan.

Kongressi hyväksyy myös täydellisesti Toimeenpanevan Komitean menettelyn myöhemmissä tapauksissa Saksan Yhdistyneessä Kommunistisessa Puolueessa. Kongressi lausuu toivovansa, että Toimeenpaneva Komitea tulevaisuudessakin käyttää ankaruudella näitä kansainvälisen vallankumouksellisen kurin perusajatuksia.

3. Saksan Kommunistisen Työväenpuolueen ottamisella Kominterniin myötätuntoisena puolueena, oli tarkotuksena kokeilla, kehittyykö S. K. T. P:stä K. I:n puolue. Tähänastinen odotusaika on riittävä. Nyt täytyy S. K. T. P:ltä vaatia liittymistä S. Y. K. P:seen, tai sitte on toteutettava sen erottaminen K. I:sta myötätuntoisena puolueena.

Kongressi lausuu mielihyvänsä siitä tavasta, jolla Toim. Komitea on käyttänyt 21 ehtoa Ranskan puolueeseen nähden, jolloin suuret, tiellä kommunismiin olevat työläisjoukot ovat tulleet kiskastuiksi pois Lonquetistien, opportunistien ja keskustalaisten vaikutuksesta, ja niiden kehitystä joudutettu. Kongressi odottaa, että Toim. Komitea vastaisuudessakin tarmolla edistää mainitun puolueen kehitystä selväperiaatteiseksi ja iskuvalmiiksi puolueeksi.

4. Tshekkoslovakkiassa on Toim. Komitea kärsivällisyydellä ja kaikkia seikkoja tarkaten seurannut vallankumouksellista kehitystä proletariaatissa, joka jo on ilmaissut todisteita taisteluhalustaan ja kyvystään. Kongressi hyväksyy Toim Komitean päätöksen T. K. P:n ottamisesta K. I:leen.

Kongressi odottaa, että Toim. Komitea panee toimeen 21 ehdon keskeymättömän toteuttamisen myös T. K. P:ssa ja vaatii, että niin pian kuin mahdollista muodostetaan Tschekkoslovakkian kaikkien kansallisuuksien yksi yhtenäinen kommunistinen puolue, jolla on selvä kommunistinen ohjelma ja keskitysperiaatteelle rakentuva luja kommunistinen johto, samoin että toteutetaan ammattiyhdistysten nopea ja järjestelmällinen valtaus ja niitten kansainvälinen yhteenliittäminen.

Lopuksi torjuu kongressi väitteet, joita kommunismin avoimet ja naamioidut viholliset ovat tehneet kommunistisen liikkeen voimakasta, kansainvälistä keskitystä vastaan. Pikemminkin kongressi lausuu käsityksenänsä, että kaikki puolueet lähettäisivät parhaat voimansa Toim. Komiteaan, joten saavutettaisiin murtumattomaan liittoon yhtyneille kommunistisille puolueille vieläkin taistelukykyisempi poliittinen keskusjohto. Sellaisen puute on ilmennyt esim. työttömyyskysymyksessä ja hävitettyjen maitten undestirakentamis-asiassa joihin Toim. Komitea ei ole puuttunut ripeästi ja riittävästi. Kongressi odottaa, että Toim. Komitea on tilaisuudessa täyttämään kasvaneet tehtävänsä vielä suuremmassa määrin kuin tähän asti, liittyneitten puolueitten voimakkaammin vaikuttaessa paremman yhteyskoneiston aikaansaamiseksi ja niitten tehokkaammin ottaessa osaa Toim. Komitean työhön.

 

Lisäys.

(Läheisen ja Kaukaisen Idän delegatsioonin ehdotus. Hyväksytty yksimielisesti 9 istunnossa kesäk. 29 p. 1921).

Mitä tulee työhön Läheisessä ja Kaukaisessa Idässä, niin tervehtii kongressi sitä laajaa agitatsioonitoimintaa ja pitää ehdottoman välttämättömänä näissä siirtymistä organisatsiooni-työhön.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Teesit kommunististen puolueiden organisatoorisesta rakenteesta, niiden työtavoista ja työn sisällöstä.

(Hyväksytyt 24-nnessä istunnossa heinäkuun 12 p. 1920).

 

I. Yleistä.

1. Puolueen järjestö pitää olla sovitettu sen toiminnan ehtojen ja tarkoitusten mukaan. Kommunistisen puolueen pitää olla proletariaatin esitaistelijain joukko, sen johtava etujoukko kaikissa sen vallankumouksellisen luokkataistelun vaiheissa ja myöhempänä ylimenokautena toteutettaessa sosialismia, tätä kommunistisen yhteiskunnan ensimäistä asteita.

2. Ei voi olla ehdottomasti oikeata muuttumatonta järjestömuotoa kommunistisia puolueita varten. Proletaarisen luokkataistelun ehdot ovat muutosten alaiset taukoamattomassa uudistusprosessissa, ja näiden muutoksien mukaisesti tulee myös proletariaatin etujoukon järjestön jatkuvasti pyrkiä tarkoituksenmukaisiin muotoihin. Samalla edellyttää kunkin yksityisen maan historian luoma omalaatuisuus erikoisia sovellutusmuotoja yksityisten puolueitten järjestölle.

Kuitenkin on tällä erilaisuudella vissit rajansa. Kansainväliselle kommunistiselle liikkeelle on perustava merkitykseltään se samanlaisuus, joka kaikista erikoisuuksista huolimatta on olemassa proletaarisen luokkataistelun ehdoissa eri maissa ja proletaarisen vallankumouksen eri vaiheissa. Siitä johtuu yhteinen perusta kaikkien maitten kommunististen puolueitten organisatsioonille.

Tällä perustalla on kommunististen puolueitten organisatsioonia edelleen kehitettävä, eikä pyrittävä jonkinlaisten uusien mallipuolueitten perustamiseen jo olevien tilalle taikka ehdottomasti oikean järjestömuodon tai ihannesääntöjen etsimiseen.

3. Useimmilla kommunistisilla puolueilla samoinkuin Kommunistisella Internatsionaalella maailman vallankumouksellisen proletariaatin yhteispuolueena, on taisteluehdoissansa yhteistä se, että niiden on vielä taisteltava vallassa olevaa porvaristoa vastaan. Niille kaikille on edelleenkin ratkaisevana, suuntaa määrävänä päätarkoituksena porvariston voittaminen, vallan valloitus sen käsistä.

Kapitalististen maitten kommunististen puolueitten kaikelle organisatsioonityölle on sen mukaisesti aivan ratkaiseva se näkökohta, että rakennetaan sellainen järjestö, joka tekee mahdolliseksi ja varmentaa proletaarisen vallankumouksen voiton omistavista luokista.

4. Jokaisella yhteisliikkeellä, jotta se olisi tarkoituksenmukainen, pitää olla johto. Ennen kaikkea on se välttämätön maailmanhistorian suurimmassa taistelussa. Kommunistisen puolueen järjestäminen merkitsee kommunistisen johdon järjestämistä proletaarista vallankumousta varten.

Voidakseen hyvin johtaa tarvitsee puolue itse myös hyvän johdon. Sen mukaan on organisatorinen perustehtävämme: kunnollisten johtavain elimien alaisena toimivan kommunistisen puolueen muodostaminen, organiseeraaminen ja kasvattaminen proletaarisen vallankumouksellisen liikkeen kunnolliseksi johtajaksi.

5. Vallankumouksellisen luokkataistelun johtaminen edellyttää kommunistiselta puolueelta ja sen johtavilta elimiltä sitä, että mahdollisimman suuri iskuvoima elimellisesti yhtyy mitä suurimpaan muuttuneisiin taisteluehtoihin soveltautumiskykyyn.

Sitäpaitsi edellyttää menestyksellinen johtaminen ehdottomasti mitä kiinteintä yhteyttä proletaaristen joukkojen kanssa. Ilman tätä yhteyttä ei johto tule joukkoja johtamaan, vaan parhaassa tapauksessa hoippuu niiden perässä.

Kommunistisessa puoluejärjestössä pyritään tähän elimelliseen yhteyteen demokraattisen sentralismin kautta.

 

II. Demokraattisesta sentralismista.

6. Demokraattinen sentralismi kommunistisessa puoluejärjestössä on oleva keskityksen ja proletaarisen kansanvallan yhteensulautuma, todellinen synteesi. Tämä yhteensulautuma on saavutettavissa vain koko puoluejärjestön jatkuvan yhteisen toiminnan, jatkuvan yhteisen taistelun perustella.

Keskitys ei kommunistisessa puoluejärjestössä merkitse mitään muodollista eli mekaanista keskitystä, vaan kommunistisen toiminnan keskitystä, s. o. lujan, taisteluvalmiin ja samalla myös sopeutumiskykyisen johdon luomista.

Muodollinen eli mekaaninen keskitys olisi »vallan» keskitystä puoluebyrokratian käsiin muiden jäsenten tai ulkopuolella olevain vallankumouksellisen proletariaatin joukkojen hallitsemiseksi. Mutta vain kommunismin viholliset voivat väittää, että kommunistinen puolue proletaaristen luokkataistelujen johtamistoiminnan ja tämän kommunistisen johdon keskityksen kautta tahtoo hallita vallankumouksellista proletariaattia. Se on valetta, ja yhtä vähän on valtavastakohta eli taistelu vallasta puolueen sisältä yhteensopiva Kommunistisen Internatsionaalen hyväksymäin demokraattisen sentralismin periaatteiden kanssa.

Vanhan ei-vallankumouksellisen työväenliikkeen organisatsioonissa kehittyi samanlaatuinen läpikäyvä dualismi (halkinaisuus), kuin oli muodostunut porvarillisen valtion organisatsioonissakin: jakaantuminen byrokratiaan ja »kansaan». Porvarillisen ympäristön rustottavan vaikutuksen alaisena kehittyi siinä puoluetehtävistä vieraantuminen, elävän työyhteyden korvaaminen pelkällä muodollisella demokratialla ja järjestön jakaantuminen aktiivisiin toimitsijoihin ja passiivisiin joukkoihin. Vallankumouksellisessakin työväenliikkessä pyrkii jossain määrin ilmenemään kiertämättömiä porvarillisen ympäristön antamia kaavallisuuden ja halkinaisuuden peruja.

Kommunistisen puolueen on perinpohjin voitettava nämä vastakohtaisuudet järjestelmällisellä, jatkuvalla poliittisella ja organisatorisella työllä ja monenlaisilla parannuksilla ja tarkistuksilla.

7. Sosialistista joukkopuoluetta muodostettaessa kommunistiseksi puolueeksi ei puolueen tule rajoittua siihen, että se ainoastaan keskittää mahtivaltuudet keskusjohtonsa käsiin, jättäen muussa suhteessa vanhan järjestyksen muuttamatta. Jotta ei keskitys jäisi ainoastaan paperille vaan tulisi tosiasiallisesti toteutetuksi, niin täytyy sen toteuttaminen käydä siten, että jäsenet huomaavat yhteisen toimintansa ja taisteluvoimansa sitä tositeolla vaativan vahvistuakseen ja kehittyäkseen. Muussa tapauksessa joukot siinä näkevät puolueen byrokratisoitumista, mikä sitten nostattaa oppositsionin kaikkea keskitystä vastaan, kaikkea johtoa vastaan, kaikkea ankaraa kuria vastaan. Anarkismi on byrokratismin vastanapa.

Pelkkä muodollinen demokratia organisatsionissa ei voi poistaa byrokratismiin eikä anarkismiin kallistumista, sillä sen pohjalla ne ovat syntyneetkin työväenliikkeessä. Senvuoksi ei järjestöjen keskityksellä, s. o. vahvaan johtoon pyrkimisellä ole menestystä, jos siihen yritetään päästä yksinomaan muodollisen demokratian pohjalla. Siihen on ennen kaikkea välttämätöntä eläväin yhteyksien ja vuorovaikutuksien kehittäminen ja säilyttäminen sekä puolueen sisällä johtavien puolue-elimien ja muitten puoluejäsenien kesken kuin myös puolueen ja sen ulkopuolella olevien proletaaristen joukkojen kesken.

 

III. Kommunistien työvelvollisuudesta.

8. Kommunistisen puolueen tulee olla vallankumouksellisen marxilaisuuden työkoulu. Jokapäiväisen yhteisen työn kautta puoluejärjestöissä solmitaan elimelliset yhteydet eri osien ja yksityisten jäsenten kesken.

Laillisissa kommunistisissa puolueissa puuttuu vielä nykyään useimpain jäsenten osanotto jokapäiväiseen puoluetyöhön. Se on näitten puolueitten pääpuute, alituisen epävarmuumuuden perusta niiden kehityksessä.

9. Työväen puolueella on aina, sen ottaessa ensimäisiä kommunistiseksi uudistumisen askeleita, vaarana se, että se tyytyy ainoastaan hyväksymään kommunistisen ohjelman, että sen aikaisempain opinkappaleitten tilalle puoluepropagandassa tulee kommunistiset opinkappaleet, ja että vastustavat toimitsijat vain korvataan kommunistisilla. Kommunistisen ohjelman hyväksyminen on kuitenkin vasta ensimäinen ilmaus halusta tulla kommunistiksi. Jos kommunistinen toiminta puuttuu ja jos edelleen puoluetyön järjestämisessä jäsenjoukot jäävät passiivisiksi, ei puolue täytä vähintäkään siitä, mitä se on proletariaatille luvannut hyväksymällä kommunistisen ohjelman. Sillä tämän ohjelman vakavan toteuttamisen ensimäinen ehto on, että kaikki jäsenet vedetään mukaan alituiseen, jokapäiväiseen työskentelyyn.

Kommunistisen järjestämisen taito on siinä, että osataan proletaarisen luokkataistelun hyväksi käyttää kaikkia ja kaikkea, osataan tarkoituksenmukaisesti jakaa puoluetyö kaikkien puolueen jäsenten kesken ja jäsenten kautta jatkuvasti vetää yhä laajempia proletariaatin joukkoja mukaan vallankumoukselliseen liikkeeseen, siinä ohella pitää lujasti käsissä koko liikkeen johto, ei vallan vaan auktoriteetin voimalla, siis tarmokkuuden, suuremman kokemuksen, suuremman monipuolisuuden, suuremman kyvykkäisyyden voimalla.

10. Kommunistisen puolueen tulee siis pyrkiä siihen, että sillä on ainoastaan todella aktiivisia jäseniä, ja että se vaatii jokaisen riveissänsä olevan asettamaan puolueensa käytettäväksi voimansa ja aikansa, mikäli hän yleensä itse niitä olevissa oloissa hallitsee, sekä aina tekemään parhaansa puolueen hyväksi.

Jäsenyyteen kommunistisessa puolueessa kuuluu luonnollisesti aina — kommunistisen vakaumuksen omaamisen ohella — myöskin muodollinen rekisteröiminen, ensin koejäseneksi (kandidaatiksi), sitten jäseneksi; samaten määrättyjen maksujen säännöllinen suorittaminen, puoluelehden tilaaminen j.n.e. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen jäsen ottaa osaa jokapäiväiseen puoluetyöhön.

11. Jokapäiväistä puoluetyötä varten on järjestään jokaisen puolueen jäsenen oltava jäsenenä pienissä työkunnissa: joita on ryhmä, komitea, komissioni, valiokunta tai kollegio, fraktsiooni tai solu. Ainoastaan tällä tavalla voidaan puoluetyö kunnollisesti jakaa, johtaa ja suorittaa.

Itsestään selvää on myös osanotto paikallisten järjestöjen yleisiin jäsenkokouksiin; eikä ole hyvä laillisissa oloissa korvata näitä määräaikaisia kokouksia paikallisilla edustajistoilla, pikemmin pitäisi kaikki jäsenet velvoittaa käymään säännöllisesti näissä kokouksissa. Mutta se ei mitenkään riitä. Jo näitten kokousten kunnollinen valmistaminen edellyttää pienemmissä ryhmissä tapahtuvaa tai siihen velvoitettujen toverien suorittamaa työtä, samoinkuin sitä edellyttää valmistautuminen tehokkaasti käyttämään hyväksi yleisiä työväen kokouksia, työläisten mielenosoituksia ja joukkoliikehtimisiä. Tämän toiminnan moninaisia tehtäviä voidaan ainoastaan pienemmissä ryhmissä huolellisesti pohtia ja ne tehokkaasti suorittaa. Ilman sellaista koko jäsenistön lukuisissa pikkuryhmissä tekemää alituista pikkutyötä jäävät meidän innokkaimmaikin proletariaatin luokkataisteluihin osanottoponnistelumme ainoastaan hyödyttömiksi voimattomiksi yrityksiksi päästä vaikuttamaan näihin taisteluihin, eikä niistä lainkaan ole tuloksena proletariaatin kaikkien elävästi vallankumouksellisten voimien välttämätön kokoutuminen yhdeksi yhtenäiseksi toimikykyiseksi kommunistiseksi puolueeksi.

12. Jokapäiväisiä työtä varten eri puoluetoiminnan aloilla on muodostettava kommunistisia kantaryhmiä: kotiagitatsioonia, puolueopiskelua, sanomalehtipalvelusta, kirjallisuuden levittämistä, tiedotusta, yhteystoimintaa y.m. varten.

Kommunistiset solut ovat kantaryhmiä jokapäiväistä kommunistista työtä varten työmailla ja tehtaissa, ammatillisissa järjestöissä, proletaarisissa osuuskunnissa, sotilasosastoissa j.n.e., kaikkialla, missä löytyy ainakin muutamia kommunistisen puolueen jäseniä tahi koejäseniä. Jos samassa työpaikassa tai samassa ammattiyhdistyksessä j.n.e. on useampia puolueen jäseniä, niin laajenee solu ryhmäksi (fraktioniksi), jonka työtä kantaryhmä johtaa.

Jos käy laatuun muodostaa heti laajempi yleinen oppositsiooniryhmä taikka ottaa osaa sellaiseen jo olevaan ryhmään, niin on kommunistien pyrittävä siinä johtoon oman erikoisen solunsa kautta.

Onko kommunistisen solun ympäristöllensä tultava tunnetuksi tahi suorastaan esiinnyttävä julkisesti kommunistisena, riippuu kussakin tapauksessa huolellisesta vaarojen ja etujen harkinnasta.

13. Yleisen työvelvollisuuden toimeenpano puolueessa ja näitten pienten työkuntien järjestäminen on erikoisesti kommunistiselle joukkopuolueelle vaikea tehtävä. Sitä ei voida yhdessä päivässä toteuttaa, vaan vaatii se uupumatonta sitkeyttä, huolellista harkintaa ja paljon tarmokkuutta.

On varsin tärkeätä, että tämä uudelleen järjestäminen alusta alkaen suoritetaan huolella ja monipuolisella harkinnalla. Olisi helppo jakaa kaikki jäsenet jokaisessa järjestössä jonkunlaisen muodollisen kaavan mukaan pieniin soluihin ja ryhmiin ja sitten kehoittaa näitä ilman muuta yleiseen jokapäiväiseen puoluetyöhön. Sellainen alku olisi kuitenkin pahempi kuin ettei alkaisi laisinkaan, puoluejäsenten keskuudessa herättäisi se hyvin pian tyytymättömyyttä ja vastenmielisyyttä tätä tärkeätä uudistusta kohtaan.

Tuntuu sopivalta, että puolueen johto ensiksi useampain kunnollisten organisaattorien kanssa, jotka samalla ovat lujasti vakaumuksellisia ja innostuneita kommunisteja sekä tarkoin selvillä liikkeen tilasta maan eri taistelukeskuksissa, valmistaa huolellisesti neuvotellen yksityiskohtaisen pohjustuksen tämän uudistuksen toimeenpanon ensimäiseksi ohjeeksi. Sitten pitää näin valmistettujen organisaattorien tai organisaisioonikomiteain paikan päällä tarkotuksenmukaisesti valmistaa lähinnä oleva työ, valita ryhmien ensimäiset esimiehet ja välittömästi ohjata ensimäisiä askeleita. Järjestöille, työryhmille, soluille ja yksityisille jäsenille on sitten annettava aivan konkreettiset, tarkoin määritellyt tehtävät, ja se suoritettava niin, että nuo tehtävät heistä tuntuvat ilman muuta hyödyllisiltä, toivottavilta ja mahdollisilta toteuttaa. Missä on tarpeellista tulee heille myös käytännöllisen esimerkin kautta osoittaa, miten tehtävät on suoritettava. Tällöin on heille mieleen painettava mitä virheitä varsinkin pitää varoa.

14. Tämä uudestijärjestely on käytännössä toteutettava askel askeleelta. Aluksi ei sen vuoksi ole paikallisissa järjestöissä perustettava liian paljon uusia soluja tai työkuntia. Ensin on lyhyemmänaikaisen käytännön osoitettava, että yksityisiin huomattaviin työliikkeisiin ja ammatillisiin järjestöihin perustetut solut toimivat kunnollisesti ja että myös muilla puoluetyön pääaloilla on jo perustettu tarpeellisimmat työkunnat ja ne jo jossakin määrin vakiintuneet, (esim. tiedustelun, yhteystoiminnan, kotiagitatsionin, naisten toiminnan, lehtisten levittämisen, sanomalehtipalveluksen y.m. aloilla). Järjestön vanhoja puitteita ei saa sokeasti lyödä hajalle ennenkuin uusi järjestökoneisto on jossakin määrin toiminnassa.

Kaikesta huolimatta on kuitenkin kaikkialla täydellä tarmolla toteutettava tämä kommunistisen järjestötyön perustehtävä. Se asettaa suuria vaatimuksia ei ainoastaan lailliselle puolueelle vaan samaten myös jokaiselle salaiselle puolueelle. Tätä tehtävää toteuttaessaan ei puolue saa ponnistuksissaan levähtää, ennenkuin laajalle levinnyt kommunististen solujen, ryhmien ja työkuntien verkko on toiminnassa kaikissa proletaarisen luokkataistelun polttopisteissä, ennenkuin jokainen vahvan, määrätietoisen puolueen jäsen ottaa osaa jokapäiväiseen vallankumoukselliseen työhön, jopa siten että tämä osanotto on heille tullut suorastaan itsestään selväksi tavaksi.

15. Tämä organisatoorinen perustehtävä velvoittaa johtavat puolue-elimet jatkuvaan ja ehtymättömään puoluetyön välittömään johtamiseen ja siihen järjestelmälliseen vaikuttamiseen. Se vaatii jokaiselta puoluejärjestön johdossa toimivalta toverilta moninkertaisia ponnistuksia. Kommunistisen työn johdon ei ole ainoastaan valvottava sitä, että toverit ja toverittaret ylipäänsä työskentelevät, vaan sen pitää heitä auttaa, sen pitää heidän työtänsä järjestelmällisesti ja asiantuntemuksella johtaa tarkasti tutustuen työn erikoisehtoihin ja pyrkien huomaamaan omassa toiminnassaan tekemänsä virheet, yhä parantaen työtapoja saatujen kokemusten perusteella ja koskaan heittämättä näkyvistään taistelun päämäärää.

16. Koko puoluetyömme on käytännöllistä tai teoreettista taistelua tai tämän taistelun valmistusta. Tämän työn erikoistaminen, spesialisoiminen, on tähän asti useimmiten ollut kovin puutteellisia. Onhan kokonaisia tärkeitä työaloja, joilla puolueen taholta yleensä on vain tilapäisesti jotain tehty, kuten esim, laillisten puolueitten taholta erikoistaistelussa valtiollista poliisia vastaan. Puoluetoverien toimeen ohjaus (instrueeraus) tapahtuu tavallisesti niin tilapäisesti ja ohimennen sekä samalla niin pintapuolisesti, että suurille puoluetovereitten kerroksille ovat aivan tuntemattomat enimmät oman puolueen tärkeimmistä periaatteellisista päätöksistä, vieläpä puolueohjelmakin ja Kommunistisen Internatsionaalen päätökset. Tämä ohjaustyö täytyy järjestelmällisesti järjestää läpi koko puoluejärjestöjen verkon kaikissa puolueen työkunnissa ja sitä lakkaamatta harjottaa, jotta sen kautta saavutettaisiin myös yhä suurempi spesialisoituminen.

17. Työvelvollisuuteen kommunistisessa järjestössä kuuluu välttämättömästi myös selostamisvelvollisuus. Tämä kuuluu sekä kaikille puolueen järjestöille ja elimille, että jokaiselle yksityiselle puolueen jäsenelle. Yleensä on toimintaselostus annettava säännöllisesti lyhyemmältä ajalta. Sen lisäksi on erityisesti selostettava erikoisten puoluetehtäväin täyttämisestä. On tärkeätä, että tämä selostusvelvollisuus toteutetaan niin järjestelmällisesti, että se juurtuu kommunistisessa liikkeessä parhaaksi traditsioniksi.

18. Puolue toimittaa säännöllisesti neljännesvuosikertomukset Kommunistisen Internatsionaalen johdolle. Jokaisen puolueen järjestön on kertomuksensa jätettävä lähimmälle johtavalle komitealle (esim. paikallisten järjestöjen kuukausikertomukset asianomaiselle puoluekomitealle).

Jokaisen solun, ryhmän ja työkunnan on esitettävä selostuksensa sille puolue-elimelle, jonka tosiasiallisen johdon alaisena se on. Yksityisen puoluejäsenen on (esim. viikottain) annettava selostuksensa sille solulle tai työkunnalle, jolle se kuuluu tahi sen esimiehelle, ja erikoistehtävän täyttämisestä sille puolue-elimelle, jolta on tehtävän saanut.

Selostus on aina esitettävä ensi tilaisuudessa. Se tehdään suullisesti, milkäli puolue tahi tehtävän antaja ei ole kirjallista kertomusta vaatinut. Selostukset olkoot suppeat ja asialliset. Vastaanottaja on vastuussa siitä, että sellaiset ilmoitukset, joita ei ilman vahinkoa voida julkaista, tulevat hyvin säilytetyiksi, samoin kuin siitäkin, että tärkeät selostukset viivyttelemättä ilmoitetaan edelleen asianomaisille johtaville puolue-elimille.

19. Luonnollisesti eivät nämä toimintaselostukset ja kertomukset saa rajoittua ainoastaan siihen, mitä niiden antaja on tehnyt. Niiden täytyy sisältää myöskin ilmoituksia sellaisista toiminnan aikana huomatuista seikoista, jotka ovat tärkeitä taistelullemme, erittäinkin huomioita, jotka voivat antaa aihetta uudistuksiin tai parannuksiin vastaisessa toiminnassamme. Samalla täytyy siinä esittää ehdotuksia korjauksiksi, joitten välttämättömyys on havaittu toiminnan aikana.

Kaikissa kommunistisissa soluissa, ryhmissä ja työkunnissa on säännöllisesti pohdittava sekä niille annettuja että niiden antamia selostuksia. Tämän pohdinnan täytyy juurtua tavaksi.

Soluissa ja työkunnissa on huolehdittava myöskin siitä, että yksityisillä puolueen jäsenillä taikka jäsenryhmillä on säännöllisesti erikoistehtävänä huomioitten teko ja selostus vihollisjärjesiöisiä, erittäinkin pikkuporvarillisista työväenjärjestöistä ja ennen kaikkea »sosialististen puolueitten» järjestöistä.

 

IV. Propagandasta ja agitatsioonista.

20. Ennen avointa vallankumouksellista nousua on yleisin tehtävämme vallankumouksellinen propaganda ja agitatsiooni. Tämä toiminta ja sen järjestäminen suoritetaan usein vielä suureksi osaksi vanhan muodollisen tavan mukaan esiintymällä joukkokokouksissa ulkoa päin tilapäisesti tullen ja erikoisesti huolehtimatta siitä, että puheitten ja kirjoitusten sisältö on vallankumouksellista itse oloihin kohdistuvassa konkreettisessa mielessä.

Kommunistisen propagandan ja agitatsioonin täytyy ennen kaikkea pohjautua proletaarien välittömimpään keskuuteen. Niiden täytyy kasvaa esiin työväen konkreettisesta elämästä, sen yhteisistä eduista ja pyrkimyksistä, ja erikoisesti sen yhteisistä taisteluista.

Vallankumouksellistuttava (revolutionoiva) sisältö on tärkein kommunistien propagandassa. Tältä näkökannalta katsoen on tunnuslauseita ja kannan määrittelyjä konkreettisissa kysymyksissä eri tilanteissa aina huolellisesti pohdittava. Voidakseen ottaa oikean kannan täytyy jatkuvasti ja perinpohjaisesti opastaa ei ainoastaan ammattipropagandisteja ja agitaattoreita vaan myös kaikkia muita puolueen jäseniä.

21. Kommunistisen propagandan ja agitatsioonin päämuodot ovat: vakuuttava, persoonallinen keskustelu, osanotto ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen taisteluihin, vaikutus puoluelehdistön ja puoluekirjallisuuden kautta. Kaikkeen tähän toimintaan tulee sekä salaisen että laillisen puolueen jokaisen jäsenen ottaa säännöllisesti tavalla tai toisella osaa.

Suullista persoonallista propagandaa on ensisijassa harjoitettava järjestelmällisesti järjestettynä kotiagitatsioonina sitä varten perustettujen työkuntien kautta. Tämän agitatsioonin ulkopuolelle ei saa jäädä yksikään talo paikallisen puoluejärjestön vaikutuspiirissä. Hyvällä menestyksellä voidaan suuremmissa kaupungeissa suorittaa myös erikoisesti järjestettyä katuagitatsionia, jota tehostetaan julistuksilla ja lehtisillä. Sen lisäksi täytyy järjestää solujen tai ryhmien kautta työpaikoilla säännöllinen persoonallinen agitationi, johon liittyy lentolehtisten levittäminen.

Maissa joitten väestöön kuuluu kansallisia vähemmistöjä, on puolueen velvollisuus kiinnittää tarpeellista huomiota agitatsioniin ja propagandaan näitten vähemmistöjen proletaarikerrosten keskuudessa. Tätä agitationia ja propagandaa on tietysti tehtävä kunkin kansallisen vähemmistön omalla kielellä, ja on sitä varten luotava erikoiset puolue-elimet.

22. Kommunistisessa propagandassa sellaisissa kapitalistisissa maissa, missä proletariaatin suurella enemmistöllä ei vielä ole tietoisia vallankumouksellista pyrkimystä, täytyy herkeämättä hakea parannettuja työtapoja, päästäkseen alituisesti vaikuttamaan vielä ei-vallankumouksellisen työmiehen käsityksiin hänen alkaessaan muuttua vallankumoukselliseksi, siten avaten hänelle tien vallankumoukselliseen liikkeeseen. Hänen aivoissaan tapahtuvassa sisäisessä taistelussa porvarillisia traditsioneja ja taipumuksia vastaan tulee kommunistisen propagandan tunnuslauseinensa eri tilanteissa olla omansa tukemaan orastavia, tiedottomia, epätäydellisiä, horjuvia ja puolporvarillisia vallankumouksellistumispyrkimyksiä.

Tällöin ei kommunistinen propaganda saa tyytyä proletaaristen joukkojen nykyisiin rajoitettuihin epäselviin vaatimuksiin tai toivomuksiin. Tässä vaikuttamistyössämme ovat näiden vaatimusten ja toivomusten vallankumoukselliset idut vain välttämättömänä lähtökohtana, koska proletaarit voidaan ainoastaan tämän kiinnekohdan kautta vetää lähemmäksi kommunismia.

23. Kommunistista agitatsioonia proletaaristen joukkojen keskuudessa pitää harjoittaa siten, että taistelevat proletaarit tunnustavat meidän kommunistisen järjestömme rohkeaksi, viisaaksi, tarmokkaaksi ja loppuun saakka uskolliseksi heidän oman yhteisen liikkeensä johtajaksi.

Saavuttaaksensa tämän täytyy kommunistien ottaa osaa kaikkiin työväenluokan alkeistaisteluihin ja liikkeisiin sekä ajaa työläisten asiaa kaikissa heidän ja kapitalistien välisissä selkkauksissa, jotka koskevat työaikaa, palkkaa, työehtoja j. n. e. Kommunistien pitää myös huolellisesti harrastaa työläiselämän jokapäiväisiä, konkreettisia kysymyksiä, heidän täytyy auttaa työläisiä selviämään näissä kysymyksissä, johtaa heidän huomionsa tärkeimpiin epäkohtiin, auttaa heidän kapitalisteille tekemäänsä vaatimusten muodostamista tarkoiksi ja käytännöllisiksi, koittaa saada työläisten yhteisvastuuntuntoa kehittymään sekä heissä heräämään tietoisuutta heidän yhteisistä eduistaan ja maan kaikkien työläisten yhteisestä asiasta sekä siitä, että he muodostavat yhden yhtenäisen työväenluokan, joka on osa proletariaatin maailman-armeijasta.

Ainoastaan tämän jokapäiväisen ehdottomasti välttämättömän pikkutyön kautta, alituisen uhrautuvan osanoton kautta kaikkiin proletariaatin taisteluihin voi »kommunistinen puolue» kehittyä kommunistiseksi puolueeksi. Ainoastaan sen kautta eroittautuu se yliikäisistä sosialistisista, pelkistä propaganda- ja värväyspuolueista, joitten toimeliaisuus supistuu jäsenten keräämiseen, reformipuheisiin ja luuloteltujen parlamenttaaristen mahdollisuuksien hyväkseen käyttämiseen. Ei ainoastaan proletariaatin diktatuurin saavuttamiselle vaan vielä suuremmassa määrin sen toteuttamiselle on välttämättömänä ehtona se, että puoluejäsenten koko joukko ottaa määrätietoisesti ja uhrautuvasti osaa riistettyjen ja riistäjien välisten jokapäiväisten taistelujen ja yhteentörmäysten kouluun. Ainoastaan johtamalla työläisjoukkoja alituisessa pikkusodassa pääoman hyökkäyksiä vastaan käy kommunistinen puolue kykeneväksi muodostumaan sellaiseksi työväenluokan etujoukoksi, joka tosiasiassa järjestelmällisesti oppii proletariaattia johtamaan ja tulee kykeneväksi tietoisesti valmistuneena kukistamaan porvariston.

24. Kommunistit on mieslukuisesti mobilisoitava erikoisesti lakkojen, sulkujen ja muiden suurten työstä erottamisten sattuessa ottamaan osaa siihen työväen liikehtimiseen.

On mitä suurin virhe, jos kommunistit, vetoamalla kommunistiseen ohjelmaan ja aseelliseen vallankumoukselliseen lopputaisteluun, pysyvät passiivisina (toimettomina) tai väheksyen, jopa vallan vastustaenkin suhtautuvat nykyisiin taisteluihin pienten työehtoparannuksien puolesta. Miten pieniä ja vaatimattomia olkootkin vaatimukset, joitten puolesta työläiset jo tänään ovat valmiit taisteluun kapitalisteja vastaan, ei se koskaan saa olla kommunisteille syynä taistelusta syrjässä pysymiseen. Eikä meidän agitatoorinen toimintamme saa antaa sellaista käsitystä, kuin me kommunistit olisimme sokeita kiihottajia typeriin lakkoihin ja muihin harkitsemattomiin toimintoihin mutta taistelevien työläisten keskuudesta on kommunistien kaikkialla ansaittava kunnollisimpain taistelutoverien maine.

25. Ammatillisen liikkeen käytännöllisissä asioissa ovat kommunistiset solut ja ryhmät usein verrattain neuvottomat yksinkertaisimpain päivänkysymysten edessä. On helppoa mutta hedelmätöntä aina vaan saarnata kommunismin yleisiä periaatteita langetaksensa sitten konkreettisissa kysymyksissä tusinasyndikalismin kielteiseen menettelyyn. Sen kautta helpottuu ainoastaan amsterdamilaiskeltaisen johdon peli.

Sen sijaan on kommunistien pohdittava vallankumouksellista kannanmäärittelyänsä jokaisen esilletulevan kysymyksen asialliseen sisältöön nähden. Esimerkiksi teoreettis-periaatteellisen vastustuksen asemasta kaikkia tariffisopimuksia vastaan on heidän mieluummin iskettävä amsterdamilaisten johtajien suosittelemain tariffien asiallisen sisällön kimppuun. Tosin on tuomittava ja päättäväisesti vastustettava jokaista proletariaaiin taisteluvalmiuden kahletta, ja onhan kapitalistien ja niiden amsterdamilaisten apurien tunnettuna päämääränä jokaisen tariffisopimuksen avulla kytkeä taistelevien työläisten kädet, jonka takia jokaisen kommunistin itsestään selvä velvollisuus on työläisten edessä paljastaa tämä tarkoitus. Mutta sen voivat kommunistit tavallisesti parhaiten paljastaa sen kautta, että vaativat tariffille sellaista muotoa, joka ei tule työläisille kahleeksi.

Samanlainen kanta on paras myöskin esim. ammattiyhdistysten avustuskassojen ja avustuslaitosten suhteen. Onhan itsessänsä hyvä se, että taisteluvälineitä kerätään ja varataan lakkoavustuksia yhteisistä kassoista. Ei ole paikallansa periaatteellinen vastustus tätä toimintaa vastaan. Ainoastaan sellainen näitten varojen kokoaminen ja käyttäminen, kuin amsterdamilaiset johtajat tahtovat, on vastakkainen työväen vallankumoukselliselle luokkaedulle. Ammatillisten sairaskassoin ja sen sellaisten suhteen voivat kommunistit esimerkiksi vaatia erikoisen maksuvelvollisuuden, samoin kuin vapaaehtoisten kassain muidenkin kahlehtivain määräysten lakkauttamisia. Mutta jos osa jäsenistä yhä edelleen tahtoo turvata itselleen sairasavustuksen maksuillansa, eivät he sitä ymmärrä jos me heiltä tämän tahdomme ilman muuta kieltää. Nämä jäsenet on ensin tehoisan persoonallisen propagandan kautta saatava vapautumaan pikkuporvarillisista harrastuksistaan.

26. Taistelussa sosialidemokraattisia ja muita pikkuporvarillisia ammatillisia johtajia vastaan, kuin myös taistelussa erinäisten työväenpuolueiden samallaisia johtajia vastaan, ei ole toivoa, että heihin voitaisiin järkisyillä vaikuttaa. Heitä vastaan on taistelu järjestettävä kaikella tarmolla. Ja se käy varmasti sekä menestyksellisesti vain siten, että heidän kannattajansa saadaan erotetuiksi heistä, niin että työläiset saadaan vakuutetuiksi sosialipetturillisten johtajainsa kätyripalveluksista kapitalismille. Täytyy siis jos mahdollista nämä johtajat ensin saattaa sellaiseen tilanteeseen, jossa ne ovat pakotetut paljastamaan itsensä, ja sitten hyökätä heidän kimppuunsa sellaisen valmistuksen jälkeen mitä terävimmin.

Ei laisinkaan riitä se, että amsterdamilaisia johtajia herjaillaan »keltaisiksi». Heidän »keltaisuutensa» täytyy pikemminkin jatkuvasti käytännöllisillä esimerkeillä todistaa. Heidän toimintansa »yhteistyökunnissa» Kansainliiton Kansainvälisessä Työtoimistossa, porvarillisissa ministeristöissä ja hallinnoissa, heidän konferenssi- ja parlamenttipuheittensa petolliset kohdat, heidän satojen lehtiensä monien rauhoituskirjoitusten kuvaava lauseet ja erittäinkin heidän horjuva ja viivyttelevä menettelynsä kaikkein pienimpäinkin palkkaliikkeiden ja työtaistelujen valmistuksessa ja käynnissä — kaikki tämä tarjoaa joka päivä tilaisuuden yksinkertaisilla esityksillä, päätöslauselmilla ja selvillä puheilla paljastaa ja »keltaisiksi» leimata amsterdamilaisten johtajien epäluotettavat ja petokselliset temput.

Solujen ja ryhmien on järjestelmällisesti suoritettava käytännölliset otteensa. Myöskään alemman ammattiyhdistysbyrokratian verukkeet, joka heikkoudessaan — usein jopa hyvästä tahdostaan huolimatta — turvautuu sääntöihin, liiitokokouspäätöksiin ja päähallintojensa ohjeisiin, eivät saa estää kommunisteja sitkeästi toimimasta ja yhä uudelleen vaatimasta alemmalta byrokratialta selviä vastauksia kysymyksiin, mitä he ovat tehneet näitten esittämiensä esteiden poistamiseksi, ja ovatko he valmiit taistelemaan yhdessä jäsenten kanssa avoimesti näitä esteitä vastaan niiden voittamiseksi.

27. Kommunistien on edeltäkäsin huolellisesti ryhmissä ja työkunnissa valmistauduttava esiintymään ammatillisten järjestöjen kokouksissa ja konferensseissa, laadittava omat esityksensä, valittava alustajat ja puolustajat, asetettava ehdokkaiksi kyvykkäitä, kokeneita ja tarmokkaita tovereita.

Samaten on kommunististen järjestöjen työkuntiensa kautta huolellisesti valmistauduttava kaikkiin vihollispuolueitten järjestämiin yleisiin työväenkokouksiin, vaalikokouksiin, mielenosoituksiin, poliittisiin työväenjuhliin y.m. Missä kommunistit itse kutsuvat yleisiä työväenkokouksia, täytyy mahdollisimman lukuisain kommunististen työkuntain sekä ennakolta että kokouksissa toimia yhtenäisen suunnitelman mukaan saavuttaakseen organisatoorisia tuloksia.

28. Kommunistien tulee myös yhä paremmin oppia vetämään puolueen vaikutuspiiriin järjestymättömiä itsetiedottomia työläisiä. Solujemme ja ryhmiemme kautta on meidän saatava nämä työläiset liittymään ammattiyhdistyksiin ja lukemaan meidän puoluelehteämme. Vaikutuksemme välineinä voimme käyttää muitakin työväen sivistysseuroja ja yhdistyksiä (kulutusosuuskuntia, sodan uhrien järjestöjä, opintopiirejä, urheiluyhdistyksiä, näytelmäseuroja yms).

Missä kommunistisen puolueen täytyy toimia salaisena, voidaan puoluejäsenten alotteesta sekä johtavain puolue-elimien suostumuksella ja kontrollin alaisina perustaa myös puolueen ulkopuolella tämänlaisia työväen yhdistyksiä (myötätuntoisten järjestöjä). Myöskin voivat kommunistiset nuoriso- ja naisjärjestöt kurssiensa ja luku-iltojensa, opinto-käyntiensä, juhliensa, sunnuntai-retkiensä ym. kautta herättää monissa poliittisesti välinpitämättömiksi jääneissä proletaareissa ensin harrastuksen yhdistys-elämään, vetäen sitten jatkuvasti heitä mukaan järjestöihin ja saaden heidät tällä tavoin myös puolueellemme hyödylliseen aputyöhön (lentolehtiä jakamaan ja puoluelehtiä, kirjasia y.m. levittämään). Toimivan osanottonsa kautta yhteiseen liikkeeseen vapautuvat he helpoimmin pikkuporvarillisista taipumuksistaan.

29. Voittaakseen puolproletaariset työtätekevät kansankerrokset vallankumoukselliselle proletariaatille myötätuntoisiksi, on kommunistien osattava käyttää niiden sekä tilanomistajain, kapitalistien ja kapitalistisen valtion välisiä etuvastakohtia ja vapautettava nämä välikerrokset alituisen vakuuttavan esiintymisen kautta epäluuloistaan proletaarisia vallankumousta vastaan. Se voi usein vaatia pitempää seurustelua heidän kanssaan. Heidän luottamustansa kommunistiseen liikkeeseen lisää ymmärtävä harrastus heidän elämänhuoliaan kohtaan, ilmainen neuvominen ja avustaminen heidän pienissä vaikeuksissaan, joiden voittamiseksi he eivät itse tiedä keinoa, heidän vetäminen erikoisiin heidän valistamisekseen tarkoitettuihin maksuttomiin tilaisuuksiin jne. Sen ohella on välttämätöntä varovasti ja väsymättömästi vaikuttaa niitä vihollisjärjestöjä ja henkilöitä vastaan, joilla on paikkakunnalla vaikutusta tai auktoriteettia työtätekeviin pikkutalonpoikiin, kotiteollisuustyoläisiin ja muihin puolproletaarisiin aineksiin. Ne lähimmät viholliset, jotka riistetyt tuntevat omasta kokemuksestaan sortajiksi, on paljastettava ja leimattava koko kapitalistisen rikollisuuden mieskohtaisiksi edustajiksi. Kommunistisessa propagandassa ja agitatsioonissa on tehokkaasti ja yleistajuisesti hyväksi käytettävä kaikki päiväntapaukset, missä valtion virkavalta joutuu ristiriitaan pikkuporvarillisen demokratian »oikeusvaltion» ihanteitten kanssa.

Jokaisen paikallisen järjestön maaseudulla tulee tarkoin jakaa jäseniensä kesken kotiagitatsioonin tehtävät ja laajentaa tämä agitatsiooni toiminta-alueensa kaikkiin kyliin, kaikille tiloille ja yksityisiin taloihin.

30. Propagandaa varten kapitalistisen valtion armeijassa ja laivastossa on kussakin yksityisessä maassa erikoisesti tutkittava parhaiten soveltuvat työtavat. Antimilitaristinen agitatsiooni pasifistisessa mielessä on hyvin turmiollinen; se edistää porvariston pyrkimyksiä proletariaatin aseista riisumiseksi. Proletariaatti tuomitsee periaatteessa kaikki porvarivaltion ja yleensä porvariluokan militaristiset laitokset ja tappelee mitä tarmokaimmin niitä vastaan. Toiselta puolen käyttää se näitä laitoksia (armeijaa, ampumaseuroja, suojeluskuntia,) saadakseen työmiehille sotilaallista harjotusta vallankumoustaistelujen varalta. Ei siis nuorison ja työmiesten sotilaallista kouluutusta vastaan, vaan militaristista järjestelmää ja upseerien itsevaltaisuutta vastaan on tiukka agitatsiooni kohdistettava. Jokaista tilaisuutta saada aseita työmiesten käsiin on mitä tarmokkaimmin käytettävä.

Luokkavastakohta, mikä ilmenee upseerien aineellisten etuisuuksien ja miehistön huonon kohtelun muodossa, on tehtävä näille jälkimäisille selväksi. Sen lisäksi on agitatsioonissa miehistölle selvitettävä, kuinka koko heidän tulevaisuutensa on mitä läheisimin kytketty riistetyn luokan kohtaloon. Alkavan kumouksellisen kuohunnan noustua kyllin korkealle, voi agitatsiooni sotamiesten ja matruusien kansanvaltaisen päällikköjenvaalin sekä sotilasneuvostojen perustamisen puolesta osottautua hyvin vaikuttavaksi keinoksi vetää pois tukeet kapitalistisen luokkavallan alta.

Mitä suurin tarkkuus ja terävyys on tarpeen agitatsioonissa porvariston erikoisia luokka-sotajoukkoja, varsinkin sen vapaaehtoisia aseistettuja joukkioita vastaan. Missä niiden yhteiskunnallinen kokoonpano ja niissä vallitseva turmelus sen mahdolliseksi tekevät, on oikeaan aikaan yhteiskunnallinen hajoittamistoiminta järjestelmällisesti ohjattava niiden riveihin. Missä taas niiden porvarillinen luokkaluonne on yhtenäinen, kuten esim. puhtaissa upseerijoukoissa, on ne kokokansan edessä niin paljastettava sekä tehtävä niin halveksituiksi ja vihatuiksi, että ne siten eristetyiksi joutuneina sisällisesti lahoavat.

 

V. Valtiollisten taistelujen järjestämisestä.

31. Kommunistiselle puolueelle ei ole mikään aika sellainen, ettei puoluejärjestö voisi olla siinä poliittisesti toimiva. Jokaisen valtiollisen ja taloudellisen tilanteen sekä jokaisen niiden muutoksen järjestöllinen käyttämiskyky on kehitettävä organisatooriseksi strategiaksi ja taktiikaksi.

Olkoon puolue vielä vaikka pienikin, voi se kuitenkin aina käyttää hyväkseen valtiollisesti kiihottavia tapauksia tai suuria, koko talouselämää järkyttäviä lakkoja, siten että se panee toimeen perusteellisen propagandaliikkeen, sen järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti organiseeraten. Jos joku puolue on tuollaisessa tilanteessa päättänyt näin tehdä, niin on sen koko tarmollaan kohdistettava kaikki puolueen jäsenet ja osat tähän taisteluun.

Tällöin on puolueen lähinnä käytettävä solujensa ja työkuntainsa kautta solmiamiansa suhteita pannakseen toimeen poliittisen järjestäytymisen tai lakkoliikkeen pääpaikoissa kokouksia, joissa puolueen puhujain on kokoontuneille selvitettävä kuinka kommunistiset tunnussanat osottavat heille oikean tien vaikeasta taistelutilanteesta selviämiseen. Erityisten työkuntain täytyy yksityiskohtia myöden hyvin valmistautua näiden kokousten varalta. Jos omia kokouksia ei voida pitää, niin on kykeneväin tovereitten esiinnyttävä ensimäisinä keskustelupuhujina yleisissä lakkolaisten tai muuten taistelevain proletaarien kokouksissa.

Kun on tilaisuus voittaa kokouksen enemmistö meidän tunnussanamme puolelle, on koetettava tuoda nämä julki hyvin sepitettyjen ja taitavasti perusteltujen esitysten ja päätösten kautta. Jos sellaisia päätöksiä on saatu toimeen, niin täytyy samalla seudulla tai muualla samaa nykyhetken liikettä käsittelevissä kokouksissa siten toimia, että samallaisia tai samantapaisia päätöksiä ja ponsia yhä laajemmalti hyväksytään, tai ainakin saadaan niiden puolelle vankkoja vähemmistöjä. Näin pääsemme yhteyteen liikkeelle lähteneitten proletaarijoukkojen kanssa, joihin olemme tähän asti voineet vain henkisesti vaikuttaa, ja saamme ne tunnustamaan uuden johdon.

Kaikkien tällaisten kokousten jälkeen on niiden organisatoorisessa valmistuksessa ja niissä toimessa olleitten työkuntain kokoonnuttava lyhyen keskustelun kautta antamaan johtavalle puoluekomitealle selostuksensa sekä saavutettujen kokemusten tai mahdollisten virheiden kautta heti vetämään tarpeelliset johtopäätökset opiksi jatkuvaa toimintaa varten.

Aina tilanteen mukaan on myös julistusten ja lehtisten kautta tehtävä käytännölliset tunnussanat asianomaisille työväenkerroksille tunnetuiksi, tai on taistelevien käsiin toimitettava laajempia lentolehtisiä, joitten kautta kommunismia heille selvitetään sen tilanteen päiväntunnuksen yhteydessä. Julistusten levittäminen vaatii erityisesti järjestettyjä ryhmiä, jotka ovat ottaneet selville sopivimmat liimauspaikat ja jotka myös osaavat valita ajan, jolloin julistusten asettaminen parhaiten vaikuttaa. Lehtisten levittämisen yhteydessä työpaikoilla ja niitten edustalla, liikkeessä olevien työväenjoukkojen käyttämissä huoneustoissa, vilkasliikkeisillä paikoilla, työnvälitystoimistojen ovilla ja rautatieasemilla on mikäli mahdollista saatava aikaan lyhyt keskustelu, jonka iskusanat leviävät liikehtiväin työväenjoukkojen keskuuteen. Pitempiä lentolehtisiä on tavallisimmin levitettävä vain huoneustoihin, työpaikkoihin, saleihin, asuntoihin tai muualle, missä voidaan odottaa niiden tulevan huomioon otetuiksi.

Tätä kiihtyvää propagandaa on tuettava samanaikaisella toiminnalla kaikissa siihen liikkeeseen yhtyneitten ammattialain järjestöissä ja työpaikkakokouksissa, joita tovereittemme on tarpeen tullen vaadittava tai itse järjestettävä ja joissa heidän on esiinnyttävä alustajina ja keskustelupuhujina. Puolueemme lehtien on tällaisia erikoisia liikkeitä varten annettava käytettäväksi parhaat palstansa ja tuotava esille vaikuttavimmat todistuskappaleensa, kuten ylipäänsä koko järjestökoneisto on tänä aikana asetettava kokonaan tämän liikkeen pääaatteen palvelukseen, eikä siinä saa ilmetä vähintäkään lamaannusta.

32. Mielenosoitusliikkeet vaativat hyvin joustavaa ja uhrautuvaa johtoa, jonka on pidettävä liikkeen päämäärä tiukasti mielessään ja oltava joka hetki tilaisuudessa saamaan siitä yleiskatsauksen voidakseen päättää, onko mielenosotus jo saavuttanut vaikuttavuutensa korkeimman asteen, vai voidaanko sitä siinä tilanteessa laajentaen kohottaa joukkoliikkeeksi mielenosotuslakkojen ja vihdoin suurlakon muodossa. Rauhanmielenosotukset sodan aikana opettivat meille, että vaikka sellaiset mielenosotukset masennetaankin, niin kun on kysymys suuresta nykyhetken päämäärästä, joka välttämättömästi herättää työväenjoukoissa yhä laajempaa harrastusta, ei todella proletaarinen salaisenakaan toimiva taistelupuolue saa sen hyväksi toimimasta väistyä tai sitä ehkäistä.

Katumielenosotukset lähtevät paraiten liikkeelle suurilta työpaikoilta. Sen jälkeen kun meidän solujemme ja ryhmäimme suunnitelmallisen valmistustyön jälkeen mieliala suullisella ja lehtispropagandalla on jossakin tilanteessa saatu kutakuinkin yhtenäiseksi, on puolueemme tehdasluottamusmiehet sekä solujen ja ryhmäin esimiehet kutsuttava johtavan komitean toimesta esineuvotteluun suunnittelemaan ja päättämään huomispäivän parhaasta liikkeellelähtötavasta ja täsmällisestä yhteenyhyttämisestä, päivän tunnussanain luonteesta, mielenosoiuksen kohottamisen mahdollisuuksista sekä sen lopettamisen ja hajaantumisen ajasta. Tehtäviinsä perehtynyt ja organisatoorisesti kokenut innokkaiden toimitsijain perusjoukko on tehtaista lähdöstä joukkoliikkeen hajaantumiseen asti oleva koko mielenosotuksen selkärankana. Jotta toimitsijat voisivat pysyä keskenään elävässä kosketuksessa ja jotta niille voitaisiin jatkuvasti toimittaa tarpeelliset poliittiset ohjeet, on vastuunalaisia puoluetyöniekijöitä järjestelmällisesti lähetettävä mielenosottajain joukkoon. Tällainen joustava poliittis-organisatoorinen mielenosotuksen johto luo parhaat uusien järjestämisen ja niiden suuremmiksi joukkoliikkeiksi kohottamisen edellytykset.

33. Kun kommunistinen puolue on jo saavuttanut jonkinlaisen sisäisen lujuuden, luonut koetellun toimitsijajoukon sekä saanut huomattavan kannatuksen työväenjoukoissa, on sen tehtävä kaikkensa suurissa taisteluissa lopullisesti murtaakseen sosialipetturillisten johtajain vaikutuksen työväen keskuudessa ja saattaakseen työväen joukkojen enemmistön kommunistien johtoon. Aina tilanteen mukaan, s. o. antavatko nykyhetken taistelut puolueelle tilaisuuden esiintyä proletariaatin johdossa sekä asettua liikkeen etupäähän vai vallitseeko hetkellinen seisahdusaika, on taistelutoiminta järjestettävä eri tavalla. Puolueen kokoonpanokin vaikuttaa ratkaisevasti liikehtimisen organisatorisiin menetelmiin. Niinpä Saksassa ryhdyttiin n. s. »avoimen kirjeen» keinoon, jotta voitettaisiin Yhtyneelle Kommunistipuolueelle, tälle nuorelle joukkopuolueelle, proletariaatin yhteiskunnallisesti vaikuttavain kerrosten kannatus suuremmassa määrässä kuin yksityisissä piireissä oli mahdollista. Paljastaakseen sosialipetturilliset johtajat astui kommunistinen puolue yhä lisääntyvän kurjistumisen ja luokkavastakohtain kärjistymisen aikana muiden proletariaatin joukkojärjestöjen eteen, niiltä proletariaatin edessä julkisesti vaatiakseen vastausta kysymykseen olivatko ne valmiit lähtemään niin mahtaviksi kehuttuine järjestöineen yhdessä kommunistipuolueen kanssa proletariaatin ilmeistä kurjistumista vastaan taisteluun mitä pienimpäin vaatimusten, leipäpalan pahaisen puolesta.

Missä kommunistinen puolue lähtee tällaista ottelua järjestämään, on sen kaikin puolin organisatorisesti valmistauduttava saadakseen mitä laajimpain työväenjoukkojen puolelta esiintymiselleen vastakaiun. Puolueen kaikkien työpaikkaryhmien ja ammatillisten toimitsijain on lähimmissä työpaikka- ja ammattiosastojen kokouksissa sekä myös kaikissa yleisissä kokouksissa niiden perusteellisen valmistelun jälkeen otettava puheeksi puolueen vaatimukset ja ne vaikuttavasti osotettava proletariaatin elinehtoisiksi yhteisvaatimuksiksi siinä tilanteessa. Kaikkialla, missä meidän solumme ja ryhmämme aikovat tehdä yrityksen joukkojen kannatuksen saamiseksi meidän vaatimuksillemme, on lentolehtiä, lehtisiä ja julistuksia taitavasti levitettävä mielialan valmistamiseksi. Puolueemme lehtien täytyy tämän taisteluliikkeen viikkoina joka päivä valaista tämän liikkeen kysymyksiä vaihtelevissa muodoissa, lyhyemmin tai perinpohjaisemmin, aina uusilta näkökannoilta katsoen. Järjestöjen on toimitettava lehdille alituisesti ainehistoa ja tarmolla valvottava, että toimittajain puolesta ei puolueen tämän toiminnan lehtitaistelu herpaannu. Myös on puolueen ryhmät parlamentissa ja kunnallisissa laitoksissa asetettava tämän taistelun palvelukseen. Heidän on puolueen johdon ohjeitten mukaan asianmukaisissa puheissa nostettava siitä kysymys eduskunnassa. Heidän on tunnettava olevansa taistelevain joukkojen tietoisia jäseniä, näiden edustajia luokkavihollisen leirissä, vastuunalaisia toimitsijoita ja puoluetyön tekijöitä.

Kun puolueen kaikkien jäsenten yhteinen, organisatorisesti yhtenäinen toiminta on muutamien viikkojen kuluessa johtanut siihen, että yhtymispäätöksiä on jo suuressa, yhä kasaantuvassa määrässä kokoontunut, astuu puolueen eteen vakava organisatoorinen kysymys päästä järjestöllisestikin johtamaan näitä joukkoja. Jos liike on etupäässä ammatillista luonnetta, niin on ennen kaikkea lisättävä organisatorista vaikutusta ammattiyhdistyksiin, siten että ryhmämme käyvät hyvin valmistettuihin suoranaisiin hyökkäyksiin niiden paikallista johtoa vastaan, joko saadakseen sen syrjäytetyksi tai pakottaakseen sen järjestettyyn taisteluun meidän puolueemme vaatimusten pohjalla. Missä on työpaikkaneuvostoja, tehdaskomiteoita, tai muita sellaisia laitoksia, on näiden neuvostojen ja komiteain yleiskokoukset meidän ryhmämme järjestetyn esiintymisen kautta saatava tekemään päätöksiä tämän saman taistelun puolesta. Kun näin on saatu muutamia paikallisjärjestöjä yhtymään tällaiseen taisteluliikkeeseen proletariaatin elinehtojen puolesta kommunistien johdolla, on ne kutsuttava konferensseihin, joihin samanhenkisiä päätöksiä tehneiden työpaikkakokousten on lähetettävä erikoiset edustajansa. Näin kommunistien vaikutuksen kautta lujittuva uusi johto saa tällaisen järjestyneiden työväenjoukkojen toimivien ryhmien keskittymisen kautta uutta iskuvoimaa, jonka avulla taas on työnnettävä eteenpäin sosialististen puolueiden ja ammatillisten järjestöjen johtoa tai ne nyt järjestöllisestikin paljastettava.

Niillä talousalueilla, joilla puolueellamme on parhaat järjestöt, ja missä se on vaatimuksilleen saanut enimmän kannatusta, on näin aikaansaadun järjestetyn painostuksen kautta vaikutettava paikallisiin ammattiosastoihin niin että kaikki tällä alueella puhjennneet taloudelliset erikoistaistelut ja muiden ryhmäin kehittymässä olevat liikkeet kootaan yhdeksi yhtenäiseksi taisteluliikkeeksi, joka kohottaa esille, yli yksityisten ammattiharrastusten kehyksen, muutamia yhteisiä alkeellisia vaatimuksia, pannakseen ne läpi kaikkien piirin järjestöjen yhteisillä voimilla. Tällaisissa liikkeissä osottautuu siten kommunistinen puolue taisteluun valmiin proletariaatin todelliseksi johtajaksi, samalla kun ammatillinen byrokratia ja sosialistipuolueet, jotka asettuisivat tällaista yhteistä järjestettyä taisteluliikettä vastaan, olisivat sekä aatteellispoliittisesti että myös järjestölliskäytännöllisesti syrjäänsysätyt.

34. Kun kommunistinen puolue tekee yrityksen saada käsiinsä työväenjoukkojen johdon valtiollisesii ja taloudellisesti kärjistyneenä aikana, jolloin uusia liikkeitä ja taisteluita pyrkii purkautumaan, voidaan erikoisvaatimukset jättää sivuun, ja selvillä, suorilla julistuksilla vedota sosialististen puolueitten ja ammattiyhdistysten jäseniin, että eivät antaisi byrokratisten johtajiensa tahdon horjuttaa itseään taistelussa, johon hädänalainen asema ja riistäjien yhä kiihtyvä sorto on heidät pakottanut, jotteivät joutuisi ihan täydelliseen tuhoon. Puolue-elimien, varsinkin päivälehtien, on puolueen näin toimeenpaneman liikkeen aikana joka päivä terotettava mieliin ja todistettava että kommunistit ovat valmiit käymään kurjuuteen polkeutuvain työmiesten uhkaavain ja jo puhjenneiden taisteluitten johtoon, ja että he antavat taisteluvalmiutensa missä vain mahdollista kaikkien sorrettujen avuksi nykyisessä jännittyneessä tilanteessa, joka päivä on todistettava, että työväelle ei voida ilman näitä taisteluita enää taata mitään elämisen mahdollisuuksia ja että siitä huolimatta vanhat järjestöt yrittävät välttää ja ehkäistä näitä taisteluita.

Työpaikka- ja ammattiyhdistysryhmien on, aina viitaten kommunistien uhrautuvaan taisteluvalmiuteen, tehtävä tovereilleen kokouksissa selväksi, että nyt ei enää voida väistyä, ja pääasiana on tämmöisessä liikkeessä tilanteen synnyttämäin taisteluiden ja liikkeiden organisatorinen kokoaminen ja yhtenäistyttäminen. Tällöin on taisteluun joutuneilla ammattialoilla ja niiden työmailla toimivien solujen ja ryhmien oltava alituisesti läheisessä yhteydessä keskenään ja on johtoelimien sekä piirikomiteain että keskuksen kautta viipymättä toimitettava kaikkien puhkeavien liikkeiden käytettäväksi toimitsijoita ja vastuunalaisia puoluetyöntekijöitä, joiden on välittömästi taistelevain kanssa yhdessä näitä liikkeitä johdettava, laajennettava, kohotettava, yleistettävä ja toisiinsa yhdistettävä, järjestön päätehtävänä on kaikkialla tarkasti etsiä esille näiden eri taisteluiden yhteiset vaatimukset ja niin saada yleinen taistelun tunnussana, jos on tarpeen, polittisillakin keinoilla.

Taisteluita terästettäessä ja yleistettäessä käy välttämättömäksi luoda yhtenäisiä johtoelimiä. Monien ammatillisten järjestöjen byrokraattisen lakonjohdon kesken pettäessä on sen varalta jo ajoissa vaadittava tilalle kommunisteja, niin että taatusti saataisiin luja, päättävä taistelujohto. Ja kun on onnistuttu yhdistämään useampia taisteluita, on vaadittava asetettavaksi yhteinen toiminnan johto, johon kommunistien on mahdollisuuksien mukaan koetettava päästä määrääviksi. Niin hyvin ammattiosastoryhmäin kuin myöskin työpaikkaryhmäin, tehdasneuvostojen ja näiden yleiskokousten tietä sekä erityisesti lakkolaisten kautta voidaan usein helpostikin taitavalla organisatorisella valmistuksella saada aikaan toiminnan yhteinen johto.

Jos liike yleistyessään sekä työnantajajärjestöjen ja viranomaisten kimppuunkäymisen kautta käy poliittiseksi luonteeltaan, on propaganda ja organisatorinen valmistus kohdistettava siihen, että saattaa tulla mahdolliseksi ja välttämättömäksi valita työväenneuvostoja, jolloin kaikkien puolue-elimien on mitä voimaperäisimmin pidettävä esillä sitä ajatusta, että vain sellaisten suoraan työmiesten taisteluista syntyneiden omien työväenluokan laitosten kautta voidaan tarpeellisella rohkeudella toteuttaa heidän todellinen vapautuksensa aivan ilman ammatillista virkavaltaa ja sosialistisia puoluepukareita.

35. Näin vahvistuvain kommunistipuolueiden, erikoisesti suurten joukkopuolueiden, on organisatoristen toimenpiteidensä kautta alituiseen oltava valmiina poliittisiin joukkoliikkeisiin. Mielenosoitustoiminnassa ja taloudellisissa joukkoliikkeissä, kaikissa osittaisliikkeissä on aina ajateltava sitä, kuinka näiden liikkeiden kokemuksen perustalla voitaisiin tehokkaimmin rakentaa yhä lujempi yhteys laajempain työväenjoukkojen kanssa. Johtavien toimitsijain ja vastuunalaisten puoluetyön tekijäin laajoissa konferensseissa suurten ja keskikokoisten työmaiden luottamusmiesten kanssa on yhä uudelleen keskustelun kautta tarkkaan tutkittava kaikkien uusien suurten liikkeiden kokemukset, niin että tehdasvaltuutettujen kautta kulkeva yhteysverkko yhä lujittuisi ja järjestyisi yhä varmemmaksi. Läheinen ja luottamuksellinen suhde johtavien toimitsijoiden ja vastuunalaisten puoluetyön tekijäin sekä tehdasluottamusmiesten kesken on parhaana organisatoorisena takeena siitä, että valtiolliset joukkoliikkeet eivät puhkea ennenaikaisesti ja että ne aina esiintyvät vain niin laajoina kuin olosuhteet ja puolueen kunkinaikainen vaikutus sallivat.

Ilman puoluejärjestöjen mitä läheisintä yhteyttä suurissa ja keskisuurissa työpaikoissa työskenteleväin työväenjoukkojen kanssa ei kommunistinen puolue voi saada aikaan suuria joukkoliikkeitä eikä käydä todella kumouksellista taistelua. Kun viime vuonna Italiassa epäämättömän kumouksellinen nousu, jonka voimakkaimpana ilmauksena oli työpaikkain valtaus, ennenaikaisesti lysähti kokoon, niin se tapahtui osaksi varmastikin ammatillisen byrokratian petoksen ja poliittisen puoluejohdon kelvottomuuden takia, mutta toiselta osaltaan myös sen takia, että ei ollut ollenkaan läheisesti järjestettyä yhteyttä puolueen ja työpalkkain kesken poliittisesti kouluuntuneiden ja puolue-elämää harrastavat tehdasluottamusmiesten kautta. Epäilemättä jäi myöskin saman puutteen takia poliittisessa suhteessa perusteellisesti käyttämättä Englannin suuri kaivosmiesliike tänä vuonna.

 

VI. Puoluelehdistä.

36. Puolueen pitää väsymättömällä tarmolla kehittää ja parantaa kommunistista lehdistöä.

Mitään lehteä ei saa tunnustaa kommunistiseksi lehdeksi, jos se ei alistu puolueen kiinteän ohjauksen alaiseksi. Samaa periaatetta on sovellutettava kaikkiin kirjallisiin tuotteisiin, kuten aikakauslehtiin, kirjoihin, kirjasiin yms., huomioonottaen niiden tieteellinen, propaganda- tai muu tarkoitus.

Puolueen tulee kiinnittää enemmän huomiota siihen, että sillä on hyviä lehtiä, kuin siihen, että sillä on niitä paljon, jokaisella kommunistisella puolueella täytyy ennen kaikkea olla hyvä, jos mahdollisia joka päivä ilmestyvä pää-äänenkannattaja.

37. kommunistinen lehti ei koskaan saa muodostua kapitalistiseksi liikeyritykseksi, kuten ovat porvarilliset ja usein myös niin sanotut »sosialistiset» lehdet. Meidän lehtemme täytyy pysyä riippumattomina kapitalistisista luottolaitoksista. Taitavasti järjestetty ilmoitusten kerääminen, joka melkoisesti auttaa lehtiemme toimeentulomahdollisuuksia julkisissa joukkopuolueissa, ei kuitenkaan koskaan saa johtaa siihen, että ne millään tavoin joutuisivat riippuvaisiksi suurista ilmoittajista. Pikemminkin hankkii meidän joukkopuolueittemme lehdille nopeimmin ehdottoman arvonannon niiden leppymätön kanta kaikissa proletaarisissa, yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Meidän lehtemme ei saa palvella kirjavan yleisön sensatsioonihalua, juoru-uutisten ja ajanvietteen tarvetta. Se ei saa »tunnustusta» ansaitakseen tehdä myönnytyksiä pikkuporvarillisten kynäilijäin tahi sanomalehtimies-taitureiden arvostelulle.

38. Kommunistisen lehden pitää ennen kaikkea huolehtia sorrettujen taistelevain työläisten eduista. Sen tulee olla meidän paras propagandan harjoittajamme ja agitaattorimme, proletaarisen vallankumouksen johtava propagandan tekijä.

Meidän lehdellämme on tehtävänä koota puolueen jäsenten kaikesta toiminnasta arvokkaat kokemukset ja esittää ne puoluetovereille kommunististen työtapojen jatkuvan tarkistuksen ja parantamisen ohjeeksi. Näitä kokemuksia on yhteisesti vaihdettava koko maata käsittävissä toimittajain kokouksissa, jolloin samalla keskinäisen neuvottelun kautta pyritään aikaansaamaan mahdollisimman suuri puoluelehdistön sävyn ja suunnan yhtenäisyys. Siten tulee puoluelehdistöstä samoin kuin jokaisesta yksityisestä lehdestä vallankumoustyömme parhain organisaattori.

Ilman tätä kommunististen lehtien, erittäinkin päälehden, yhdistävää määräperäistä organisatsionityötä käy tuskin mahdolliseksi demokraattisen sentralismin toteuttaminen, tarkoituksenmukainen työnjako kommunistisessa puolueessa ja sen mukaan myös puolueen historiallisen tehtävän suorittaminen.

39. Kommunistisen lehden on pyrittävä muodostumaan kommunistiseksi yritykseksi, s. o. proletaariseksi taistelujärjestöksi, vallankumouksellisten työläisten työkunnaksi, kaikkien niitten, jotka lehteen säännöllisesti kirjoittavat, jotka sitä latovat, painavat, hoitavat sen taloutta, jakavat ja myyvät, jotka kokoavat sen sisältöä varten paikallisia ainehistoa, ja tätä ainehistoa soluissa pohtivat ja muokkaavat, jotka alituiseen työskentelevät sen levittämiseksi jne.

Jotta lehdestä saataisiin tällainen kommunistien todellinen taistelujärjestö ja voimakkaasti elävä työkunta, on tarpeen koko joukko käytännöllisiä toimenpiteitä.

Jokainen kommunisti saavuttaa mitä lähimmän yhteyden lehtensä kanssa siten, että hän sille suorittaa uhrauksia ja sen hyväksi työskentelee. Se on hänen jokapäiväinen aseensa, joka ollakseen käyttökelpoinen on joka päivä uudelleen karaistava ja terotettava. Kommunistista lehteä pidetään pystyssä ainoastaan jatkuvilla voimakkailla työn ja rahan uhrauksilla. Alituiseen täytyy virrata varoja sille jäsenten riveistä sen kunnostamiseksi, sen sisäisesti parantamiseksi, kunnes se lopulta julkisissa joukkopuolueissa saavuttaa niin suuren levikin ja organisatorisen lujuuden, että se itse alkaa muodostua kommunistisen liikkeen aineelliseksi tueksi.

Ei kuitenkaan riitä, että ollaan lehden innokkaita hankkijoita ja agitaattoreita, täytyy myöskin tulla sen yhtä hyödyllisiksi apulaisiksi. On riennettävä nopeinta tietä lehdelle toimittamaan selostuksia tehdasryhmistä tai soluista, kaikesta mikä on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti huomattavaa, työtapaturmista tehdaskokouksiin saakka, oppilaitten pahoinpitelystä liikkeen tilikertomuksiin saakka. Ammattiyhdistysryhmien täytyy ilmoittaa liittojensa kokouksien ja toimikuntien kaikki tärkeät päätökset ja toimenpiteet, samoin kuin on lyhyesti ja sattuvasti kerrottava kuvaavia tapauksia vastustajaimme toiminnasta. Tarkkaavalle puoluetyön tekijälle tarjoaa julkinen elämä kokouksissa ja kaduilla usein tilaisuuden tehdä yhteiskunnalliseen arvosteluun aihetta antavia huomioita yksityistapauksista, joita käsittelemällä meidän lehtemme osoitaa välinpitämättömillekin, että kansan elämänhuolet ovat meille tutut.

Toimituskunnan täytyy käsitellä suurella lämmöllä ja rakkaudella juuri näitä työväen elämästä ja työväen järjestöistä saapuvia selostuksia, käyttääkseen näitä joko lyhyinä uutisina, jotka antavat lehdellemme tosipohjaisen, voimakkaasti elävän työkunnan luonteen, tahi laajempina selostuksina tehdäkseen ymmärrettäviksi kommunismin opit näiden jokapäiväisestä työläiselämästä otettujen käytännöllisten esimerkkien kautta, mikä on nopein tie laajojen työväenjoukkojen johtamiseksi elävään yhteyteen kommunismin suurten aatteiden kanssa. Missä on suinkin mahdollista, on toimituskunnan asetuttava jokaisen lehtemme puoleen kääntyvän työläisen kanssa seurusteluun juttutunteina, sopivimpina hetkinä päiväsiä, jolloin työläisiltä on otettava vastaan heidän toivomuksiaan ja heidän elämänhuoliensa ilmauksia, pantava niitä muistiin ja ahkerasti käytettävä lehden elävöittämiseksi.

Tosin ei mikään meidän lehtemme voi kapitalistisissa oloissa tulla täysin kommunistiseksi työkunnaksi. Mutta hyvin vaikeissakin olosuhteissa voi käydä mahdolliseksi menestyksellä järjestää vallankumouksellinen työväenlehti tämän näkökannan mukaan. Sen on todistanut venäläisten tovereillemme »Pravdan» esimerkki vv. 1912–1913. Se muodosti tosiasiallisesti tietoisten vallankumouksellisten työmiesten alituisen, toimeliaan järjestön Venäjän valtakunnan tärkeimmissä keskuksissa. Nämä toverit toimittivat, julkaisivat ja levittivät lehden yhteisesti, — useimmat tietenkin palkkatyönsä ohella ja säästäen työpalkastaan tarvittavat varat. Lehti puolestaan saattoi antaa heille parasta, mitä he toivoivat, mitä he silloin liikkeessä tarvitsivat, ja mikä heille on yhä hyödyksi työssä ja taistelussa. Sellaisesta lehdestä voi todellakin, tulla puolueen jäsenille kuten lukuisille muillekin vallankumouksellisille työläisille »meidän lehtemme».

40. Kommunistinen taistelulehti on oikealla tolalla suoranaisesti ottaessaan osaa puolueen taisteluliikkeisiin. Jos jonain aikana puolueen toiminta on keskitetty johonkin erikoiseen taisteluun, niin pitää puolueen lehden asettua tämän taistelun käytettäväksi jopa jokaisen uutisoisakkeensa kautta eikä vain poliittisissa pääkirjoituksissaan. Toimituksen on hankittava ainehistoa tämän taistelun tarpeiksi ja sopivaan muotoon muokattuna sijotettava se ympäri lehden.

41. Lehtemme levittämis-toiminta on tehtävä täysin järjestelmälliseksi. Ennen kaikkea on käytettävä joka tilaisuutta, jolloin työväki joutuu vilkkaaseen liikkeeseen ja jolloin jotkin valtiolliset ja taloudelliset tapaukset voimakkaammin herättävät sen mielenkiintoa poliittiseen ja yhteiskunnalliseen elämään. Niin on jokaisen suuremman lakon tai sulun jälkeen, jossa lehti on avoimesti ja tarmokkaasti edustanut taistelevien työläisten etuja, heti työseisauksen päätyttyä järjestettävä lehden levittäminen miehestä mieheen lakossa olleitten keskuudessa. Eikä riitä se, että kommunistiset työpaikka- ja ammattiosastoryhmät lakkoliikkeen koskettamilla aloilla tekevät lehtipropagandaa listoineen ja tilauskuitteineen toimintapiirissään, vaan on missä vain mahdollisia tehtävä tarmokasta kotiagitatsionia erikoisten lehtityökuntain kautta taistelussa olleitten työläisten asuntoluetteloitten mukaan.

Samoin on jokaisen valtiollisen vaaliliikkeen jälkeen, joka on herättänyt työväen joukkojen harrastuksen vireille, sitä varten asetettujen työkuntain tehtävä työväen asumissa kaupungin osissa järjestelmällistä kotiagitatsionia ovelta ovelle.

Jatkuvain valtiollisten tai taloudellisten kriisien aikoina, joiden vaikutukset tuntuvat laajojen työväenjoukkojen keskuudessa kalliin ajan, työttömyyden ja muiden kurjuusilmiöiden muodossa, on näitä ilmiöitä käytettävä taitavasti propagandaan ja sitten kaikella tarmolla, kai paraiten ammattiosastoryhmien kautta, saatava täydelliset luettelot eri tuotantoalojen ammatillisesti järjestyneistä työläisistä, joiden luettelojen perustalla sitten lehtityökunta voi menestyksellä jatkaa keskeymätöntä suunnitelmallista kotiagitatsionia. Tämän alinomaisen lehdenlevitystyön suorittamiseen sopii kokemusten mukaan paraiten kuukauden viimeinen viikko. Jokainen paikkakunta (kunnallis-) järjestö, joka antaa tämän viimeisen viikon kulua yhtenäkään vuoden kuukautena lehtiagitatsioniin käyttämättä, on syypää raskaaseen laiminlyöntiin kommunistisen liikkeen levittämisessä. Lehtityökunta ei saa jättää käyttämättä yhtään julkista työväen kokousta tai muuta suurempaa mielenilmausta, vaan on sen sekä alussa että loma-aikoina ja lopussa oltava tilauskuitteineen liikkeellä lehtemme hyväksi. Ammattiyhdistysryhmillä on sama velvollisuus jokaisessa osastonsa kokouksessa, kuten myös soluilla ja tehdasryhmillä työpaikkakokouksissa.

42. Puolueen jäsenten on myös alituisesti puolustettava lehteemme kaikkia vihollisia vastaan.

Kapitalistista sanomalehdistöä vastaan on puolueen jäsenten käytävä katkeraa taistelua. Sen lahjottavuus, sen valheet, totuuden katala salaaminen ja kaikki sen koiruudet on selvästi paljastettava ja jyrkästi leimattava.

Sosialidemokratinen ja riippumaton sosialistinen lehdistö on voitettava siten, että alituiseen pikkumaiseen nalkutukseen eksymättä hyökätään ja jokapäiväisen elämän lukuisilla esimerkeillä paljastetaan sen luokkavastakohtia peittelevä petollinen menettely. Ammattiosasto- y. m. ryhmäin on pyrittävä organisatorisilla toimenpiteillä vapauttamaan ammatillisten ja muiden työväenjärjestöjen jäsenet sosialidemokratisten lehtien sakottavasta ja lamauttavasta vaikutuksesta. Lehtiemme levittämistoiminnan täytyy sekä kotiagitatsioonissa että erikoisesti työpaikoilla huolellisesti harkittuna kohdistua suoraan sosialipetturien lehtiä vastaan.

 

VII. Puolueorganismin yleisestä rakenteesta.

43. Puoluetta laajennettaessa ja lujitettaessa ei ole noudatettava maantieteellistä muodollista jakokaavaa, vaan se on tehtävä maan asianomaisen osan todellisen taloudellisen, valtiollisen ja liikenneteknillisen rakenteen perusteella. Pääpaino on pantava pääkaupunkeihin ja suurteollisen työväen keskuksiin.

Uutta puoluetta rakennettaessa pyritään useinkin alussa levittämään puolueen järjestön verkko yli koko maan. Vaikkakin käytettävissä olevat voimat ovat hyvin rajoitetut, hajotetaan ne täten kaikkiin ilmansuuntiin. Siten heikkenee puolueen värväysvoima ja kasvu. Tällöin käy enimmäkseen niin että muutaman vuoden kuluessa on saatu toimeen laaja kanslia-systeemi, mutta puolue on tuskin voittanut varmaa jalansijaa edes tärkeimmissä teollisuuskaupungeissa.

44. Puoluetoiminnan mahdollisimman suuren keskityksen aikaansaamiseksi ei ole tarkoituksemmukaista rakentaa puoluejohto hierarkisen kaavan mukaan toistensa alle täysin alistettuine asteineen. On pyrittävä siihen, että jos mahdollista joka suuremmasta kaupungista, mikä on taloudellinen, poliittinen tai liikenneteknillinen keskus, ulottuu järjestösiteitten verkko sen laajempaan ympäristöön ja siihen kuuluvaan taloudelliseen tai valtiolliseen piiriin. Puoluekomitea, joka suuremmasta kaupungista tämän puoluejärjestön päänä ohjaa piirin koko järjestötyötä ja on sen poliittisena johtona, on saatettava mitä lähimpään yhteyteen pääpaikan työtätekevien jäsenjoukkojen kanssa.

Piirikokouksen valitsemain ja puoluekeskuksien vahvistamain vakinaisten piiriorganisaattorien on otettava säännöllisesti osaa piirin pääpaikan puolue-elämään. Piirin puoluekomiteaa olisi yhäti vahvistettava pääpaikan jäsenten piiristä otetuilla puoluetyöntekijöillä niin, että mitä läheisin elävä yhteys säilyy piiriä johtavan poliittisen puoluekomitean ja suurten jäsenjoukkojen kesken piirin pääpaikassa. Järjestömuotoja edelleen kehitettäessä on pyrittävä siihen, että piirin johtava puoluekomitea on samalla myös piirin pääpaikan poliittisena johtona. Täten tulevat piirijärjestöjen johtavat komiteat yhdessä keskuskomitean kanssa, olemaan todellisia yleisen puoluejärjestön johtoelimiä.

Puoluepiirin aluetta ei tietenkään määrää yksin sen laajuus. Ratkaiseva näkökohta on se, että puoluekomitean täytyy voida yhtenäisesti johtaa kaikkia piirin paikkakuntajärjestöjä. Missä se ei enää käy päinsä, on piiri jaettava ja muodostettava uusi puoluepiirikomitea.

Tämän ohella tarvitsee puolue kylläkin suuremmissa maissa joitakin laajempia yhdyselimiä välittämään yhteyttä niin hyvin keskusjohdon ja eri piirijohtojen, (lääninjohtojen, ylipiirien y. m. s.) kuin myös piirijohdon ja eri paikkakuntajärjestöjen (alapiiri eli aluejohtojen) kesken. Olojen mukaan saattaa osottautua tarkoituksenmukaiseksi antaa myöskin johtotehtäviä joillekin näistä välityselimistä, esim. sellaisessa suuremmassa kaupungissa olevalle, jossa on vankka jäsemmäärä. Yleensä on kuitenkin tätä epäkeskityksenä (desentralisatsionina) vältettävä.

45. Puoluejärjestön suuret yksiköt (piirit) pannaan kokoon paikallisista puoluejärjestöistä: maaseudun tai pikkukaupunkien »paikkakuntajärjestöistä», (kunnallisjärjestöistä ja »piireistä» tai »alueista») suurkaupunkien kaupungin osien (»raionien) järjestöistä.

Paikallinen puoluejärjestö, joka on kasvanut niin suureksi, ettei se laillisissa oloissa enää voi kunnolla pitää jäsentensä yleisiä kokouksia, on jaettava.

Paikallisissa puoluejärjestöissä on jäsenet jaettava eri työkuntiin jokapäiväistä puoluetyötä varten. Suuremmissa järjestöissä saattaa käydä tarpeelliseksi yhdistää eri työkunnista ioverikuntia, kollektiiveja. Samaan kollektiiviin on yleensä paras koota sellaiset jäsenet, jotka joutuvat olemaan keskenään enimmän yhdessä työpaikoilla tai muuten jokapäiväisessä elämässä. Kollektiivin tehtävänä on jakaa yleinen puoluetyö eri työkuntien kesken, ottaa vastaan luottamusmiesten raportit kasvattaa koejäseniä keskuudessaan jne.

46. Puolue kokonaisuudessaan on Kommunistisen Internatsionaalen johdon alainen. Liittynyttä puoluetta koskevat kansainvälisen johdon toimiohjeet ja päätökset osoitetaan: 1. joko puolueen yleiselle keskusjohdolle, tai 2. tämän kautta jonkun erikoisalan keskusjohdolle tai 3. kaikille puoluejärjestöille.

Internatsionaalen toimiohjeet ja päätöksen ovat tietenkin puolueelle ja jokaiselle sen jäsenelle sitovat.

47. Puolueen keskusjohto (keskuskomitea, puolueneuvosto, valiokunta) on puoluekokoukselle sekä Kommunistisen Internatsionaalen johdolle vastuunalainen. Tavallisesti valitsee puoluekokous sekä pienemmän johdon että myös laajemman komitean, neuvoston tai valiokunnan. Milloin puoluekokous pitää tarkoituksenmukaisena, voi se valtuuttaa keskusjohdon valitsemaan keskuudestaan pienemmän johdon, joka jakaantuu poliittiseen ja organisatoriseen toimistoon (polit-byro ja org-byro). Puolueen politiikkaa ja sen juoksevia töitä hoitaa vastuunalaisena tämä pienempi johto kummankin toimistonsa kautta. Se kutsuu kokoon keskusjohdon säännöllisiin yhteisistuntoihin päättämään suurmerkityksellisistä ja laajakantoisista kysymyksistä, jotta silloin voitaisiin perusteellisesti käsittää valtiollinen kokonaistilanne ja jotta johdolla olisi elävä kuva puolueesta, sen selkeydestä ja toimikykyisyydestä, on puolueen keskusjohtoa valittaessa otettava huomioon maan eri osat, mikäli vaan on sopivia ehdokkaita. Samasta syystä älköön myöskään estettäkö vakavampia taktillisia erimielisyyksiä pääsemästä kuuluville keskusjohdon vaaleissa. Pikemmin on niille tehtävä mahdolliseksi saada parhaita edustajiaan yleisjohtoon. Mutta pienemmän johdon on kuitenkin, mikäli suinkin käy päinsä, oltava käsityksiltään yhtenäinen ja on sen lujasti ja varmasti johtaakseen voitava oman auktoriteettinsa ohella nojautua myöskin kokonaisjohdon selvään ja luvultaankin vankkaan enemmistöön.

Tällaisen keskusjohtonsa laajemman rakenteen kautta hankkivat varsinkin julkiset joukkopuolueet keskuskomitealleen nopeimmin lujan kurin parhaan perustan sekä jäsenjoukkojensa ehdottoman luottamuksen ja voivat ne myöskin nopeimmin päästä selville niistä horjahteluista ja sairauksista, joita saattaa ilmetä puolueen toimitsijapiireissä, sekä ne asianmukaisesti parantaa ja voittaa. Tämän kautta voidaan varsin suuressa määrin ehkäistä tuollaisten sairausilmiöiden kasaantumista puolueeseen ja välttää niiden myöhemmissä puoluekokouksissa tapahtuva ehkä romahduksellinen poisleikkaus.

48. Jokaisen johtavan puoluekomitean on keskuudessaan pantava toimeen tarkoituksenmukainen työnjako voidakseen toimekkaasti johtaa eri toimialojen puoluetyötä. Tällöin voi käydä tarpeelliseksi järjestää eri työaloja varten erikoisjohtoja (esim propagandaa, lehtityötä, ammatillista taistelua, maalla harjoitettavaa agitatsioonia, naisten agitatsioonia, yhteyspalvelusta, Punaista Apua yms. varten), jokainen erikoisjohto on joko puoluejohdon tai piirin puoluekomitean alainen.

Jokaisen johtavan puoluepiirikomitean, viime kädessä puolueen keskusjohdon asiana on yleensä valvoa (kontrolloida) sen alaisten komiteain toiminnan tarkoituksenmukaisuutta, kuten myös niiden kokoonpanon kuntoisuutta. Kaikki puoluetyöhön vakinaisesti kiinnitetyt jäsenet, kuten myös parlamenttiedustajat, ovat välittömästi johtavan puoluekomitean alaiset. Voi osottautua tarkoituksenmukaiseksi aika-ajoin vaihtaa vakinaisten tovereitten (kuten toimittajain, propagandistien, organisaattorien ym.) tehtäviä ja työpaikkoja, mikäli se ei pahasti häiritse puolueen toimintaa. Toimittajien ja propagandistien on vakinaisesti otettava osaa säännölliseen puoluetyöhön työkunnissa.

49. Puolueen kuten myös Kommunistisen Internatsionaalen keskusjohto on oikeutettu milloin tahansa vaatimaan tyhjentäviä tietoja kaikilta kommunistisilta järjestöiltä, niiden elimiltä ja yksityisiltä jäseniltä. Keskusjohdon edustajilla ja valtuutetuilla on oikeus ottaa ratkaisevalla äänellä osaa kaikkiin kokouksiin ja istuntoihin. Puolueen keskusjohdolla täytyy aina olla käytettävänään tuollaisia valtuutettuja (komissareja), voidakseen antaa ohjeita ja tietoja, ei vain poliittisten ja organisatooristen kiertokirjeittänsä tai kirjeenvaihtonsa kautta, vaan myös suoraan suullisesti. Jokaisen keskusjohdon, kuten myös jokaisen piirijohdon rinnalla on oleva ymmärtäväisistä ja koetelluista puoluetovereista kokoonpantu tarkastuskomitea, jonka tehtävänä on kontrolloida rahastonhoitoa ja tilinpitoa. Sen on säännöllisesti esitettävä kertomuksensa laajemmalle komitealle (neuvostolle tai valiokunnalle).

Jokainen järjestö ja joka puolue-elin kuten myös jokainen yksityinen jäsen on milloin tahansa oikeutettu suoraan puoluejohdolle tai Internatsionaalelle ilmoittamaan toivomuksensa ja alotteensa, muistutuksensa ja syytöksensä.

50. Johtavien puolue-elinten toimiohjeet ja päätökset ovat alaisille järjestöille ja yksityisille jäsenille sitovat.

Johtavien puolue-elinten vastuunalaisuus ja niiden velvollisuus varoa sekä laiminlyöntejä, että johtopaikkansa väärinkäyttöä voi yleensä olla vain osittain muodollisesti määritelty. Mitä pienempi on niiden muodollinen vastuu, esim. salaisissa puolueissa, sitä suurempi on niiden velvollisuus hankkia tietoonsa puolueen muiden jäsenien mielipiteet, toimituttaa itselleen säännöllisesti pätevät tiedot ja tehdä oma päätöksensä vasta kypsän, monipuolisen harkinnan jälkeen.

51. Puolueen jäsenet ovat julkisessa esiintymisessään velvolliset aina käyttäytymään taistelevan järjestön kurinalaisina jäseninä. Missä erimielisyyksiä oikeaan toimitapaan nähden ilmenee, on nämä mikäli mahdollisia jo ennen esiintymistä ratkaistava puoluejärjestön piirissä ja sitten toimittava tämän ratkaisun mukaisesti. Jotta jokainen puoluepäätös pantaisiin kaikkien puoluejärjestöjen ja jäsenten toimesta tarmolla täytäntöön, on missä mahdollista mitä laajin puoluejäsenten joukko otettava mukaan jokaista kysymystä käsittelemään ja päättämään. Puolueen järjestöjen ja asianomaisten elimien velvollisuutena on ratkaista, onko ylipäänsä sekä missä muodossa ja määrässä julkisuudessa (lehdissä, kirjasissa) keskusteltava yksityisten tovereitten herättämistä kysymyksistä. Mutta vaikka joku järjestön tai puoluejohdon päätös olisikin muiden jäsenten käsityksen mukaan erheellinen, eivät nämä toverit saa julkisessa esiintymisessään koskaan unohtaa, että pahin kurinrikkomus ja pahin virhe taistelussa sentään on yhteisen rintaman yhtenäisyyden häiritseminen jopa rikkominen.

Jokaisen puolueen jäsenen ylin velvollisuus on puolustaa kommunistisia puoluetta ja ennenkaikkea Kommunistista Internatsionaalea kaikkia kommunismin vihollisia vastaan. Joka tämän unohtaa ja päinvastoin hyökkää julkisuudessa puoluetta, tai Kommunistista Internatsionaalea vastaan, sitä on kohdeltava vastustajana.

52. Puolueen säännöt on niin laadittava, että ne eivät ehkäise johtavia puolue-elimiä yleisen puoluejärjestön yhtämittaisessa kehittämistyössä ja organisatsionityön keskeytymättömässä parantamisessa, vaan ovat niille tässä avuksi.

Kommunistisen Internatsionaalen päätökset on liittyneitten puolueitten viipymättä pantava täytäntöön, siinäkin tapauksessa, että vasta myöhemmin voidaan sääntöjen mukaisesti suorittaa vastaavat muutokset oleviin sääntöihin ja puoluepäätöksiin.

 

VIII. Laillisen ja salaisen toiminnan suhteista.

53. Kumousprosessin eri kausien mukaan voi jokaisen kommunistipuolueen jokapäiväisessä elämässä tapahtua vastaavia toimintamuutoksia. Mutta ei ole pohjaltaan mitään oleellista eroavaisuutta puoluerakenteessa, johon toiselta puolen laillisen (legaalisen) ja toiselta puolen salaisen (illegaalisen) puolueen pitäisi pyrkiä.

Puolue pitää olla niin järjestetty, että se alati on kykenevä nopeasti sovittautumaan taisteluehtojen muutosten mukaan.

Kommunistipuolueen on kehityttävä taistelujärjestöksi, joka osaa toiselta puolen väistää avoimella kentällä vihollista, kun tämä on keskittänyt koko ylivoimaiset voimansa yhteen pisteeseen, mutta joka myös toiselta puolen osaa käyttää hyväkseen tämän vihollisen hitautta iskeäkseen sen kimppuun silloin ja siellä, missä se vähimmin odottaa hyökkäystä. Olisi mitä suurin virhe järjestää puoluejärjestö yksinomaan kapinan ja katutaistelun arvion mukaan tai vain mitä raskaimman sorron varalta. Kommunistien on joka tilanteessa suoritettava valmistavaa vallankumouksellista työtään ja aina oltava taisteluvalmiina, koska on usein miltei mahdoton edeltäpäin tietää nousukauden ja tyyneen ajan vaihtelua, ja silloinkin kun se on aavistettavissa, ei enimmäkseen ole enää aikaa puolueen uudestijärjestämiseen, vaihdos kun tavallisesti tulee hyvin lyhyen ajan kuluessa, jopa usein aivan yllättäen.

54. Kapitalistisissa maissa toimivat lailliset kommunistiset puolueet eivät yleensä ole vielä riittävässä määrässä käsittäneet sitä tehtäväänsä, kuinka puolueen on asianmukaisesti varustauduttava vallankumouksellisen nousun, aseellisen taistelun tai ylipäänsä laittoman taistelun varalta. Koko puoluejärjesiö rakennetaan aivan liian yksipuolisesti pitkäaikaisia laillisuustilaa varten ja muodostuu se laillisten päiväntehtäväin tarpeen mukaiseksi.

Salaisissa puolueissa taas ei useinkaan osata kyllin käyttää laillisen toiminnan mahdollisuuksia eikä rakentaa puoluejärjestöä, joka on elävässä yhteydessä vallankumouksellisten joukkojen kanssa. Tässä tapauksessa pyrkii puoluetyö jäämään hedelmättömäksi sisyphus-työksi tai voimattomaksi salaliittoiluksi.

Kumpikin on virheellistä. Jokaisen laillisen kommunistisen puolueen on osattava varata itselleen mahdollisimman suuri taisteluvalmius myöskin maanalaisen olotilan tapausta varten ja erityisesti on sen oltava valmiina vallankumouksellisten purkausten varalta. Jokaisen salaisen kommunistisen puolueen on taas tarmokkaasti käytettävä laillisenkin työväenliikkeen mahdollisuuksia kehittyäkseen voimaperäisen puoluetyön kautta suurten vallankumouksellisten joukkojen järjestäjäksi ja todelliseksi johtajaksi.

Laillisen ja salaisen työn johto pitää aina olla saman yhtenäisen puoluekeskuksen käsissä.

55. Niin laillisten kuin salaistenkin puolueitten piireissä käsitetään salainen kommunistinen järjestämistyö usein siten, että on perustettava ja toimessa pidettävä suljettu, pelkästään sotilaallinen järjestö, joka on eristettynä muusta puoluetyöstä ja puoluejärjestöstä. Se on tykkänään virheellistä. Päinvastoin on esikumouksellisena aikana taistelujärjestömme muodostaminen pääasiassa tapahtuva yleisen kommunistisen puoluetyön kautta. Koko puolue on kehitettävä taistelujärjestöksi vallankumousta varten.

Eristetyt kumouksellis-sotilaalliset järjestöt syntyneinä liian aikaisin ennen kumousta, pyrkivät hyvin helposti osoittamaan hajaantumisen ja rappeutumisen oireita, niiltä kun puuttuu välitöntä, hyödyllistä puoluetyötä.

56. Salaiselle puoluelle on tietenkin ratkaisevan tärkeätä kaikessa toiminnassa suojata jäseniään ja elimiään ilmituloa vastaan, jolloin niitä ei voida panna alttiiksi rekisteröimisten, varomattomain veronkantojen tai toimivälineiden jaon kautta. Se ei sen takia voi siinä määrin kuin laillinen käyttää julkisia jarjestömuotoja konspiratiivisiin tarkoituksiin. Mutta se voi sitä yhä enemmän ja enemmän oppia.

Epäilyttävien tai epäluotettavien ainesten puolueeseen tunkeutumisen ehkäisemiseksi on ryhdyttävä kaikkiin varokeinoihin. Tällöin käytettävät keinot riippuvat suuresti siitä, onko puolue laillinen vaiko salainen, vainottu vaiko siedetty, nopeassa kasvussa vaiko seisauksissa. Keino, jota paikoitellen erinäisissä oloissa on menestyksellä käytetty, on koejäsenten (kandidaattien) ottamisjärjestelmä. Sen mukaan otetaan puolueen jäseniksi pyrkivät ensin yhden tai kahden puolueen jäsenen ehdotuksesta kokelaiksi, ja riippuu heidän käyttäytymisestään suorittaessaan heille annettavaa, puolueen hyväksi tehtävää työtä, voidaanko heidät ottaa jäseniksi.

Ei voida välttää sitä, että porvaristo lähettää urkkijoita ja provokaattoreja salaisiin järjestöihin. Tätä vastaan on mitä suurimmalla huolella ja sitkeydellä taisteltava. Yksi tapa käydä tätä taistelua on laillisen toiminnan taitava yhdistäminen salaiseen. Pitemmän laillisen vallankumouksellisen työn kautta tulee ylipäänsä paraiten koetelluksi, kuka on kyllin luotettava, rohkea, tunnollinen, tarmokas, taitava ja täsmällinen, jotta hänelle voi uskoa tärkeitä ja hänen kykyjään vastaavia salaisen työn tehtäviä.

Laillisen puolueen on yhä paremmin varustauduttava yllätysten varalta (esim. säilytettävä julkiosotteet varmassa paikassa, hävitettävä säännöllisesti kirjeet, toimitettava välttämättömät asiakirjat varmaan talteen, kouluutettava yhteydenpitäjät konspiratiivisuuteen jne).

57. Yleinen puoluetyömme on siis jaettava niin, että sen kautta jo ennen avointa vallankumouksellista nousua kehittyvät ja vahvistuvat vallankumouksen tarpeita vastaavan taistelujärjestön juuret. On erittäin tärkeätä että kommunistinen puoluejohto ohjaavassa toiminnassaan alati ajattelee näitä tarpeita, että se koettaa mikäli mahdollista luoda siitä itselleen edeltäkäsin selvän käsityksen. Tosin ei tämä käsitys voi koskaan edeltäkäsin olla kyllin tarkka tai selkeä. Mutta se ei saa olla minään syynä tämän kommunistisen organisatoorisen johdon tärkeimmän näkökohdan huomiotta jättämiseen.

Sillä kun avoimen kumousnousun tullen esiintyy kommunistisen puolueen elämässä suurin toiminnan vaihdos, saattaa se asettaa parhaitenkin järjestyneen puolueen hyvin vaikeitten ja mutkikkaiden tehtävien eteen. Täytyy ehkä muutamassa päivässä mobilisoida poliittinen puolueemme sotaiseen taisteluun. Eikä vain puolue, vaan myös sen reservit, myötätuntoisten järjestöt, jopa koko nostoväkikin, s. o. järjestymättömät kumoukselliset joukot. Säännöllisen puna-armeijan muodostamisesta ei tällöin vielä voi olla puhettakaan. Meidän täytyy voittaa ilman edeltäpäin rakennettua armeijaa joukkojen voimalla, puolueen johdolla. Siksipä ei ehkä sankarillisinkaan taistelu auta, jos puolueemme ei ole jo edeltäkäsin tämän tapauksen varalta hyvin järjestynyt.

58. Vallankumouksellisissa tilanteissa on monin paikoin havaittu, että kumoukselliset keskusjohdot ovat osottautuneet kykenemättömiksi täyttämään tehtäviänsä. Proletariaatti voi vallankumouksessa saavuttaa suuremmoisia tuloksia alemman asteen organisatorisissa tehtävissä. Mutta sen pääkortteerissa vallitsee enimmäkseen epäjärjestys, neuvottomuus, kaaos. Alkeellisinkin työnjako voi puuttua. Varsinkin on tiedustelutoiminta niin kehnoa, että se tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Yhdyslinjoihinkaan ei ole luottamista. Milloin tarvitaan salapostia, salaista kuljetusta, salaisia asuntoja tai salakirjapainoja, riippuu kaikki tavallisesti tykkänään onnellisista ja onnettomista sattumista. Jokainen järjestyneen vihollisen provokatsioni saattaa onnistua mitä parhaiten.

Eikä voikaan paremmin olla, jos johtava vallankumouksellinen puolue ei ole edeltäpäin keskuuteensa järjestänyt erikoista toimintaa näitä tarkoituksia varten. Niinpä vaatii esim. valtiollisen poliisin silmälläpito ja paljastaminen erikoista harjaantumista; salaisen yhteyden koneisto voi vain pitempiaikaisen säännöllisen käynnin kautta kehittyä varmasti ja nopeasti toimivaksi. Kaikilla näillä vallankumouksellisen erikoistoiminnan aloilla tarvitsee jokainen laillinen kommunistinen puolue jonkinlaisia vaikka kuinkakin pieniä salaisia valmistuksia.

Suurimmaksi osaksi voidaan näillä aloilla tarpeellinen koneisto kehittää aivan laillisen toiminnan kautta, jos vain tätä järjestettäessä pidetään silmällä sitä, millainen koneisto siitä on syntyvä. Esim. voidaan muodostaa koneisto tavallista yhteydenpitoa (kuriiripalvelusta, sala-asuntoja, salapostia, konspiratiivista kuljetusta yms.) varten pääasiassa jo laillisten lentokirjasten ym. julkaisujen sekä kirjeitten tarkasti säännöstellyn jakelun kautta.

59. Kommunistinen organisaattori katsoo ylipäänsä jokaista puolueen jäsentä ja jokaista vallankumouksellista työläistä jo edeltäpäin hänen tulevassa historiallisessa tehtävässään vallankumousajan taitelujärjestömme sotilaana. Sen mukaisesti ohjaa hän hänet jo edeltäkäsin siihen kantaryhmään ja siihen työhön, joka paraiten vastaa hänen tulevaa asemaansa ja aselajiaan. Hänen tämänpäiväisen toimintansa täytyy myös olla itsessään hyödyllisiä palvelusta, välttämätöntä tämän päivän taistelulle, ei pelkkää »harjotusta» jota käytännöllinen työmies ei tänään ymmärtäisi; mutta samalla on tämä toiminta myös osaksi; kouluutusta huomisen lopputaistelun tärkeitä tarpeita varten.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätös Kommunistisen Internatsionaalen organisatsioonista.

(Hyväksytty 24:nnessa istunnossa heinäk. 22 p. 1921.)

 

K. I:n Toimeenpaneva Komitea on niin muodostettava, että sen on mahdollista ottaa kanta kaikkiin proletariaatin toimintakysymyksiin nähden. Tähänastisista yleisistä kehoituksista sellaisten vakavain kysymysten suhteen on Toim. Komitean yhä enemmän siirryttävä keinojen ja teitten löytämiseen käytännöllisen alotteen aikaansaamiseksi eri osastojen (sektioitten) yhtenäiselle organisatoriselle ja propagandalliselle esiintymiselle kansainvälisissä kysymyksissä. K. I:n tulee varttua teon internatsionaaleksi, kaikkien maitten vallankumouksellisen proletariaatin yhteisen jokapäiväisen taistelun kansainväliseksi johdoksi. Edellytyksenä siihen on.

I. K. I:een liittyneitten puoluetten on kaikkensa ponnistettava pitääkseen Toim. Komitean kanssa yllä mitä kiinteintä ja tarmokkainta yhteyttä, niiden on ei ainoastaan asetettava maansa parhaat edustajat Toim. Komiteaan, vaan myös harkinnalla ja sitkeydellä annettava jatkuvia päteviä tiedotuksia Toim. Komitealle, joita Toim. Komitea voi päteväin asiakirjain ja riittävän ainehiston perusteella määritellä kantansa ilmeneviin poliittisiin kysymyksiin nähden. Tämän ainehiston hedelmällisiä muokkaamista varten on Toim. Komitean järjestettävä alaosastoja kaikkia erikoisaloja varten. Sitä paitsi on Toim. Komitean yhteyteen perustettava kansainvälinen taloudellis-tilastollinen laitos työväenliikettä ja kommunismia varten.

II. Mitä kiinteintä informatoorista ja organisatorista yhteyttä on liittyneitten puolueitten pidettävä yllä myös keskenänsä, erittäinkin jos ovat naapuripuolueita ja sen vuoksi kohdistavat yhtä voimakkaasti huomionsa kapitalististen vastakohtain synnyttämiin poliittisiin selkkauksiin. Olemalla mukana toistensa tärkeimmissä konferensseissa ja vaihtamalla soveliaita voimia voidaan nykyisin tarkotuksenmukaisimmin solmita tämä yhteinen toimintasuhde. Tämän soveliasten voimien vaihtamisen täytyy viipymättä muodostua pysyväksi laitokseksi kaikkien toimikykyisten osastojen (sektioitten) kesken.

III. Toim. Komitean on kaikkien kansallisten osastojen välttämätöntä sulattamista yhdeksi yhtenäiseksi, yhteisen proletaarisen propagandan ja toiminnan kansainväliseksi puolueeksi edistettävä siten, että se julkaisee Länsi-Europassa kaikilla tärkeimmillä kielillä ilmestyvää poliittista julkaisua, jonka avulla on yhä yhienäisemmin ja selvemmin käytettävä kommunismin aatetta, ja joka luotettavan ja yhdenmukaisen tietoainehiston kautta luo pohjan eri osastojen aktiiviselle, samanaikaiselle esiintymiselle.

IV. Lähettämällä valtuutettuja edustajiansa osastoihin voi Toim. Komitea tehokkaasti organisatoorisesti tukea pyrkimystä kaikkien maitten proletariaatin yhteisen jokapäiväisen taistelun tosi-internatsionaalen aikaansaamiseksi. Näiden edustajien tehtävänä on tutustuttaa Toim. Komiteaa niihin erikoisoloihin, joissa kapitalististen maitten ja siirtomaiden kommunististen puolueitten on taisteltava. Niiden on edelleen huolehdittava siitä, että nuo puolueet tulevat mitä lähimpään yhteyteen sekä Toim. Komitean kanssa että myös keskenänsä, kohottaaksensa kummankin iskuvoimaa. Samoin Toim. Komitean kuin puolueidenkin on huolehdittava siitä, että yhteysliike sen ja yksityisten puolueiden välillä sekä henkilöllisesii luottamusmiesten että kirjallisen kirjeenvaihdon kautta tapahtuu useammin ja nopeammin kuin tähän asti, niin että saadaan yhdenmukainen kanta kaikkiin suuriin poliittisiin kysymyksiin nähden.

V. Jotta voitaisiin panna käyntiin tämä erikoisesti tehostettu toiminta, on Toim. Komiteaa huomattavasti laajenneltava. Osastoilla, joille kongressi myönsi 40 ääntä, samoin kuin Kommunistisen Nuorisointernatsionaalen Toimeenpanevalla Komitealla, on Toim. Komiteassa kullakin 2 ääntä; osastoilla, joilla kongressissa oli 30 ja 20 ääntä, on kullakin 1 ääni. Venäjän Kommunistisella puolueella on, kuten tähänkin asti, 5 ääntä. Muitten osastojen edustajilla on neuvottelevat äänet. Toim. Komitean puheenjohtajan valitsee kongressi. Toim. Komitean tehtäväksi annetaan asettaa kolme sihteeriä, jotka, jos mahdollista, on otettava eri osastoista. Näiden rinnalla ovat eri osastojen lähettämät Toim. Komitean jäsenet velvolliset ottamaan osaa juoksevain töitten suorittamiseen erikoisten kansallisten alaosastojen kautta, tai ottamalla referenttinä huostaansa asiain valmistamisen eri aloilla.

Liikettä johtavan pienemmän toimiston (byroon) jäsenet valitsee Toim. Komitea erittäin.

VI. Toim. Komitean paikkana on Venäjä, ensimäinen proletaarinen valtio. Toim. Komitean on kuitenkin koetettava Venäjän ulkopuolelle järjestämiensä konferenssien kautta laajentaa toimipiiriään, keskittääkseen lujemmin koko Internatsionaalen organisatorisen ja poliittisen johdon.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätöslauselma Saksan maaliskuun taisteluiden johdosta ja Saksan Yhdistyneen Kommunistipuolueen tilasta.

(Hyväksytty 31 istunnossa heinäk. 9 p. 1921).

 

Kolmas maailman kongressi toteaa tyydytyksellä, että kaikki tärkeimmät päätökset ovat hyväksytyt yksimielisesti, erityisesti riidanalaista maaliskuun liikettä koskeva, ja että Saksan puolueen oppositsiooni itsekin sitä koskevissa lausunnoissaan on pääasiassa asettunut kongressin hyväksymän käsityksen pohjalle. Kongressi näkee siinä todistuksen, että yhtenäinen ja eheä työ Saksan Y. K. P:n riveissä ei ole vain toivottava III:n kongressin päätösten perusteella, vaan on se toteutettavissakin. Kongressi pitää kaikkea jatkuvaa voimain hajoitusta S. Y. K. P:n keskuudessa, jokaista suuntaryhmittelyä — hajaannuksesta puhumattakaan — mitä suurimpana vaarana liikkeelle kokonaisuudessaan.

Kongressi odottaa S. Y. K. P:n keskuskomitealta ja enemmistöltä aikaisemman oppositsioonin suvaitsevaa kohtelua, sikäli kuin se lojaalisesti noudattaa kolmannen kongressin päätöksiä, ja on kongressi vakuutettu, että keskuskomitea on tekevä kaikkensa kootakseen yhteen kaikki puoluevoimat. Kongressi vaatii aikaisemmalta oppositsioonilta, että se viipymättä hajottaa kaikki ryhmäjärjestönsä, että parlamenttiryhmä täydelleen ja ehdottomasti alistuu puoluekeskuksen alaiseksi, että sanomalehdistö noudattaa asianomaisten puoluelaitosten ohjeita, että heti paikalla lakkaa kaikkinainen poliittinen yhteistoiminta (aikakauslehdissä ym) puolueesta ja K. I:stä erotetun Paul Levin kanssa.

Kongressi antaa Toimeenpanevan Komitean tehtäväksi huolellisesti seurata Saksan liikkeen kehitystä ja pienimmänkin kuririkkomuksen ilmetessä ryhtyä heti mitä tarmokkaimpiin toimenpiteisiin.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Teesit Venäjän Kommunistisen Puolueen taktiikasta.

(Hyväksytyt 17:nnessä istunnossa heinäk 5 p. 1921.)

 

I. Venäjän Neuvostotasavallan kansainvälinen asema.

Venäjän Neuvostotasavallan kansainvälinen asema ilmenee nykyisin jonkinlaisena tasapainotilana. Vaikka se on erittäin epävakainen, johtuu siitä kuitenkin maailmanpolitiikan omituinen tilanne. Tämä omituisuus on seuraavassa:

Toiselta puolen on kansainvälinen porvaristo täynnä hurjaa raivoa ja vihaa Neuvosto-Venäjää vastaan ja joka minuutti valmiina hyökkäämään sen päälle kuristaakseen sen. Toiselta puolen ovat kaikki sotilaalliset sekaantumisyritykset, mitkä tälle porvaristolle ovat satoja miljoonia frangeja maksaneet, täysin epäonnistuneet, vaikkakin Neuvostovalta silloin oli heikompi kuin nyt ja Venäjän tilanherroilla ja kapitalisteilla oli kokonaisia armeijoita Neuvostotasavallan alueella. Vastarinta Neuvosto-Venäjää vastaan käytävää sotaa vastaan on erityisesti voimistunut vahvistaen proletariaatin kumouksellista liikettä ja vallaten hyvin laajoja pikkuporvarillisen demokratian joukkoja. Eri imperialististen maiden etujen ristiriita on kärjistynyt ja käy joka päivä yhä syvemmäksi. Vallankumouksellinen liike kasvaa satamiljoonaisten sorrettujen idänkansojen keskuudessa huomattavalla voimalla. Kaiken tämän seuraus on ollut ettei kansainvälinen imperialismi ole onnistunut kukistamaan Neuvosto-Venajää, huolimatta siitä että on paljon voimakkaampi, onpa sen täytynyt joksikin aikaa täysin tai puolittain tunnustaa Neuvosto-Venäjä, ja ryhtyä kauppasuhteisiin sen kanssa.

Niin on tultu jonkinlaiseen, kylläkin varsin epävarmaan ja epävakaiseen, mutta yhtäkaikki olevaan tasapainotilaan, jonka kestäessä sosialistinen tasavalta voi olla olemassa — vaikka ei kyllä pitkää aikaa — kapitalismin ympäröimänä.

 

II. Luokkavoimien keskenäiset suhteet kansainvälisessä mitassa.

Tällaisen asiaintilan vallitessa on luokkavoimien keskenäinen suhde maailman mitassa muodostunut seuraavaksi: Kansainvälinen porvaristo, jolla ei oie mitään mahdollisuutta käydä avointa sotaa Neuvosto-Venäjää vastaan, vaanii otollista tilaisuutta, jolloin olot sallisivat sen uudelleen alkaa sodan.

Kehittyneiden kapitalististen maiden proletariaatti on jo kaikkialla marssittanut esille etujoukkonsa, kommunistiset puolueet, jotka tietoisesti käyvät valtaamaan proletariaatin enemmistöä joka maassa, murtaen vanhain ammatillisten byrokraattien sekä imperialististen etuoikeuksien turmeleman Amerikan ja Europan työväenylimystön vaikutuksen.

Kapitalististen maiden pikkuporvarillinen demokratia, jonka etumaista osaa edustaa 2 ja 212 Internatsionaale, on nykyisin kapitalismin päätukena, mikäli sen vaikutuksen alaisena on enemmistö tai huomattava osa teollisuuden ja kaupan työväestöstä sekä palkkalaisista, jotka pelkäävät kumouksen sattuessa menettävänsä verrattain poroporvarilliset imperialismin antamat elämisetunsa. Mutta yhä kasvava taloudellinen pula kaikkialla huonontaa syvien rivien tilaa, ja tämä seikka yhdessä kapitalismin säilyessä yhä ilmeisemmän uusien imperialististen sotien kiertämättömyyden kanssa tekee yllämainitun tuen yhä pettävämmäksi.

Siirtomaiden ja puol-siirtomaiden työtätekevät joukot, s. o. maapallon asukkaiden valtava enemmistö ovat jo XX vuosisadan alusta tempautuneet poliittiseen elämään mukaan, varsinkin Venäjän, Turkin, Persian ja Kiinan vallankumousten vaikutuksesta. Imperialistinen sota v:na 1914–1918 ja Venäjän Neuvostovalta ovat lopullisesti tehneet nämä joukot toimivaksi tekijäksi maailmanpolitiikassa ja imperialismin kukistamisessa, vaikka sitä ei vielä näe Europan ja Amerikan ylen sivistynyt poroporvaristo, eikä sen joukossa myöskään 2 ja 212 Internatsionaalen johtajat. Brittiläinen Intia on näiden maiden johdossa, ja siellä kasvaa vallankumous sitä nopeammin, mitä merkitsevämmäksi toiselta puolen käy teollisuus- ja rautatieläisproletariaatti, ja toiselta puolen mitä petomaisemmaksi käy englantilaisten terrori, näiden yhä useammin turvautuessa joukkomurhiin (Amritsar), julkisiin pieksäjäisiin y. m. s.

 

III. Luokka-voimien suhde Venäjällä.

Neuvosto-Venäjän sisäiselle poliittiselle tilanteelle on ominaista se, että täällä näemme ensi kerran maailman historiassa useita vuosia rinnakkain vain kaksi luokkaa: proletariaatin, jonka on vuosikymmenten kuluessa kasvattanut varsin nuori, mutta kuitenkin aivan uudenaikainen suurteollisuus, ja pientalonpoikaiston, joka on väestön valtavana enemmistönä.

Venäjän suurmaanomistajat ja kapitalistit eivät tosin vielä ole kadonneet, mutta ovat ne joutuneet täydellisen pakkoluovutuksen alaisiksi, poliittisesti täysin murskatut luokkana, ja niiden jätteet ovat Neuvostovallan palkkalaisina. Luokkajärjestön ovat ne säilyttäneet ulkomailla, emigranttijoukkona, jonka lukumäärä nousee suunnilleen 112–2 miljoonaan. Näillä on puolen sataa kaikkien porvarillisten ja sosialististen (s. o. pikkuporvarillisten) puolueiden lehteä, armeijan tähteet ja lukemattomia suhteita kansainvälisen porvariston kanssa. Tämä emigranttijoukko touhuaa kaikin voimin ja keinoin tuhotakseen Neuvostovallan ja nostaakseen kapitalismin jälleen pystyyn Venäjällä.

 

IV. Proletariaatti ja talonpojat Venäjällä.

Tällaisen sisäisen tilan vallitessa Venäjällä on sen proletariaatin päätehtävä hallitsevana luokkana nykyisin määritellä oikein ja toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömät talonpoikaiston johtamiseksi ja kestävän liiton luomiseksi sen kanssa, jotka pitkän siirtymisasteitten sarjan kautta johtavat yhteiskunnalliseen, koneellistettuun suoviljelykseen. Tämä tehtävä on erikoisen vaikea Venäjällä sekä maamme takapajuisuuden takia että 7 vuotisen imperialistisen ja kansalaissodan suunnattoman hävityksen takia. Mutta näitä erikoisuuksia paitsikin on tämä sosialistisen rakentamisen vaikeimpia tehtäviä, ollen se edessä kaikissa kapitalistisissa maissa, poikkeuksena ehkä vain yksi — Englanti. Mutta eipä ole Englantiinkaan nähden unohdettava, että vaikka siellä onkin erittäin vähälukuinen pienten maanvuokraajain luokka, on siellä poikkeuksellisen korkea prosentti pikkuporvarillisesti eläviä työläisiä ja palkkalaisia, perustuen se Englannille »kuuluvain» siirtomaitten satamiljoonaisjoukkojen tosiasialliseen orjuuteen.

Tämän johdosta on proletaarisen vallankumouksen kehityksen kannalta katsoen, ottaen sen yhtenäisenä prosessina, Venäjän nyt elämän ajankohdan merkitys siinä, että käytännössä tulee koetetuksi ja tarkistetuksi valtiovaltaa käsissään pitävän proletariaatin politiikka pikkuporvarillisiin joukkoihin nähden.

 

V. Proletaarien ja talonpoikien sotaliitto Neuvosto-Venäjällä.

Venäjän proletariaatin ja talonpoikaiston oikean suhteen pohja laskettiin v:n 1917–21 kehitysjaksona, jolloin koko maailman porvariston ja kaikkien pikkuporvarillis-demokraattisten puolueiden (es-erräin ja menshevikkien) kannattamain kapitalistien ja tilanherrain maahankarkaus loi, lujitti ja puki varmaan muotoon sotaliiton proletaarien ja talonpoikien kesken Neuvostovallan puolesta. Kansalaissota on luokkataistelun kärjistynein muoto, ja mitä kireämpi tämä taistelu, sitä nopeammin, sitä ilmeisemmin osottaa itse käytäntö kaikkein takapajuisimmillekin talonpoikain kerroksille, että talonpoikaiston voi pelastaa vain proletariaatin diktatuuri, että es-errät (sosialivallankumoukselliset) ja menshevikit asiallisesti esiintyvät tilanherrain ja kapitalistien kätyreinä.

Mutta vaikka proletariaatin ja talonpoikain sotaliitto oli ja täytyikin olla ensimäinen niiden vakavan liiton muoto, ei se olisi voinut kestää montaakaan viikkoa ilman jonkinlaista taloudellista liittoa näiden luokkien kesken. Talonpoika sai työväenhallitukselta kaiken maan ja turvaa tilanherroja ja suurtalonpoikia vastaan; työväki sai talonpojalta elintarpeita lainaksi suurteollisuuden käyntiin saamiseen asti.

 

VI. Siirtyminen oikeisiin taloudellisiin suhteisiin proletariaatin ja talonpoikain kesken.

Sosialistiselta kannalta katsoen voi pientalonpoikain ja proletariaatin liitto olla oikea ja kestävä vain silloin, kun täyteen käyntiin saadut liikennevälineet ja suurteollisuus suovat työväelle tilaisuuden antaa talonpojalle elintarpeista vastikkeeksi kaikkia heille ja heidän taloutensa kohottamiseen tarpeellisia tuotteita. Maan hirveän hävitystilan takia ei siihen voitu heti paikalla päästä. Tasajako (pakko-otto) oli vielä riittämättömästi järjestyneessä valtiossa soveliain keino, minkä avulla voi pitää puoliaan ennen kuulumattoman vaikeassa sodassa tilanherroja vastaan. V:n 1920 kato ja nälkä kiristivät erityisesti talonpoikien ilmankin raskasta puutetta, tehden pikaisen elintarveveroon siirtymisen ehdottoman välttämättömäksi. Kohtuullinen elintarvevero parantaa heti huomattavasti talonpoikain asemaa, innostuttaa heitä samalla laajentamaan kylvöalaa ja parantamaan maanviljelystä.

Luontaisvero merkitsee siirtymistä talonpojan kaiken viljaylijäämän pakko-otosta järjestettyyn sosialistiseen tavaranvaihioon teollisuuden ja maanviljelyksen kesken.

 

VII. Kapitalismin sallimisen ja toimilupien antamisen merkitys ja ehdot Neuvostovallan puolelta.

Luontoisvero merkitsee asiallisesti talonpojan vapautta käyttää ylijäämää, joka hänelle jää suoritettuaan veronsa. Mikäli valtio ei voi antaa talonpojalle sosialistisen tehtaan tuotteita vastikkeeksi kaikkia hänen ylijäämiään vastaan, sikäli merkitsee näillä ylijäämillä käyty vapaa kauppa kiertämättömästi kapitalismin kehityksen vapautta.

Näissä rajoissa ei tämä kuitenkaan ole sosialismille vaarallista niin kauan kuin liikennevälineet ja suurteollisuus pysyvät proletariaatin käsissä. Päinvastoin, kapitalismin kehitys proletaarisen valtion kontrollin ja säännöstelyn alaisena (s. o. tässä mielessä »vaitiokapitalismin kehitys) on edullinen ja välttämätön näin pahasti hävitetyssä ja takapajuisessa pientalonpoikaisessa maassa (tietenkin vaan erääseen määräasteeseen saakka), sikäli kuin se voi jouduttaa talonpoikaisen maatalouden viipymätöntä kohottamista. Tämä koskee vielä enemmän toimilupia (konsessioita): ryhtymättä minkäänlaiseen kansallistuttamisen peruutukseen (denationalisatioon) työväen hallitus antaa vuokralle eräitä kaivoksia, metsäalueita, naftalähteitä y. m. ulkomaalaisille kapitalisteille saadakseen niiltä lisää kalustoa ja koneita, jotka tekevät sille mahdolliseksi jouduttaa neuvostollisen suurteollisuuden kohottamista. Konsessioitten saajille arvokkaissa tuotteissa annettava suoritus on epäilemättä työväen hallituksen maailman porvaristolle maksamaa veroa; tätä vähänkään peittelemättä on meidän selvästi ymmärrettävä, että meidän on suoritettava tämä vero, jos mielimme jouduttaa suurteollisuutemme kohottamista ja todella parantaa työväen ja talonpoikain asemaa.

 

VIII. Elintarvepolitiikkamme saavutukset.

Neuvosto-Venäjän elintarvepolitiikka v:na 1917–21 on epäilemättä ollut kovin alkeellista ja epätäydellistä, sekä on siinä esiintynyt paljon väärinkäytöksiä. Sen toimeenpanossa on tehty joukko virheitä. Mutta näissä oloissa on se yleensä katsoen ollut ainoa mahdollinen, ja se on täyttänyt historiallisen tehtävänsä: pelastanut proletariaatin diktatuurin hävitetyssä ja takapajuisessa maassa. Kieltämäton tosiasia on, että se on asteettain täydellistynyt. Täyden valtamme ensimäisenä vuotena (1.8.1918–1.8.1919) kokosi valtio 110 milj. puutaa leipäviljaa; toisena 220; kolmantena yli 285. milj. Nyt meillä on jo käytännöllistä kokemusta. Asetamme tehtäväksemme koota 400 milj. puutaa, ja aijomme sen koota (elintarveveron määrä on 240 milj. puutaa). Vain saamalla haltuunsa riittävän elintarvevaraston voi työväen hallitus seistä taloudellisessa suhteessa vankasti omilla jaloillaan, ja vaikka vähitellen, niin kuitenkin yhä edeten kohottaa suurteollisuuden sekä luoda oikean finanssisysteemin.

 

IX. Sosialismin aineellinen perusta ja Venäjän sähköistämissuunnitelma.

Sosialismin ainoana oleellisena perustana voi olla koneellinen suurteollisuus, joka kykenee järjestämään maataloudenkin. Mutta ei voi rajoittua tähän ylimalkaiseen väitteeseen. Se täytyy osoittaa tarkassa konkreettisessa muodossa. Uusinta tekniikkaa vastaava ja maataloutta uudistamaan kykenevä suurteollisuus on koko maan sähköistäminen. Meidän täytyi suorittaa Venäjän-Neuvostotasavallan sähköistämissuunnitelman tieteellinen työ, ja me olemme sen täyttäneet. 200 parhaan, tieteellisen, teknillisen ja agronoomisen asiantuntijan osanotolla on tämä työ täytetty; se on koottu yhteen suureen mietintöön ja yleispiirteissään hyväksytty Venäjän neuvostokokouksessa joulukuussa 1920. Myös on järjestetty elokuuksi 1921 yleisvenäläinen sähköteknikkojen kokous, joka on tarkastava tämän työn. Sitten sen valtio lopullisesti vahvistaa. Ensi kädessä suoritettavat sähköistämistyöt vaativat arviolta 10 vuotta ja 370 milj. työpäivää.

Kun meillä 1918 oli 8 äsken rakenneltua sähköasemaa (4757 kilovattia), oli v. 1919 36. (16,488?) ja v. 1920 jo 100 (86,998?). Niin mitättömältä kuin tämä tuntuukin suunnattomaan maahan nähden, on kuitenkin alku tehty, työ on menestynyt ja edistyy yhä paremmin. Venäläinen talonpoika ei ole enään sama kuin ennen; imperialistisen sodan jälkeen, kun miljoonat sotavangit ovat Saksassa tutustuneet ajan parhaaseen tekniikkaan, ja kolmivuotisen raskaan, mutta karkaisevan kansalaissodan jälkeen on hän jo toinen. Kuukausi kuukaudelta näkee hän selvemmin ja havainnollisemmin, että vain proletariaatin johto kykenee vapauttamaan pienten maanhaltijain joukon kapitaalin orjuudesta ja viemään kehitystä sosialismia kohti.

 

X. »Puhtaan demokratian» 2 ja 212 Internatsionaalen, eserräin ja menshevikien osa pääoman liittolaisina.

Proletariaatin diktatuuri ei merkitse luokkataistelun loppumista vaan sen jatkumista uudessa muodossa ja uusilla aseilla. Ja niin kauan kuin on luokkia, niin kauan kuin porvaristo, joka yhdessä maassa on kukistettu, jatkaa hyökkäyksiään neuvostovaltaa vastaan kansainvälisessä mitassa, niin kauan on tämä diktatuuri välttämätön. Pienten maanhaltijain luokka ei voi tänä ylimenokautena olla osoitamatta horjumista. Siirtymisolojen vaikeudet ja porvariston vaikutus kiertämättä aiheuttavat aika ajoin horjuntaa tämän joukon mielialassa. Proletariaatin niskoille, joka on heikennyt ja jossain määrin luokkakunnoltaan rappeutunutkin sen elävän perustan, koneellisen suurteollisuuden rappion vaikutuksesta, tämän työväen niskoilla on erittäin vaikea ja mitä suurin historiallinen tehtävä: pysyä lujana mainituista horjumisista huolimatta ja viedä perille asti asiansa, työn vapauttaminen pääoman ikeestä.

Pikkuporvariston horjumisen poliittisena ilmauksena on pikkuporvarillisten puolueiden politiikka, s.o. 2 ja 212 Internatsionaalen puolueiden, jommoisina Venäjällä esiintyvät eserräin (»sosialivallankumouksellisten») ja menshevikien puolueet. Kun näillä nyt on pääesikuntansa ja lehtensä ulkomailla ovat nämä puolueet tosiasiallisesti liitossa (blokissa) koko porvarillisen vastavallankumouksen kanssa ja tekevät sille todellisia palveluksia.

Suurporvariston ovelat johtajat, etupäässä Miljukov, kadettien (»perustuslailliskansanvaltaisen») puolueen johtaja, ovat täysin selvästi, tarkkaan ja suoraan arvioineet pikkuporvarillisen demokratian s.o. es-erräin ja menshevikien tämän aseman. Kronstadtin kapinan johdosta, jossa esiintyivät yhdistyneinä mensheviikkien, es-erräin ja valkokaartilaisten voimat, Miljukov puolusti tunnussanaa »Neuvostovalta ilman bolsheviikkeja». Kehittäen tätä ajatusta hän kirjoitti »kunnia ja tunnustus es-errille ja menshevikeille», (kts. »Pravda» N:o 64 ja 110 v. 1921, siteeraus »Pariisin viime uutisista»); sillä niiden tehtävänä on suoritiaa ensi vallansiirto pois bolshevikeilta. Miljukov, suurporvariston johtaja, on vetänyt aivan oikean kaikkien vallankumousten opetuksen, jotka ovat osottaneet, että pikkuporvarillinen demokratia on kykenemätön pitämään valtaa ja että se aina on esiintynyt porvarisdiktatuurin kilpenä, vain porrasasteena porvariston kaikkivaltaan.

Venäjän proletaarinen vallankumous vielä kerran vahvisti tämän vuosien 1789–94 ja 1848–49 kokemuksen vahvisti Fr. Engelsin sanat kirjeessä Bebelille (11.12.1884):.... »Puhdas demokratia saa kumoushetkenä... lyhyeksi aikaa hetkellisen merkityksen koko porvarillisen jopa feodalisenkin talouden pelastuksen viimeisenä ankkurina..... Aivan niin v. 1848 feodalis-byrokraattinen joukko kannatti liberaaleja (maaliskuusta syyskuuhun), pitääkseen vallankumoukselliset joukot kurissa... Joka tapauksessa tulee kriisien hetkenä ja niiden jälkipäivinä ainoana vastustajanamme olemaan koko taantumusjoukko, joka verhoutuu puhtaan demokratian ympärille, eikä tätä mielestäni saa jättää huomioon ottamatta.» (Jul. saks. kirjassa »Fr. Engelsin poliittinen testamentti», »Friedrich Engels politisches Vermächtnis»).

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päatöslause Venäjän kommunistisen puolueen taktiikan johdosta.

(Hyväksytty istunnossa 5 p. heinäk. 1921).

 

Kommunistisen Internatsionaalen III maailmankongressi, kuultuaan toveri Leninin selostuksen Venäjän Kommunistisen Puolueen taktiikasta ja tutustuttuaan siihen kuuluviin teeseihin, lausuu:

Kommunistisen Internatsionaalen III maailmankongressi tervehtii innostuksella Venäjän proletariaatin lähes nelivuotista taistelua valtiollisen valtansa valloittamiseksi ja säilyttämiseksi. Kongressi hyväksyy yksimielisesti Venäjän Kommunistisen Puolueen politiikan, puolueen, joka alusta alkaen kaikissa oloissa on huomannut uhkaavat vaarat ja, uskollisena vallankumouksellisen marxilaisuuden periaatteille aina on keksinyt keinot ja menettelytavat niiden voittamiseksi, ja nytkin, avoimessa kansalaissodassa esiintyneen hengähdysloman aikana, politiikallaan talonpoikaistoon nähden, kysymyksessä toimiluvista (konsessioista) ja teollisuuden rakentamisessa on keskittänyt kaikki V. K. P:n johtaman proletariaatin voimat pitääkseen proletariaatin diktatuurin voimassa Venäjällä, kunnes Länsi-Europan proletariaatti tulee veljiensä avuksi.

Maailmankongressi lausuu vakaumuksensa, että vain V. K. P:n johdonmukaisen ja tarkoituksenmukaisen politiikan ansiosta Neuvosto-Venäjä pysyy ensimäisenä ja tärkeimpänä maailmanvallankumouksen tukikohtana, ja tuomitsee kongressi samalla menshevististen puolueiden petturimaisen menettelyn, jotka kaikissa maissa hyökkäyksillään Neuvosto-Venäjää ja V. K. P:ta vastaan vahvistavat kapitalistista taantumusta sen taistelussa Venäjää vastaan ja tekevät voitavansa saadakseen yhteiskunnallisen vallankumouksen koko maailmassa lykätyksi.

Maailmankongressi kehottaa kaikkien maiden proletariaattia yhtenä miehenä astumaan Venäjän työläisten ja talonpoikain rinnalle ja toteuttamaan lokakuun päivät koko maailmassa.

Eläköön taistelu työväen diktatuurin puolesta!

Eläköön sosiaalinen maailmanvallankumous!

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistinen Internatsionaale ja Punanen Ammatillinen Internatsionaale.

Taistelu Amsterdamin keltaista Ammatillista Internatsionaalea vaastaan.

(Hyväksytty 24:nnessa istunnossa heinäk. 12 p. 1921).

 

I.

Porvaristo ei pidä pelkän alastoman väkivallan avulla työväenluokkaa orjuudessa, vaan myös mitä taitavimmalla petoksella. Koulu, kirkko, parlamentti, taide, kirjallisuus, sanomalehdistö — kaikki muodostuu porvariston käsissä voimakkaaksi keinoksi työväenjoukkojen pettämiseksi istuttamalla proletariaattiin porvariston aatteita.

Niiden porvarisaatteiden joukossa, joita valtaluokat ovat onnistuneet istuttamaan työväenjoukkoihin, on myöskin ammatillisten järjestöjen neutraliteetin aate, politiikattomuuden »ei politiikan», puolueettomuudenaate.

Uuden ajan historian viime vuosikymmeninä ja varsinkin imperialistisen sodan jälkeen ovat ammatilliset järjestöt koko Europassa ja Amerikassa kehittyneet proletariaatin laajimmiksi järjestöiksi, joihin muutamissa maissa kuuluu koko työväenluokka kauttaaltaan. Porvaristo on täysin selvillä siitä, että kapitalistisen järjestelmän lähitulevaisuus riippuu siitä, missä määrin ammatilliset järjestöt kykenevät vapautumaan porvarillisista vaikutuksista. Siitä johtuvat koko maailman porvariston ja sen apurien, sosialidemokraattien, vimmatut ponnistukset ammatillisten järjestöjen pitämiseksi millä hinnalla tahansa porvaris-sosialidemokraattisten aatteiden lumoissa.

Porvaristo ei voi aivan avoimesti kehottaa ammatillisia järjestöjä tukemaan porvarillisia puolueita. Se kehottaa tämän takia niitä olemaan kannattamatta mitään puolueita, tarkottaen tällä itse asiassa sitä, ettei ammatillisten järjestöjen olisi kannatettava kommunistisia puolueita.

Ammatillisten järjestöjen puolueettomuuden eli politiikattomuuden aate on jo vanha. Vuosikymmenien kuluessa tyrkyttivät tätä porvarisaaietta Englannin, Saksan, Amerikan ja muiden maiden ammatillisille järjestöille sekä papillis-kristillisten ammatillisten järjestöjen johtajat, Englannin vanhan tradeunio-liikkeen kuten myös Saksan n. s. vapaitten ammatillisten järjestöjen edustajat sekä vielä monet syndikalismin puoltajat. Legien, Gompers, Jouhaux, Sidney, Webb julistivat vuosikymmeniä ammatillisten järjestöjen »puolueettomuutta». Mutta todellisuudessa eivät ammatilliset järjestöt ole koskaan olleet puolueettomat eivätkä ole parhaalla tahdollaankaan voineet olla. Ammatillisten järjestöjen puolueettomuus ei ole vain vahingollinen työväenluokalle, vaan on se toteuttamatonkin. Työn ja pääoman taistelussa ei mikään työväen joukkojärjestö voi pysyä puolueettomana. Eivät siis myöskään ammatilliset järjestöt voi pysyä puolueettomina suhteissaan porvarillisiin puolueisiin ja proletariaatin puolueeseen.

Porvariston johtajat ovat siitä täysin selvillä. Mutta juuri niin kuin on porvaristolle ihan välttämätöntä, että kansanjoukot uskovat haudantakaiseen elämään, on niille välttämätöntä että ammatilliset järjestöt pysyvät politiikattomina ja puolueettomina kommunistiseen puolueeseen nähden. Porvaristo tarvitsee hallitakseen ja lisäarvoa työläisistä kiskoakseen — ei vain pappia, poliisia, kenraalia ja urkkijoita, vaan myös ammatillista byrokraattia, »työväen johtajaa», joka saarnaa ammatillisten järjestöjen puolueettomuutta ja poliittisista taisteluista kieltäytymistä.

Puolueettomuusaatteen valheellisuus kävi Europan ja Amerikan edistyneimmille proletaareille jo ennen imperialistisia sotaa yhä selvemmäksi. Luokkavastakohtien kärjistyminen paljasti yhä ilmeisemmin tämän valheellisuuden. Kun imperialistinen teurastus alkoi, olivat vanhat ammatilliset johtajat pakotetut tipauttamaan pois puolueettomuusnaamionsa ja avonaisesti esiintymään »oman» porvaristonsa puolella.

Ne sosialidemokraatit ja syndikalistit, jotka olivat vuosikausia saarnanneet ammatillisille järjestöille politiikkaan osanoton välttämistä, olivat kuitenkin imperialistisen sodan aikana todellisuudessa niitä työntämässä porvarispuolueiden katalimmankin veripolitiikan palvelukseen; eiliset ammatillisten järjestöjen »puolueettomuuden» julistajat esiintyivät tänään määrättyjen poliittisten puolueitten naamioimattomina asiamiehinä — mutta ei työväenluokan vaan porvariston puolueiden.

Imperialistisen sodan jälkeen yrittävät nämä samat sosialidemokratiset ja syndikalistiset ammatillisten järjestöjen johtajat uudelleen pukeutua politiikattomuuden naamiooon ja suosittaa järjestöilleen puolueettomuutta. Nyt kun sodan pakkotila on ohi, haluavat nämä porvariston kätyrit sovittautua uusiin oloihin ja ohjata työväen poikkeamaan vallankumouksen tieltä sellaiselle tielle, joka on edullinen ainoastaan porvaristolle.

Talous ja politiikka ovat aina kytkeytyneet toisiinsa katkeamattomilla siteillä. Tämä yhteys on erikoisen voimakas juuri nykyisentapaisissa tilanteissa. Ei ole ainoatakaan tärkeätä poliittisen elämän kysymystä, joka ei pakostakin kiinnittäisi sekä työväenpuolueen että myös proletaaristen ammattijärjestöjen huomiota; ja toisia päin ei ole ainootakaan tärkeätä taloudellista kysymystä, joka ei askarruttaisi sekä ammattijärjestöjä että myös työväen puoluetta. Kun Ranskan imperialistinen hallitus julistaa muutamien ikäluokkien mobilisoimisen Ruhr-alueen valtausta ja yleensä Saksan puristamista varten, voiko silloin todella proletaarinen ranskalainen ammatillinen järjestö selittää, että tämän puhtaasti poliittisen kysymyksen ei tarvitse herättää ammatillisten järjestöjen huomiota? Voiko todella vallankumouksellinen ranskalainen syndikaatti selittää tässä kysymyksessä olevansa puolueeton tai ei-poliittinen? Tai toiselta puolen, kun Englannissa on käynnissä niin puhtaasti taloudellinen liike kuin nykyisin hiilikaivoslakko, voiko silloin kommunistinen puolue sanoa, että tämä kysymys ei koske sitä, vaan kuuluu yksinomaan ammatillisten järjestöjen toimipiiriin? Aikana, jolloin taistelu hätää ja kerjäläisyyttä vastaan on miljoonain työttömien päivänkysymyksenä, kun kysymys porvarisasuntojen pakko-otosta työväen asunnonpuutteen lieventämiseksi on asetettava käytännöllisesti, jolloin yhä laajemmat ja laajemmat työväenjoukot itse käytännöllisessä elämässä ovat pakotetut harkitsemaan kysymystä proletariaatin aseistamisesta, jolloin työläiset milloin missäkin maassa panevat toimeen tehtaitten ja työpaikkain valtauksia — sellaisena aikana merkitsee väite, että ammatillisten järjestöjen ei pidä puuttua poliittiseen taisteluun vaan olla kaikkiin puolueisiin nähden neutraalina, käytännössä porvariston palvelukseen menemistä.

Huolimatta kaikesta nimitystensä moninaisuudesta voidaan Europan ja Amerikan poliittiset puolueet perusolemuksensa puolesta jakaa kolmeen ryhmään: 1. porvariston puolueet, 2. pikkuporvariston puolueet (pääasiasssa sosialidemokraatit) ja 3. proletariaatin puolueet. Ne ammatilliset järjestöt, jotka selittävät olevansa ei poliittisia ja julistautuvat puolueettomiksi näihin kolmeen ryhmään nähden, kannattavat todellisuudessa pikkuporvariston ja porvariston puolueita.

 

II.

Amsterdamin kansainvälinen Ammatillinen Liitto on järjestö, jossa 2 ja 212 Internatsionaalet tapasivat toisensa ja ojensivat kättä toisilleen. Koko kansainvälinen porvaristo katsoo luottamuksella ja turvallisuuden tuntein tähän järjestöön. Amsterdamin pää-aate on ammatillisten järjestöjen puolueettomuus. Ei ole sattuma, että porvaristo sekä sen palvelijat, sosialidemokratit ja oikeistosyndikalistit, tahtovat koota Länsi-Europan ja Amerikan työläiset tämän tunnussanan ympärille. Kun näet poliittinen II Internatsionaale, joka on avoimesti mennyt porvariston puolelle, luhistuu tyyten kokoon, on vielä jonkinlaista kannatusta Amsterdamin kansainvälisellä Ammattiliitolla, joka jälleen yrittää verhoutua puolueettomuuden aatteeseen. Tämän neutraliteetin lipun turvin ottaa Amsterdamin Liitto suorittaakseen porvariston vaikeimmat ja likaisimmat työt: se tahtoo tukahuttaa Englannin hiililakot (tätä tehtävää on täyttämässä tunnettu I. H. Thomas, joka samalla on II:n Internatsioonaalen esimies ja Amsterdamin keltaisen Ammattiliiton tunnetuimpia johtajia), se tahtoo polkea alas työpalkat ja järjestelmällisesti rosvota Saksan työläiset imperialistisen Saksan porvariston syntien takia.

Leipart ja Grassmann, Wissel ja Bauer, Robert Schmidt ja I. H. Thomas, Albert Thomas ja Jouhaux, Daszynski ja Zulawski, nämä herrat ovat jakaneet keskenään näyttelijäosansa: toiset, jotka ennen olivat ammatillisia johtajia, ovat nyt porvarillisten hallitusten palveluksessa niiden ministereinä, komissaareina tai muina apureina, toiset taas, jotka ovat samaa luuta ja ydintä, ovat Amsterdamin Ammatillisen Internatsionaalen johdossa ja saarnaavat järjestyneille työläisille puolueettomuutta poliittisessa taistelussa.

Amsterdamin Kansainvälinen Ammattiliitto on nykyisin kansainvälisen pääoman päätuki. Joka ei ole täysin käsittänyt, kuinka välttämätön on taistelu ammatillisten järjestöjen politiikattomuuden ja puolueettomuuden aatetta vastaan, ei voi menestyksellä taistella tätä kapitalismin linnoitusta vastaan. Tarkoitustenmukaisten taistelutapojen aikaansaamiseksi keltaista Amsterdamin Internatsionaalea vastaan on ennen kaikkea tarpeen joka maassa selvästi ja tarkoin määritellä puolueen ja ammatillisten järjestöjen keskenäiset suhteet.

 

III.

Kommunistinen puolue on proletariaatin etujoukko, joka on täysin käsittänyt proletariaatin kapitalistisesta ikeestä vapautumisen tiet ja keinot ja sen takia tietoisesti omaksunut kommunistisen ohjelman.

Ammatilliset järjestöt ovat suurempia työväen joukkojärjestöjä, jotka kehittyvät asianomaisen tuotannonhaaran kaikki työläiset käsittävän järjestön suuntaan, ja joihin kuuluu ei vain tietoisia kommunisteja, vaan myös proletariaatin keskitason, jopa aivan takapajuisiakin kerroksia, jotka vain asteettain elämän opetusten kautta omaksuvat kommunismin. Ammatillisten järjestöjen osuus on monessa suhteessa erilainen proletariaatin vallan valtauksen edellä käypäin taitelujen aikana, itse valtataistelujen aikana ja vallan valtauksen jälkeen; mutta sekä ennen vallan valtausta että myös sen aikana ja jälkeen ovat ammatilliset järjestöt laajempi, suurempia joukkoja käsittävä yleinen järjestö, kuin puolue, ja täytyy niiden puolueeseen nähden joutua jonkunlaiseen ympäryspiirin asemaan keskustaan verraten. Ennen vallan valtausta järjestävät todella proletaariset vallankumoukselliset ammatilliset järjestöt työväkeä pääasiassa taloudellisella perustalla taisteluun sellaisten parannusten puolesta, jotka ovat mahdolliset saada ennen kapitalismin täydellisiä kukistamista; mutta päähuomionsa panevat ne proletaarisen joukkotaistelun järjestämiseen kapitalismia vastaan ja proletaarisen vallankumouksen puolesta. Proletaarisen kumouksen aikana järjestävät todella vallankumoukselliset ammatilliset järjestöt yhdessä puolueen kanssa joukkoja välittömään hyökkäykseen pääoman linnoituksia vastaan ja ottavat suorittaakseen perustavan työn sosialistisen vallankumouksen järjestämisessä. Proletaarisen vallan valtauksen ja varmistumisen jälkeen suuntautuu ammatillisten järjestöjen työ pääasiassa organisatooris-taloudelliselle alalle, ja ammatilliset järjestöt omistavat voimansa miltei kokonaan talouden järjestämiseen sosialistiselle perustalle ja tulee niistä siten todella kommunismin käytännöllinen koulu. Kaikkien näiden kolmen taistelukauden kestäessä täytyy ammatillisten järjestöjen tukea proletariaatin etujoukkoa, kommunistista puoluetta, joka johtaa proletariaatin taistelua kaikissa sen vaiheissa. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on kommunistien ja myötätuntoisten ainesten järjestettävä ammatillisiin järjestöihin kommunistisia soluja, jotka ovat täydelleen kommunistisen kokonaispuolueen alaiset.

Kommunististen solujen jokaiseen ammatilliseen järjestöön muodostamisen taktiikka, josta Kommunistisen Internatsionaalen II maailmankongressi teki päätöksen, on kuluneen vuoden kuluessa jo ratkaisevasti osoittautunut oikeaksi ja on siitä ollut Saksasa, Englannissa, Ranskassa, Italiassa ja useissa muissa maissa huomattavia tuloksia. Se seikka, että esim. Saksassa huomattaviakin ryhmiä kokemattomia ja poliittisesti vähemmän kouluuntuneita työläisiä on viime aikoina eronnut vapaista sos. dem. amm. järjestöistä, kun eivät enään odota niistä mitään välitöntä hyötyä, ei voi muuttaa Kommunistisen Internatsionaalen periaatteellista kantaa kommunistien ammattiliikkeessä toimimiseen nähden. Kommunistien tehtävänä on selittää proletaareille, ettei pelastusta sillä saavuteta, että jäädään pois vanhoista ammatillisista järjestöistä järjestymättömiksi, vaan siten että ammatilliset järjestöt vallankumouksellistetaan, tungetaan niistä pois reformistinen henki ja petolliset reformistiset johtajat sekä sen kautta muutetaan ammatilliset järjestöt vallankumouksellisen proletariaatin todelliseksi tueksi.

 

IV.

Lähimmän toimikauden päätehtävänä on kommunisteilla se, että sitkeästi, tarmokkaasti, itsepintaisesti toimivat voittaakseen puolelleen työväen enemmistön ammatillisissa järjestöissä, antamatta nykyisin niissä vallitsevan taantumuksellisen mielialan masentaa mieltään, vaan yhä työskennellen saadakseen osanottonsa kautta kaikkiin ammatillisten järjestöjen jokapäiväisiin taisteluihin työväen mielet vastustuksesta huolimatta kommunismin puolelle.

Jokaisen kommunistisen puolueen voiman parhaana mittana on sen todellinen vaikutus työväenjoukkoihin ammatillisissa järjestöissä. Puolueen täytyy osata käyttää ratkaisevaa vaikutustaan ammatillisiin järjestöihin pyrkimättä niitä pikkumaisesti holhoamaan. Puolueen alainen on vain järjestössä toimiva kommunistinen solu, ei järjestö sellaisenaan. Vain kestävällä, uhrautuvalla ja ymmärtävällä solujensa toiminnalla voi puolue, ja täytyy sen päästä siihen, että ammatilliset järjestöt kokonaan seuraavat sen neuvoja ilolla ja alttiudella.

Ranskassa on paraillaan käynnissä terve käymistila ammatillisissa järjestöissä. Vihdoinkin on työväestö selviämässä liikkeensä kriisistä ja oppii ruoskimaan reformististen sosialistien ja syndikalistien petturuutta.

Ranskan vallankumoukselliset syndikalistit ovat yhä vielä osittain ennakkoluulojen vallassa poliittiseen toimintaan nähden, vieroen poliittisen proletaarisen puolueen aatetta. Ne kannattavat puolueettomuutta, sellaisena kuin se ilmenee v:n 1906 Amiensin päätöksessä. Tämän vallankumouksellisten syndikalistien osan avuton ja väärä kanta on mitä suurimpana vaarana koko liikkeelle. Jos se saisi enemmistön, ei se tietäisi mitä sillä tehdä, vaan joutuisi avuttomana pääoman asiamiesten, Jouhaux'n ja Dumoulinsin kynsiin.

Vallankumoukselliset syndikalisiit tulevat niin kauan Ranskassa olemaan vailla selvää linjaa, kuin ei sitä ole Kommunistisella Puolueellakaan. Ranskan kommunistisen puolueen täytyy pyrkiä ystävälliseen yhteistoimintaan vallankumouksellisen syndikalismin parhaiden aineksien kanssa. Mutta ensi kädessä on puolueen nojauduttava vain omiin jäseniinsä ja muodostettava joka paikkaan kommunistisia soluja, missä vain on kolmekin kommunistia. Puolueen on heti alettava valistusottelu puolueettomuutta vastaan. Sen täytyy ystävällisesti mutta täysin selvästi osottaa vallankumouksellisen syndikalismin virheet. Vain siten voidaan Ranskassa vallankumouksellistaa ammatillinen liike ja saada aikaan läheinen yhteistyö puolueen ja ammatillisten järjestöjen kesken.

Italiassa on tilanne omituinen: ammatillisten järjestöjen joukkojen mieliala on vallankumouksellinen, mutta Ammattijärjestön (Confederacione del. Lavoro) johto on ilmeisten reformistien ja keskustalaisten käsissä, jotka sydämeltään ovat Amsterdamin puolella. Italian kommunistien ensimäisena tehtävänä on järjestää sitkeä ja kestävä jokapäiväinen taistelu ammatillissa järjestöissä alhaalta ylös saakka ja järjestelmällisellä työllä kärsivällisesti paljastaa tämän johdon petturillinen ja horjuva luonne sekä temmata sen käsistä kaikki järjestöt.

Vallankumouksellisiin syndikalistisiin aineksiin nähden on Italian kommunisteilla ylipäänsä täytettävänään sama tehtävä kuin Ranskan kommunisteilla.

Espanjassa on voimakas vallankumouksellinen, mutta ei vielä täysin määrätietoinen ammatillinen liike ja sen rinnalla vielä nuori ja verrattain heikko Kommunistinen Puolue. Nykyisessä tilanteessa on puolueen yritettävä kaikkensa saadakseen vankan jalansijan ammatillisissa järjestöissä, autettava niitä neuvolla ja toimella, vaikutettava niissä valistavasti, solmittava toverillisia suhteita niiden kanssa ja oltava koko taistelua yhdessä järjestämässä.

Englannin ammattiyhdistysliikkeessä on käynnissä mitä merkitsevin kehitysprosessi. Se vallankumouksellistuu nopeasti. Joukkoliike kehittyy. Vanhat johtajat paljastuvat. Puolueen on jännitettävä kaikki voimansa saadakseen vankan jalansijan suurissa järjestöissä (hiilikaivosliitossa ym.). Jokaisen puolueen jäsenen on oltava jossain ammatillisessa järjestössä toimivana ja vireällä, kestävällä, elimellisellä työllä voitettava vaikutusvaltaa kommunismille. Mitään ei saa laiminlyödä pyrittäessä lähempään yhteyteen joukkojen kanssa.

Amerikassa tapahtuu sama kehitys jonkunverran hitaammin. Missään tapauksessa ei kommunistien pidä ilman muuta lähteä taantumuksellisen Työväenliiton (Federation of Labour) riveistä. Päinvastoin, heidän on kaikin keinoin tunkeuduttava vanhoihin ammatillisiin järjestöihin niitä kumouksellistuttamaan. I. W. W:n paraiden ainesten kanssa on yhteistyö välttämätön, mutta laiminlyömättä valistustaistelua sen ennakkoluuloja vastaan.

Japanissa kehittyy välittömän itseperäisesti laaja ammatillinen liike, joka vielä horjuu vailla selvää johtoa. Japanin kommunististen ainesten päätehtävänä on tukea tätä liikettä ja vaikuttaa siihen marxilaisesti.

Tshekkoslovakkiassa on puolueellamme takanaan työväenluokan enemmistö, mutta ammatillinen liike on vielä suureksi osaksi sosialipatrioottien ja keskustalaisten käsissä sekä lisäksi vielä kansallisperustalla pirstoutunut. Tämä johtuu vallankumouksellismielisten ammattijärjestöjen jäsenten puuttuvasta järjestyneisyydestä ja epäselvyydestä. Puolueen on tehtävä kaikkensa lopettaakseen tällaisen asiaintilan ja voittaakseen ammatillisen liikkeen kokonaisuudessaan kommunistien johtoon. Sitä varten on välttämättä muodostettava kouluja ja yhteinen kommunistinen ammatillisten asiain keskus. Tarmokkaasti on toimittava kansallisuuksittain jakautuneitten liittojen yhdistämiseksi.

Itävallassa ja Belgiassa ovat sosialipatriotit osanneet ovelasti saada lujan otteen ammatilliseen liikkeeseen. Näissä maissa on taistelun pääalue ammatillisen liikkeen alalla. Siihen tehtävään on kommunistien sen takia pantava päähuomionsa.

Norjassa täytyy puolueen, jolla on työväen enemmistö takanaan, saada ammatillinen liike lujemmin käsiinsä ja syrjäyttää johdosta keskustalaisainekset.

Ruotsissa on puolueen taisteltava sekä reformismia vastaan, että myös pikkuporvarillista virtausta vastaan sosialismissa ja on sen siihen kohdistettava koko tarmonsa.

Saksassa täytyy puolueen parhain tavoin vähitellen voittaa ammatilliset järjestöt. Missään tapauksessa ei ole »ulos ammatillisista järjestöistä» tehtävä myönnytyksiä. Se olisi sosialipatrioottien tukemista. Kommunistien ammatillisista järjestöistä erottamisyriiyksiä vastaan — sitkeä, kestävä taistelu ja kaikkien voimien ponnistus, jotta voitettaisiin puolellemme niiden enemmistö.

 

V.

Nämä seikat huomioon ottaen tulevat järjestymään ne suhteet, jotka on luotava Kommunistisen Internatsionaalen ja Punasen Ammatillisen Internatsionaalen kesken.

Kommunistisen Internatsionaalen tehtävänä on johtaa ei vain proletariaatin valtiollista taistelua, vaan myös sen koko vapaustaistelua, mihin muotoihin se pukeutuneekin. Kommunistinen Internatsionaale ei voi olla pelkkä eri maiden kommunistipuolueiden laskuopillinen summa. Sen on elävöitettävä ja yhteen koottava kaikkien proletaaristen järjestöjen, niin hyvin puhtaasti poliittisten kuin myös ammatillisten, osuustoiminnallisten, neuvosto- ja valistusjärjestöjen taistelutoiminta.

Kansainvälinen Ammatillinen Neuvosto ei missään tapauksessa voi asettua politiikattomuuden tai puolueettomuuden kannalle, eroten se siinä keltaisesta internatsionaalesta. Sellainen järjestö, joka haluaisi pysyä puolueettomana 2, 212 ja 3 Internatsionaaleen nähden, joutuisi välttämättömästi pelinappulaksi porvariston käsissä. Punasen Ammatillisen Internatsionaalen ohjelma, jonka Kommunistinen Internatsionaale on esittävä punaisten ammattijärjestöjen 1:lle kongressille on sellainen, että sitä puolustavat vain kommunistiset puolueet, vain Kommunistinen Internatsionaale. Jo pelkästään tämän takia, joita rehellisesti ja päättävästi voitaisiin toteuttaa ammatillisten järjestöjen uudet vallankumoukselliset tehtävät, täytyy punaisten ammattijärjestöjen työskennellä käsi kädessä ja läheisessä yhteydessä asianomaisen maan kommunistipuolueen kanssa, ja on Punasen Ammatillisen Internatsionaalen joka askeleellaan oltava sopusoinnussa Kommunistisen Internatsionaalen kanssa.

Neutraliteetin, »riippumattomuuden», politiikattomuuden ja puolueettomuuden ennakkoluulot, jotka vielä vaivaavat eräitä vilpittömästi vallankumouksellisia syndikalisteja Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja muissa maissa, eivät objektiivisesti ole muuta kuin porvarillisille aatteille maksettu vero. Punaset Ammattijärjestöt eivät voi voittaa keltaista Amsterdamia eikä siis myöskään kapitalismia, jos ne eivät kertakaikkiaan hylkää porvarillista puolueettomuuden ja neutraliteetin aatetta. Voimain säästämisen ja iskujen parhaan keskityksen kannalta olisi ihanteellinen tila se, että olisi vain yksi yhtenäinen internatsionaale, joka yhdistäisi riveihinsä sekä poliittiset puolueet että myöskin muut työväenjärjestäymisen muodot. Epäilemättä on vastainen järjestymismuoto oleva tällainen. Mutta nykyisenä ylimenokautena on, katsoen ammatillisten järjestöjen moninaisuuteen ja kirjavuuteen eri maissa, tarpeen luoda itsenäinen punaisten ammattijärjestöjen kansainvälinen yhtymä, sellaisten, jotka suuresti katsoen ovat Kommunistisen Internatsionaalen kannalla, mutta jotka ottavat jäseniä vapaammin kuin Kommunistinen Internatsionaale.

Tälle perustalle järjestettävälle Punaiselle Ammatilliselle Internatsionaalelle lupaa Kommunistinen Internatsionaale kannatuksensa; lähempäin keskinäisten suhteitten solmiamiseksi näiden kesken ehdottaa III kongressi, että Kommunistinen Internatsionaale lähettäisi kolme edustajaa Punasen Ammatillisen Internatsionaalen Toimeenpanevaan Komiteaan ja päinvastoin.

Punaisten Ammattijärjestöjen toimintaohjelma on Kommunistisen Internatsionaalen mielestä oleva suunnilleen seuraava:

 

Toimintaohjelma.

1. Koko maailman yli ulottuva terävä taloudellinen pula, tukkuhintain romahduksellinen lasku, liikatuotanto tavaranälän tosiasiallisesti vallitessa, porvariston hyökkäävä politiikka työväenluokkaa vastaan, itsepintaiset työpalkan alentamisyritykset ja pyrkimys painaa työväenkehitys vuosikymmeniä taapäin, tämän johdosta yhä kiihtyvä joukkojen katkeroittuminen toiselta puolen ja toiselta puolen ammatillisten järjestöjen avuttomuus niiden vanhojen toimitapojen takia asettavat kaikkien maiden ammatillisille järjestöille uudet tehtävät. On tarpeen ryhtyä noudattamaan uusia, kapitalismin lahoamisen aiheuttamia taloudellisia taistelutapoja, tarpeen on hyökkäävä taloudellinen politiikka ammatillisten järjestöjen puolelta, pääoman hyökkäysten torjumiseksi ja, vanhojen asemien vahvistamisen jälkeen, voidakseen itse käydä hyökkäämään.

2. Ammatillisen taktiikan perusta on vallankumouksellisten joukkojen ja niiden järjestöjen suora toiminta pääomaa vastaan. Kaikki työväen saavutukset ovat suorassa suhteessa suoraan toimintaan ja vallankumoukselliseen painostukseen joukkojen puolelta. Suoralla toiminnalla ymmärrämme kaikkinaisia työväen harjoittamaa välitöntä painostusta kapitalisteja ja valtiota vastaan, ja nimenomaan: boikotti, lakot, katuliikkeet, mielenosotukset, työpalkkain valtaus, kappaleiden tehtaista viennin väkivaltainen vastustaminen, asestettu kapina ja muut vallankumoukselliset toiminnat, jotka ovat omiaan yhdistämään työväenluokkaa taisteluun sosialismin puolesta. Vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen tehtävä on näinollen luoda suorasta toiminnasta keino työväen joukkojen kasvattamiseksi ja valmistamiseksi taisteluun yhteiskunnallisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin puolesta.

3. Taistelun viime vuodet ovat erittäin havainnollisesti osoittaneet ammatillisten järjestöjen kaiken heikkouden. Saman työpaikan työläisten kuuluminen useampiin ammattiliittoihin heikentää niitä taistelussa. Heikentymättömän taistelun lähtökohdaksi on tehtävä siirtyminen puhtaasti ammattimaisesta järjestörakenteesta teollisuusalanmukaiseen. »Yhdessä työpaikassa — yksi liitto» on oleva tunnussanana järjestäymisen alalla. Läheisten liittojen sulattaminen yhdeksi on tehtävä vallankumouksellista tietä, siten, että kysymys asetetaan välittömästi liiton jäsenten ratkaistavaksi tehdas- ja työpaikoilla sekä sitten käsitellään piiri- ja yleiskonferensseissa ja Ammattijärjestön kongressissa.

4. Jokaisen tehtaan ja jokaisen työpaikan on oltava vallankumouksen varuste, linnoitus. Entisen liittojäsenten keskenäisen suhteen (rahastonhoitajat, puheenjohtajat, luottamusmiehet ja muut) tilalle on tuleva tehdaskomiteajärjestelmä. Näitä komiteoita valitsemassa on kaikkien sen työpaikan työläisten oltava, riippumatta poliittisesta vakaumuksestaan. Punaisen Ammatillisen Internatsionaalen kannaitajain tehtävänä on vetää kaikki työpaikan työläiset valitsemaan edustuselimiään. Ehdottomasti on tuomittava yritykset rajottaa tehdas- ja työpaikkakomiteain vaalin toimittaminen aatetoverien keskenäisiin kokouksiin ja viedä läpi vain yhden puolueen suunnan ehdokkaat sekä sulkea pois vaaleista puolueettomat joukot. Siitä syntyisi vain solu, mutta ei tehdas- eikä työpaikkakomitea. Työväen vallankumouksellisen osan täytyy käyttää vaikutustaan tehdaskomiteaan solujensa kautta, toimikuntainsa kautta sekä jokaisen jäsenensä kautta yleisissä kokouksissa.

5. Tehdas- ja työmaakomitean on ensimäisenä vaatimuksenaan esitettävä huolenpito työttömyyden takia erotetuista työläisistä työnantajan kustannuksella. Ei ole millään ehdolla sallittava työväen heittämistä kadulle, eikä sitä, että liikkeenharjottaja siitä selviäisi ilman kustannuksia. Hänet on velvoitettava maksamaan työttömille täysi palkka. Tällaisen ohjelman kannalle ei ole vain työttömäin vaan myöskin ja juuri pääasiassa kaikkien työpalkkain työssäolevain järjestyttävä ja on heille saatava selväksi, että työttömyyskysymystä ei voida ratkaista kapitalistisen järjestelmän puitteissa ja että paras keino työttömyyttä vastaan on yhteiskunnallinen vallankumous ja proletariaatin diktatuuri.

6. Työpalkkain sulkeminen ja työpäiväin vähentäminen ovat nyt tärkeimpiä aseita porvariston käsissä, joilla se pakottaa työläisiä suostumaan työpalkan alentamisiin, työajan pitentämiseen ja kollektiivisten työehtosopimusten poistamiseen. Työsulku esiintyy yhä selvemmin »suoran toiminnan» muodossa yhtyneitten kapitalistien puolella järjestyneitä työväenjoukkoja vastaan. Siksi on käytävä taistelua työpaikkain sulkemista vastaan ja vaadittava työväelle oikeutta tutkia tehtaan sulkemisen syytä. On muodostettava erityisiä kontrollikomiteoita, joiden on pyrittävä valvomaan raaka-aineitten ja polttotarpeitten hankintaa. Sitten on niiden vaadittava välttämättömäin raaka-aineiden hankintaan muutoksia ja otettava selville pankkeihin sijoitetut rahavarat. Erityisesti valittujen kontrollikomiteain on hyvin tarkoin tutkittava oman liikkeensä ja muiden liikkeiden keskenäisiä rahasuhteita, ollen tällöin työväen lähimpänä tehtävänä käytännössä sivuuttaa afäärisalaisuus.

7. Yhtenä taistelukeinona työpaikkain summassa sulkemisia, työpalkan alentamista ja työehtojen huonontamista vastaan on tehtaan tai työpaikan valtaus työväen käsiin ja tuotannon jatkaminen liikkeen harjottajan tahtoa vastaan. Vallitsevan tavaranpuutteen takia on tuotannon jatkaminen välttämätön ja sen takia ei työväki saa sallia tehtaitten eikä verstaitten tahallista sulkemista. Aina paikallisten olojen, tuotantosuhteiden, valtiollisen tilanteen ja yhteiskunnallisen taistelun jännitysasteen mukaan voidaan ja täytyy työpaikan valtauksia tukea muilla painostuskeinoilla pääomaa vastaan. Vallatun työpaikan hallinta tulee tehdas- tai työpaikkakomitean käsiin, mukana sitä varten valittu liiton edustaja.

8. Taloudellisen taistelun tunnussanana on palkankorotus ja työehtojen parantaminen, sekä sodanedellisen ajan palkkoihin palaamisen vastustaminen. Kaikki yritykset painaa työväki takasin on torjuttava päättävällä ja kumouksellisella toiminnalla. Sodan seurauksena on ollut työväenluokan voimien menetys. Tämän torjumisen edellytyksenä ovat paremmat työehdot. Missään tapauksessa ei ole huomioon otettava kapitalistien vetoamista ulkomaiseen kilpailuun. Vallankumoukselliset ammatilliset järjestöt eivät saa katsoa työpalkka- ja työehtojen parannuskysymyksiä eri maiden rosvoushaluisten ainesten kilpailun kannalta, vaan pitäen silmällä työvoiman säilyttämisiä ja turvaamista.

9. Kapitalistien pyrkiessä polkemaan palkkoja taloudellisen pulan maassa vallitessa on vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen ehkäistävä eri tuotantoaloilla vuoron perään tapahtuvat palkan alentamiset, s. o. työväen ei pidä antaa pirstoa itseään ryhmiin. Jo edeltäpäin on vedettävä taisteluun mukaan yleishyödyllisten alojen (hiilikaivosten, rautateiden, sähkö- ja kaasulaitosten ym.) työläiset, niin että taistelu pääoman hyökkäyksiä vastaan tulee käsittämään taloudellisen elimistön tärkeimmät hermokeskukset. Tällöin on tarpeen ja tarkoituksenmukaista käyttää kaikkia vastarinnan lajeja osittaislakoista jonkun tuotantoalan yleislakkoon saakka koko maata käsittävässä mitassa.

10. Ammatillisten järjestöjen täytyy ryhtyä käytännöllisiin toimenpiteisiin valmistaakseen ja järjestääkseen kansainvälisiä taisteluita, jotka käsittävät jonkun tuotannonhaaran. Hiilen hankinnan tai liikenteen keskeyttäminen kansainvälisessä mitassa on tärkeä taistelukeino kaikkien maiden porvariston taantumuksellisia yrityksiä vastaan. Ammatillisten järjestöjen täytyy tarkkaavasti seurata maailman konjunktuurien muutoksia voidakseen valita oikean hyökkäyshetken, tällöin hetkeäkään unohtamatta, että minkäänlaista kansainvälistä hyökkäystä ei voida järjestää, jos ei ole kunnossa todella vallankumouksellisia ammatillisia kansainvälisiä järjestöjä, joilla ei ole mitään yhteyttä Amsterdamin keltaisen Internatsionaalen kanssa.

11. Kaikkien maiden opportunistien levittämää luuloa vastaan joukkosopimusten ehdottomasta arvosta on vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen päättävästi taisteltava. Joukkosopimus ei ole muuta kuin aselepo. Kapitalistit rikkovat sopimusta aina kun siihen vain tarjoutuu pieninkin tilaisuus. Ihan uskonnollinen joukkosopimuksen pyhittäminen osottaa kuinka syvälti eräät työväen johtajat ovat porvarillisten käsitysten läpitunkemat. Vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen ei tarvitse hyljätä joukkosopimusta, vaan ymmärtää sen suhteellinen arvo ja aina pitää selväpäisesti silmällä näiden sopimusten rikkomismahdollisuuita, silloin kun siitä on työväenluokalle hyötyä.

12. Työväenjärjestöjen taistelussa yksilöllisiä ja yhtyneitä työnantajia vastaan on, huomioon ottaen kansalliset ja paikalliset olot, käytettävä hyväksi työväenluokan vapaustaistelun kokonaiskokemuksia. Sitä varten on jokainen merkiisevämpi lakko hyvin valmistettava työväen puolelta ja on myös lakon alkaessa muodostettava erityisiä joukkoja torjumaan lakonrikkureita ja porvarillisten hallitusten tukemain valkokaartilaisjärjestöjen moninaisia provokatsiooneja. Italian fascistit, Saksan teknillinen Vara-apu, Ranskan ja Englannin entisistä upseereista ja aliupseereista muodostetut valkokaartit — kaikkien näiden järjestöjen tarkotuksena on hajottaa ja tuhota työväen taistelut, ei vain asettumalla lakkolaisten tilalle, vaan myös harjottamalia aineellista tuhoa ja tappamalla työväenjohtajia. Tällaisissa oloissa käy erikoisten lakko- ja itsesuojelusjoukkojen järjestäminen elinkysymykseksi.

13. Näiden muodostettavain taistelujärjestöjen ei ole vain turvattava työväkeä kapitalistien ja rikkurijärjestöjen hyökkäyksiä vastaan, vaan on niiden oma-alotteisesti estettävä johonkin tehtaaseen määräilyjen tavarain toisiin työpaikkoihin vieminen. Tällöin tulee kuljetustyöväelle aivan erikoinen tehtävä; sen on keskeytettävä tällaisten tavarain kuljettaminen, mikä käy päinsä kaikkien paikkakunnan työläisten yksimielisellä avulla.

14. Työväenluokan koko taloudellisen taistelun on lähiaikana kohdistuttava puolueen antamaan tunnussanaan: »tuotannon kontrolli työväen käsiin», ja on tämä kontrolli toteutettava ennenkuin hallitus ja valtaluokat ennättävät luoda aikomiaan kontrollin sijakkeita. Katkera taistelu on nostettava vallaluokkien ja reformistien yrityksiä vastaan perustaa työväen ja kapitalistien yhdyskuntia ja yhteiskontrollin laitoksia, ja on tällöin työpaikan kontrolloiminen toteutettava tiukasti, jotta voitaisiin saada todellisia tuloksia. Vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen täytyy päättävästi nousta niitä sosialistisia ilotulituksia ja petkutuksia vastaan, joita vanhojen ammatillisten järjestöjen johtajat koettavat esitellä vallaluokkien avustamina. Kaikki näiden herrain jutut rauhallisesta sosialisoimisesta pyrkivät ainoastaan johtamaan työväen huomion pois vallankumouksellisesta toiminnasta ja yhteiskunnallisesta vallankumouksesta.

15. Saadakseen työväen unohtamaan välittömän tehtävänsä ja herättääkseen heissä pikkuporvarillisia harrastuksia levitetään työväen voitto-osuuden aatosta, s. o. niiden luoman lisäarvon jonkun mitättömän osan heille tarjoamista. Tätä työväen turmelemissuunnitelmaa on arvosteltava räikeästi ja häikäilemättömästi. (Ei voitto-osinkoja, vaan »kapitalistisen voiton tuhoaminen», on vallankumouksellisten luokkajärjestöjen tunnussana).

16. Lamauttaakseen tai murtaakseen työväenluokan taisteluvoiman ovat porvarilliset valtiot ryhtyneet militarisoimaan erinäisiä tuotantolaitoksia tai kokonaisia tuotantoaloja, esittäen tekosyyksi elinehtoisten teollisuuksien turvaamisen. Muka mahdollisuuksien mukaan torjuakseen taloudellisia järkytyksiä saattavat he pääoman turvaamiseksi voimaan pakollisia sovinto-oikeuksia tai sovittelulautakuntia. Myöskin on pääoman etujen valvomiseksi ja sodan rasitusten kokonaan työväen hartioille sysäämiseksi ruvettu vetämään veroeriä suoraan työpalkasta, jolloin liikkeen harjottaja esiintyy suoranaisena veronkantajana. Näitä valtion harjoittamia, vain kapitalistiluokkaa palvelevia toimenpiteitä vastaan täytyy ammatillisten järjestöjen mitä katkerimmin taistella.

17. Samalla kun taistellaan työehtojen parantamisen, työväen elintason kohottamisen ja työväen kontrollin toimeenpanon puolesta, on aina pidettävä mielessä että nämä kysymykset ovat mahdottomat ratkaista kapitalististen olojen vallitessa, jonka takia vallankumouksellisten ammattiliittojen on askel askeleelta kiskottava vallitsevilta luokilta myönnytyksiä, pakottamalla niitä toteuttamaan yhteiskunnallisia lakeja, samalla aina tehden työväen joukoille selväksi että yhteiskunnallinen kysymys voidaan ratkaista vain kapitalismin tuhoamisen ja proletariaatin diktatuurin toteuttamisen kautta. Tältä kannalta katsoen älköön mikään työväen osittaisliike, mikään osittaislakko, mikään vähäpätöinenkään selkkaus menkö jälkeä jättämättä. Vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen on pyrittävä yleistämään näitä taisteluita ja saamaan niihin osaaottaville työläisille selväksi yhteiskunnallisen vallankumouksen ja proletaarisen diktatuurin välttämättömyys ja kiertämättömyys.

18. Taloudellinen taistelu on samalla poliittista, s. o. yleistä luokkataistelua. Itse taistelua, kuinka laajoja maan työväenjoukkoja se käsittääkin, voidaan käydä todella vallankumouksellisesti ja työväenluokalle mahdollisimman suurta hyötyä tuottavasti vain silloin, kun ammattiliitot toimivat käsikädessä, mitä läheisimmässä yhteistyössä ja liitossa maan kommunistisen puolueen kanssa. Työväen luokkataistelun kahteen riippumattomaan osaan jakamisen teoria ja käytäntö on nykyisenä kumousaikana erittäin vahingollinen. Nykyaikainen taistelu vaatii mitä suurinta voimain keskitystä ja voidaan sitä käydä vain jännittämällä äärimmilleen työväenluokan, s. o. sen kaikkien kommunististen ja vallankumouksellisten ainesten kumouksellinen tarmo. Kommunistisen puolueen ja punaisten ammattiliittojen erillinen esiintyminen johtaa kiertämättä epäonnistumiseen ja tuhoon. Sen vuoksi on kommunistisen puolueen ja ammatillisten järjestöjen yhtenäinen toiminta ja elimellinen liitto menestyksen ehto taistelussa kapitalismia vastaan.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Teesit kommunistien työstä osuustoiminnan alalla.

I. Proletaarisen vallankumouksen kaudella on proletaarisella osuustoiminnalla kaksi tehtävää: a) auttaa työtätekeviä joukkoja niiden vallankumouksellisessa taistelussa poliittisen vallan valtaamiseksi; b) siellä, missä tämä valta on jo saatu, auttaa niitä sosialistisen yhteiskunnan järjestämisessä.

II. Vanha osuustoiminta kulki reformismin tietä ja vältti kaikin tavoin vallankumouksellista taistelua. Se ruumiiilistuiii aatteen hitaasta »sisäänkasvamisesta» sosialismiin ilman proletariaatin diktatuurin apua.

Se saarnasi osuustoiminnan poliittista puolueettomuutta, jolloin se tämän kilven alla tosiasiassa ajoi osuustoiminnan alistamista imperialistisen porvariston politiikan tarkotusperiä palvelemaan.

Sen kansainvälisyys rajottui sanoihin. Tosiasiassa asettaa se työläisten kansainvälisen solidarisuuden sijalle työväenluokan yhteistoiminnan maansa porvariston kanssa.

Kaikella tällä politiikallaan ei osuustoiminta edistä vallankumouksen kehitystä, vaan taannuttaa sitä, ei jouduta, vaan estää.

III. Osuustoiminnan eri muodot ja lajit eivät voi yhtälailla hyödyttää köyhälistön vallankumouksellisia päämääriä. Sopivimpia tähän on kulutus-osuuskunta. Kuitenkin näissäkin on useita yhdistyksiä, jotka ovat porvari-aineksista muodostuneet. Sellaiset osuuskunnat eivät tule koskaan asettumaan köykällistön puolelle vallankumoustaistelussa. Tähän ovat valmiit vain työläisten osuuskunnat kaupungissa ja maalla.

IV. Kommunistien tehtävät osuustoiminnan alalla ovat seuraavat: a) kommunististen aatteiden propaganda; b) osuuskuntien muodostaminen vallankumouksellisen luokkataistelun elimiksi erottamatta yksityisiä osuuskuntia keskusjärjestöstä.

Kommunistien pitää kaikissa osuuskunnissa muodostaa soluja, joiden tehtäväksi tulee kommunistisen osuustoiminta-keskuksen luominen jokaiseen maahan.

Näillä soluilla, samoinkuin keskuksilla, tulee olla läheinen yhteys kommunistisen puolueen ja sen osuuskunnassa olevain edustajain kanssa. Keskuksen velvollisuus on laatia kommunistisen taktiikan perusteet maansa osuustoiminnassa, sen pitää johtaa toimintaa ja järjestää sitä.

V. Ne käytännölliset tehtävät, joita tällä kertaa on Lännen vallankumouksellisilla osuuskunnilla edessään, käyvät selville vasta itse toiminnassa; kuitenkin on jo nyt mahdollisia tehdä niistä muutamia määritelmiä;

a) suullinen ja kirjallinen agitatsiooni ja propaganda kommunististen aatteiden hyväksi, taistelu osuuskuntien vapauttamiseksi porvarillisten sovittelijoiden johdosta ja vaikutuksesta;

b) osuuskuntien lähentäminen kommunistisiin puolueisiin ja vallankumouksellisiin ammattiyhdistyksiin; osuuskuntien välitön ja välillinen osanotto poliittiseen taisteluun, työläisten mielenosotuksiin ja poliittisiin kamppailuihin; kommunistisen puolueen ja sen sanomalehtien aineellinen tukeminen; lakossa olevien tai työnsulusta kärsivien työläisten aineellinen avustaminen, j. n. e.;

c) taistelu porvariston imperialistista politiikkaa vastaan, erittäinkin Venäjän ja muiden maiden asioihin sekaantumista vastaan;

d) kaupallisten, eikä vain aatteellisten ja järjestöllisten suhteiden hankkiminen eri maiden osuuskuntatyöväen välille;

e) taistelu pikaisen kauppasopimuksen solmiamiseksi ja kauppasuhteiden alkamiseksi Neuvosto-Venäjän ja muiden neuvostotasavaltojen kanssa;

f) mahdollisimman laaja osanotto tavaravaihtoon näiden tasavaltain kanssa;

g) osanotto neuvostovaltioiden luonnonrikkauksien käyttämiseen siten, että osuuskunnat hankkivat toimilupia (konsessioneja).

VI. Osuustoiminta voi vasta köyhälistön vallankumouksen voiton jälkeen päästä täyteen kehitykseensä. Neuvosto-Venäjän kokemusten perusteella voidaan jo nyt joitakin tämän toiminnan luonteenomaisia piirteitä määritellä:

a) kulutusosuuskuntain pitää proletaarisen vallan suunnitelmain mukaisesti ottaa tehtäväkseen tuotteiden jakaminen. Tämä tulee johtamaan osuuskunnat tähän asti tuntemattomaan kukoistukseen;

b) osuuskunnista pitää tulla järjestö, joka liittää erilliset pikkutaloudet (talonpoikain ja käsityöläisten taloudet) proletaarisen valtion keskustalouseiimim. Viimemainitut tulevat osuuskuntien välityksellä johtamaan erilaisten pikkutalouksien työtä yhtenäisen suunnitelman mukaan. Etenkin kulutus-osuuskunnat tulevat olemaan elin, joka kerää elintarpeet ja raaka-aineet pikkutuottajilta ja antaa ne edelleen jäsenilleen ja valtiolle;

c) tuotanto-osuuskunnat voivat yhdistää pikkuyritykset työpajoihin ja suurempiin yrityksiin (laitoksiin), joissa on mahdollista käyttää konetyötä ja tieteellisteknillisiä työtapoja. Tämä laskee pikkutalouden teknillisen perustan, joka tekee mahdolliseksi sosialistisen tuotannon järjestämisen ja johtaa siihen, että pikkutehtailijan individualistinen psykologia häviää ja kollektivistinen psykologia kehittyy.

VII. Katsoen siihen tavattoman suureen tehtävään, mikä vallankumouksellisilla osuuskunnilla tulee olemaan proletaarisen vallankumouksen kautena, terottaa Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi kommunististen puolueiden, ryhmien ja järjestöjen huomioon, että niiden tulee jatkaa vallankumouksellisen osuustoiminta-aatteen voimakasta propagandaa, muodostaa kommunistisia soluja osuuskuntiin, muuttaa osuuskunnat luokkataistelu-elimiksi ja luoda osuuskuntain ja vallankumouksellisten ammattiyhdistysten yhtenäinen rintama.

Kongressi antaa Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean tehtäväksi osaston perustamisen osuuskuntatyötä varten kaikkien edellämainittujen tehtävien toimeenpanijaksi. Sen lisäksi pitää tämän osaston toimeenpanna neuvottelukokouksia, konferensseja ja kongresseja vallankumouksellisten osuustoimintatehtävien toteuttamiseksi kansainvälisessä mitassa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätöslause työstä osuustoiminnan alalla.

(Hyväksytty 22:nnessa istunnossa heinäk 10 p. 1921).

 

Internatsionaalen III kongressi velvoittaa Toimeenpanevan Komitean luomaan osuustoimintasektsion (osaston), jonka tehtävänä on tarpeen vaatiessa kutsua koolle kansainvälisiä osuustoimintaneuvotteluja, konferensseja ja kongresseja tarkoituksella toteuttaa teeseissä esitetyt tehtävät kansainvälisessä mitassa.

Osastolla on sen lisäksi seuraavat käytännölliset tehtävät: a) muodostamalla osuuskunnallisiksi pienet puoliproletaariset liikkeet sekä ohjaamalla työtätekeviä taloutensa kollektiiviseen johtoon ja kollektiiviseen kohottamiseen, voimistuttaa työtätekevien osuustoimintaa maataloudessa ja ammatti-aloilla; b) taistella ravintovälineitten ja kulutustarvikkeitten koko jaon luovuttamisen puolesta kansallisessa mitassa osuusliikkeen haltuun; c) käydä propagandaa vallankumouksellisen osuustoiminnan periaatteitten ja menettelytapojen puolesta sekä johtaa proletaarisen osuusliikkeen toiminta taistelevan työväenluokan aineelliseen tukemiseen; ja d) tukea kansainvälisten kauppa- ja finanssisuhteitten aikaansaamista työväen osuuskuntien kesken, sekä järjestää niitten yhteisöllistä tuotantoa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Teesit kommunististen puolueitten työtavoista ja muodoista naisten keskuudessa.

(Hyväksytyt 20:nnessä istunnossa heinäk. 8 p. 1921).

 

Periaatteet.

I. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi vahvistaa vielä kerran yhdessä kommunisti-naisten kansainvälisen kongressin kanssa I:n ja II:n kongressin päätökset, joissa lausutaan, että on välttämätöntä tehostaa Lännen ja Idän kommunististen puolueitten työtä naisproletariaatin keskuudessa, kasvattaa työläisnaisten laajoja joukkoja kommunismin hengessä, ja vetää ne taisteluun neuvostovallan saavuttamiseksi tai neuvostotasavallan rakennustyöhön.

Koko maailmassa kohoaa työväenluokan, niin myös työläisnaisten eteen pääkysymyksenä proletariaatin diktatuuri.

Kapitalistinen talousjärjestelmä on joutunut umpikujaan, kapitalismin puitteissa ei ole enää tilaa tuotantovoimien edelleen kehittymiselle. Työtätekevien köyhtyminen, porvariston voimattomuus tuotantoa uudistamaan, keinottelun suuri paisuminen, tuotannon rappio, työttömyys, hintain heilahdukset, työpalkkain ja hintain epäsuhde, kaikki nuo ilmiöt välttämättä johtavat luokkataistelun kärjistymiseen kaikissa maissa. Tässä taistelussa tulee ratkaistua kysymys tuotannon johdosta, organisatsioonista ja järjestelmästä, ja se, onko johto vähälukuisten porvarien ja riistäjien käsissä kapitalismin ja yksityisomistuksen pohjalla, vai ottaako sen haltuunsa tuottajien luokka kommunistisella pohjalla. Uuden eteenpäin pyrkivän luokan, tuottajien luokan, on taloudellisen kehityksen lakien mukaan otettava haltuunsa tuotantokoneisto, luodakseen uusia talousmuotoja. Ainoastaan tällä tavoin on mahdollista tuotantovoimien korkein kehitys, jonka kapitalistisen tuotantotavan anarkia on tähän asti estänyt.

Niin kauan kun valta on porvariluokan käsissä, ei proletariaatti voi tuotantomenetelmiä parantaa. Niin kauan kuri valta on pääoman käsissä, eivät mitkään uudistukset, mitkään demokraattisen tai niinsanotun sosialistisen hallituksen toimenpiteet porvarillisessa maassa kykene asemaa pelastamaan ja helpottamaan työläisnaisten ja työmiesten raskaita, sietämättömiä kärsimyksiä, jotka kapitalistisen talousjärjestelmän rappio on aiheuttanut. Ainoastaan silloin, kun proletariaatti ottaa vallan, on tuottajien luokalle mahdollista ottaa haltuunsa tuotantovälineet ja edistää taloudellista kehitystä työtätekevien eduksi. Jouduttaakseen proletariaatin kiertämättömän lopputaistelun hetkeä lahonnutta kapitalistista maailmaa vastaan, tulee työväenluokan lujasti ja järkähtämättömäsi noudattaa III:n Internatsionaalen hyväksymää menettelytapaa. Proletariaatin työväendiktatuuri on lähin, mikä määrää proletariaatin kummankin sukupuolen työtavat ja taistelulinjan.

Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi lähtee siitä perusajatuksesta, että kaikissa kapitalistisissa valtioissa on proletariaatin edessä taistelu proletariaatin diktatuurista, samoin kuin kommunismin rakentaminen on lähin tehtävä niissä maissa, joissa diktatuuri jo on työläisten käsissä. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi toteaa että ei vallan valloittaminen, eikä kommunismin toteuttaminen maassa, missä pääoma on jo kukistettu, ole mahdollinen ilman proletariaatin ja puoliproletariaaiin laajain naisjoukkojen aktiivista tukea.

Toiselta puolen kongressi vielä kerran johtaa kaikkien naisten huomion siihen seikkaan, että kaikki yritykset, jotka tarkoittavat naisen vapauttamista orjuudesta ja hänen tasa-arvoiseksi tekemistään, ovat ilman hänen omaa toimintaansa mahdottomat.

II. Työväenluokan etu vaatii juuri nykyään erittäin pakottavasti naisten liittämistä proletariaatin järjestyneisiin riveihin, jotka taistelevat kommunismin puolesta, ja tämä sitäkin välttämättömämmin, kun taloudellinen rappiotila muodostuu kaupunki- ja maalaisköyhälistölle yhä ratkaisevammaksi ja sietämättömämmäksi, ja kun yhteiskunnallisen vallankumouksen toteuttaminen käy kapitalististen maitten työväenluokalle yhä väistämättömämmäksi, samalla kun Neuvosto-Venäjän työläisten on suoritettava kansantalouden elvyttäminen uusilla, kommunistisilla perusteilla. Kummatkin tehtävät ovat sitä helpommat suorittaa, mitä aktiivisemmin, tietoisemmin ja alttiimmin naiset ottavat osaa niitten ratkaisuun.

III. Kommunististen puolueitten on kaikkialla, missä on esillä kysymys vallan valloittamisesta, oikein arvioitava se suuri vaara, mikä vallankumoukselle koituu niitten työläisnaisten, perheen emäntien, konttorinaisten ja talonpoikaisnaisten joukkojen taholta, joita ei ole vedetty liikkeeseen mukaan, ei riistetty pois kapitalistisen maailmankatsomuksen, kirkon ja porvarillisten ennakkoluulojen vaikutusvallasta, ja joita ei tavalla tai toisella ole saatettu yhteyteen kommunismin suuren vapausliikkeen kanssa. Ne Lännen ja Idän naisjoukot, joita ei ole saatu vedetyksi liikkeeseen mukaan, ovat ehdottomasti pääoman tukena ja alttiina vastavallankumoukselliselle propagandalle. Unkarin vallankumouksen kokemuksen, jonka kuluessa luokkatiedottomat naisjoukot esittivät niin surullista osaa, tulee olla varotuksena kaikkien niitten maitten proletaareille, joitten on astuttava yhteiskunnallisen vallankumouksen tielle.

Toiselta puolen on neuvostovallan käytäntö osottanut, miten tärkeä on työläis- ja talonpoikaisnaisten osanotto sekä tasavallan puolustukseen että myös neuvostotyöhän kaikilla aloilla. Tosiasiat osottavat, mikä merkitys on neuvostotasavallassa ollut työläis- ja talonpoikaisnaisiila selkäpuolen puolustuksen järjestämisessä, taistelussa karkulaisuutta vastaan, ja taistelussa kaikkea vastavallankumouksellisuutta, sabotaasia ym. vastaan. Muitten maitten proletariaatin on käytettävä hyväksi tätä proletaarisen tasavallan kokemusta.

Tästä johtuvat seuraavat kommunististen puolueitten tehtävät: niitten tulee laajentaa puolueen ja kommunismin vaikutusta maansa laajoihin naisjoukkoihin tehostetuilla ja erityisillä menetelmillä, jotka vapauttavat naiset kapitalistisen maailmankatsomuksen tai kompromissipuolueitien vaikutuksesta ja kasvattavat ne oikeiksi naissotureiksi, jolla tavoin saavutetaan niitten tosiasiallinen vapautus.

IV. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi teroitaa Lännen ja Idän kommunististen puolueitten mieleen erityisesti, että tehostavat työtä naisproletariaatin keskuudessa, ja huomauttaa samalla koko maailman työläisnaisille siitä, että ainoastaan kommunismin voitto tekee mahdolliseksi heidän vapauttamisensa orjuudesta ja sorrosta. Mitä kommunismi voi naiselle antaa, sitä ei kapitalistinen naisliike voi hänelle antaa missään tapauksessa... Niin kauan kuin kapitalistisissa maissa pysyy pääoman ja yksityisomistuksen valta, ei naisen vapautus riippuvaisuudesta mieheen nähden voi edistyä muuta kuin siihen oikeuteen saakka, että saa hallita omaa omaisuuttaan, ansiotaan ja yhdenvertaisesti miehen kanssa päättää lasten kohtalosta. Porvarillisen naisliikkeen ajajien pyrkimys parlamenttarismin valtakaudella ulottaa äänioikeus naisiin, ei ratkaise naisen todellisen tasa-arvoisuuden kysymystä, etenkään ei omistamattomain luokkain naisten suhteen, kuten työläiset ovat tulleet havaitsemaan kaikissa niissä kapitalistisissa maissa, missä porvaristo on viime vuosina muodollisesti toteuttanut sukupuolten poliittisen samanarvoisuuden. Äänioikeus ei voi hävittää alkuperäisiä syitä naisen kahlehtimiseen perheeseen ja yhteiskuntaan. Siviiliavioliiton luominen purkamattoman avioliiton tilalle kapitalistisissa maissa, — proletaarinaisten jäädessä riippuviksi kapitalisteista ja mieselättäjästä, äitiys- ja nuorisosuojeluksen sekä yhteiskunnallisen kasvatuksen puutteessa, — ei voi avioliittoon nähden tasottaa naisen asemaa, eikä ratkaista sukupuolten välisten suhteitten kysymystä.

Naisen ei vain muodollinen mutta tosiasiallinen tasa-arvoisuus on mahdollinen ainoastaan kommunismin vallitessa, s. o. ainoastaan silloin kun työtätekevän joukon nainen on siinä asemassa, että hän ottaa osaa tuotannon hallintaan, jakoon ja johtoon, ja täyttää työvelvollisuuden samalla tavalla kuin kaikki muutkin työtätekevän yhteiskunnan jäsenet. Toisin sanoen: se on mahdollinen vain silloin, kun kapitalistinen tuotantojärjestelmä on kukistettu ja korvattu kommunistisella talousmuodolla. Ainoastaan kommunismi luo edellytykset, joitten vallitessa naisen luonnollinen tehtävä, äiteys, ei joudu ristiriitaan hänen yhteiskunnallisten velvollisuuksiensa kanssa, ja häiritse hänen luovaa työtään yhteiskunnan hyväksi, vaan päinvastoin edistää kaikin puolin persoonallisuuden sopusointuista kehitystä, mikä on kiinteästi ja erottamattomasti yhteydessä työtätekevän yhteisön, kollektiivin, tehtävien ja elämän kanssa. Kommunismi pitää olla kaikkien naisten päämäärä, jotka taistelevat naisen vapautuksen ja hänen oikeuksiensa toteuttamisen puolesta.

Mutta kommunismi on samalla koko proletariaatin päämäärä, ja niinmuodoin tulee työläisnaisten ja työmiesten taistelun tapahtua kummankin puolen edun takia yhteisesti ja erottamattomana.

V. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi korostaa sitä vallankumouksellisen marxilaisuuden peruslausetta, että ei ole »erikoista naiskysymystä», ja että kaikki työläisnaisten yhteistoiminta kapitalistisen naisliikkeen kanssa johtaa proletariaatin voimain heikentämiseen. Mutta toiselta puolen kongressi myös korostaa sitä, että kaikki se kannatus, jonka työläisnaiset antavat sosialisovittelijain ja opportunistien petolliselle menettelytyvalle, heikontaa samalla tavoin proletariaatin voimia, lykkää tuonnemmaksi yhteiskunnallisen vallankumouksen sekä viivyttää kommunismin voittoa ja siten myös naisen vapautuksen hetkeä.

Kommunismi ei ole mahdollinen eri luokkien naisten yhteistoiminnan kautta, vaan ainoastaan kaikkien riistettyjen yhteisen taistelun kautta.

Proletaarisia naisjoukkoja velvoittavat niiden omat edut kannattamaan kommunististen puolueitten vallankumouksellista menettelytapaa, ja aktiivisesti ja välittömästi ottamaan osaa joukkoliikkeisiin ja kansalaissotaan kaikissa sen muodoissa niin kansallisessa kuin kansainvälisessä mitassa.

VI. Naisten taistelun niitten kaksinkertaista sortoa (kapitalismia ja perhe-elämästä riippuvaisuutta) vastaan, tulee jo kehityksensä ensi asteella saada kansainvälinen luonne, ja III Internatsionaalen lipun alla muuttua proletariaatin kummankin sukupuolen taisteluksi diktatuurin ja neuvostotyön puolesta.

VII. Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi varottaa työläisnaisia kaikesta yhteistyöstä ja kompromissista kapitalististen naisasian ajajien kanssa, ja kiinnittää samalla niitten huomion siihen, että liikkeelle tuottaa tavattomia vahingoita jokainen sellainen harhaluulo, että proletaarinen nainen voisi itseänsä vahingoittamatta kannattaa II Internatsionaalea tai sitä lähellä olevia opportunistisia aineksia. Naisten täytyy alituiseen muistaa seuraava: Naisen orjuus versoo kapitalistisesta rakenteesta; jotta tulisi loppu tästä orjuudesta, on päästävä uuteen yhteiskuntamuotoon.

2 ja 212 Internatsionaalen ja niitten keltaisten ryhmien kannattaminen ehkäisee yhteiskunnallisen vallankumouksen kehitystä, ja niin muodoin myös uusien yhteiskuntamuotojen toteuttamista. Mitä päättävämmin naisjoukot luopuvat 2 ja 212 Internatsionaalesta, sitä varmempi on yhteiskunnallisen vallankumouksen voitto. Kommunistinaisten velvollisuus on tuomita kaikki ne, jotka säikkyvät Kommunistisen Internatsionaalen vallankumouksellista menettelytapaa, ja järkähtämättömästi vaatia tälläisten poistamista sen suljetuista riveistä.

Naisten on muistettava, että II:n Internatsionaale myös kerran koetti luoda elimen, jonka tehtävänä olisi ollut johtaa naisen kaikinpuolisen vapautuksen taistelua. Sosialistinaisten kansainvälinen liitto, mikäli sitä jo toteutettiin, syntyi työläisnaisten omasta alotteesta II:n Internatsionaalen puitteitten ulkopuolelle.

III Internatsionaale määritteli konkreettisesti jo I kongressissaan v. 1919 kantansa kysymykseen naisten vetämisestä diktatuuritaisteluun. I:n kongressin johdosta kutsuttiin kommunistinaisten ensimäinen konferenssi, ja v. 1920 perustettiin työtä varten naisten keskuudessa Kansainvälinen Sihteeristö, jolla on vakituinen edustus Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpanevassa Komiteassa. Kaikkien maitten luokkatietoisten työläisnaisten velvollisuus on empimättä katkaista välit 2 ja 212 Internatsionaalen kanssa, ja voimakkaasti tukea Kommunistisen Internatsionaalen vallankumouksellisia kantaa.

VIII. Työläis- ja talonpoikaisnaisten ja konttorinaisten on maansa kommunistiseen puolueeseen liittymällä osoiettava kannattavansa Kommunistista Internatsionaalea.

Niissä maissa ja puolueissa, missä ei vielä ole loppuun saakka suoritettu taistelu II:n ja III:n Internatsionaalen välillä, on työläisnaisten velvollisuus kaikin voimin kannattaa sitä puoluetta tai ryhmää, joka taistelee Kommunistisen Internatsionaalen puolesta, ja välittämättä mistään auktoriteeteista käydä säälimätöntä taistelua kaikkia horjuvia ja petollisia aineksia vastaan. Luokkatietoiset prolelaarinaiset, jotka pyrkivät todelliseen vapautukseensa, eivät saa jäädä Kommunistisen Internatsionaalen ulkopuolella oleviin puolueisiin. Joka on III:n Internatsionaalen vastustaja se on myös naisen vapautuksen vihollinen.

Lännen ja Idän päämäärästään tietoisilla työtätekevillä naisilla on vain yksi paikka: Kommunistisen Internatsionaalen lipun alla, s. o. maansa kommunistisen puolueen riveissä. Kaikki horjuminen työtätekevien naisten taholta, kaikki väistyminen taistelusta sosialistisiksi itseään nimittäviä kompromissipuolueita ja niitten johtajia vastaan vaikuttaa turmiollisesti proletariaatin taisteluun, saattaa sen menestyksen vaaranalaiseksi. Sillä taistelu on saanut avoimen ja säälimättömän kansallisen ja kansainvälisen kansalaissodan luonteen.

 

Naisten keskuudessa harjotettavan työn menetelmät ja muodot.

Lähtien kaikista edellä esitetyistä periaatteista päättää Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi, että kaikkien maitten kommunististen puolueitten on tehtävä työtään naisproletariaatin keskuudessa seuraavilla perusteilla:

1. Naiset on pidettävä puolueen ja kaikkien luokkajärjestöjen (ammattiyhdistysten, osuuskuntien, tehdasvanhimpain neuvostojen ym.) samanarvoisina jäseninä.

2. On myönnettävä välttämättömäksi, että naiset saadaan aktiivisesti mukaan kaikille proletaarisen taistelun aloille (myöskin proletariaatin sotilaalliseen itsepuolustukseen), uusien yhteiskuntaperusteitten rakennustyöhön, sekä tuotannon ja elämän järjestämiseen kommunistiselle pohjalle.

3. On tunnustettava äiteyden tehtävä yhteiskunnalliseksi tehtäväksi ja toimittava sellaisten toimenpiteitten ajamiseksi ja toteuttamiseksi, jotka suojelevat naista äitinä.

Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi vastustaa mitä päättävimmin erikoisten, erillisten naisliittojen muodostamista puolueen, ammattiyhdistysliikkeen sisällä, tai muitten erikoisten naisjärjestöjen muodostamista, mutta tunnustaa siitä huolimatta välttämättömäksi erikoisten työtapojen käyttämisen kommunististen puolueitten taholta naisten keskuudessa, ja pitää senvuoksi tarkotuksenmukaisena erikoisten elimien luomisen kaikkien kommunististen puolueitten sisällä tämän työn suorittamista varten. Kongressi nojaa tällöin seuraaviin päätelmiin:

a) että toiselta puolen ilmenee tuntuvana naisten orjuutus kapitalistisissa maissa ja toiselta puolen hänen vaikea asemansa neuvostomaissa, jotka ovat siirtymisvaiheessa kapitalismista kommunismiin;

b) että täytyy todeta vissi passiivisuus ja takapajuisuus naisten joukoisssa, mikä on selitettävissä siten, eitä naisia jo vanhastaan on pidelty erillään yhteiskunnallisesta elämästä ja kahlehdittuna perheeseen;

c) että luonnon naiselle antamat erityiset tehtävät (äiteys), ja siitä johtuvat naisen erikoisuudet vaativat yhteiskunnan edun takia naisen terveyden ja voimain suurempaa suojelemista. Juuri näistä näkökohdista lähtien kongressi pitää tarkoituksenmukaisena erikoisten elimien luomisen työn suorittamista varten naisten keskuudessa. Sellaisia elimiä ovat jaostot (sektsioonit) ja toimikunnat, joita pitää järjestää kaikkien puoluekomiteain yhteyteen puolueen keskuskomiteasta alkaen kaupungin-osien komiteoihin ja puoluepiirikomiteoihin saakka. Tämä päätös on kaikille Kommunistiseen Internatsionaaleen kuuluville puolueille sitova.

Kommunistisen Internatsionaalen III kongressi huomauttaa, että näitten jaostojen ja toimikuntien tehtävät ovat seuraavat:

1. kasvattaa laajoja naisten joukkoja kommunismin hengessä ja vetää niitä jäseniksi puolueen riveihin.

2. Käydä taistelua naisen yhteiskunnallisesta asemasta johtuvia ennakkoluuloja vastaan, ja tehostaa työläisten ja työläisnaisten tietoisuutta proletaarien kummankin sukupuolen etujen yhtäläisyydestä.

3. Terästää työläisnaisten tahdonvoimaa, innostaa niitä kansalaissodan kaikkiin tehtäviin kapitalistisissa maissa, ja virittää naisten aktiivisuutta, vetämällä ne joukkoliikkeisiin ja taisteluun kapitalistista riistoa (asuntopulaa, kalleutta, työttömyyttä, lasten kurjuutta) vastaan, tähdätä neuvostotasavalloissa samaan tarkoitusperään, vetämällä naiset kommunistisen talouden ja elämäntavan rakennustyöhön.

4. Nostaa esille kysymyksiä, jotka koskevat välittömästi naisen tasa-arvoisuutta ja äiteyssuojelusta, ja johtaa niihin puolueen ja neuvostomaissa laillisten elimien huomio.

5. Käydä järjestelmällistä taistelua traditsioonien, porvarillisten tapojen ja uskonnon valtaa vastaan, ja tällä tavoin luoda sukupuolten välille terveemmät ja sopusointuisemmat suhteet, mitkä turvaavat työtätekevän ihmiskunnan fyysillisen ja moraalisen tervehtymisen.

Puoluekomiteain on välittömästi ohjattava toimikuntien vaikeaa työtä, ja ovat ne siitä vastuussa. Jokaisen toimikunnan johdossa olkoon puoluekomitean jäsen. Mahdollisuuden mukaan tulee useampiakin kommunisteja olla näiden toimikuntain jäseninä.

Toimikuntain on omintakeisesti ryhdyttävä kaikkiin niitten eteen ilmautuviin toimenpiteisiin; niiden on niitä yritettävä toteuttaa neuvostomaissa asianomaisten taloudellisten ja poliittisten elimien (neuvostojen, komissariaattien, komiteoiden, ammattiyhdistysten ym.) kautta, sekä kapitalistisissa maissa proletariaatin asianomaisten elimien (ammattiyhdistysten, neuvostojen ym.) kautta. Kaikkialla, missä kommunistiset puolueet ovat salaisia tai puolijulkisia, muodostavat ne salaisen koneiston työtä varten naisten keskuudessa. Tämän koneiston tulee olla kokonaispuolueen salaisen koneiston alainen ja siihen sopeutuva. Samoinkuin julkisissa, on myös salaisissa järjestöissä, jokaisessa paikallis-, piiri- ja keskuskomiteassa oleva edustajana naistoveri, jonka on vastuunalaisena ohjattava salaisia propagandatyöiä naisten keskuudessa.

Kommunististen puolueitten työlle naisten keskuudessa muodostavat nykyisenä aikakautena ammatilliset ja teollisuusliitot, edelleen osuuskunnat, pääasiallisimman perustan; se koskee sekä maita, missä vielä käydään taistelua pääoman kukistamiseksi, että myös työtätekeväin neuvostotasavaltoja. Työtä naisten keskuudessa on tehtävä puolueliikkeen ja järjestön yhtenäisyyden nimessä, tunnustamalla samalla toimikunnille itsenäinen alote kaikissa niissä yrityksissä, mitkä koskevat naisen täydellistä vapauttamista ja tasa-arvoiseksi tekemistä, mitä puolueen on täydessä laajuudessaan pyrittävä toteuttamaan.

Ei työn rinnakkaisuutta, vaan puoluetyön täydentämistä naisen luovan itsetoiminnan ja aloiteen kautta.

 

Puoluetyö naisten keskuudessa neuvostomaissa.

Naisjaostojen tehtävä työtätekeväin neuvostotasavallassa on kasvattaa naisten laajoja joukkoja kommunismin hengessä ja vallata ne kommunistiselle puolueelle. Niiden on aktiivisuutta ja itsetoimintaa herätettävä ja kohotettava vetämällä naiset mukaan kommunismin rakennustyöhön, luodakseen heistä Kommunistisen Internatsionaalen sitkeitä suojelijattaria. Naisaostojen on kaikin keinoin pyrittävä viemään naiset kanssansa neuvostotyön kaikille aloille, puolustuksesta alkaen niiden kiinnittämiseen saakka tasavallan monipuolisiin taloudellisiin suunnitelmiin.

Naisjaostojen on neuvostotasavallassa pidettävä vaari, että toteutetaan VIII:n neuvostokongressin päätökset, jotka koskevat työläis- ja talonpoikaisnaisten innostamista kansantalouden rakentamiseen ja järjestämiseen sekä pyrkivät turvaamaan naisten osanoton kaikkiin tuotannon organisatsioonia, kontrollia ja johtamista tarkottaviin elimiin.

Naisjaostojen on edustajiensa ja puolue-elinten kautta myötävaikutettava uusien lainsäädäntötoimenpiteiden valmistamiseen ja sellaisten muuttamiseen, joihin on saatava korjauksia naisen taloudellisen vapauttamisen edistämiseksi. Jaostojen on osotettava alotetta varsinkin sellaisten lakien valmistamisessa, joitten tarkotuksena on nais- ja lapsityön suojelus.

Naisjaoston velvollisuus on temmata mahdollisimman paljon työläis- ja talonpoikaisnaisia neuvostovaalitaisteluun, ja huolehtia siitä, että työläis- ja talonpoikaisnaisiakin tulee neuvostojen ja toimeenpanevain komiteain jäseniksi.

Naisjaostojen on huolehdittava kaikkien puolueen toimeenpanemain poliittisten ja taloudellisten alotteiden ripeästä toteuttamisesta.

Naisjaostojen tehtävä on kohottaa naistyön laatua parantamalla ammattikehitysiä, ja huolehtia, että työläis- ja talonpoikaisnaisille avautuu asianmukaisia oppilaitoksia.

Naisjaostojen on huolehdittava naisten pääsystä yksityisten liikkeitten työnsuojelus-toimikuniiin, ja kiinnitettävä huomionsa myös nais- ja nuorisosuojeluksen aputoimikuntien toiminnan edistämiseen.

Naisjaostojen on yritettävä luoda kokonainen sellaisten yhteiskunnallisten laitosten verkko (yleiset orpokodit, pesulaitokset, korjausverstaat, kommunitalot, laitokset sosiaalista kasvatusta varten) jotka johtavat elämän uudelle, kommunistiselle perustalle, tekevät naisille helpommaksi siirtymisajan vaikeudet, edistävät heidän aineellista riippumattomuuttaan, sekä luovat talon ja perheen orjattaren uusien elämänmuotojen luojan vapaaksi toverittareksi.

Naisjaoston on pidettävä huolta ammattiliittojen naisjäsenten kasvattamisesta kommunistisessa hengessä, jolloin niitten on käytettävä hyväkseen työssä naisten keskuudessa sitä järjestöjen apua, jota ammattiliittojen kommunistiryhmät antavat.

Naisjaostojen on katsottava, että tehtaalaisnaiset käyvät tehdasedustajain kokouksissa. Ne ovat velvolliset toimeenpanemaan naisedustajien — harjottelijain — kesken suunnitelmallisen jaon mitä erilaisimpia toimia varten (neuvostoissa, kansantalouden, ammattiliittojen alalla).

 

Kapitalistisissa maissa.

Työtä naisten keskuudessa suorittavain toimikuntain lähimmät tehtävät määrää yleinen asema. Toiselta puolen maailmantalouden rappio, työttömyyden suunnaton kasvaminen, joka erittäinkin ilmenee naistyövoiman kysynnän vähenemisessä, prostitutsioonin lisääntyminen, kallis aika, asuntopula, uhkaavat uudet imperialistiset sodat; — toiselta puolen työläisten taukoamattomat taloudelliset lakot, proletariaatin yhä uudistuvat kapinayritykset, sekä yhä tihenevä kansalaissodan ilmapiiri maailman mitassa, kaikki se on välttämättömän yhteiskunnallisen maailmanvallankumouksen alkusoittoa.

Työläisnaisten toimikuntien tulee korostaa proletariaatin taistelutehtäviä, esiintyä kaikkien kommunistisen puolueen tunnuslauseiden puolesta, ja viedä naiset mukanaan kommunistien vallankumouksellisiin liikkeisiin porvaristoa ja sosialipeitureita vastaan.

Toimikuntien on pideltävä huolta, että naisia ei ainoastaan oteta tasa-arvoisina ja tasa-velvollisina jäseninä puolueeseen, ammattiyhdistyksiin, osuuskuntiin ja muihin luokkajärjestöihin, vastustaen samalta kaikkea työläisnaisten eristämistä tai erikoisasemaa, vaan niitten täytyy pyrkiä myös siihen, että työläisnaisia otetaan samanarvoisina toimitsijoina puolueen, ammattiyhdistysten ja osuuskuntain johtaviin elimiin.

Toimikunnat ovat velvolliset vaikuttamaan, että naisproletariaatin ja talonpoikaisnaisten laajat joukot käyttävät kommunistisen puolueen hyväksi äänioikeuttansa parlamenttien ja kaikkien julkisten laitosten vaaleissa, jolloin niiden on samalla osoteitava, miten rajotetut nuo oikeudet ovat sekä kapitalistisen riiston poistamiseksi ja lieventämiseksi että myös naisen vapauttamiseksi, sekä vertailtava parlamentarismia ja neuvostojärjestelmää toisiinsa.

Toimikuntain on myös pidettävä huolia, että työläisnaiset, konttorinaiset ja talonpoikaisnaiset ottavat mitä vilkkaimmin ja luokkatietoisesti osaa vallankumouksellisten, taloudellisten ja poliittisten työläisedustajain neuvostojen vaaleihin, jolloin niiden on ponnisteltava, onnistuakseen herättämään perheenemäntien poliittinen aktiivisuus, ja propageeratakseen neuvosto-aatetta aivan erikoisesti talonpoikaisnaisten keskuudessa. Erikoinen työ on toimikunnilla siinä, että pyrkivät saamaan toteutetuksi periaatteen samallaisen palkan maksamisesta samallaisesta työstä. Toimikuntain tehtävänä on saada maksuttomien, vapaapääsyisten kurssien avulla työläisnaiset ja työmiehet tähän toimintaan, jotka asettavat tehtäväkseen naisen paremman arvostamisen.

Toimikuntain on huolehdittava, että kommunistinaiset ottavat osaa lainsäädännöllisiin, kunnallisiin ja kaikkin muihin yhteiskunnallisiin elimiin, joihin naiset äänioikeutensa perusteella ovat vaali- ja äänioikeutetut, harjoitaakseen siellä puolueensa vallankumouksellista menettelytapaa.

Toimiessaan porvarivaltion lainsäädännöllisissä, kunnallisissa ja muissa laitoksissa, tulee kommunistinaisten lujasti pysyä kiinni puolueensa periaatteissa ja menettelytavassa. Heidän päätehtävänsä ei saa eikä voikaan olla uudistusten saavuttaminen porvarillisen järjestelmän sisällä, vaan työtätekevien naisten aseman ja vaatimusten käyttäminen, johdattaakseen naiset toteuttamaan vaatimuksiaan ja huolehtimaan eduistaan vallankumouksellisen taistelun tiellä, taistelussa proletariaatin diktatuurin pystyttämiseksi.

Toimikuntain on oltava mitä kiinteimmässä yhteydessä kommunististen parlamentti- ja kunnallisryhmäin kanssa, ja yhteisesti pohdittava kaikkia naisia koskevia esityksiä.

Toimikuntain on saatava naiset ymmärtämään eristetyn kotitalouden takapajuisuus, kapitalistisen kasvatustavan vajavaisuus, sekä johdettava työläisnaisten huomio työläisten kotitalouden käytännöllisiin parantamiskysymyksiin, missä suhteessa puolue asettaa vaatimuksia ja sellaisia tukee. Toimikuntien tulee tehdä voitavansa vallatakseen kommunistiselle puolueelle ammattiyhdistysten naisjäseniä, jota tarkotusta varten kommunistisen ammattiyhdistysryhmän on asetettava työtä varten naisten keskuudessa omia organisaattoreita, joiden on työskenneltävä puolueen paikallisjaostojen ohjauksen alaisina.

Naisten agitatsioonitoimikuntain on suunnattava propagandansa myös siihen, että proletaarinaiset käyvät myös osuuskuntain kokouksissa levittääkseen kommunismin aatetta ja päästäkseen hallinnoitiin tunkeutumalla vaikuttamaan osuuskuntain johtoon, koska noilla järjestöillä vallankumouksen aikana ja sen jälkeen on jakelueliminä mitä suurin merkitys.

Toimikuntain koko työllä tulee olla tarkotusperänä joukkojen vallankumouksellisen aktiivisuuden kehittäminen, joka jouduttaa yhteiskunnallista vallankomousta.

 

Taloudellisesti takapajulle jääneissä maissa (idässä).

Maissa, joissa on heikosti kehittynyt teollisuus, tulee kommunististen puolueitten yhdessä naisjaostojen kanssa yrittää saada tunnustetuksi naisen tasa-arvoisuus sekä oikeuksiin että velvollisuuksiin nähden puolueen, ammattiyhdistysten ja muitten työtätekevän luokan järjestöjen taholta.

Jaostojen on käytävä tarmokasta taistelua kaikkia ennakkoluuloja, perinnäistapoja ja uskonnollisia menoja vastaan, jolloin niitten agitatsioonin tulee ulottua miehiinkin.

Kommunististen puolueitten ja niitten komiteajaostojen tulee ajaa naisen samanarvoisuuden periaatetta lasten kasvatukseen, perheoloihin ja julkiseen elämään nähden.

Jaostojen on etsittävä tukea pääoman riistämäin, pikkuteollisuuden, riisi-, puuvilla- y. m. tilusten (plantaasien) työläisnaisten joukosta, ja kaikkialla siellä, missä se on mahdollista, (ensi sijassa idän kansain keskuudessa, jotka elävät Neuvosto-Venäjän alueella), edistää työläisverstaitten, osuusteollisuuden syntymistä, ja yrittää saada myös tilusten työläisnaisia järjestymään ammattiyhdistyksiin.

Väestön yleisen sivistystason kohottaminen on paras taistelukeino maan takapajuisuutta ja uskonnollisia ennakkoluuloja vastaan. Toimikuntien tulee koettaa nostaa aikuisten ja lasten koulujen kehitystä; näihin kouluihin on naisienkin päästävä. Kapitalistisissa maissa on toimikuntain agiteerattava välittömästi porvarillista vaikutusta vastaan kouluihin.

Missä vaan on mahdollista, on naisjaostojen tai toimikuntain käytettävä hyväksi kotiagitatsioonia; työläisnaisille on perustettava klubeja, joitten tulee vaikuttaa juuri naisten kehittymättömimpiin aineksiin. Klubien on oltava sivistyksellisiä valistuskeskuksia ja käytännöllisellä tavalla osotettava, mitä nainen omintakeisesti (lastenseimiä, lastentarhoja, kouluja y. m. perustamalla) voi toimia vapautuksensa hyväksi.

Paimentolaiskansoille on perustettava siirrettäviä klubeja.

Neuvostomaissa on jaostojen yhdessä puolueen kanssa edistettävä siirtymistä esikapitalistisesta talousmuodosta, ja saatava työläisnaiset käytännöllisillä kokemuksilla vakuutetuiksi siitä, että heitä kotitalous ja entiset perhesuhteet kahlehtivat, kun taas yhteinen työ heitä vapauttaa.

Neuvosto-Venäjällä idän kansain keskuudessa työskenteleväin naisjaostojen on huolehdittava siitä, että neuvostolainsäädäntö, joka tekee naisen oikeudellisesti tasa-arvoiseksi miehen kanssa ja turvaa naisen edut, tulee myös tosiasiallisesti toteutettua. Sen takia on jaostojen ajettava naisten asettamista kansanoikeuksien tuomareiksi ja valamiehiksi.

Jaostojen on vedettävä naisia neuvostovaaleihin ja pyrittävä siihen, että naisia tulee neuvostojen ja toimeenpanevain komiteain jäseniksi. Työtä idän proletaarinaisten keskuudessa tulee tehdä luokkaperiaatteen pohjalla.

Jaostojen tehtävä on selvittää naisille naisasianajajien ponnistelujen hyödyttömyys naiskysymyksen ratkaisussa.

Idän neuvostomaissa on henkiset naisvoimat (esim. opettajattaret) saatava valistustyöhön mukaan.

Jaostojen tai toiminkuntien on mitä tarmokkaimmin vältettävä jokaista taktillisesti väärää ja karkeaa hyökkäystä uskonnollisuutta tai kansallista traditsioonia vastaa, mutta samalla mitä vakavimmin taisteltava natsionalismin ja uskonnon vaikutusta vastaan.

Ei idässä eikä lännessä saa työläisnaisten järjestö ryhmittyä kansallisten etujen puolesta, vaan kansainvälisen proletariaatin kummankin sukupuolen yhdistymisen ja yhtenäisten luokkatehtäväin puolesta. Kun työ idän naisten keskuudessa on erikoisen tärkeä, niin liittyy teeseihin erityiset ohjeet, joissa osotetaan idän naisten työn suuntalinjat, ottaen huomioon idän kansojen omalaatuiset elämänolot.

 

Agitatsiooni- ja propagandamenetelmät.

Jotta jaostot suorittaisivat päätehtävänsä — proletaarinaisten laajojen joukkojen kommunistisen kasvattamisen — ja voisivat sen kautta vahvistaa kommunististen taistelijain rivejä, on välttämätöntä, että kaikki lännen ja idän kommunistiset puolueet omaksuvat naistyön periaatteen: »Agitatsiooni ja propaganda teon kautta». Agitatsiooni teon kautta merkitsee ennenkaikkea sitä, että kyetään virittämään työläisnaisten itsetoiminta, vahvistamaan niitten uskoa omiin voimiin, ja vetämällä ne käytännölliseen työhön rakentamisen tai taistelun aloilla, herätetään heissä vakaumus, että jokainen kommunistisen puolueen voitto, jokainen kapitalistista riistoa vastaan suuntautuva liike, merkitsee askelta naisen aseman helpottumiseen; käytännöstä ja liikkeestä — kommunismin aatteiden käsittämiseen ja opillisten periaatteiden käsittämiseen. Siinä menetelmä, jota käyttäen kommunististen puolueitten ja niitten jaostojen on mentävä työläisnaisten laajain joukkojen tykö.

Kun jaostojen ei tule olla ainoastaan sanan propagandan vaan myös teon propagandan elimiä, on niitten nojattava kommunistisiin soluihin tehtaissa ja verstaissa, ja huolehdittava siitä, että jokainen kommunistinen solu asettaa organisaattorin työhön tehdasliikkeen naisten keskuudessa.

Jaostojen on asetuttava ammattiyhdistysten kanssa yhteyteen edustajainsa kautta tai niitten organisaattorien kautta, jotka kommunistinen ammattiyhdistysryhmä asettaa, ja suoritettava työnsä jaoston johdon alaisena.

Kommunismin aatteen propaganda teon kautta merkitsee Neuvosto-Venäjällä työläis- ja talonpoikaisnaisten, perheenemäntien ja konttoorinaisten tempaamista neuvostotyön kaikille aloille, armeijasta ja miliisistä alkaen naisen vapautuksen aloille asti (yhteiskunnallisen huollon, sosialisten kasvatuslaitosten, äiteyssuojeluksen j. n. e. laitokset). Erittäin tärkeä on nykyhethellä työläisnaisten innostaminen työhön kaikilla kansantalouden uudelleenrakentamisen aloilla.

Kapitalistisissa maissa merkitsee propaganda teon kautta sitä, että työläisnaisia vedetään lakkoihin, mielenosotuksiin ja kapinoihin, mitkä vallankumouksellista tahtoa ja vallankumouksellista tietoisuutta terästävät ja vahvistavat; mutta myös sitä, että työläisnaisia vedetään kaikellaiseen puoluetyöhön, salaiseen työhön (varsinkin yhteystoiminnan alalla), että järjestetään lauvantai- ja sunnuntaitalkoita, joitten kautta myötätuntoiset työläis- ja konttoorinaiset oppivat vapaaehtoisella työllä olemaan hyödyksi puolueelle.

Propagandalla teon kautta on tarkotuksena myös naisten vetäminen kaikkiin kommunistisen puolueen alotteesta syntyneisiin poliittisiin, taloudellisiin ja sivistyksellisesti valistaviin toimintoihin ja otteluihin. Kommunististen puolueitten toimivain naiselimien tulee ulottaa toimintansa yhä laajempiin piireihin riistetyn ja sosialisesti orjuutetun naisproletariaatin keskuudessa kapitalistisissa maissa, sekä epävapaitten tahi vanhan järjestelmän jätteitten kahlehtimain naisten joukkoihin neuvostovaltioissa. Niitten on otettava lähtökohdaksi kaikki puute ja kurjuus, kaikki edut ja vaatimukset, mitkä naisille osottavat, että kapitalismi on heidän kuolemanvihollisenaan kukistettava, ja että kommunismille heidän vapauttajanaan on ovi auki avattava.

Toteuttaakseen suunnitelmallisen agitatsiooni- ja propagandatyönsä puhutun sanan kautta, järjestävät naisjärjestöt työmaa- ja kansankokouksia sekä yleisiä työläisnaisten, konttorinaisten ja naisvirkailijain kokouksia, joko yksityisissä ammateissa tai piirittäisin, tai sitten yleisiä julkisia naisten ja perheenemäntäin kokouksia j. n. e. Ne koettavat saada ammattiyhdistysten, osuuskuntain, tehdasneuvosiojen kommunistiryhmien agiteeraavia ja organiseeraavia naisedustajia valituiksi kaikkiin neuvostojärjestelmän toimikontrolli-, johto- ja hoitoelimiin, lyhyesti, kaikkiin järjestöihin, joita kapitalistisissa maissa voidaan hyödyllisesti käyttää riistettyjen ja sorrettujen joukkojen vallankumouksellistamiseksi, ja niitten taistelua varten valtiollisesta vallasta, ja jotka neuvostovaltioissa palvelevat proletaarisen diktatuurin puolustamista ja kommunismin toteuttamista. Ne lähettävät kokeneita kommunistinaisia työläisnaisina tai konttoorinaisina liikkeisiin tai tehtaisiin, joissa käy työssä paljon naisia; ne lähettävät sellaisia toverittaria asumaan suuriin proletaarisiin piireihin ja keskuksiin, mistä Neuvosto-Venäjältä on menestyksellinen kokemus. Samoinkuin Neuvosto-Venäjän Kommunistisen puolueen naiselimet puuhaavat erittäin arvokkaita puolueettomien edustajakokouksia ja konferensseja, samoin on kommunististen naisvaliokuntain kapitalistisissa maissa kutsuttava yleisiä työläisnaisten, kaikellaisissa ammatti- ja virkatoimissa olevain naisten, talonpoikaisnaisten, perheenemäntien kokouksia, jotka lausuvat kannan naisten puutteisiin ja vaatimuksiin nähden, ja asettavat komiteoita, jotka ovat alituisessa vuorovaikutuksessa valitsijainsa kanssa, ja ajavat edelleen kommunististen naiselimien nostamia kysymyksiä. Ne lähettävät puhevuoronkäyttäjiä vastustajain hommaamiin tilaisuuksiin. Kokousten ja muitten sellaisten tilaisuuksien kautta harjotettua agitatsioonia ja propagandaa on täydennettävä jatkuvalla säännöllisellä kotiagitatsioonilla. Kunkin siihen velvotetun kommunistinaisen ei pitäisi käydä enemmän kuin kymmenen naisen kotona, mutta se pitäisi tehdä säännöllisesti vähintään kerran viikossa ja kommunistisen puolueen ja proletaaristen joukkojen jokaisen tärkeän liikkeen aikana.

Kommunististen puolueitten naiselimet ovat velvolliset agitatsiooni-, organisatsiooni- ja kasvatustyönsä suorittamiseksi painetun sanan avulla puuhaamaan joka maassa kommunistisen naisten päälehden, puuhaamaan naisten sivuja ja osastoja kommunistisiin lehtiin, samoin myös kirjotuksia ja kirjallisia avustuksia poliittisiin ja ammattiyhdistyslehtiin, asettamaan näitten julkaisujen naistoimittajat ja valikoimaan ja kasvattamaan kirjottajia niitä varten työssä ja toimessa olevien, taistelevien naisten keskuudesta. Niiden on laadittava ja levitettävä sopivia, yksinkertaisia, herättäviä ja kokoavia lehtisiä ja lentokirjoja.

Toimikuntain on vaikutettava, että naisjäsenet mitä innokkaimmin käyttäisivät kommunististen puolueitten valistuslaitoksia ja -välineitä. Tietoisuuden selventämiseksi ja syventämiseksi, tahdon terästämiseksi vielä kehittymättömäin ja heikosti järjestyneiden kommunistinaisten sekä heräävien työtätekevien naisten keskuudessa, on näitä vedettävä yleisille puoluekursseille ja keskusteluiltoihin, ja ainoasiaan siellä, missä se on tarkotuksenmukaisempaa, perustettava omia valistuslaitoksia, järjestettävä omia luku- ja keskusteluiltoja, kursseja, esitelmäsarjoja.

Jotta työläisnaisten ja työläisten keskuudessa voimistuisi yhteisvastuun henki, on toivottava, ettei perustettaisi mitään erillisiä kursseja ja kouluja, vaan että jokaisessa puoluekoulussa olisi pakollinen kurssi naisten keskuudessa suoritettavan työn menetelmistä.

Toimikunnalla tulee olla oikeus lähettää jäseniään puoluekouluun.

 

Jaostojen (sektsioonien) rakenne.

Naisten agitatsioonitoimikuntia perustetaan jokaisen paikallisen puoluekomitean, piiri- (alue-) puoluekomitean ja puolueen keskuskomitean yhteyteen. Toimikuntien jäsenluku määritellään kunkin maan tarpeen mukaisesti. Myöskin palkattujen toimitsijain määrästä päättää puolue. Naisten keskus-agitatsioonitoimikunnan johtajalla, samoin piiri- ja paikallisryhmien toimikuntain johtajalla on läsnäolo- ja äänioikeus puolueen kontrollitoimikunnissa, piiri- ja paikallisjohdossa. N. A. T.:n johtaja on samalla paikallisen puoluejohdon jäsen. Missä näin ei ole laita, on N. A. T:n johtaja läsnä kaikissa komitean istunnoissa, ja on hänellä kaikissa naisjaostoa koskevissa asioissa ratkaiseva, kaikissa muissa asioissa neuvoteleva ääni.

Naisten piiri- tai läänintoimikuntain tehtäviin kuuluu, paitsi yllämainittuja yleisiä jaostojen tehtäviä, vielä seuraavat toimet: yhteyden ylläpitäminen piirin naisten agitatsioonitoimikuntain ja piirin puoluejohdon välillä; ainehiston kokoaminen piirin (alueen) jaoston tai toimikuntain toiminnasta; huolenpito siitä, että paikallistoimikunnat vaihtavat ainehistoa keskenään; piirin (läänin) varustaminen kirjallisuudella, agitatsioonivoimien jakaminen piireissä (alueilla); puoluevoimain mobilisoiminen työhön naisten keskuudessa; piirin (läänin) kommunistinaisten konferenssin kokoonkutsuminen (vähintään kahdesti vuodessa), missä toimikunnat ovat edustettuina (yksi tai kaksi edustajaa joka jaostosta, piirin (läänin) talonpoikaisnaisten ja perheen-emäntien edustajat).

Piirin (läänin) N. A. T:ssä on 5–7 jäsentä. Toimikuntain jäsenten vaalin vahvistaa läänin tai piirijohdon esimies toimikunnan johtajan ehdotuksesta. Piirin ja läänin toimikuntain johtaja ja muut jäsenet valitaan piirin tai läänin puoluekonferenssissa.

Piirin (läänin) ja paikallisten toimikuntain jäsenet valitaan kaupungin tai piirin (läänin) konferenssissa, tai nimittää ne asianomainen toimikunta, sovittuaan puoluekomitean kanssa. Naisten työn keskustoimikunnassa on 2–5 jäsentä, joista vähintään yhdelle puolue maksaa palkan.

Paitsi niitä tehtäviä, mitkä yllä on osotettu piirin (läänin) tomikunnille, on keskustoimikunnan (naisten keskuskomitean) noudatettava vielä seuraavia naisten agitatsioonitoimikunnalle kuuluvia ohjeita puoluetyön suhteen: toimikuntain työn valvominen, naisten keskuudessa työskenteleväin voimien johtaminen ja jakaminen; naistyön työehtojen ja niitten kehityksen valvominen, jolloin on otettava pohdittavaksi naisen oikeudellista ja taloudellista asemaa koskevat vaatimukset; keskustoimikunnan edustajan ja valtuutettujen osanotto niihin erikoiskomiteoihin, jotka valmistavat kysymyksiä työväenluokan elintavan parannuksista tai muutoksista, työnsuojeluksesta, lastensuojeluksesta jne; keskus- ja naislehden julkaiseminen sekä työläisnaisten aikakauslehtien julkaiseminen ja naisten sivujen toimittaminen; kaikkien piirien (lääninjaostojen) edustajien kokoonkutsuminen (vähintään kerran vuodessa); naisten keskuudessa työskenteleväin neuvojien agitatsioonipiirien järjestäminen koko maassa; työläisnaisten mobilisoiminen ja kaikkien toimikuntain osanoton valvominen puolueen poliittisissa ja taloudellisissa liikkeissä ja otteluissa; vakituisen yhteyden ylläpitäminen Kansainvälisen Kommunistisen Naissihteeristön kanssa; jokavuotisen kansainvälisen naistenpäivän vietto.

Jos keskuskomitean naisjaoston johtaja ei ole keskuskomitean jäsen, niin on hänellä oikeus olla läsnä kaikissa keskuskomitean istunnoissa, ratkaisevalla äänellä kaikissa jaostoa koskevissa kysymyksissä, ja kaikissa muissa asioissa neuvotelevalla äänellä. Toimikunnan puheenjohtajan nimittää puolueen keskuskomitea tai valitsee hänet yleinen puoluekokous. Kaikkien ioimikuntain päätökset ja määräykset tulee olla asianomaisen puoluekomitean vahvistamat.

 

Työ kansainvälisessä mitassa.

Kommunistisen Internatsionaalen Kansainvälisen Naissihteeristön tehtävänä on ohjata kaikkien maitten kommunististen puolueitten naistyötä, johtaa työläisnaisten yhteenliittymistä, täyttää Kominternin asettamat tehtävät sekä temmata kaikkien maitten ja kansojen työläisnaiset vallankumoukselliseen taisteluun neuvostojen vallan ja työväendiktatuurin toteuttamisesta maailman mitassa. Keskustoimikunnan jäsenmäärän ja päätösvaltaisten jäsenten määrän vahvistaa puolueen keskuskomitea.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätöslauselma kommunistinaisten kansainvälisestä yhteydestä ja kansainvälisestä kommunistisesta naissihteeristöstä.

(Hyväksytty istunnossa 11 p. kesäkuuta 1921).

 

»II Kansainvälinen Kommunistinen Naiskonferenssi vaatii, että kaikkien Lännen ja Idän maiden kommunistiset puolueet III:n Internatsionaalen 'Suuntaviivojen' mukaisesti toimittavat Keskus-Naistoimikuntainsa kautta kansainvälisten naiskirjeenvaihtajien vaalin.

»Jokaisen yksityisen kommunistisen puolueen naiskirjeenvaihtajan velvollisuus on, kuten 'Suuntaviivoissa' on määrätty, ylläpitää säännöllisiä suhteita toisten maiden kansainvälisten naiskirjeenvaihtajien kanssa, kuin myös Moskovassa olevan Kansainvälisen Kommunistisen Naissihteeristön kanssa, joka on III:n Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean työelin. Kommunistiset puolueet ovat velvolliset auttamaan kansainvälisiä naiskirjeenvaihtajiaan teknillisten välineiden ja mahdollisuuksien hankinnassa kansainvälistä yhteyttä varten keskenään ja Moskovassa olevan sihteeristön kanssa. Kansainväliset naiskirjeenvaihtajat kokoontuvat kerran kuudessa kuukaudessa neuvottelemaan ja mielipiteitä vaihtamaan Kansainvälisen Naissihteeristön edustajiston kanssa, jonka ne kuitenkin voivat kutsua joka aika neuvotteluun tärkeiden aiheiden ilmetessä.

»Kansainvälinen Naissihteeristö Moskovassa täyttää organisatoorisessa yhteydessä Toimeenpanevan Komitean kanssa ja mitä kiinteimmässä kosketuksessa eri maiden kansainvälisten naiskirjeenvaihtajien kanssa niitä tehtäviä, jotka 'Suuntaviivoissa' on määritelty. Erikoisen tärkeätä on, että työllä ja toimella edistetään vielä heikon kommunistisen naisliikkeen kehitystä eri maissa, edelleen — että kommunistiselle naisliikkeelle kaikissa Lännen ja Idän maissa annetaan yhtenäinen toiminta- ja taistelusuunta, että kommunistien johdolla ja toimekkaalla avustuksella pannaan alkuun ja ohjataan sellaisia naisten kansallisia ja kansainvälisiä liikkeitä, jotka naisten eteenpäin hyökkäyksinä ovat omansa laajentamaan ja kärjistämään proletariaatin vallankumouksellista luokkataistelua. Kansainvälinen Naissihteeristö Moskovassa on, tarkotusperänään lujempi ja säännöllisempi yhteys kaikkien maiden kommunistisen naisliikkeen kanssa, perustava Länsi-Europaan apu-elimen. Tämän on ohjattava esi- ja jälkitöitä Kansainvälistä Naissihteeristöä varten ja on se ainoastaan toimeenpaneva, eikä määräävä elin, sekä toiminnassaan sidottu Moskovassa olevan pääsihteeristön ja III:n Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean päätöksiin ja ohjeisiin. Länsieuropalaisessa apu-elimessä pitää aina olla mukana työssä vähintään yksi pääsihteeristön edustaja. Mikäli pääsihteeristön kokoonpano ja tehtäväpiiri ei ole jo 'suuntaviivoissa' määritelty, säännöstelee III:n Internatsionaalen Toimeenpaneva Komitea yhdessä Kansainvälisen Naissihteeristön kanssa nämä kysymykset, samoin kuin apuelimen paikan, kokoonpanon ja toiminnan».

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Päätös naisten keskuudessa tehtävän kommunistisen työn muodoista ja tavoista.

(Hyväksytty istunnossa 13 p. kesäk 1921).

 

»II Kansainvälinen Kommunistinen Naiskonferenssi Moskovassa julistaa:

»Kapitalistisen talouden ja sille perustuvan porvarillisen järjestyksen hajoaminen, samoinkuin maailmanvallankumouksen edistys, tekee kaikissa maissa, missä tuo järjestys vielä vallalla on, proletariaatille vallankumouksellisen taistelun poliittisen vallan valtaamisen ja diktatuurinsa pystyttämisen puolesta yhä pakottavammin elämänvälttämättömyydeksi ja velvollisuudeksi, mikä voidaan täyttää vain jos myös laajat työtätekevät naisjoukot tietoisesti, päättävästi ja uhrautuvasti ottavat tähän taisteluun osaa.

»Maissa, joissa proletariaatti on jo valtiovallan vallannut ja neuvostojärjestelmässä diktatuurinsa pystyttänyt — niinkuin Neuvosto-Venäjällä ja Ukrainassa — on se voimaton puolustamaan valtaansa kansallista ja kansainvälistä vastavallankumousta vastaan ja alkamaan ihmiskunnan vapauttavan kommunistisen järjestyksen rakentamista, jolleivät laajat työtätekevät naisjoukot ole sen kirkkaan, järkähtämättömän vakaumuksen läpitunkemat, että puolustaminen ja rakentaminen on oleva myös heidän työtä.

»II Kansainvälinen Kommunistinen Naiskonferenssi Moskovassa vaatii senvuoksi, että kaikkien maiden puolueet, uskollisina III:n Internatsionaalen periaatteille ja päätöksille, panevat liikkeelle kaiken tarmonsa, joita laajat työtätekevät naisjoukot tulevat herätetyiksi, kootuiksi ja velvoitetuiksi vallankumoukselliseen taisteluun ja vallankumoukselliseen rakennustyöhön kommunismin merkeissä ja liitetyiksi kommunistisiin puolueihin, jo joita heidän toiminta- ja taistelutahtonsa ja -valmiutensa alati, päämäärästä tietoisena voimistuisi ja vahvistuisi.

»Jotta tämä päämäärä saavutetaan, on kaikkien III:een Internatsionaaleen liittyneiden puolueiden velvollisuus perustaa kaikkien elintensä ja laitostensa yhteyteen — alimmasta ylimpään asti — naistoimikunta; näitä johtaa joku puoluejohdon jäsen, ja on näiden suoritettava agitatsiooni-, organiseeraus- ja kasvatustyötä laajojen työtätekeväin naisjoukkojen keskuudessa, ja on niillä naisedustaja kaikissa puolueiden johtavissa ja määräävissä toimikunnissa. Nämä naistoimikunnat eivät muodosta mitään erikoisjärjestöjä, vaan ovat vain puolueiden työelimiä edessäolevaa erikoistehtävää varten: laajojen työtätekevien naisjoukkojen mobilisoiminen ja kasvattaminen taisteluun poliittisen vallan valloittamisen puolesta ja kommunistiseen rakennustyöhön. Ne toimivat senvuoksi kaikilla aloilla ja kaiken aikaa puoluejohdon alaisina, niillä on vain tarpeellinen liikuntavapaus, jotta ne voivat käyttää sellaisia työtapoja ja -muotoja ja käyttää sellaisia menetelmiä, joita heidän työnsä menestyminen vaatii naisen ominaisuuksien takia ja hänen vielä voittamattoman erikoisaseman takia yhteiskunnassa ja perheessä. Näiden naistoimikuntien työhön yksityiskohdissaan kehottaa konferensi tutustumaan hyväksymiensä teesien avulla.

»Kommunistisen puolueen naisten työelimien tulee toiminnassaan aina olla tietoiset kaksoistehiävänsä tarkotusperästä:

»1. Nostattaa yhä lisääntyviä, selväkäsitteisiä ja lujatahtoisia naisjoukkoja riistettyjen ja sorrettujen vallankumoukselliseen taisteluun kapitalismia vastaan, kommunismin puolesta, ja

»2. tehdä naisista ymmärtäväisiä, uhrautuvia työtovereita kommunistisessa rakennustyössä proletaarisen vallankumouksen voiton jälkeen. Kommunistisen puolueen naiselimien tulee toiminnassaan olla tietoiset siitä, että naisjoukkojen agitatsiooni- ja kasvatusväline ei ole ainoastaan puhuttu ja kirjotettu sana, vaan että tärkeimpänä keinona pitää pidettämän järjestyneiden kommunistinaisten osanottoa työhön kommunististen puolueitten toiminnan — taistelun, rakennustyön — kaikilla aloilla, työtätekevien naisten aktiivista osanottoa vallankumouksellisen proletariaatin kaikkeen toimintaan ja kaikkiin taisteluihin, lakkoihin, yleisiin esiintymisiin, katumielenosotuksiin ja nousuun ase kädessä.»

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistinen Internatsionaale ja Kommunistinen nuorisoliike.

(Hyväksytty 24:nnessä istunnossa heinäkuun 12 p. 1921).

 

1. Sosialistinen nuorisoliike on syntynyt sen puristuksen alla, jossa työläisnuoriso oli kapitalismin yhä rajummin sitä riistäessä ja porvarillisen militarismin sitä käyttäessä, syntynyt vastavaikutukseksi yrityksille myrkyttää työläisnuoriso porvarillisella, kansalliskiihkoisella ihanteellisuudella, ja vastavaikutukseksi työläisnuorison taloudellisten, poliittisten ja kulttuurivaatimusten laiminlyömiselle sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiyhdistysten taholta useimmissa maissa.

Sosialististen nuorisojärjestöjen luominen tapahtui useimmissa maissa ilman yhä voimakkaammin opportunistisiksi ja reformistisiksi muuttuvain sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiyhdistysten apua, eräissä maissa jopa suorastaan vastoin niiden tahtoa. Reformistiset sosialidemokraattiset puolueet ja ammattiyhdistykset näkivät itsenäisten vallankumouksellisten sosialististen nuorisojärjestöjen vaurastumisessa perin vakavan vaaran opportunistiselle politiikalleen. Virkavaltaisella holhouksellaan ja poistamalla kaiken itsenäisyyden yrittivät ne estää nuorisoliikettä nousemasta, muuttaa nuorisoliikkeen luonnetta ja sovittaa se tukemaan heidän politiikkaansa.

2. Imperialistinen sota ja useimpien maiden sosialidemokraattisten puolueiden suhtaantuminen siihen pakostakin syvensivät sosialidemokraattisten puolueiden ja kansainvälisten vallankumouksellisten nuorisojärjestöjen välisiä vastakohtia ja veivät avoimeen konfliktiin. Sodan aikana teki työläisnuorison aseman sietämättömän kurjaksi mobilisoiminen ja sotapalvelus, lisätty riistäminen sotateollisuudessa ja militarisoiminen rintaman takana. Sosialistisen nuorison parhain osa asettui sotaa ja natsionalismia vastustavalle kannalle, erosi sos.-dem. puolueista ja ryhtyi omintakeiseen poliittiseen toimintaan (Kansainvälinen Nuorisokonferenssi, Bern 1915, Jena 1916).

Taistellessaan sotaa vastaan saivat sosialistiset nuorisojärjestöt tukea täysikäisten parhailta vallankumouksellisilta ryhmiltä, ja niin niistä tuli vallankumouksellisten voimien yhtymispaikkoja. Siten olivat nuorisojärjestöt ottaneet puuttuvain vallankumouspuolueiden tehtävät, ne tulivat vallankumoustaistelun etujoukoksi ja poliittisesti itsenäisiksi järjestöiksi.

3. Kommunistisen Internatsionaalen muodostuessa ja kommunististen puolueiden syntyessä eri maissa muuttuu vallankumouksellisten nuorisojärjestöjen osa koko proletaarisessa liikkeessä. Taloudellisen asemansa ja psykoloogisten ominaisuuksiensa vuoksi on työläisnuoriso kommunistisia aatteita helpommin vastaanottava ja osottaa vallankumouksellisessa taistelussa suurempaa vallankumouksellista intoa kuin vanhemmat työläiset, mutta niiden tehtävän etujoukkona, itsenäisenä poliittisena esiintyjänä ja poliittisena johtona, ottavat kommunistiset puolueet. Jos Kommunistinen nuorisojärjestö edelleen esiintyisi poliittisesti itsenäisenä ja johtavana järjestönä, niin johtaisi se pakostakin siihen että tulisi olemaan kaksi keskenään kilpailevaa kommunistista puoluetta, jotka eroaisivat toisistaan vain jäseniensä ijän puolesta.

4. Kommunististen nuorisojärjestöjen tehtävänä nykyään on koota nuorien työläisten joukot, niitä kommunistisesti kasvattaa ja asettaa ne kommunistisen taistelurintaman riveihin. Ohi on aika, jona kommunistiset nuorisojärjestöt voivat rajottua määrälukuisten pienten propaganda-yhdistysten työhön. Sitkeän, uusien menettelytapojen mukaan suoritetun agitatsioonin ohella tulee kommunististen nuorisojärjestöjen ottaa huomioon yksi keino voittaa laajat työläisnuorisojoukot puolelleen: taloudellisten taistelujen valmistaminen ja johtaminen.

Kommunististen nuorisojärjestöjen on laajennettava ja voimistettava valistustyötään, sitä vaativat niiden uudet tehtävät. Kommunistisen kasvatuksen perusta kommunistisessa nuorisoliikkeessä on aktiivinen osanotto kaikkiin vallankumouksellisiin taisteluihin, minkä pitää olla marxilaiseen kouluutukseen kiinteästi sidottu.

Edelleen, kommunististen nuorisojärjestöjen tärkeä tehtävä lähiaikoina on keskustalaisen ja sosialipatrioottisen aatteellisuuden hävittäminen työläisnuorisosta ja sen irrottaminen sosialidemokraattisista holhoojistaan ja johtajistaan. Samalla on kommunististen nuorisojärjestöjen tehtävä kaikkensa edistääkseen kommunististen puolueiden joukkoliikkeeksi kehittymisen vaatimaa nuortumisprosessia, arvelematta luovuttamalla niille vanhempia jäseniään.

Alituisessa toiminnassa kaikkien poliittisten kysymysten ratkaisussa, mukana työskentelyssä kommunistisia puolueita rakennettaessa ja aktiivisessa osanotossa vallankumouksellisiin taisteluihin ja liikkeisiin on suuri periaatteellinen ero kommunististen nuorisojärjestöjen ja keskustalaisten sekä sosialipatrioottisten nuorisoyhdistysten välillä.

5. Kommunististen nuorisojärjestöjen suhde kommunistisiin puolueisiin on peräti erilainen kuin vallankumouksellisten nuorisojärjestöjen suhde sosialidemokraattisiin puolueisiin. Yhtenäisyys ja vankka keskitys on välttämätön yhteisessä taistelussa proletaarisen vallankumouksen pikaiseksi lävitse viemiseksi. Poliittinen johto ja ohjaus voi kansainvälisesti olla vain K. I:lla, yksityisissä maissa vain K. I:n kunkin maan osastolla. Kommunististen nuorisojärjestöjen velvollisuus on alistua tämän poliittisen johdon (ohjelman, taktiikan ja poliittisten direktiivien) alaisiksi ja sovittautua yhteiseen vallankumousrintamaan. Kun eri kommunististen puolueiden vallankumouksellinen kehitystaso on erilainen, on välttämätöntä, että tämän periaatteen käyttämisen poikkeustapauksissa määrää Kommunististen Nuoriso-Internatsionaalen Toimeenpaneva Komitea huomioonottaen erikoiset olot yksityisissä maissa. Kommunistiset nuorisojärjestöt, jotka ovat ryhtyneet järjestämään omia rivejäan ankarimman keskityksen lakien mukaan, tulevat Kommunistiseen Internatsionaaleen, proletaarisen vallankumouksen kantajaan ja johtajaan nähden noudattamaan rautaista kuria. Kommunististen nuorisojärjestöjen on järjestöjensä sisällä käsiteltävä kaikkia poliittisia ja taktillisia kysymyksiä, otettava kanta niihin ja vaikutettava maansa Kommunistisen puolueen sisällä, mutta ei milloinkaan sitä vastaan siten, että vastustaisi sen tekemiä päätöksiä; vakavien erimielisyyksien sattuessa K. P:n ja K. Nj:n välillä on käytettävä veto-oikeutta K. I:n Toimeenpanevaan Komiteaan. Luopuminen poliittisesta itsenäisyydestä ei missään tapauksessa merkitse niiden luopumista järjestöllisestä itsenäisyydestä, mikä kasvatuksen kannalta on välttämätön. Kun vankka keskitys ja yhtenäisyys on välttämätön vallankumouksellisen taistelun tuloksekkaalle johtamiselle, on niissä maissa, joissa nuoriso, seurauksena historiallisesta kehityksestä, on suuresti riippuvainen puolueesta, tämä suhde säilytettävä; erimielisyydet näiden kahden järjestön välillä ratkaisee Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpaneva Komitea yhdessä Kommunistisen Nuoriso-Internatsionaalen Toimeenpanevan Komitean kanssa.

6. Yksi lähimmistä ja tärkeimmistä kommunististen nuorisojärjestöjen tehtävistä on jätteettömästi hävittää kaikki haaveilut poliittisesta johtaja-asemasta, joita niiden riveihin on ehdottoman itsenäisyyden ajoilta jälelle jäänyt. Nuorisolehtiä ja Kommunistisen Nuorisojärjestön koko järjestökoneistoa on käytettävä täyttämään nuorison yksilöt vakavasti sillä tunnolla, että he ovat yhden kommunistisen puolueen sotilaita ja vastuunalaisia jäseniä.

Tähän tehtävään pitää kommunististen nuorisojärjestöjen kiinnittää yhä enemmän huomiota, aikaa ja työtä, kun ne alkavat tulla joukkoliikkeeksi voittamalla puolelleen suurempia joukkoja nuoria työläisiä.

7. Kommunistisen nuorisojärjestön kiinteän poliittisen yhteistoiminnan Kommunistisen Puolueen kanssa pitää ilmetä myös molempien järjestöjen lujana järjestöllisenä yhteytenä. Ehdottoman välttämätön on järjestö- ja puoluejohtojen sekä piiri-, alue- ja paikallisryhmien alituinen keskenäinen edustus aina työpaikalla ja ammatillisissa järjestöissä toimivien kommunistiryhmien soluihin saakka, kuten myös luja yhdysside toistensa konferensseihin ja kongresseihin lähetettävien edustajien kautta. Täten käy kommunistiselle puolueelle mahdolliseksi vaikuttaa jatkuvasti nuorison poliittiseen linjaan ja toimintaan sekä avustaa nuorisoa, kuten myös nuoriso sen kautta voi tehokkaasti vaikuttaa puolueeseen.

Vielä läheisemmäksi kuin on Kommunistisen Internatsionaalen ja kommunistisen puolueen suhde järjestetään Kommunistisen Nuoriso-Internatsionaalen ja Kommunistisen Internatsionaalen yhteys. Kommunistisen Nuoriso-Internatsionaalen tehtävänä on olla Kommunistisen nuorisoliikkeen keskitettynä johtona, auttaa ja edistää liittoja moraalisilla ja aineellisilla keinoilla, luoda uusia kommunistisia nuorisojärjestöjä sinne, missä niitä ei vielä ole, ja harjottaa kansainvälistä propagandaa kommunistisen nuorisoliikkeen ja sen ohjelman hyväksi. Kommunistinen Nuoriso-Internatsionaale on Kommunistisen Internatsionaalen osa ja sellaisena sen kongressien ja Toimeenpanevan Komitean päätösten alainen. Tämän puitteissa suorittaa se työtään ja vaikuttaa Kommunistisen Internatsionaalen poliittisen tahdon välittäjänä kaikissa osastoissaan. Vankka keskenäinen edustus ja kiinteä vakinainen yhteistyö takaa Kommunistisen Internatsionaalen alituisen valvonnan ja Kommunistisen Nuoriso-Internatsionaalen työn hedelmällisyyden kaikilla sen toiminta-aloilla (kommunististen järjestöjen johdon, agitatsioonin, organisoimisen, lujittamisen ja tukemisen aloilla).

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Julkilausuma Max Hölzin asiassa.

(Hyväksytty 4:nnessä istunnossa kesäk. 25 p. 1921).

 

Saksan proletariaatille.

Niihin 2.000 vuoteen kuritushuone- ja vankeusrangaistusta, joihin Saksan porvaristo on tuominnut maaliskuun taistelijat, liittyy myös Max Höizin elinkautinen kuritushuonetuomio.

Kommunistinen Internatsionaale vastustaa yksilöllistä terroria ja sabotaasitekoja, jotka eivät palvele suoranaisia taistelutarkotuksia kansalaissodassa. Se vastustaa vallankumouksellisen proletariaatin poliittisesta johdosta riippumatonta partiosodankäyntiä. Mutta Max Hölzissä Kommunistinen Internatsionaale näkee rohkean kapinallisen kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, yhteiskuntaa, jonka kuri ilmenee kuritushuoneissa ja järjestysvallan raivoamisessa. Hölzin teot eivät olleet tarkotustaan vastaavia. Valkoinen terrori voidaan murtaa ainoastaan tyoväenjoukkojen nousun kautta, mikä yksin kykenee proletariaatin voiton toteuttamaan. Mutta hänen teoissaan ilmeni rakkaus proletariaattia kohtaan, viha porvaristoa vastaan. Siksi lähettää kongressi veljellisen tervehdyksen Max Hölziile, vetoo Saksan proletariaattiin hänen suojaamisekseen, ja lausuu toivonsa, että päivänä, jolloin Saksan proletaarit särkevät hänen vankilansa portit, hän tulee taistelemaan Saksan Kommunistisen Puolueen riveissä Saksan työläisten vapaus-asian puolesta.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kommunistisen Internatsionaalen toimeenpanevan komitean julistus.

(Hyväksytty Toimeenpanevan Komitean kokouksessa heinäk. 17 p. 1921).

 

Uuteen työhön, uusiin taisteluihin! Kaikkien maitten työmiehille ja työläisnaisille.

Kommunistisen Internatsionaalen kolmas kongressi on päättynyt. Kommunistisen proletariaatin koko maailmaa käsittävä armeijan suurkatselmus on suoritettu. Se on osoittanut, että kuluneen vuoden aikana kommunismi monissa maissa, missä se tähän asti on ollut vain ituna, on muuttunut mahtavaksi, joukkoja liikuttavaksi ja kapitalismia uhkaavaksi voimaksi. Kommunistiseen Internatsionaaleen, joka ensimäisessä kongressissaan, edusti vain vähäpätöisiä toveriryhmiä Venäjää lukuunottamatta, ja toisessa, viimevuotisessa kongressissaan etsi teitä luodakseen joukkopuolueita, kuuluu nykyään ei vain Venäjällä vaan myöskin Saksassa, Puolassa, Tshekko-Slovakiassa, Italiassa, Ranskassa, Norjassa, Jugoslaviassa ja Bulgariassa puolueita, joiden lipun ympärille kerääntyvät suuret joukot. Kolmas kongressi kääntyy kaikkien maitten kommunistien puoleen kehoittaen heitä astumaan eteenpäin alkamaansa tietä ja tekemään kaikkensa vetääkseen Kommunistisen Internatsionaalen riveihin yhä uusia miljoonia työläisiä ja työläisnaisia. Sillä pääoman valta voi vasta silloin tulla kukistettua, kun kommunismin aate toteutuu proletariaatin huomattavan enemmistön vastustamattoman purkauksen voimalla, jota kommunistinen joukkopuolue johtaa, jonka tulee olla taistelevan proletariaatin teräksenlujana vahvikkeena. »Joukkojen keskuuteen!» — sellainen on ensimäinen taistelun tunnus, jonka kolmas Kongressi sinkauttaa kaikkien maitten kommunisteille.

 

Uusia suuria taisteluita kohti.

Nämä joukot tulevat, virtaavat luoksemme, sillä maailman pääoma osoittaa heille yhä selvemmin, yhä kouraantuntuvammin että se saattaa siirtää kuolinhetkensä tuonnemmaksi vain yhä enemmän hävittämällä maailman elämää sekä lisäämällä sekasortoa, kurjuutta ja joukkojen orjuutusta. Koko maailmaa käsittävän taloudellisen ahdinkotilan vallitessa, mikä heittää kadulle miljoonia työläisiä, vaikenee pääoman lakeijain, sosialidemokraattien karjunta, hiljenee porvariston kiljunta, huudot, joilla he vuosien kuluessa ovat kääntyneet työläisten puoleen kehoituksia: »Tehkää työtä, tehkää työtä!» Sillä kehoitus työntekoon on tullut työväenluokan taistelun tunnukseksi, joka voi toteutua vasta kapitalismin raunioilla, vasta silloin kun proletariaatti hallitsee luomiaan tuotantovälineitä. Kapitalistinen maailma huomaa itsensä uusien sotavaarojen kuilun partaalla. Amerikkalais-japanilainen, englantilais-amerikalainen, englantilais-ranskalainen, ranskalais-saksalainen ja puolalais-saksalainen ristiriita samoinkuin etujen vastakkaisuudet Kaukaisessa ja Läheisessä Idässä, kaikki nämä lisääntyvät; yhteentörmäyksen aiheet ajavat kapitalismia eteenpäin varustusten lisäämisen tiellä. Ne herättävät niissä huolestuttavan kysymyksen: »tuleeko Europan taas astua uuden maailmansodan tielle?»

Pääomanomistajat eivät varo miljoonain ihmisten murhaamista, sillä jo sodan päätyttyä he politiikallaan ja nälkäsaarrollaan kylmäverisesti saattoivat miljoonia Venäjän kansalaisia nälkäkuolemaan. Sitä he ainoastaan pelkäävät, että uusi sota tulisi lopullisesti heittämään joukot maailman vallankumouksen armeijaan, että uusi sota tulisi nostattaman maailman proletariaatin viimeiseen kapinaan. Tämän vuoksi he koettavat, kuten he menettelivät ennen maailmansodan puhkeamista, jonkun verran hälventää ilmanpainetta valtiotaidollisilla keinotekoisuuksilla. Mutta ilmanpaineen lieventämisestä toisessa kohdassa seuraa sen tiivistyminen toisaalla. Englannin ja Amerikan väliset neuvottelut merivarustusten rajoittamisesta luovat välttämättömyyden pakolla yhtenäisen rintaman Japania vastaan. Englantilais-ranskalainen lähentyminen luovuttaa Saksan Ranskalle ja Turkin Englannille. Ei rauha, vaan lisääntyvä levottomuus ja voittaneen pääoman voitettuihin kansoihin kohdistama enenevä orjuutus ovat tuloksia maailman pääoman kaikista pyrkimyksistä saattaa jonkunmoista järjestystä koko maailmaa käsittävään lisääntyvään sekasortoon. Kapitalistinen lehdistö kautta maailman puhuu poliittisesta rauhottumisesta sen vuoksi, että Saksan porvaristo on nöyrtynyt liittolaisten määräävään tahtoon ja sen johdosta, että se on valtansa säilyttämiseksi heittänyt Saksan kansan Parisin ja Lontoon pörssien shakalien raadeltavaksi.

Mutta samaan aikaan tämä pörssilehdistö on täynnä viestejä yhä lisääntyvästä taloudellisesta sekasorrosta Saksassa, ylivoimaisista veroista, jotka rakeina satavat työttömyyteen tuomitun kansan niskoille aiheuttaen leipäpalan, vaatetuksen ja välttämättömyysesineiden kallistumisen. Lähtien politiikassaan tyyneestä, ulkokohtaisesta tilanteen tutkimuksesta — sillä vain järkevästi tarkastellen taistelutannerta, selväpäisesii tekemällä itselleen selvän kaikesta voi proletariaatti saavuttaa voiton — puhuu Kommunistinen Internatsionaale kaikkien maitten proletaareille: Kapitalismi on tähän asti osoittautunut kykenemättömäksi turvaamaan maailmalle sitäkään järjestystä mikä vallitsi ennen sotaa. Sillä sen nykyiset hankkeet eivät voi lujittaa uutta järjestystä, se merkitsee vain kärsimysiemme pitkittämisiä, kapitalismin kuolintuskain venyttämistä. Maailman vallankumous lähenee. Kaikkialla järkkyvät maailman pääoman perustukset. Toinen tunnus, jolla Kommunistisen Internatsionaalen kongressi kääntyy kaikkien maitten proletaarien puoleen kuluu: »Me kuljemme uusia suuria taisteluita kohti. Varustautukaa uusiin taisteluihin!»

 

»Luokaa proletariaatin yleinen rintama!»

Maailman porvaristo on kykenemätön turvaamaan työläisille työtä, leipää, asuntoa ja vaatetusta; mutta sen sijaan osoittaa se suurta kykyään sodan järjestämisessä maailman proletariaattia vastaan. Ensihämmennyksestä toinnuttuaan, niin pian kun se kykeni voittamaan itsessään kauhun sodasta palaaviin työläisiin nähden, heti kun se kykeni uudelleen ajamaan työläiset tehtaisiin, kukistettuaan näitten ensimäiset kapinat, kun se kykeni säilyttämään sodankin jälkeen yhteytensä sosialidemokratian ja ammattiliittojen riveissä olevain proletariaatin kavaliajain kanssa, luomalla täten hajaannuksen työläisten keskuuteen, siitä lähtien on se ponnistanut voimansa järjestääkseen valkokaarteja proletariaattia vastaan ja riisuakseen työväenluokan aseista. Maailman porvaristo on asestauiunui kiireestä kantapäähän asti, se ei ole valmistautunut ainoastaan esiintymään ase kädessä proletariaatin jokaisen kapinaannousun varalle, vaan se osaa tilaisuuden tullen provosoida taisteluun valmistautuvan proletariaatin ennenaikaisiin kapinoihin, murskatakseen sen ennenkuin yhteinen voittamaton proletariaatin rintama on luotu. Tämän maailman porvariston strategian vastapainoksi tulee Kommunistisen Internatsionaalen asettaa oma sotataitonsa. Maailmanpääoman raha-arkkujen vastikkeena ja järjestyneen proletariaatin murskaamiseksi koottujen, asestettujen rosvojoukkojen vastapainona, on Kommunistisella Internatsionaalella luotettava aseensa: proletaarijoukkojen yhtenäinen vankka rintama. Kun monet miljoonat, yhä tiivistyvät rivit, ryhtyvät taisteluun, silloin osoittautuvat mitättömiksi kaikki porvariston juonet, kaikki sen väkivallankäytön menetelmät: silloin pysähtyvät rautatiet, joilla porvaristo siirtelee valkokaartilaisia osastojaon taisteluun proletariaattia vastaan. Silloin jähmettävä kauhu valtaa valkokaartilaisten eri osastot. Proletariaatti vääntää aseet näiden käsistä käyttääkseen niitä jälellä olevia valkokaartilaisosastoja vastaan, jos onnistutaan johtamaan proletariaatti yhteisvoimin taisteluun pääomaa vastaan, niin menettää maailman porvaristo viimeisen ja tärkeimmän voiton edellytyksen — uskon voittoonsa, jonka sille hetkeksi on palauttanut vain sosialidemokraattien petturuus, ainoastaan työväenjoukkojen hajaannus. Voitto maailman pääomasta, tie voittoon on riippuvainen työväenluokan enemmistön myötätunnon voittamisesta.

Kommunistisen Internatsionaalen kolmas maailman Kongressi kehoittaa kaikkien maitten kommunistisia puolueita ja ammattiliitoissa toimivia kommunisteja ponnistamaan kaiken voimansa ja tarmonsa vapauttaakseen työväenjoukkojen mitä laajimmat kerrokset sosialidemokraattisten puolueitten ja ammattiliittojen petturimaisen byrokratian vaikutusvallasta. Tämä käy mahdolliseksi vain siinä tapauksessa, että kaikkien maitten kommunistit tänä vaikeana aikana, jolloin jokainen päivä tuo mukanaan työväenjoukoille yhä uusia puutteita, osoittautuvat työväenluokan eturivin sotureiksi kaikissa sen jokapäiväisissä puutteissa, jolloin he johtavat sitä taisteluun niitten rasitusten lieventämiseksi, joita pääoma yhä sietämättömämmässä määrin kasaa työväenjoukkojen harteille. On välttämätöntä osoittaa työväenluokan laajoille kerroksille, että yksistään kommunistit taistelevat heidän asemansa helpottamiseksi ja että sosialidemokratia ja ammattiliittojen taantumuksellinen byrokratia suostuu mieluummin luovuttamaan työläiset nälkäkuolemaan kuin laskee ne taisteluun.

Me voimme lyödä proletariaatin kavaltajat, porvariston asiamiehet, ei vain tietopuolisten väittelyjen pohjalla demokratiasta ja diktatuurista, vaan myöskin kysymyksissä leivästä, työpalkasta, työläisen vaatetuksesta ja asumuksista. Ja tärkeimpänä taistelutantereena, missä meidän on välttämättä voitettava, on ammatillinen liike, taistelu keltaista Amsterdamin Internatsionaalea vastaan, ammattiliittojen Punaisen Internatsionaalen puolesta. Tämä on taistelua meidän omassa leirissämme olevain vihollisen linnoitusten hajoittamiseksi; tämä on kysymys yhtenäisen taistelurintaman muodostamisesta, jota vastaan maailman pääoma kilpistyy. Älköön annettako järjestöissämme sijaa keskustalaisvirtauksille, kehittäkäämme taisteluhenkeä!

Vain taistelussa työväenjoukkojen alkeellisimpien elinvaatimusten puolesta me voimme luoda yhtenäisen proletariaatin rintaman porvaristoa vastaan, voimme päästä proletariaatin hajaannuksesta, joka helpoittaa porvariston jatkuvaa olemassa oloa. Mutta tämä proletaarinen rintama tulee voimakkaaksi ja taistelukykyiseksi vasta silloin, kun sitä lujittaa yhtenäisen ja mahtavan hengen sekä rautaisen kurin elävöittämät kommunistiset puolueet. Tämän vuoksi Kommunistisen Internatsionaalen kolmas maailman kongressi kääntyessään kaikkien maitten kommunistien puoleen tunnuslausein »Joukkojen keskuuteen», »Luokaa yhtenäinen proletaarinen rintama», samalla hetkellä pitää tarpeellisena sanoa: »Puhdistakaa rivinne aineksista, jotka heikentävät taistelun henkeä ja taistelukuria Kommunistisissa puolueissa» maailman proletariaatin iskuosastoissa. Kommunistisen Internatsionaalen kongressi vahvistaa Italian sosialistisen puolueen eroittamisen siihen asti, kunnes se tekee pesäeron reformisteista, sulkemalla ne ulos riveistään. Tämä päätös osottaa kongressin vakaumuksen, että jos Kommunistinen Internatsionaale haluaa johtaa miljoonia ja yhä uusia miljoonia työläisiä taisteluun, sillä ei tule olla riveissään minkäänlaisia reformisteja, sellaisia, joitten päämääränä ei ole voitokas proletaarinen vallankumous, vaan sovinto pääoman kanssa ja sen uudestaan muovailu. Armeijat, jotka sietävät johdossaan vihollisen kanssa sovintoon pyrkiviä johtajia, joutuvat, tavallisesti samaisten johtajain kavaltamina, vihollisen käsiin. Kommunistinen Internatsionaale on myöskin kiinnittänyt huomionsa siihen, että puolueiden riveissä, vaikkapa ovatkin sulkeneet keskuudestaan reformistit, on säilynyt virtauksia, jotka eivät ole vielä lopullisesti vapautuneet reformismin hengestä, ja vaikkapa eivät pyrikään sovintoon vihollisen kanssa, silti eivät kuitenkaan harjoita riittävän tarmokasta yllytystä ja propagandaa pääomaa vastaan eivätkä riittävän tarmokkaasti työskentele joukkojen vallankumouksellistuttamiseksi. Puolueet, jotka eivät jokapäiväisessä uurastuksessaan kykene olemaan joukkojen vallankumouksellisena sieluna, jotka eivät arkiaskartelussaan saata innolla ja hehkulla lujittaa joukkojen taisteluhenkeä, sellaiset puolueet eivät myöskään osaa hyväkseen käyttää taistelulle suotuisia tilanteita, vaan laskevat hukkaan proletariaatin luononvoimaiset liikkeet, kuten olemme nähneet käyneen Italiassa tehtaitten valtauksissa ja joulukuun lakossa Tshekkoslovakiassa. Kommunistisen puolueen tulee muokata itseensä taistelun henki. Siitä on muokattava esikunta, joka kykenee nopeasti käyttämään hyväksi suotuisia taistelutilanteita ja proletariaatin luonnonvoimaisten liikehtimisten hetkinä varovaisen ja miehuullisen taistelun johtamisella saavuttaa korkeimman mahdollisen hyödyn.

Muodostukaa liikkeellelähteväin työväenjoukkojen etujoukoksi, olkaa niitten sydämenä ja järkenä. Tällaisella tunnuslauseella Kommunistisen Internatsionaalen III maailman Kongressi kääntyy kommunististen puolueitten puoleen. Etujoukkona oleminen merkitsee urhokkaimpana, tietoisimpana ja ymmärtävimpänä joukkojen osana olemista, merkitsee joukkojen etunenässä kulkemista. Tällaiseksi etujoukoksi muodostuen kommunistiset puolueet voivat rakentaa yhtenäisen proletaarisen rintaman sekä johtaa voittoon vihollisesta.

Pääoman strategiaa vastaan on asetettava proletariaatin sotataito. Valmistautukaa taisteluun!

Vihollinen on voimakas sen vuoksi että sillä on takanaan vuosisatain herruus, joka on kasvattanut siihen tietoisuuden voimastaan ja halun sitä käyttää. Vihollinen on voimakas sen vuoksi että se vuosisatain kuluessa on oppinut hajoittamaan, kukistamaan ja hallitsemaan työväenjoukkoja. Vihollinen tietää kuinka kansalaissotaa on voitokkaasti käytävä ja sen vuoksi Kommunistisen Internatsionaalen III maailman kongressi kiinnittää kaikkien maitten kommunististen puolueitten huomion hallitsevan ja omistavan luokan kehittyneessä sotataidossa piilevään vaaraan sekä vallasta taistelevan työväenluokan riittämättömään ja kehittyvään strategiaan.

Maaliskuun tapahtumat Saksassa osoittivat sen suuren vaaran, että työväenluokan eturivit, proletariaatin kommunistinen etujoukko, tuli vihollisen pakoituksesta saatettua taisteluun ennen proletariaatin laajain kerrosten esiintymistä. Kommunistinen Internatsionaale ilolla tervehtii tapahtumaa, että sadattuhanaet työläiset kautta Saksan kiiruhtivat avuksi Keski-Saksaan vaaran uhkaamille työläisille. Tässä yhteenkuuluvaisuuden hengessä, koko maan vieläpä koko maailman proletariaatin esiintymisessä puolustaakseen yhtä proletariaatin osaa tätä uhkaavalta vaaralta, Kommunistinen Internatsionaale näkee tien voittoon. Kommunistinen Internatsionaale tervehtii Saksan yhdistynyttä Kommunistisia Puoluetta, joka astui työväenjoukkojen johtoon näiden kiiruhtaessa puolustamaan saarrettuja veljiään. Mutta samalla Kommunistinen Internatsionaale pitää velvollisuutenaan selvästi ja avoimesti sanoa kaikkien maitten työläisille: Jos etujoukko ei voi välttää taistelua, ja jos tämä taistelu voi jouduttaa koko työväenluokan liikekannallepanoa, silloin etujoukon ei tule unhoittaa, että niin kauvan kun se on yksinään ja eristettynä, sen ei tule ryhtyä ratkaiseviin taisteluihin; siinä tapauksessa että se on pakoitettu eristettynä ryhtymään taisteluun, tulee proletariaatin armeijan etujoukon pyrkiä välttämään aseellista yhteentörmäystä vihollisen kanssa, koska proletariaatin voiton perusteena asestetuista valkokaartilaisista ovat joukot. Jos proletariaatti ei esiinny valtavana joukkona, niin sen etujoukon ei tule ryhtyä taisteluun asestettua vihollista vastaan asestamattomana vähemmistönä. Maaliskuun taistelut antavat meille lisäksi yhden opetuksen, johon Kommunistinen Internatsionaale kiinnittää kaikkien maitten proletaarien huomiota. On välttämätöntä valmistaa työväen laajoja joukkoja tulevia taisteluita varten lakkaamattomalla jokapäiväisellä, yhä kärjistyvämmällä ja laajemmalla vallankumouksellisella yllytyksellä sekä ryhtyä taisteluun tunnuslauseilla, jotka ovat selviä ja proletaarijoukkojen laajimpain kerrosten käsitettäviä. Vihollisen sotataitoa vastaan on asetettava proletariaatin harkitseva viisas sotataito.

Ei riitä etujoukkojen taisteluhalu, miehuus ja päättäväisyys. Taistelu on niin valmistettava ja järjestettävä, että se käsittäisi joukkojen laajimmat kerrokset, että se muodostuisi näille taisteluksi heidän elineduistaan, siten mobilisoiden heidät. Kuta vaarallisemmaksi käy maailman pääoman asema, sitä enemmän se tulee yrittämään häiritä Kommunistisen Internatsionaalen tulevaa voittoa, lyömällä laajoista kerroksista eristetyn etujoukon. Tämän suunnitelman ja vaaran vastapainoksi on asetettava yleinen joukkoja herättävä kommunististen puolueitten yllytys, mitä tarmokkain järjestöllinen työskentely, joka lujittaa vaikutustaan laajoihin joukkoihin ja tekee mahdolliseksi taistelutilanteen kylmän harkinnan ja perääntymistaktiikan ylivoimaisen vihollisen tieltä, sekä toiselta puolen hyökkäyksen niissä tapauksissa, jolloin vihollisen voimat ovat hajallaan, mutta joukot yhdessä.

Kommunistisen Internatsionaalen III maailman Kongressi tietää, että vain taistelun kokemus antaa työväenluokalle sellaisia kommunistisia puolueita, jotka kykenevät salaman nopeudella hyökkäämään vihollisen kimppuun siellä, missä se on ahdistettuna sekä perääntymään ylivoiman tieltä. Tämän vuoksi kaikkien maitten proletaarien velvollisuus on oppia käsittämään ja kansainvälisissä piirteissä hyväkseen käyttämään niitä kaikkia opetuksia, joista eri maitten työväenluokka on saanut maksaa suunnattomain uhrausten hinnan.

Noudattakaa taistelukuria!

Ei rauhallisen yllytyksen aikaa varten tule työväenluokan kommunistisen puolueen kaikissa maissa valmistautua, vaan vakaviin taisteluihin, joihin pääoma tulee proletariaatin pakoittamaan murskatakseen sen ja sälyttääkseen sen harteille politiikkansa koko painon.

Tässä taistelussa tulee kommunististen puolueitten kehittää taistelukuria korkeimpaan määräänsä. Johtavain puolue-elimien velvollisuus on kylmäverisesti ja harkitsevasti vaarinottaa taistelun kaikki opetukset, varovasti tähystää taistelutannerta, yhdistää mahtava purkauksen jännitys suurimpaan varovaisuuteen. Koko puolueen yhteisessä henkisessä työskentelyssä, ottaen varteen puoluetoverien arvostelut, on taottava oma taktillinen suunta, omat taistelusuunnitelmat. Mutta kaikkien puoluejärjestöjenkin omalta kohdaltaan, vitkastelematta on noudatettava puolueen määräämää suuntaa. Sen tarkistuksen alaiseksi on puoluejärjestön jokainen sana ja joka askel alistettava. Parlamenttiryhmäin, puoluelehdistön, puoluejärjestöjen on horjumalla noudatettava puolueen johtavain elimien määräyksiä.

Kommunististen etujoukkojen maailmaa käsittävä katselmus on suoritettu. Se on osoittanut että kommunismi on maailman mahti. Se on osoittanut, että Kommunistisen Internatsionaalen tehtävänä on muodostaa proletariaatin suunnattomat armeijat. Se on osoittanut suurien taistelujen odottavan näitä armeijoita. Se on todistanut, että me voitokkaasti suoriudumme näistä taisteluista. Se on näyttänyt maailman proletariaatille kuinka tämän on valmistauduttava voittoja saavuttamaan. Nyt kaikkien maitten kommunististen puolueitten tehtävänä on saattaa kaikkien maitten kommunistien tietoon maailman proletariaatin kokemuksista kehkeytyneet kongressin päätökset, joita kaikki kommunistiset proletaarit ja proletaarinaiset voisivat tulevissa taisteluissa toimia satojen ei-kommunislisten proletaarien johtajina.

Eläköön Kommunistinen Internatsionaale!

Eläköön maailman vallankumous!

Työhön valmistamaan ja järjestämään voittoamme!

 

Kommunistisen Internatsionaalen Toimeenpaneva Komitea.

Saksa: Heckert, Frölich; Ranska: Souvarine; Tshekkoslovakia: Burian, Kreibich; Italia: Terracini, Gennari; Venäjä: Sinovjev, Bucharin, Radek, Lenin, Trotskij; Ukraina: Shumskij; Puola: Warski; Bulgaria: Popov; Jugo-Slavia: Markovitsh; Norja: Shefflo; Englanti: Bell; Amerikka: Baldwin; Espanja: Merino Gracia; Suomi: Sirola; Hollanti: Jansen; Belgia: Van Overstraaten; Ruotsi: Kilbom; Lätti: Stutshka; Tanska: Arnhold; Itävalta: Koritshoner; Unkari: Bela Kun.

Nuoriso-Internatsionaalen Toimeenpaneva Komitea: Münzenberg, Lekai.